Tekstin tulkinta

Terve!

Teen tässä parhaillaan koulun uskonnon työtä, ja yhtenä osana kuuluu kysyä sekä luterilaiselta että ortodoksiselta henkilöltä, miten he tulkitsevat seuraavan tekstin Raamatusta: "Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa, naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa."

Olisin todella kiitollinen jonkun luterilaisen henkilön tulkinnasta kyseisestä tekstistä. Kiitos jo etukäteen!
9239
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

"Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa"

Lutherin seurakunta ei ole pyhä.

" naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. "

Laki sanoo, että kaikki ovat Jumalan silmien alla saman arvoisia. Yksikään sana tai oppi, ei saa olla toista ihmistä missään mielessä alentava. 10 Käskyä on ensimmäinen Raamattu, ja mitään mitä Raamattuun on niiden jälkeen kirjoitettu, sitä ei saa käyttää 10 Käskyn rikkomiseen.

Ilmestyskirja on Raamatun viimeinen. Kaikki mitä 10 Käskyn ja Ilmestyskirjan välissä on, eli mitä on sanottu, tehty, opetettu ja kaikki mitä tänään on, on todistusaineisto. Eli, sinä olet todistaja. Ilmestyskirjan jälkeen tulee Tuomio.

" Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa. "

Jos tahdot tieto jostakin, niin Raamtun mukaan Isää ja Poikaa saa herjata, mutta Pyhää Henkeä* ei. Isä ja Poika herjattuna on Äiti ja Tytär; "Isän, ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" voi siis olla "Äidin ja Tyttären ja Pyhän Hengen nimeen."

*Pyhä Henki : Pyhä Sielu

Äänestä

1) Paavali on Kristuksen tehtäväänsä asettama apostoli
2) Paavali on saanut ilmoituksensa Herralta
3) Naisen EI tule olla seurakunnan kaisija eli pappi

4) Naispappeus on maallisten normien tuomista Raamatun yläpuolelle kirkkoon. Sama tapahtui Saksassa v. 1930-luvulla arjalaislakien ja kristinuskon juutalaisesta aineksista "puhdistamisen" tiimoilta

5) Naispapeutta ajava liberaaliteologia on luopumusta Jumalan sansta ja sen hedelmää.

Äänestä
  • 1) Paavali on Kristuksen tehtäväänsä asettama apostoli

    4 Silloin [Jeesus] vastasi ja sanoi heille: "Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä.
    5 Sillä monta tulee [minun nimessäni] sanoen: '[Minä] olen Kristus', ja he eksyttävät monta.

    Jeesus ei ole kristus. Joka häntä esittä Kristuksena on harhaanjohtaja. Kristus, on samaa sukujuurta kuin Jeesus (Ilmestyskirja). Kristus ei ole Paavalia nimennyt apostoliksi.

    16 Minä, Jeesus, lähetin enkelini (Kristus) todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa (Kristus), se kirkas kointähti."

    Minä en ole paavalia nimennyt apostoliksi.

    2) Paavali on saanut ilmoituksensa Herralta

    Herra ja Jumala ei ole sama asia.

    3) Naisen EI tule olla seurakunnan kaisija eli pappi
    4) Naispappeus on maallisten normien tuomista Raamatun yläpuolelle kirkkoon. Sama tapahtui Saksassa v. 1930-luvulla arjalaislakien ja kristinuskon juutalaisesta aineksista "puhdistamisen" tiimoilta
    5) Naispapeutta ajava liberaaliteologia on luopumusta Jumalan sansta ja sen hedelmää.

    Siis naisen ei myöskään tule synnyttää pappeja. Värkätkööt ruskean reiän ristiritarit keskenään jälkipolvensa sen kun lystää.

    Äänestä

  • 5) Naispapeutta ajava liberaaliteologia on luopumusta Jumalan sansta ja sen hedelmää.

    " Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi. "

    Äänestä

silloisissa olosuhteissa.
Tänään kaikki on toisin.
Enää emme noudata silloisia tapoja pukeutua,
syödä, juoda tai asua.

Myös seurakunta siihen aikaan oli
toimintatavoiltaan oman aikansa tuote ja se saa
nyt väistyä uuden ajan myötä.

Uskonasiat eivät ole miksikään muuttuneet.
Edelleen uskotaan lunastusuhrin kautta ihmisten
pelastumiseen ja taivaaseen pääsyyn kunhan
eletään siivosti ja luotetaan Jeesuksen sanaan.

Tänään naisetkin ovat toimissaan miesten arvoisia.
On sopimatonta tyrkyttää heille paikkoja takapenkeissä.
Tiski-ja siivousharja ei enää heille kelpaa
vaan heillä on paikka opettajina ja saarnaaminen
syntisille ihmisille.

Tämä on käytäntö tämän päivän Suomessa.

Äänestä

sitä, millainen oli naisten asema pari tuhatta vuotta sitten, kun naisten tuli olla vaiti seurakunnan kokouksissa ja kysyä kotona miehiltään, jos halusivat jotain tietää. Nykyisessä yhteiskunnassa naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia ja on naispresidenttejä, naisministereitä, naisopettajia, naisinsinöörejä, naislääkäreitä jne. Tuosta ajasta yhteiskunnallinen näkemys on muuttunut, ja se on nykyisin naisten ja miesten tasa-arvoa suosiva. Kirkkokaan ei saisi jämähtää paikoilleen.

Äänestä

monellakin tapaa, ei ole yhtä ainoata oikeata tulkintaa. Riippuu siitä, mikä on tavoitteena.
Näin on yleensäkin laita Raamatun tulkinnassa.

Äänestä
  • Jumalan sana on "ON" tai "EI", j kaikki "tulkinnat" on paholaisesta (Raamattu).

    Äänestä

Luettuani vastaukset, totesin, että eipä ole kovin korkealla kenenkään vastaajan tiedot. Luterilaisuudessa ei kovin paljon opeteta uskomme juutalaista perinnettä eikä sen moninaista sanomaa Raamatun kirjoituksissa. Siksi moni sanonta jää niin merkityksettömäksi tai melkeinpä arvoitukseksi meille. Oikeatakin tietoa on silti olemassa.

Ensinnäkin, on hyvä pitää mielessä, että Paavalin aikana ei ollut vielä kristillistä kirkkoa. Se muotoutui myöhemmin, kun kristityt sitkeästi palvelivat Jeesusta Jumalan Poikana, Messiaana, jota juutalainen kansa odotti. Messiaanisen juutalaisuuden nousu oli tuona aikana varsin laajalle levinnyt toivon kipinä vapautukseksi roomalaisten hirmuvallan alta.

Elettiin siis juutalaisuuden aikaa. Jokaisessa juutalaisessa synagoogassa (vastaa kirkkoamme) oli alakerrassa miesten puoli, jossa miehet olivat koolla Jumalanpalveluksessaan. Mukana tietysti olivat pojat, jotka saivat oppia juutalaisuudessa.

Naiset taas olivat lehterillä. Miesten alakerta ja naisten lehteri oli erotettu verholla, jotta naiset kuulivat keskustelun ja palveluksen menot. Naisille ei siis ollut sallittua heitellä väliverhon takaa omia kommenttejaan tai kysymyksiään, vaan heidän piti kuunnella nöyränä, mitä miehet puhuivat. Kotona heidän sitten sopi kysyä miehiltään, mitä jokin vaivaamaan jäänyt asia merkitsi, oikeasti. Naisethan eivät saaneet olla juutalaisen uskon opettajia.

Täsätä kohdasta ovat monet saaneet vahvistuksen naispappeutta vastaan. Kannattaa muistaa, että se sanoma oli kyllä ihan aikuisen oikeesti tarkoitettu juutalaisen synagoogan kokouksen järjestystä varten. Eihän silloin ollut vielä kristillistä kirkkoa eikä sen kirkkojärjestystä.

Mikäli haluat lisää tietoa aiheesta, siis kristinuskon juutalaisista juurista, mene googlen kautta ja halusanalla "Risto Santala", löydät jo merkillisen maailman, jota kannattaa tutkia enemmän.

Uskomme juuret ovat siis juutalaisuudessa. Sen tunteminen avaa aivan erilaisen näkökulman teksteihin ja käsitteisiin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


jimbooo kirjoitti:

Terve!

Teen tässä parhaillaan koulun uskonnon työtä, ja yhtenä osana kuuluu kysyä sekä luterilaiselta että ortodoksiselta henkilöltä, miten he tulkitsevat seuraavan tekstin Raamatusta: "Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa, naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa."

Olisin todella kiitollinen jonkun luterilaisen henkilön tulkinnasta kyseisestä tekstistä. Kiitos jo etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu