Neuvoisin Suomen ulkopolitiikan "nokkamiehiä" kysymään NL miehityksestä vapautuneiden eurooppalaisten maiden johtajilta. Miksi he liittyivä Natoon, eikä kukaan luottanut venäläisiin? Saattaisi suomukset pudota Halosenkin silmistä.
Ilmainen
neuvo.
191104
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Varsovanliiton lakattua ja Neuvostoliiton romahdettua (miehityksen lakattua..)
minkäänlaisia puolustusvoimia.
Neuvostoliitosta irtaantuneet maat olivat sotilaallisia tyhjiöitä ja Nato ryntäsi apajoille.
Mehän olemme itsenäinen valtio.
Emme sotilaallinen tyhjiö.
Kyllä Ike sen tietää.
Itsenäistyneillä mailla ei Viroa lukuun ottamatta ollut mitään sotilaallista tyhjiötä, ainakaan Suomeen verrattuna. Nato ei rynnänny apajille, vaan nämä maat hakivat jäsenyyttä normaalissa järjestyksessä.
liittyä Natoon. Olisi turvallisempi olo tuon itäisen naapurin vieressä.
Onhan meillä oma armeija, mutta emme me pystyisi tappelemaan venäläisiä vastaan yksin. Apu olisi tarpeen, jos joku suurempi konflikti tulisi.
Jos olisimme Natossa, ei tuo naapuri uskaltaisi meille pullistella liikoja.
mielikuvituksessasi!
Enempihän se on nykyään tätä suomalaista pullistelua tyhjästä!
Venäjä kunnioittaa ainoastaan vahvaa puolustusta (Nato), ja sen miehityksestä itsenäistyneet valtiot tiesivät, me emme vieläkään.
vaan siitä, että Amerikka sa lisää aisankannattajia.
demokraattisten maiden demokraattinen puolustusliitto.
Kuinka päätöksenteko Naton neuvostossa tapahtuu?
Pohjois-Atlantin neuvosto on Naton korkein päättävä elin. Se voi kokoontua päämies-, ministeri- tai lähettilästasolla.
Koska Nato toimii konsensus- eli yhteisymmärryksen periaatteella, voi yksikin jäsenmaa vaikuttaa päätöksen sisältöön. Itselleen tärkeässä asiassa yksittäisellä jäsenmaalla on paljon sananvaltaa. Pyrkimyksenä olisi hakea neuvotteluin sellainen ratkaisu, johon kaikki voisivat yhtyä. Mikäli jokin jäsenmaa ei jostain syystä halua osallistua päätöksentekoon, se voi harkita rakentavaa pidättymistä. Tällöin se ei osallistu päätökseen, mutta ei estä päätöksen syntymistä. Pidättyjä (kuten päätökseen osallistunutkin) voi myös olla osallistumatta itse päätöksen seurauksena käynnistettävään toimintaan, mutta sen tulee pidättyä liittokunnan toiminnan vastaisista toimista. Mm. Kreikka toimi tähän tapaan Kosovon pommitusten aikana
kanssa ei selvitä diplomatialla, täytyy olla vahva armeija tai Nato turvana.
heidän kanssaan. Ovat sivistyneitä, mitä ei voi sanoa kaikista suomalaista.
Liikemies.
kuin tapaamasi yksilöt. Kysyppä virolaisilta, miksi he liittyivät Natoo, ja olet heti paljon viisaampi.
nyt kyllä puhut paskaa tai sitten sait virolaista munaa hanuriis.
BKT:n nousu muutamissa maissa v 2006.
USA 2,9%
Eurooppa 2,9%
Suomi 5,0%
Viro 11,4%
Kiina 10,5%
Virolaiset ovat rakentaneet, piikkilangalla korjatusta kivirauniosta, nopeasti kehittyvän valtion, ilman luonnonrikkauksia. Ihan ite!
Venäjä, valloittajakansa.
Kirjoittanut: Lainaus 8.1.2003 klo 11.24
Venäjä on laajentanut väkivallalla 300 vuotta alueitaan. Se tunkeutui Kaukasukselle 300 vuotta sitten, samoin Inkerinmaalle ja Nevanlinnan kaupunkiin, joka tuhottiin. Nevanlinnan suomalaisasukkaat osallistuivat Pietari ensimmäisen rakentamisprojektiin. Venäläiset valloittivat Siperian ja Alaskan, mutta sen he möivät Yhdysvalloille, joka sentään sijaitsee samalla mantereella kuin Alaska.
Suomea valloitettiin 1700-luvulla ("Iso Viha", "Pikku Viha") ja lopullisesti 1808-09, jolloin Suomi siirtyi Venäjän tsaarin alaisuuteen "suuriruhtinaskuntana". Vuonna 1812 "Vanha Suomi" eli Viipurin lääni palautettiin muun Suomen yhteyteen, ja niin suomalaisten asuttama Karjala pääsi suomalaisen hallinnon alle.
Myös Baltian maat valloitettiin tsaarien aikana.
Heti kun lokakuun vallankumous oli tasoittunut ja vielä kun venäläisiä aatelisia, rikkaita, kulakkeja, menshevikkejä tai ketä tahansa tapettiin, murhattiin ja silvottiin, alkoi Neuvostoliiton asuun puettu venäläinen maailmanvalloitus. Itse Neuvostoliittoon liitettiin Ukraina, Valko-Venäjä, Kaukasus, Turkmenistan, Kazakhstan, Kirgiisia, Uzbekistan ja Tajikistan. Vuonna 1939 Stalin ja Hitler liittoutuivat ja Molotov- Ribbentrop-sopimuksessa jaettiin Eurooppa Hitlerin ja Stalinin "etupiireihin", ja Stalin "sai" Suomen, Baltian, itäisen Puolan ja Bessarabian (Moldova). Pian alkoivat valloitukset.
"Mainilan laukausten" jälkeen, 30.11.1939, Stalinin puna-armeija vyöryi Suomeen Karjalan kannakselle, Tolvajärvelle, Kainuuseen - koko rajan pituudelta, Helsinkiä pommitettiin ja muita kaupunkeja.
Baltian maat valloitettiin 1940 ja liitettiin Neuvostoliittoon. USA ei koskaan tunnustanut Baltian maiden liittämistä Neuvostoliittoon.
II Maailmansodan lopulla venäläiset vielä valloittivat Berliinin, Königsbergin, Itä-Saksan ja alistivat Puolan, Tsekkoslovakian, Unkarin, Romanian ja Bulgarian oman valtansa alle. Japanilta venäläiset nappasivat Sakhalinin saaren ja Kuriilien saaret. Suomalaisilta venäläiset veivät Petsamon, Sallan, Kuusamon (itäiset osat), Karjalan, Seiskarin, Lavansaaren, Tytärsaaren ja Suursaaren sekä (vuoteen 1956) Kirkkonummen ja osia Siuntiosta ja Inkoosta.
Toisaalta 1920 alkanut Komintern- myyräntyö pyrki aseellisiin vallankumouksiin kaikissa maailman maissa ja Venäjän vallan, venäläisen herrakansan ja kyrillisen venäjänkielen juurruttamiseen kautta maapallon. Saksan kommunistit tekivät läheistä yhteistyötä venäläisten kanssa ja Saksasta piti tulla jo 1930-luvulla Neuvostoliiton ohella toinen suuri kommunistinen valtio. Suomalaiset punajohtajat tekivät läheistä yhteistyötä Moskovassa venäläisten kommunistien kanssa, tavoitteena tuhota Suomi kommunistisen puolueen "voiton" nimissä.
Pian venäläiset pääsivät asemiin niin Albaniassa, Kiinassa, Vietnamissa ... myöhemmin Angolassa, Mosambikissa, Kuubassa, Etiopiassa, Kap Verdellä, Kanbodzhassa, Laosissa...
Kaikissa näissä maissa on nyt hirvittäviä ongelmia, köyhyyttä, kurjuutta, maamiinoja maastossa - ja monet näistä elävät vain länsimaiden avustusten varassa.
Pahin oli Pohjois-Korea, jonka Stalin kaappasi haltuunsa ja aseisti hyökkäystä varten. Pian eristäytynyt Pohjois-Korea aloitti hyökkäyssodan Etelä-Koreaa vastaan.
Nyt Pohjois-Korea on viimeinen aivopestyjen kansalaisten valtio, jonka väestön enemmistö näkee nälkää ja elää tavattomassa kurjuudessa.
Vuonna 1979 venäläiset sotajoukot tunkeutuivat valloittamaan Afghanistania, jotta "venäläinen varvas" voitaisiin kastaa Intian VAltamereen. Sen jälkeen kun 5.000.000 afghaania oli pakolaisina naapurimaissa, 3.000.000 haavoittunut ja yli 1.000.000 kuollut, venäläiset poistuivat raunioittensa keskellä.
Karjala on venäläisten valloittama suomalainen alue. Siellä on rikottuna, raunioina ja hylättynä satoja, ellei tuhansia kolhooseja, tuotantolaitoksia, magazineja, produktyjä, pioneerileirejä, stolovajoja, klubeja, banjoja. Karjalassa nähdään nälkää ja eletään tavattomassa kurjuudessa ja kärsimyksessä, ja oikeastaan vain suomalaisen avun ja suomalaisen turismin ja kaupan varassa.
Venäläinen valloittajakansa on tullut tiensä päähän. Köyhä, itse itsensä häpäissyt kansakunta yhä kaasuttaa omiaan kuolemaan, rikkoo viattomien siviilien koteja Tsetseniassa ja uhittelee maailmalla.
Nyt Venäjä aikoo tehdä Valko-Venäjästä viisi uutta Venäjän Federaation oblastia (aluetta), ja Georgiaan kuuluvasta Abhaasiasta kuudennen "uuden alueen".
Yhä elää Venäjällä "Suur-Venäjää" havittelevia hulluja, joiden fantasiassa venäläisellä yli-ihmisellä on oikeus kastaa varpaansa Intian Valtamereen, Atlantille, Tyynelle Valtamerelle ja Jäämereen.
Samalla venäläinen järjestäytynyt rikollisuus, prostituutio, väärenteiden kauppa ja muu laiton toiminta on levinnyt kaikkialle maailmaan: USA:han, Sveitsiin, Britanniaan, Suomeen, Kyprokselle, Thaimaahan...
Milloin tämä koko maapalloa kohdannut onnettomuus oikein loppuu?
väkivaltaisia.
Mutta eivät pärjää meidän ns. länsimaisen sivistyksen Hollywood-lähtöiselle
ilta-tv:lle: tappoja on paljon ja joka ilta.
Sulkee erillaisilta vapailta ,ei poliittisilta, yhdistyksiltä toimintamahdollisuudet.
Pullistelee ohjuskokeillaan. Hankaloittaa brittien kulttuurillista toimintaa. Mistä muusta eurooppalaisesta maasta kantautuu sellaisia juttuja, jotka pöyristyttävät ja peloittavat eri maiden kansalaisia.
He lähettävät vieraaseen maahan tappajan tappamaan omaa kansalaistaan. Tappajaa ei luovuteta tuomittavaksi, vaan valitaan kansanedustajaksi. Toisinajattelija eliminoidaan tappamalla tai sulkemalla vankilaan.
Sieltähän on odotettavissa ihan mitä tahansa.
Ei ole luottamusta herättävää toimintaa.
Natoon vaan, ainoa mahdollisuus turvallisuuteen.
olet löytänyt nuo mukavat ihmiset. Tuohta vaan runsaasti pistää, niin kyllä asiat hoituu, jos ei sitten joku satu lynkkaamaan sinua.
Oliko iso homma vaihtaa sana Neuvostoliitto Venäjään?
Onko tämä nyt sitä venäjävenäjävenäjä shaissee?
Anteeksi neuvostoliittoneuvostoliitto...
Toki siinä alussa puhutaan aivan oikein Venäjästä, siis suur-ruhtinaskunnasta jossa mekin olimme.
Joo, mutta
mitä Nato teki estääkseen mitään luettelemista asioista?
aivan, ei mitään.
ei sitten yhtään mitään.
meilläkin on muuten suur-suomesta haaveilevia pikkunilkkejä jotka haluaa dipata varpaansa ääniseen ja lyödä vesipäitänsä karjalan mäntyyn.
http://www.halla-aho.com/tesoma/fileet/index.html
Miksikö Nato ei tehnyt mitään? Nato perustettiin 1949, jonka jälkeen se on ollut paras rauhan tae Euroopassa.
arvatakseen että joku multinikkeihin taipuvainen ammattinatolobbari käyttää tätäkin yleistä kirjoitelmaa ties minkä maaimanpolittisen tapahtuman enteenä :^))))