1918

DocPoint - Helsingin dokumenttielokuvafestivaali nostaa tammikuisessa ohjelmistossaan esiin yhtenä teemana sotarikokset ja anteeksiannon teemasarjalla Sota/Sovitus. DocPoint-festivaali järjestetään 23.-27.1.2008.

Yksi teemasarjan tärkeimpiä elokuvia on Seppo Rustaniuksen uusi dokumenttielokuva Uhrit, joka kertoo Suomen vuoden 1918 sisällissodan teloituksista. Elokuvallaan Rustanius haluaa tehdä oikeutta kaikille sodan uhreille, niin teloutetuille kuin niillekin, joista tuli teloittajia. Vuoden 1918 konfliktissa menehtyi enemmän suomalaisia kuin talvisodassa, yli 30 000 henkeä.

Uhrit-elokuvaan liittyen DocPoint järjestää Suomen sisällissodan kuvat -keskustelutilaisuuden Ateneum-salissa lauantaina 26.1.2008 klo 13-17. Tilaisuuden aluksi esitetään Uhrit ja näytöksen jälkeen asiantuntijat elokuvan, historian ja journalismin aloilta kokoontuvat keskustelemaan sisällissodasta ja sen tulkinnoista. Keskustelutilaisuuteen osallistuvat elokuvaohjaaja Seppo Rustanius, professori Helena Ranta Helsingin yliopiston oikeustieteen laitokselta, historioitsija Marko Tikka, toimittaja Jouni K. Kemppainen, valokuvaaja Pekka Elomaa sekä tutkijatohtori Outi Fingerroos. Keskustelua johtaa Suomen elokuva-arkiston tutkija Jari Sedergren. Tilaisuuteen on vapaa pääsy ja alustusten jälkeen sana on vapaa.

DocPointin Sota/Sovitus-esityssarjassa nähdään 11 elokuvaa, jotka käsittelevät erilaisia kansainvälisiä konflikteja, niiden seurauksia ja anteeksiannon kysymyksiä. Lehdistön edustajat voivat tiedustella sarjan elokuvia esikatseluun tiedottajalta.

http://www.uta.fi/suomi80/v18v14b.gif

http://www.uta.fi/suomi80/v18v22.gif
2467
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

Uhrit kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu