Kun kaikki ihmiset on saatu eroamaan kirkosta ja kirkko on lakkautettu, niin onko maailma parempi paikka elää?
Entäs sitten kun
30
886
Vastaukset
- Faktio
No, sellainen kokeilu oli tuossa itäisessä naapurissa 70 vuotta. Edelleen monet haikeasti muistelevat sitä.
Vai kokeilu.
Sellaista kokeilua siellä ei ollut.
Stalin oli papin koulutuksen koulutuksen saanut kristitty (oli useina vuosina koulunsa paras) ja oli kirkon kanssa liitossa kuolemaansa saakka.
Vallankumouksen jälkeen Tsaarin johtama eliitti-kirkko joutui ongelmiin kommunistien kanssa ja kirkko ei vihkinyt Stalinia papiksi koska hän oli kommunisti.
Vallankumouksen jälkeen oli nälänhätä ja entisen Tsaarin eliittikirkolla oli rahaa ja ne sosialisoitiin.
Tuo pahin erimielisyyksien aika kesti noin vuoden.- Atte Ateisti
Leninin idea oli ettei kirkkoa tarvitse aktiivisesti lakkauttaa, sillä ihmiset viisastuessaan jättävät sen oopiumin taakseen kuitenkin.
Ortodoksikirkko Venäjällä ei kuitenkaan kuollut. Yksi haara eli maanpaossa ja toinen, Moskovan patriarkaatti Suuren ja Mahtavan siiven alla ja suojeluksessa koko neuvostoajan.
Eipä silti, jos kirkko ja kristinusko olivat koko neuvostoajan niin kuristettuja ja kiellettyjä kuin uskikset täällä antavat ymmärtää, niin silloinhan NL:n kaaduttua olisi pitänyt tapahtua suuri kirkkoon jälleenliittyminen - nyt kun kerran "sorto" oli loppunut.
Esim. Virossa ei näin ole käynyt. Vain 30% kuuluu kirkkokuntiin (15% ev.lut. ja 14% ort.) - Faktio
Pe.ku kirjoitti:
Vai kokeilu.
Sellaista kokeilua siellä ei ollut.
Stalin oli papin koulutuksen koulutuksen saanut kristitty (oli useina vuosina koulunsa paras) ja oli kirkon kanssa liitossa kuolemaansa saakka.
Vallankumouksen jälkeen Tsaarin johtama eliitti-kirkko joutui ongelmiin kommunistien kanssa ja kirkko ei vihkinyt Stalinia papiksi koska hän oli kommunisti.
Vallankumouksen jälkeen oli nälänhätä ja entisen Tsaarin eliittikirkolla oli rahaa ja ne sosialisoitiin.
Tuo pahin erimielisyyksien aika kesti noin vuoden.Neuvostoliitossa ja muissa sosialistisissa maissa "tieteellinen ateismi" oli osa kommunistista ideologiaa ja niissä katsottiin että ateistisen kasvatuksen oli tarkoitus vapauttaa ihmiset uskonnosta ja luoda heille militantti ateistinen vakaumus. Ateistiksi tultiin nimenomaan kasvatuksen kautta; uskonnottomuus ei yksin tehnyt ihmistä ateistia. Neuvostoliitossa ateismin historia nähtiin eri kehityskausina, jossa "marxilainen ateismi merkitsi korkeinta ja laadullisesti uutta ateismin astetta".[26]
”Vanhin jumalista” Dmitri Moorin teos 1920-luvulta. Neuvostoliittolaista uskonnonvastaista propagandaa.
”Vanhin jumalista” Dmitri Moorin teos 1920-luvulta. Neuvostoliittolaista uskonnonvastaista propagandaa.
Venäjän vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen Vladimir Lenin erotti kirkon valtiosta ja koulun kirkosta. Perustuslailla säädettiin, että uskonnonvapauden lisäksi maassa vallitsee ateistisen propagandan vapaus. Vuoden 1917 jälkeen marxilainen versio ”tieteellisestä ateismista” sai käytännössä virallisen aseman Neuvostoliitossa, vaikka muodollinen uskonnonvapaus edelleen salli kirkkojen toiminnan.[40] Aluksi bolsevikit suhtautuivat uskontoon harmittomana taikauskona, joka vähitellen tieteen edetessä tulisi häviämään. Vuonna 1921 suhtautuminen kuitenkin muuttui ja puolue omaksui uuden ”taistelevan ateismin” ja ”taistelevan materialismin” periaatteet, joiden perusteella aloitettiin laaja uskonnonvastainen propagandakampanja. Tätä varten Neuvostoliiton kommunistinen puolue perusti vuonna 1923 Jumalattomien liiton (myöhemmin Taistelevien jumalattomien liitto), joka suoritti ateismin levitystyötä. Järjestön johtoon nousi Jemeljan Jaroslavski, joka oli toiminut ennen Josif Stalinia lyhyen aikaa NKP:n keskuskomitean pääsihteerinä. Vuodesta 1926 vuoteen 1932 järjestön jäsenmäärä kasvoi tasaisesti 87 000:sta 5,6 miljoonaan jäseneen.[41]
Vuoden 1937 väestönlaskennan tuloksien perusteella 57 % neuvostoliittolaisista kuitenkin edelleen luokitteli itsensä uskovaisiksi. Tuloksen johdosta Stalin toimeenpani Jumalattomien liitossa käyntiin laajat puhdistukset liian hitaan uskonnon hävittämisen vuoksi. Faktio kirjoitti:
Neuvostoliitossa ja muissa sosialistisissa maissa "tieteellinen ateismi" oli osa kommunistista ideologiaa ja niissä katsottiin että ateistisen kasvatuksen oli tarkoitus vapauttaa ihmiset uskonnosta ja luoda heille militantti ateistinen vakaumus. Ateistiksi tultiin nimenomaan kasvatuksen kautta; uskonnottomuus ei yksin tehnyt ihmistä ateistia. Neuvostoliitossa ateismin historia nähtiin eri kehityskausina, jossa "marxilainen ateismi merkitsi korkeinta ja laadullisesti uutta ateismin astetta".[26]
”Vanhin jumalista” Dmitri Moorin teos 1920-luvulta. Neuvostoliittolaista uskonnonvastaista propagandaa.
”Vanhin jumalista” Dmitri Moorin teos 1920-luvulta. Neuvostoliittolaista uskonnonvastaista propagandaa.
Venäjän vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen Vladimir Lenin erotti kirkon valtiosta ja koulun kirkosta. Perustuslailla säädettiin, että uskonnonvapauden lisäksi maassa vallitsee ateistisen propagandan vapaus. Vuoden 1917 jälkeen marxilainen versio ”tieteellisestä ateismista” sai käytännössä virallisen aseman Neuvostoliitossa, vaikka muodollinen uskonnonvapaus edelleen salli kirkkojen toiminnan.[40] Aluksi bolsevikit suhtautuivat uskontoon harmittomana taikauskona, joka vähitellen tieteen edetessä tulisi häviämään. Vuonna 1921 suhtautuminen kuitenkin muuttui ja puolue omaksui uuden ”taistelevan ateismin” ja ”taistelevan materialismin” periaatteet, joiden perusteella aloitettiin laaja uskonnonvastainen propagandakampanja. Tätä varten Neuvostoliiton kommunistinen puolue perusti vuonna 1923 Jumalattomien liiton (myöhemmin Taistelevien jumalattomien liitto), joka suoritti ateismin levitystyötä. Järjestön johtoon nousi Jemeljan Jaroslavski, joka oli toiminut ennen Josif Stalinia lyhyen aikaa NKP:n keskuskomitean pääsihteerinä. Vuodesta 1926 vuoteen 1932 järjestön jäsenmäärä kasvoi tasaisesti 87 000:sta 5,6 miljoonaan jäseneen.[41]
Vuoden 1937 väestönlaskennan tuloksien perusteella 57 % neuvostoliittolaisista kuitenkin edelleen luokitteli itsensä uskovaisiksi. Tuloksen johdosta Stalin toimeenpani Jumalattomien liitossa käyntiin laajat puhdistukset liian hitaan uskonnon hävittämisen vuoksi.Et ymmärtänyt lainaamaasi tekstiä joten korjaan väärinkäsityksesi.
Lainauksesi olikin valikoitu ja väliin lauseita lisätty.
"marxilainen versio ”tieteellisestä ateismista”"
Ymmärrätkö mitä tuo lause tarkoittaa?
Siinähän kumotaan että se että asia olisi ateismia.
"Stalin toimeenpani Jumalattomien liitossa käyntiin laajat puhdistukset"
Ja tuossa lauseessa Stalin tappaa ne omat feikki-ateistinsa.
Kyseessä oli diktatuuri ja Stalin oli aina kristitty diktaattori.
Kyseessä oli myös luokka-sota.
Venäjällä oli Puhtaasti Tsaarin kirkko ja Tsaari johti sitä vallankumoukseen asti vastapuoli oli kommunistit.
Stalin tappoi Neuvostoliitosta melkein kaikki (oikeat) johtavat ateistit.- luterilainen maa
Atte Ateisti kirjoitti:
Leninin idea oli ettei kirkkoa tarvitse aktiivisesti lakkauttaa, sillä ihmiset viisastuessaan jättävät sen oopiumin taakseen kuitenkin.
Ortodoksikirkko Venäjällä ei kuitenkaan kuollut. Yksi haara eli maanpaossa ja toinen, Moskovan patriarkaatti Suuren ja Mahtavan siiven alla ja suojeluksessa koko neuvostoajan.
Eipä silti, jos kirkko ja kristinusko olivat koko neuvostoajan niin kuristettuja ja kiellettyjä kuin uskikset täällä antavat ymmärtää, niin silloinhan NL:n kaaduttua olisi pitänyt tapahtua suuri kirkkoon jälleenliittyminen - nyt kun kerran "sorto" oli loppunut.
Esim. Virossa ei näin ole käynyt. Vain 30% kuuluu kirkkokuntiin (15% ev.lut. ja 14% ort.)eikä Viron luterilaisella kirkolla ole koskaan ollut suurta kansansuosiota. Se kun oli saksalaisten paronien kirkko, jossa oli saksalainen papisto. Viron ortodoksisessa kirkossa taas oli virolainen papisto ja se oli ennen sotia muutenkin kansallisempi.
Vain noin 30% virolaisista on uskovaisia, kun taas venäläisistä yli 60%. Virossa kirkkoon kuuluvat tietysti vain sitoutuneet uskovaiset. Muut ovat kirkkojen ulkopuolella. Viro kuului N-liittoon vasta vuodesta 1944, joten se on vähän eri asia. - elvisnapoleon
Faktio kirjoitti:
Neuvostoliitossa ja muissa sosialistisissa maissa "tieteellinen ateismi" oli osa kommunistista ideologiaa ja niissä katsottiin että ateistisen kasvatuksen oli tarkoitus vapauttaa ihmiset uskonnosta ja luoda heille militantti ateistinen vakaumus. Ateistiksi tultiin nimenomaan kasvatuksen kautta; uskonnottomuus ei yksin tehnyt ihmistä ateistia. Neuvostoliitossa ateismin historia nähtiin eri kehityskausina, jossa "marxilainen ateismi merkitsi korkeinta ja laadullisesti uutta ateismin astetta".[26]
”Vanhin jumalista” Dmitri Moorin teos 1920-luvulta. Neuvostoliittolaista uskonnonvastaista propagandaa.
”Vanhin jumalista” Dmitri Moorin teos 1920-luvulta. Neuvostoliittolaista uskonnonvastaista propagandaa.
Venäjän vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen Vladimir Lenin erotti kirkon valtiosta ja koulun kirkosta. Perustuslailla säädettiin, että uskonnonvapauden lisäksi maassa vallitsee ateistisen propagandan vapaus. Vuoden 1917 jälkeen marxilainen versio ”tieteellisestä ateismista” sai käytännössä virallisen aseman Neuvostoliitossa, vaikka muodollinen uskonnonvapaus edelleen salli kirkkojen toiminnan.[40] Aluksi bolsevikit suhtautuivat uskontoon harmittomana taikauskona, joka vähitellen tieteen edetessä tulisi häviämään. Vuonna 1921 suhtautuminen kuitenkin muuttui ja puolue omaksui uuden ”taistelevan ateismin” ja ”taistelevan materialismin” periaatteet, joiden perusteella aloitettiin laaja uskonnonvastainen propagandakampanja. Tätä varten Neuvostoliiton kommunistinen puolue perusti vuonna 1923 Jumalattomien liiton (myöhemmin Taistelevien jumalattomien liitto), joka suoritti ateismin levitystyötä. Järjestön johtoon nousi Jemeljan Jaroslavski, joka oli toiminut ennen Josif Stalinia lyhyen aikaa NKP:n keskuskomitean pääsihteerinä. Vuodesta 1926 vuoteen 1932 järjestön jäsenmäärä kasvoi tasaisesti 87 000:sta 5,6 miljoonaan jäseneen.[41]
Vuoden 1937 väestönlaskennan tuloksien perusteella 57 % neuvostoliittolaisista kuitenkin edelleen luokitteli itsensä uskovaisiksi. Tuloksen johdosta Stalin toimeenpani Jumalattomien liitossa käyntiin laajat puhdistukset liian hitaan uskonnon hävittämisen vuoksi.se että että neukkula oli virallisesti ateistinen ei argumentti ateismia vastaan.
miksi sinä aina valehtelet. onko piispanpallilla liikaa muhkuroita? eikö pikkupoikia ole tarpeeksi. - elvisnapoleon
luterilainen maa kirjoitti:
eikä Viron luterilaisella kirkolla ole koskaan ollut suurta kansansuosiota. Se kun oli saksalaisten paronien kirkko, jossa oli saksalainen papisto. Viron ortodoksisessa kirkossa taas oli virolainen papisto ja se oli ennen sotia muutenkin kansallisempi.
Vain noin 30% virolaisista on uskovaisia, kun taas venäläisistä yli 60%. Virossa kirkkoon kuuluvat tietysti vain sitoutuneet uskovaiset. Muut ovat kirkkojen ulkopuolella. Viro kuului N-liittoon vasta vuodesta 1944, joten se on vähän eri asia.olivat katolisia. tiedän koska tunnen heistä useita
- Atte Ateisti
elvisnapoleon kirjoitti:
olivat katolisia. tiedän koska tunnen heistä useita
Tiettävästi osana Ruotsin valtakuntaa myös Virossa käytiin läpi uskonpuhdistus 1500-luvulla:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Viron_historia#Uskonpuhdistus_ja_Saksalaisen_ritarikunnan_vallan_kirpoaminen - Eija_Moilanen
elvisnapoleon kirjoitti:
olivat katolisia. tiedän koska tunnen heistä useita
Siis katollisia ja luterilaisia.
"Kuvaavaa on, että kun saksalaisen vähemmistön osuus koko väestöstä oli alle kaksi prosenttia vuonna 1922, samaan aikaan lähes puolet luterilaisesta papistosta oli saksalaisia."
Luterilaisia virossa on ollut 80 % ennen neuvostoaikaa.
http://www.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_2000/30.kesakuu/lute2600.htm - Faktio
Pe.ku kirjoitti:
Et ymmärtänyt lainaamaasi tekstiä joten korjaan väärinkäsityksesi.
Lainauksesi olikin valikoitu ja väliin lauseita lisätty.
"marxilainen versio ”tieteellisestä ateismista”"
Ymmärrätkö mitä tuo lause tarkoittaa?
Siinähän kumotaan että se että asia olisi ateismia.
"Stalin toimeenpani Jumalattomien liitossa käyntiin laajat puhdistukset"
Ja tuossa lauseessa Stalin tappaa ne omat feikki-ateistinsa.
Kyseessä oli diktatuuri ja Stalin oli aina kristitty diktaattori.
Kyseessä oli myös luokka-sota.
Venäjällä oli Puhtaasti Tsaarin kirkko ja Tsaari johti sitä vallankumoukseen asti vastapuoli oli kommunistit.
Stalin tappoi Neuvostoliitosta melkein kaikki (oikeat) johtavat ateistit."Lainauksesi olikin valikoitu ja väliin lauseita lisätty."
Etkä pystynyt näyttämään yhtään kohtaan todeksi väitteestäsi? Se oli wikipediasta suoraan kopioitu.
- Kimmo Koo
Uskonto saa voimansa ihmisten pelosta ja maailman pahuudesta. Uskonnon kadottua maailma on paljon parempi paikka.
ainakaan nopella aikavälillä - siis muutaman tuhannen vuoden sisällä - niin taikauskoista ja lähellä eläintä olevaa porukkaa ihmiset ovat.
Siksi ponnistelut tulisikin suunnata hihhuleiden auttamiseksi ja ei-väkivaltauskontojen suosimiseksi.
Ei tietysti _kokonaan_ tule unohtaa uskontojen positiivisia vaikutuksia, jos nyt sellaiseksi voi laskea toisen ihmisen pitämisen poissa pahanteosta hyväksikäyttämällä hänen taikauskoaan.
Vaikeita asioita. Ainoa mikä on varma, jos kehitys jatkuu ihmiskunnan jatkuvuutta tukevasti, on että taikauskojen asema heikkenee yhä kiihtyvällä nopeudella.- The Rat
Ehkä kuitenkin niin, että kun (jos) maailma on joskus paljon parempi paikka, ei ole enää tarvetta uskonnoille.
Suunta on selkeä. Korkeammin koulutetut ovat keskimäärin vähemmän uskonnollisia, joten vaikka tieto tuskaa lisääkin, vähentää se myös taikauskojen tarvetta. Koulutusta lisäämällä maailma paranee ja uskonnot vähenevät - toisistaan riippumatta.
Ja koulutus ei tarkoita pelkästään luonnontieteitä. Filosofia on tärkeä osa ihmiseksi kasvamista, jotain mitä kaikkien tulisi haluta opiskella (pakko ei toimi tässä).
- Kössönöm
Lapsia ei enää aivopestä, eivätkä taikauskoiset hihhulit kuppaa yhteiskunnalta rahaa.
Siihen mennessä kun kirkosta on luovuttu, on monta ämpärillistä vettä virrannut Vantaanjoessa. Varmuudella voidaan sanoa että silloin maailma on erilainen paikka, moninaisin tavoin, mutta kukaan ei voi väittää tietävänsä millainen se silloin on. Ehkä meidän mittakaavalla huonompi ja heidän mittakaavallaan parempi, ehkä toisinpäin. Mahdotonta arvata.
- Jori Mäntysalo
Onko tuo muutos kovinkin suuri? Kirkko on olemassa, mutta sen jäsenistöstä kirkon oppeihin uskovia on pienehkö vähemmistö. Uskonnollisuus on vähentynyt vuosikymmeniä tai ehkä jopa -satoja, ei nyt ole menossa kuin lopullinen niittaus evlut kirkolle.
Kuten aiemmin kirjoitin, ei esimerkiksi rikollisuus tilastollisesti ottaen näytä seuraavan uskonnollisuutta merkittävästi. Jonkun Jokelan jälkeen on helppo väittää ateismia kaiken pahan aluksi, mutta tosiassa mm. rikostilastot eivät nouse kun kirkosta eroaminen kasvaa. - Eikka P
Uskonsodat häviäisi, kun kirkko ei olisi siunaamassa Raamattua mukaellen aseita.
- parempi!
Yksi vääryys taas on silloin saatu karsittua tästä mädäntyneestä yhteiskunnasta.
- Atte Ateisti
Kirkon lakkauttamista en ainakaan itse vaadi.
Sen epäpyhän avioliiton valtion kanssa kyllä voisi lakkauttaa.
Tähän liittoon kuuluu erääseen yhdistykseen jäsenmaksua maksavaksi jäseneksi liittäminen 2kk iässä.
Tähän liittoon kuuluu myös kirkon monopoli hautausmaa-asioissa. - Faktio
Maailman ainoa virallisesti täysin ateistinen valtio oli kommunistinen Albania, jossa vuonna 1967 kiellettiin lainsäädännöllä kaikki uskonnonharjoittaminen. Tämän jälkeen maassa suljettiin yli 2 100 moskeijaa, kirkkoa, luostaria ja muuta uskonnollista rakennusta.
- Faktio
Nas.se kirjoitti:
esimerkkinä vaikkapa espanja:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Espanjan_inkvisitioEspanjan inkvisitio oli mainettaan parempi ja tuomiot olivat huomattavasti lievempiä kuin maallisissa inkvisitioissa. Syytökset tutkittiin tarkkaan, sillä inkvisitio oli tietoinen mahdollisista perättömistä ilmiannoista. Useasti syytetylle tuomittiin katumusharjoituksia ja vain harvoin päädyttiin roviolle. Huonoa mainetta selittää osin Englannin protestanttien levittämä propaganda 1500-luvulla.
- Poison.
Faktio kirjoitti:
Espanjan inkvisitio oli mainettaan parempi ja tuomiot olivat huomattavasti lievempiä kuin maallisissa inkvisitioissa. Syytökset tutkittiin tarkkaan, sillä inkvisitio oli tietoinen mahdollisista perättömistä ilmiannoista. Useasti syytetylle tuomittiin katumusharjoituksia ja vain harvoin päädyttiin roviolle. Huonoa mainetta selittää osin Englannin protestanttien levittämä propaganda 1500-luvulla.
Inkvisitiosta ei oikeudenmukaista oikeuslaitosta saa millään, sen ainoa tehtävä oli "harhaoppisuuden"/"harhaoppisten" tuhoaminen.
- Faktio
Poison. kirjoitti:
Inkvisitiosta ei oikeudenmukaista oikeuslaitosta saa millään, sen ainoa tehtävä oli "harhaoppisuuden"/"harhaoppisten" tuhoaminen.
Kopion sen tekstin Nassen laittamasta linkistä.
Itse en ole sen tarkemmin tutustunut kyseiseen järjestelmään tai juttuihin. - Poison.
Faktio kirjoitti:
Kopion sen tekstin Nassen laittamasta linkistä.
Itse en ole sen tarkemmin tutustunut kyseiseen järjestelmään tai juttuihin.... mutta tuo kirjoituksesi antoi kuvan, että yrität vähätellä tai saada kyseisen laitoksen näyttämään jopa jotenkin siedettävältä/hyväksyttävältä. Se että inkvisitio oli jonkin lähteen mukaan "mainettaan parempi" ei vielä paljoa kerro, siihen kun ei paljoa vaadita.
- elvisnapoleon
Poison. kirjoitti:
Inkvisitiosta ei oikeudenmukaista oikeuslaitosta saa millään, sen ainoa tehtävä oli "harhaoppisuuden"/"harhaoppisten" tuhoaminen.
Inkvisition tehtävä oli puhdasoppisuuden vaaliminen.
Inkvisio oli ensimmäinen laitos joka länsimaissa otti käyttöön todisteiden tutkinnan.Inkvisitio oli ensimmäinen joka kielsi kidutuksen käytön tutkinnassa (1700-luvulla). Syynä oli se ettei siten saatuihin tietoihin voitu luottaa.
Inkvisition vastuulla oli esim.ihmeiden tutkinta. Voin epäillä ettei Äiti teresasta olisi tullut pyhimystä jos inkvisitio olisi toiminnassa.
Inkvisiittorin pallilta tuli monta paavia.
valitettavasti laitos alkoi uhata paavinistuimen valtaa ja katolisen kirkon sisällä käytiin parisataa vuotta kestänyt kamppailu joka päätyi inkvisition tappioon 1800-luvun lopulla. Loppu on historiaa (tiedätte varmaan millainen katolinen kirkko on nykyään). - Eija_Moilanen
elvisnapoleon kirjoitti:
Inkvisition tehtävä oli puhdasoppisuuden vaaliminen.
Inkvisio oli ensimmäinen laitos joka länsimaissa otti käyttöön todisteiden tutkinnan.Inkvisitio oli ensimmäinen joka kielsi kidutuksen käytön tutkinnassa (1700-luvulla). Syynä oli se ettei siten saatuihin tietoihin voitu luottaa.
Inkvisition vastuulla oli esim.ihmeiden tutkinta. Voin epäillä ettei Äiti teresasta olisi tullut pyhimystä jos inkvisitio olisi toiminnassa.
Inkvisiittorin pallilta tuli monta paavia.
valitettavasti laitos alkoi uhata paavinistuimen valtaa ja katolisen kirkon sisällä käytiin parisataa vuotta kestänyt kamppailu joka päätyi inkvisition tappioon 1800-luvun lopulla. Loppu on historiaa (tiedätte varmaan millainen katolinen kirkko on nykyään).Laitan vielä linkin, josta löytyy Inkvisition taustaa lyhyesti. Siitä saa hyvän yleiskuvan.
Mielestäni linkistä löytyy hyvää tutkimusta sillä tiedot perustuvat tieteelliseen tutkimukseen sekä alkuperäislähteiden kriittiseen analyysiin.
http://www.chronicon.com/noita/inkvisitio.html
- ****
Näin tulee käymään ja jotain todellista ja rehellistä tilalle.Siis kirkon tilalle!!!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5531811Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18877- 84873
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101806Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50729- 63715
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2707- 66688
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?74638- 65543