Heips! Ajankulukseni rupesin kokeileen, löytyiskös täältä ketään, kenen kans vois vaihtaa ajatuksia kaikesta maan ja taivaan välillä. Olen vastikään eronnut parikyt vuotta kestäneestä liitosta ja lapset on nyt sit isänsä luona ja äkikseltään tuntuu vähän kummalliselta, jopa hieman yksinäiseltä, vaik toisaalta tää yksinäisyys on nautinnollista, ei tarvi paapoa ketään, voi tehdä just niinku huvittaa.
juttuseuraa?
jaakisu
8324
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Miten lapset on voinut joutua isän luo,
tämähän on ennenkuulumatonta.
Eipä tuo niin ihmeellistä ole enää nykyään, itsekkin olen kaksi tytärtä kasvattanut yksinäni pienistä jo melkein aikuisiksi? (siis olen mies/isä).
Siis mun lapset on jokatoinen viikonloppu isänsä luona, en todellakaan antas niitä kokonaan sille. EN MISSÄÄN TAPAUKSESSA!!! Siks juuri tää hiljaisuus on niin outoa, kun ne kuiteski ovat suurimman osan ajasta tossa ääntä pitämässä.
Itse joskus päädyin siihen että lapset muutavat isälleen, koska se oli lasten kannalta parempi vaihtoehto. Sukulaiset ja tuttavat olivat samalla paikkakunnalla. Tapaamiset pidimme säännöllisinä, kahden viikon välein, ja homma toimi.
Kauhein tilanne on se, että äiti pitäisi lapsiaan hampain kynsi itsellään, ja homma ei toimisi... lapsen etu ennen kaikkea.
Ei äiti ole huono äiti jos lapset on isällään, dih!!!
Näinpä tuo suunnilleen meilläkin meni, mulla oli paremmat "mahdollisuudet" olla lasten kanssa, tosin nuo lasten tapaamiset äitinsä kanssa olivat hyvinkin satunnaisia.
Ei äiti ole huono äiti ollenkaan, päinvastoin, jos pystyy ajattelemaan lastensa parasta noinkin "uhrautuvasti".
Eka ero on aika vaikea monelle.
Tokalla kerralla sei ei tunnu melkein miltään.
En missään tapauksessa tarkoitakaan, että äiti olisi huono jos antaa lapset isän hoitoon. Omassa tapauksessani vaan on todellakin parempi, että he asuvat minun luonani ja onneksi isä asuu sen verran lähellä, että lapset voivat vaivattomasti tavata häntä. Tottakai lapsen etu on kaikista tärkein. Jos lapseni päättäisivät haluta asua isällään, pakkokait siihen olisi suostua, vaikkakin ison itkun kera.
joskushan niistä lapsista on sitten kuitenkin luovuttava. Ei tarkoita sitä että olisi huono äiti jos ajattelee ja toimii lasten parhaaksi. Kaikkein tärkein asiassa kuitenkin on että lapsista kasvaa tasapainoisia aikuisia. Ja mielestäni se saavutetaan vain yhdessä kasvattamalla lapsia, vaikka sitten olisi erossakin.