Mielenkiintoinen aihe: kirkko eroon valtiosta. Onkohan Eki mukana? Tunnusti lauantaina kiertelyn jälkeen olevansa uskonnoton. Ateisti sana on NIIN kauhea?
Voimala
tänä iltana
25651
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Eiköhän se ollut ihan julkisuudessa tiedossa että Tuomioja on ateisti, hänhän toi asian julkisuuteen vuodenvaihteessa Skepsiksen juhlatilaisuudessa sen ihmeemmin kiertelemättä. Ateisti on suomen kauneimpia sanoja ja tarkoittaa samaa kuin uskonnoton.
Ohjelman aihe kiinnostaa kyllä helkkaristi, todella hieno juttu että vinkkasit. Katson varmasti.
vastasi ensin, että hänellä on sama vakaumus kuin Väinö Tannerilla. Vasta kun toimittaja tivasi, eki myönsi olevansa .... uskonnoton, ei käyttänyt ateisti sanaa. Sanan kauneus on toisille kauheus.
tulee ensimmäinen poliitikko joka ei anna työntää itseään takaisin kaappiin.
uudelleenmääritellään sanoja niin että ne saavat epämiellyttävän sävyn. ja kohta ateistitkin karttavat ateisti sanaa.
ateisti ei tarkoita samaa kuin uskonnoton. esim.monet buddhalaiset suunnat ovat ateistisia silti kyse on uskonnoista.
Jos kysytään uskonnollista vakaumusta, kuinka moni vastaa: "En usko Jumalaan mutta en ole ateistikaan".
T: Elvis Napoleon, ateisti JA uskonnoton.
,,uskonnoton, mutta en ateisti. Olen Jeesukseen Kristukseen uskonsa asettanut kristitty! :)
Uskonnot on aivan jotain muuta, kuin kristinusko!
Koetapa sinä ja muut ateistit tajuta tämä ero.
>>Ateisti on suomen kauneimpia sanoja...
ole uskonto.et ehkä et ole kirkollinen mutta uskonto sinulla on. Eikö!
Jos toimittaja ei tiedä Väinö Tannerin olleen ateisti niin ei se Tuomiojan syytä ole vaan toimittajan sivistyksen putetta. Ja jos toimittajan pitää sitä oikein erikseen kysyä (ikään kuin ei tietäisi) niin kysymys on tarkoitushakuinen. Kyllä se varmaan tuli kaikille selväksi tuossa vuodenvaihteessa että Tuomioja on uskonnoton, miksi sitä piti edes kysyä? Mitä väliä sillä on kumpaa sanaa hän käyttää? Minäkin käytän molempia sanoja tasapuolisesti, tarkoittavat minusta samaa asiaa.
"Uskonnot on aivan jotain muuta, kuin kristinusko!"
Toisinsanoen, kristinuskoa ei tulisi opettaa uskonnontunneilla. Eikä uskonnonvapaus enää koska kristittyjä. Ok...
jo todella hölmö. väität että uskontosi ei ole uskonto. aaargh.. mitäpä tuohon voisi vastata muuta kuin mitä jason dax tuossa jo sanoikin.
Minun äidiltäni kysyttiin joskus, että mikä se .... oikein on, kun ei kuulu kirkkoon. Äitini oli ollut vähän hölmistynyt ja keksinyt äkkiä, että kai se on buddhalainen, koska oli kuullut minun siitäkin puhuvan. Äitini aktiiviseen sanastoon ei kuulunut sana ateisti. Hänen ikäluokkansa ei ollut tottunut myöskään sanaan uskonnoton, koska hänen lapsuudessaan ja kai vielä nuoruudessaan oli pakko kuulua johonkin uskontokuntaan.
Uskonnoton on havainnollinen sana, jonka kaikki ymmärtävät jokseenkin yksiselitteisesti. Ateisti taas on vierasparäinen sana. Niiden tuntemus voi joidenkin kohdalla perustua vaikka saippuasarjojen asiayhteyksiin, ja siksi niiden merkityksistä voi olla erilaisia, jopa aivan virheellisiä, käsityksiä. Julkisuudessa on ehkä järkevämpi käyttää selvää suomenkieltä, jota kaikki ymmärtävät.
Itse käytän kyllä sanoja ateismi ja ateistinen, mutta ateisti ei ole juurtunut sanastooni. Noissa ihmistä määrittelevissä substantiiveissa on liikaa yleistävää ja lokeroivaa sävyä minun makuuni.
taas kummallista jankkaamista.
Jos sinä sanot olevasi uskovainen, niin mihin sinä uskot? Allahiin, ev.lut.kirkon jumalaan, katolisen kirkon jumalaan tai helluntalaisten, mormonien, adventistien, juutalaisten jne. Siis mihin?
Uskonnoton on ihan kelpo määritelmä siihen, että ei usko jumaliin.
Pitää muistaa että on olemassa myös joitain uskonnollisia liikkeitä joissa ei palvota jumalia. Raelilaisuus on yksi esimerkki, hehän palvovat Elohim-nimisiä avaruusolentoja eivätkä jumalia. Sitten on tietty buddhalaisuus joka aina mainitaan ateistisena uskontona. Skientologiassa on vissiin vähän samat kujeet kuin raelissa eli jotain avaruuden otuksia se L. Ron Hubbard oli keksinyt.
Voiko ateisti olla raelilainen, skientologi tai buddhalainen? Uskonnoton ei voi.
On noissa sanoissa jotain eroa kyllä jos oikein halutaan välimerkkejä rakastella, ja miksipä ei haluttaisi. Kansan suussa uskonnoton ja ateisti ovat kyllä melkeinpä synonyymejä.
Olet menettänyt järkesi, sitä se uskonto on.
Uskonnot on kriminalisoitava.
Olitko äidinkielentunnilla räksän pesillä, kun teet noin paljon kielivirheitä?
Opettele ensi kirjoittamaan, tule sitten uudelleen.
Tom Cruise ole skientologi? Mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan.
Jaa nyt mennään sanoilla kikkailujen puolelle. En minä itsestäni muuta osaa sanoa, kuin että en usko jumaliin. Eikä usko kyllä Karkkikaan. Luulisin ainakin.
Liimatkoon joku niitä lappuja sitten meikäläiseen, jos haluttaa. Mitäs noista.
******
kiitos tiedosta. Ei ole Tuomioja mukana. Pitänee katsoa.
Kannatan kirkon ja valtion erottamista toisistaan.
Kannatan myös uskontojen kriminalisointia.
Minulle se on ihan sama että olenko ateisti vai en, mutta satuihin ja höpötyksiin en usko.
"Kannatan kirkon ja valtion erottamista toisistaan.
Kannatan myös uskontojen kriminalisointia."
On yksi paskan maku mitä sinä kannatat, sillä ei ole mitään merkitystä, onneksi.
on sinulle merkitystä, mitä ihmiset kannattavat.
Katsos kun tarpeeksi suuri määrä ihmisiä ei kuulu kirkkoon, niin kirkon erivapaukset poistetaan ja lapsetkin saavat elää taikauskosta vapaata elämää. Ja silloin sinä olet jumaluskoinesi vähemmistössä ja sinulle nauretaan ja voi olla, että joudut vielä hourulaan houreittesi takia. Mietipä sitä.
Aijai kun optimistinen mielikuvitus on mukava asia.
kuka sinut on aivopessyt eli miten aloit ateistiksi?
ei ollut minulle osoitettu, mutta kysyn sinulta, miten sinut aivopestiin uskomaan jumalolentoihin, joista ei ole ainuttakaan todistetta?
mutta vastanneeko tuo, kun et itsekään vastannut kysymykseen, jonka hän teki sinulle.
Mitä ovat ne "jumalolennot", joihin kristitty ei usko, sillä usko Jumalaan on ihan muuta. Lihaksi ja vereksi tullut Kristus ja PH:gen meille antamnut.
"Tunnusti lauantaina kiertelyn jälkeen olevansa uskonnoton."
Hän on siis ilman uskontoa, mutta entäs ilman uskoa Jumalaan? Tuskin kuitenkaan, ovela sanontatapa kuitenkin, minäkin voisin periaatteessa sanoa olevani ilman uskontoa ja silti tunnustaa uskoni Jumalaan.
onkin siinä, että se rohkeasti lähtee ottamaan erilaisiin asioihin katsantokantaa. Puhetta vetävät naiset! Ketkäs muut, hehän perinteisesti lapsensa kasvattavat ja lapsiaan johdattavat myös uskonnon piiriin.
Onneksi juttu uusitaan. Sitten vain telkun ääreen ja vaikka pakosta se aika on otettava itselleen.
Hyvät illanjatkot.