Mukavan pimeä aamu taas kerran, vai mitä?
Huomenta!
tulkkunen
1132
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
-piiloistaan kallion alta, joo..
Ajokeli paikoin huono
Huonot ajokelit ovat jatkuneet
sunnuntain vastaisena yönä maan
keskivaiheilta pohjoiseen. Monin
paikoin on satanut räntää ja lunta,
mikä on tehnyt tiet liukkaiksi.
Tiehallinnon mukaan aura-autoja on
liikkeellä etenkin pääväylillä.
Etelä-Suomessa sade on tullut vetenä ja
aamua kohti sää on poutaantunut.
Eilen eri puolilla Suomea sattui
vakavia liikenneonnettomuuksia huonossa
säässä. Turmissa kuoli yksi ihminen ja
ainakin 14 loukkaantui. Kuolonkolari
ajettiin sohjoisella tiellä Jyväskylän
maalaiskunnassa.