Kokemuksia Kuljettajana yhtiöissä

Kuten tuolla alemmassa ketjussa puhuttiin firmojen eroista ja Arto oli laittanut oikein prosyyria esille.

Puuttumatta asiaan en voi olla minäkään, koska kokemusta löytyy Concordiasta , Pohjolan Liikenteesta ja Helbistä ja myöskin HKl-bussiliikenteestä.

Voinpa sanoa, että lapsenkengissä ovat asiat näissä AKt:n sopimuksen firmoissa CBF ja Pohjola, työssä jaksamista ei ajatella tippaakaan ja paras kuljettaja on ilmainen harjoittelija tai luupää, joka jaksaa ajaa mahdollisimman pitkää päivää.

Kun vertalin tilinauhaani Helbillä , Concordialla, Pohjolalla, sain yksityisellä muutaman satasen enemmän vuodessa!

Helbillä ajoin aamu/iltavuoroja viikonloput vapaat, Concordialla aamu/ilta ja kaksi lauantaita kuukaudessa.

Helbillä vuosilomani on 13 työpäivää vuodessa pitempi, kuin Concordialla ja ihan oikeita työpäiviä, Helbillä lauantaiat ei lasketa lomapäiväksi kuten Akt:n sopimuksessa.

Helbillä työpäiväni olivat keskimäärin 7-8 tunnin välillä, kun Concordailla ja Pohjolalla työpäivien pituus vaihteli 4-12 tunnin välillä.

Helbillä käytän henkilökuntakuljetusta, kun Concordailla jouduin käyttämään omaa autoa!

Mielestäni tuo palkkaero on naurettavan pieni, kun sen eteen joutuu hankkimaan oman auton, saa paljon lyhyemmän vuosiloman ja pidemmät työpäivät.

Tiedan kavereita jotka lähtivät Pohjolalta ja Concordialta kesken ensimmäisen työpäivän, eräs jätti auton pysäkille matkustajat kyydissä, niin paljon rupesi hatuttamaan!

Kyllä AKt>:nkin pitäisi panostaa työssäjaksamiseen, nämä yksityiset yhtiöt vievät kyllä ajot, mutta millä hinnalla?

Monella uupuneella kuljettajalla on edessään pitkät sairauslomat ja jopa eläkkeelle joutuminen henkisistä syistä.

Kannattaisi Artonkin miettiä asioita, joiden puolesta puhuu ja oletko Arto vielä Helbin palveluksessa?
183147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Seuraavan kerran kirjoittaessasi voisit olla ihan rehellinen, etkä kertoa puutaheinää. "Ensimmäisenä työpäivänä auto jäi linjalle", älä viitsi!

Ja mitä omaan autoon tulee, oletko sitten joku viherpiipertäjä kun et omaa autoa omista? Vai viekö VOUTI kaikki rahat, vai kurkustako ne alas menee?
Pitääkö sinut vielä aamulla ajomestarin herättää ja keittää aamukahvit valmiiksi. "Kello löi jo viisi Pete heräääppä, Juhani ja Liisa kyydissä on jo". Ei herranjestas, mitä mammanpoikia/tyttöjä täällä on. Pitäisikö kaikkien aikaisin töihin lähtijöiden saada aamulla kuljetus, esim rekkafirmoissa ym. ? Mikä ihme täällä oikein on kun kukaan ei jaksa enää tehdä pitkiä päiviä ja koko ajan valivalivali!!
Lopettakaa se linja-autonkuljettaminen jos olette väsyneitä siihen. Ei kenenkään ole pakko ajaa. Vaihtakaa alaa!!
Ja kyllä tuosta "peten" viestistä muutenkin paistaa piilomainos läpi..

Äänestä
  • Sitä, millaisen vuodatuksen viitsit kirjoittaa. Eikö pieneen mieleesi mahdu, että kaikki eivät viitsi ajella muutamien kilometrien työmatkoja omalla autolla, joka ei talvi aikaan ole muutenkaan kovin fiksua. Tiedät varmaan, että se rasittaa autoa aikalailla.
    Miksi mielestäsi pitäisi tehdä pitkiä päiviä?? Monilla on muutakin elämää kuin työ joten mielestäni on todella fiksua pyrkiä lyhyempään työpäivään. Itse varmaan asuisit työpaikallasi jos ei olisi olemassa lakia joka sen estää.
    Ja vielä tiedoksesi. Tietääkseni esim. Nesteen jalostamolla Porvoossa on olemassa töihin kuljetus joten muitakin firmoja jotka huolehtivat työntekijöistään on olemassa.
    MItä taas tulee tuohon rekkafirmojen työntekijöiden kuljetukseen se olisi todella hyvä idea. Nykyäänhän on joka helvatan kadun varsi täynnä rekkoja ja kuorma-autoja, koska työntekijät pitävät niitä kotonaan ja tästä syystä ei henkilöautot meinaa mahtua parkkiin minnekkään.

    Äänestä

  • zero9 kirjoitti:

    Sitä, millaisen vuodatuksen viitsit kirjoittaa. Eikö pieneen mieleesi mahdu, että kaikki eivät viitsi ajella muutamien kilometrien työmatkoja omalla autolla, joka ei talvi aikaan ole muutenkaan kovin fiksua. Tiedät varmaan, että se rasittaa autoa aikalailla.

    ihmettelen toisilla esiintyvää tarvetta määritellä sopiva työaika toisten ihmisten puolesta. Eiköhän jokainen tiedä itse parhaiten mikä on hyvä ja sopiva työaika työssä jaksamisen/perheelämän kannalta. Itse tekisin mielusti iltaviikolla vaikka joka päivä tuon 10 h työtä ja aamuviikolla vastaavasti lyhyttä päivää, koska ei minusta ole muutenkaan iltaviikolla kotona mitään "hyötyä". Paitsi tietty aamulla teen ruoat valmiiksi ja siivoilen tarvittaessa.

    Muutenkan en koe tätä työtä kovin raskaaksi (olenko nyt jengipetturi?) verrattuna esim. ravintolakokin tai rakennusmaalarin työhön. Olisin tullut alalle jo aikaisemmin jos olisin tiennyt, että työ on näinkin mukavaa ja kevyttä.

    Äänestä

  • zero9 kirjoitti:

    Sitä, millaisen vuodatuksen viitsit kirjoittaa. Eikö pieneen mieleesi mahdu, että kaikki eivät viitsi ajella muutamien kilometrien työmatkoja omalla autolla, joka ei talvi aikaan ole muutenkaan kovin fiksua. Tiedät varmaan, että se rasittaa autoa aikalailla.
    Miksi mielestäsi pitäisi tehdä pitkiä päiviä?? Monilla on muutakin elämää kuin työ joten mielestäni on todella fiksua pyrkiä lyhyempään työpäivään. Itse varmaan asuisit työpaikallasi jos ei olisi olemassa lakia joka sen estää.
    Ja vielä tiedoksesi. Tietääkseni esim. Nesteen jalostamolla Porvoossa on olemassa töihin kuljetus joten muitakin firmoja jotka huolehtivat työntekijöistään on olemassa.
    MItä taas tulee tuohon rekkafirmojen työntekijöiden kuljetukseen se olisi todella hyvä idea. Nykyäänhän on joka helvatan kadun varsi täynnä rekkoja ja kuorma-autoja, koska työntekijät pitävät niitä kotonaan ja tästä syystä ei henkilöautot meinaa mahtua parkkiin minnekkään.

    Sentään jaksat vielä töissä käydä, ai niin mutta sinuthan aina herätetään/kannetaan kyytiin aamuisin ajomestarin toimesta(puetaan, no ainakin kravattisolmu tehdään valmiiksi). Ja mitä Nesteen työntekijöihin tulee, ehkäpä ne siitä joutuvat maksamaankin, oletko sitä ajatellut ? Ja siihen saattaa muitakin syitä olla, esim. alueen runsas ammattiliikenne ja vähän tilaa yksityisautoille, puhumattakaan palo- ym. riskien lisääntymisestä!

    Jos sinulla on vain muutaman kilometrin työmatka, mikset sitten vaikka juokse työmatkaa, saisit vielä kuntoakin samalla?
    Miksi ylipäätään pidät autoa, mikset käytä yleisiä kulkuneuvoja liikkumiseen? Kyllä sinne bussiin koko perhekin kerralla mahtuu harrastevälineineen! Suomessa linja-autolla pääsee ihan mihin vaan!
    Kerro Helbillä, että jos kaikki työntekijät saisivat myös ajaa päivän päätyttyä työvälineellä kotiin, säästyisi työpaikka kuljetus. Samalla voitaisiin oikeastaan koko varikkokin hävittää tai pistää vuokralle. Se vasta olisi fiksua, turhat kulut pois .Siinä samalla voisit hoitaa ne rekkafirmojenkin työntekijät kotiin/töihin ja muutkin autottomat. Ai niin mutta sitähän se linja-auton kuljettaminen , eikö olisikin kätevää?

    Suomessa kuljetusyritykset ovat suurimmaksi osaksi yhden auton firmoja, joten monesti ne näkemäsi autot teiden varsilla ovat juuri tällaisia. Vai pitäisikö yhtä tai kahta rekkaa varten ihan varikko rakentaa?

    Toivottavasti saat omassa pienessä mielessäsi ajettua meille kaikille 8-16 työpäivän, niin ja tietenkin pitkillä ruoka- ja kahvitauoilla, tottakai myös lounas maksetaan työnantajan puolesta. Seuraavana varmaan vaadit, että heti aamulla kun olet siinä kimppakyydissä, palkan pitää ryhtyä juoksemaan, eikö olekin fiksu idea tämäkin?

    Eihän se bussilla ajaminen ja ympäristön saastuttaminenkaan ole fiksua, miten voit edes työtä tehdä??
    Vesisateella ilman sateenvarjoa kävelykään ei ole kovin järkevää. Pitäisiköhän siitä tehdä oikein lakialoite(jopa LAKKO?)?Ja jos tässä ruvetaan hiuksia halkomaan, oman auton jatkuva parkkipaikalla seisottaminenkaan ei ole kovinkaan fiksua. AUTO ON AJAMISTA VARTEN. Sinun autosihan se vasta saastuttaakin kun sillä vain silloin tällöin ajat ja vielä JOSKUS sitä noin lyhyttä matkaa, häpeä!!

    Edelleenkin, jos et ole tyytyväinen työhösi, v-a-i-h-d-a sitä ammattia!!
    Miten olet ylipäätään alalle ikinä edes joutunut,ainakaan sinun kohdallasi ei voi sanoa, että olet työstäsi päivääkään pitänyt. Pakkotyöllistämisen ja työvoimapoliittisen kúrssin kauttako? Ei tarvi vastata, kyllä sen huomaa.
    VALI VALI !!

    Äänestä

  • viitsit..... kirjoitti:

    tää kirjoittaja on täys pelle.

    tällä kaverilla käynyt niinkuin entiselle kaverille: Muille jaettiin järkeä kauhalla, mutta tälle vain teelusikalla.
    PS. Perustele mielipiteesi, äläkä hauku muita. Se vain saa sinut näyttämään tosi tyhmältä.

    Äänestä

Ajoin monta vuotta Helbillä (aloitin Hkl:llä) ja nyty ajan Concordialla, yrityskohtaisia eroja löytyy, kokonaisuus oli parempi Helbillä.

Concordia on kasvoton ja kuljettajia kohtaan kylmä.

Tlipussi on samansuuruinen, ainoa ero, että Concordialla tulee pari tiliä enemmän vuodessa, mutta vastaavsti vuosilomaa on vähemmän.

Työtahti on tiukka, ajoajat on puristettu äärimmilleen, eli pitää olla seurapiirirakko.

Hk-kuljetusta kaipaan, mutta kuljen fillarilla, koska asun varikon lähellä.

Helbille saattaisin palatakin, mutta minun luonteellani ei ole koskaan kumarreltu työnjohtoa, hommani hoidan aina se on pääasia.

Äänestä

Concordialla on selvästi pidemmät työpäivät kuin Helbillä!

Kuinkahan moni Concordian kuski jaksaa elää yli 63 vuotiaaksi, kyllä se työ vie mehut ja palkka ei päätä huiomaa sielläkään, itse kyllä valitsisin pidemmän vuosiloman ja asiallisen mittasien työpäivän, kuin Euron korkeamman tuntipalkan!

Äänestä
  • Viestisi kirjoitustavasta päätellen täällä on yksi concordian haukkuja eri nimimerkeillä. Onko sinulla asiat noin huonosti kun jaksat vaan koko ajan valittaa kys. firmasta?

    Googlettamalla saat näppärästi CBF:n vaihteen numeron, pyydä sieltä sitten sopiva henkilö puhelimeen ja anna palaa koko rahan edestä.
    Voithan vielä esiintyä nimettömänä. Saisit sinäkin helpotusta tuohon ahdistukseen. Eikö teillä ole työpaikkalääkäriä, kun täällä jaksat valittaa? Sieltä saisit muutaman lepopäivänkin ja palkallisena vielä!!

    Ja mitä sillä on sulle väliä, kuinka moni CBF:n kuljettaja jaksaa yli 63vuotiaaksi ajaa? Pidä huolta vaan omasta kunnosta ja syö porkkanaa, että laihdut!

    Äänestä

  • taas eri nikillä.. kirjoitti:

    Viestisi kirjoitustavasta päätellen täällä on yksi concordian haukkuja eri nimimerkeillä. Onko sinulla asiat noin huonosti kun jaksat vaan koko ajan valittaa kys. firmasta?

    Googlettamalla saat näppärästi CBF:n vaihteen numeron, pyydä sieltä sitten sopiva henkilö puhelimeen ja anna palaa koko rahan edestä.
    Voithan vielä esiintyä nimettömänä. Saisit sinäkin helpotusta tuohon ahdistukseen. Eikö teillä ole työpaikkalääkäriä, kun täällä jaksat valittaa? Sieltä saisit muutaman lepopäivänkin ja palkallisena vielä!!

    Ja mitä sillä on sulle väliä, kuinka moni CBF:n kuljettaja jaksaa yli 63vuotiaaksi ajaa? Pidä huolta vaan omasta kunnosta ja syö porkkanaa, että laihdut!

    Auton kun olen concordialla kuskina ja verottaja maksaa minulle, sen auton matkakorvauksina, elikkä miksi itket? Lomat ovat 24pv kesä ja 6pv talvilomaa ja 18pv pekkasia, sekä kaksi ylimääräistä tiliä vuodessa?

    Äänestä

  • Olen tuosta väitteestä eri mieltä.
    HelBillä on pidemmät työpäivät, kuin CBF:lla.

    Esim. Tarvitset jonkun tietyn päivän vapaaksi
    ja kerrot siitä 4vk aikaisemmin työpäiväkirjan suunnittelijalle, että voisiko hän laittaa valmiiksi listaan jonkun tietyn päivän vapaaksi ja sen seuraavan päivän aamu, tai iltavuoroksi.

    Vastaus: ei onnistu, yritä myöhemmin uudelleen ja valitellaan työpäiväkiertoa/linjavaalisysteemia vaikka onkin ylimääräinen kuljettaja.

    Ja sitten tämä menee tällä tavalla, kun on iltavuoro, niin sen eteen tehdään ylitöinä ns. kortille 5-tunnin aamuruuhka ja näitä pätkiä täytyy tehdä aika monta jotta saa kortille 100-tuntia, koska jos esimerkiksi teet vain 25h kortille, niin on ihan turha toivoa saada joku päivä vapaaksi koska tuo määrä on aivan liian vähään.

    Kun tehdään ennen iltavuoroa aamuvuoro, niin parhaissa tapauksessa on 15h työpäivä 16-17h työsidonnaisuudella ja vielä seuraavana aamuna pitäisi tulla ajamaan vapaapäivätyönä kokonainen ruuhkapäivä, jotta pääsisi kissan ristiäisiin myöhemmin 4vk.-päästä.
    Yön ja aamun välissä on 7h lepotauko, mutta jos
    HK-kuljetuksella pitäisi tulla töihin, niin se saattaakin jäädä 5-tunniksi, hyvä jos saa 4tunnin yöunet, tietenkin jos HK-kuljetuksen jälkeen jää aikaa työn alkuun niin voi muutaman minuutin nukkua velkoja pois varikolla.

    Concordialla tuo meneekin vähän helpommin, kiitos ei linjavaalien.
    Kysyt 3-4vk aikaisemmin työpäiväkirjan suunnittelijalta vapaata.

    Vastaus: Yritän parhaani mukaan järjestää, mutta en anna mitään takeita.

    Seuraavalla työlistalla on hyvin todennäköisesti se kyseinen päivä vapaa/TLYH ja seuraava päivä aamu/ilta. Taikka sitten suunnittelija kertoo, että siellä tapahtui virhe, ei ole vapaata, mutta sen saa sopimalla ajomestarin kanssa.

    Äänestä

  • hilipatihippa kirjoitti:

    Olen tuosta väitteestä eri mieltä.

    Tottahan sinä saat niin pitkän sidonnaisuusajan kuin haluat jos teet ylitöitä. Ei Ylitöitä ole pakko tehdä missään yrityksessä ja niitä teetetään pelkästään työntekijän suostumuksella. On täysin oma vikasi mikäli sidonnaisuusaika on tuo 16-17 tuntia tai lepoaikasi jää 7 tuntiin!

    Olisi todella mielenkiintoista tietää, kun täällä puhutaan linjavaali systeemistä, mikä HELB:llä on tai Concordian systeemistä, niin onko jossain firmassa KAIKKI kuljettajat tyytyväisiä saamiinsa ajosarjoihin. Uskallan väittää, että EI ole. Eikä sellaista tilannetta tule koskaan olemaankaan.

    Äänestä

  • Kertokaapa te, jotka käytätte sitä henkilökunta kuljetusta, kauanko siihen menee aikaa kotiovelta, n. keskimäärin kun olette työpaikalla? Ja entä sen jälkeen, myöskin keskimäärin kuinka kauan joudutte odottelemaan varikolla omalle linjalle lähtöä
    Paljonko siihen menee vuodessa aikaa, tunteina/päivinä/viikkoina keskimäärin laskettuna?
    Minä tulen työpaikalle silloin kun työaika alkaa, ehkä sen 2-4 minuuttia aikaisemmin ja jos vuositasolla laskee, se tekee noin 660minuuttia kotoa työpaikalle(10 min) 2200minuuttia(11kk vuodessa laskukaavalla), eli yhteensä käytän aikaani 2860 minuuttia työmatkoihin..eli noin 48 tuntia, joka on 6 kpl 8 tunnin työpäiviä!

    Äänestä

  • uskallan väittää kirjoitti:

    Kertokaapa te, jotka käytätte sitä henkilökunta kuljetusta, kauanko siihen menee aikaa kotiovelta, n. keskimäärin kun olette työpaikalla? Ja entä sen jälkeen, myöskin keskimäärin kuinka kauan joudutte odottelemaan varikolla omalle linjalle lähtöä
    Paljonko siihen menee vuodessa aikaa, tunteina/päivinä/viikkoina keskimäärin laskettuna?
    Minä tulen työpaikalle silloin kun työaika alkaa, ehkä sen 2-4 minuuttia aikaisemmin ja jos vuositasolla laskee, se tekee noin 660minuuttia kotoa työpaikalle(10 min) 2200minuuttia(11kk vuodessa laskukaavalla), eli yhteensä käytän aikaani 2860 minuuttia työmatkoihin..eli noin 48 tuntia, joka on 6 kpl 8 tunnin työpäiviä!

    Käytän HK_kuljetusta ja säästöä tulee vuodessa monta tuhatta euroa, kun ottaa huomioon polttoaineet ja auton kulumisen.

    Aika kivasti kuljetus pelaa 10 minuuttia ennen päivän alkua hallille ja yövuorossa 15 minuutin odotus ja kymmenessä minuutissa kotiin.

    Meikäläisen -88 mallin Fiatilla en kulkisi työmatkoja ja nämä liksat ei riitä parempaan, jos ajaisin muussa firmassa niin olisi hankittava uusi auto että se varmasti pelittäisi, että sillai Helbillä asiat on paremmin monessa suhteessa.

    Äänestä

  • Helbin MIäs kirjoitti:

    Eli sinulla siis menee työmatkoihin 130 tuntia vuodessa eli yli 16 työpäivää ja kun otetaan huomioon se sinun pieni pyöristys alaspäin, eli oikeasti jotain 160-200 tuntia istut iloisten työkaverien kanssa aamuisin ja iltaisin maisemia katsellen ja säästettyjä tuhansia euroja kimpassa laskeskellen. Meneekö ne Fiatin korjaukseen sitten?
    Kyllä on varmasti kivaa..
    Pankeista löytyy varmasti talouteen ja rahan käyttöön liittyviä asiantuntijoita, jotka kertovat sinulle, miten palkka saadaan riittämään vähän uudempaankin autoon ja muuhun elämiseen.
    Kerro minulle, miten linja-autonkuljettajan palkalla ei voi ajaa paremmalla autolla kuin 100€ fiat?
    Miten on mahdollista, että me muut sitten pystymme pitämään parempaa autoa maksamaan asunotolainaakin ja silti jää vielä säästöönkin lomamatkoihin(HelBissäkin varnasti oman auton käyttäjiä)?
    Teemme samaa työtä ja saamme suurin piirtein samaa palkkaa?
    Ihan vinkiksi; verottaja hyväksyy(KUN OIKEIN PERUSTELEE) työmatkavähennykset...ai niin mutta eihän se Helbillä onnistu kun teillä on tuo kuljetus. No sitten sinun täytyy tyytyä Fiatiin, minä laitan joka kuukausi säästöön sen verohyödyn, mitä saan oman auton käytöstä verotuksessa. Vaikka siitä vähentää työmatkapolttoaineet, jää siitä silti joka vuosi säästöön ihan kiva summa. Eikö olekin kätevää? 4vuoden välein voit sitten "verottajan" rahoilla vaihtaa uudemman muutaman vuoden ikäisen auton tai tehdä mitä rahoillasi tykkäät! Ja jos joskus huvittaa lähteä autolla perheen kanssa tai yksin vaikka vähän pidemmällekin, sekin onnistuu kun on melkein uusi auto alla. Niin..toki huoltoihinkin menee rahaa ja muuhun auton pitämiseen, mutta se ei ole kuin muutamia satoja euroja vuodessa.Sinäkin automiehenä varmaan osaat perusöljynvaihdot/huollot tehdä?

    Ihan vinkki sinulle; vaihda firmaan, missä ei ole hlökuntakuljetusta ja tee se sama aika ylitöitä, mikä sinulla nyt menee siihen matkustamiseen , miinus tietenkin omalla autolla kuluva aika, ehkä puhutaan noin 100 tunnista ylitöitä vuodessa(tai vähemmänkin riittää, paljonko teillä maksetaan ylitöistä?) . Ja taas tulee euroja kotiinpäin! Ja uudemman autonkin voit hankkia pihaan! Eikö olekin kätevää!

    Äänestä

  • AM-kuski kirjoitti:

    Auton kun olen concordialla kuskina ja verottaja maksaa minulle, sen auton matkakorvauksina, elikkä miksi itket? Lomat ovat 24pv kesä ja 6pv talvilomaa ja 18pv pekkasia, sekä kaksi ylimääräistä tiliä vuodessa?

    Verottaja vähentää omavastuun jälkeen verotettavasta TULOSTASI sen matkakuluvähennyksen, joka on todella pieni, eli harhaluulossa elät jos luulet että verottaja autojasi makselee....

    Eli tonnin matkakuluvähennys 27 prosentin verokortilla on vuodessa veronpalautuksina kokonaista 270 euroa ja sillä harvemmin autoja ostellaan...

    Äänestä

  • jep......... kirjoitti:

    Eli sinulla siis menee työmatkoihin 130 tuntia vuodessa eli yli 16 työpäivää ja kun otetaan huomioon se sinun pieni pyöristys alaspäin, eli oikeasti jotain 160-200 tuntia istut iloisten työkaverien kanssa aamuisin ja iltaisin maisemia katsellen ja säästettyjä tuhansia euroja kimpassa laskeskellen. Meneekö ne Fiatin korjaukseen sitten?
    Kyllä on varmasti kivaa..
    Pankeista löytyy varmasti talouteen ja rahan käyttöön liittyviä asiantuntijoita, jotka kertovat sinulle, miten palkka saadaan riittämään vähän uudempaankin autoon ja muuhun elämiseen.
    Kerro minulle, miten linja-autonkuljettajan palkalla ei voi ajaa paremmalla autolla kuin 100€ fiat?
    Miten on mahdollista, että me muut sitten pystymme pitämään parempaa autoa maksamaan asunotolainaakin ja silti jää vielä säästöönkin lomamatkoihin(HelBissäkin varnasti oman auton käyttäjiä)?
    Teemme samaa työtä ja saamme suurin piirtein samaa palkkaa?
    Ihan vinkiksi; verottaja hyväksyy(KUN OIKEIN PERUSTELEE) työmatkavähennykset...ai niin mutta eihän se Helbillä onnistu kun teillä on tuo kuljetus. No sitten sinun täytyy tyytyä Fiatiin, minä laitan joka kuukausi säästöön sen verohyödyn, mitä saan oman auton käytöstä verotuksessa. Vaikka siitä vähentää työmatkapolttoaineet, jää siitä silti joka vuosi säästöön ihan kiva summa. Eikö olekin kätevää? 4vuoden välein voit sitten "verottajan" rahoilla vaihtaa uudemman muutaman vuoden ikäisen auton tai tehdä mitä rahoillasi tykkäät! Ja jos joskus huvittaa lähteä autolla perheen kanssa tai yksin vaikka vähän pidemmällekin, sekin onnistuu kun on melkein uusi auto alla. Niin..toki huoltoihinkin menee rahaa ja muuhun auton pitämiseen, mutta se ei ole kuin muutamia satoja euroja vuodessa.Sinäkin automiehenä varmaan osaat perusöljynvaihdot/huollot tehdä?

    Ihan vinkki sinulle; vaihda firmaan, missä ei ole hlökuntakuljetusta ja tee se sama aika ylitöitä, mikä sinulla nyt menee siihen matkustamiseen , miinus tietenkin omalla autolla kuluva aika, ehkä puhutaan noin 100 tunnista ylitöitä vuodessa(tai vähemmänkin riittää, paljonko teillä maksetaan ylitöistä?) . Ja taas tulee euroja kotiinpäin! Ja uudemman autonkin voit hankkia pihaan! Eikö olekin kätevää!

    Lasketaanpas nyt sitten.
    Minulla menee omalla autolla kotiovelta töihin n.17 min ja julkisilla sekä työpaikka kuljetuksella 20 - 25 min. Jos nyt vaihtaisin esim Concordialle tai Veolialle niin omalla autolla menisi 30 - 60 min ja julkisilla 1 - 12 h riippuen työ alkamis ja loppumisajankohdasta.
    Työpaikka kuljetustahan näillä kahdella yrityksellä ei ole.

    Ja tässähän ei ole vielä otettu huomioon asunnon ja työpaikan välisiä kustannuksia.

    Jos nyt ystävällisesti kertoisit miten minulle tulee edullisemmaksi kulkea noissa yrityksissä verrattuna nykyiseen työpaikkaani Helsingin Bussiliikenteeseen. Ja todisteet pitää myös löytyä nettopalkan nousuu kun otetaan huomioon työmatkakulut.

    Äänestä

  • nyt sitten kirjoitti:

    Olette keskusteluissa täysin hakoteillä!

    Työehtosopimukset ovat toisistaan poikkeavia kokonaisuuksia. On pystyttävä löytämään laajalle työntekijäjoukolle oleellisia asioita. Yksittäisen työntekijän "mielihalut" ovat sittenkin vähemmän tärkeitä suurten linjausten rinnalla. Esim. eläkeasiat eivät kuulu työehtosopimuksella sovittavien asoiden piiriin.

    Palkkoja voidaan ja niitä pitääkin vertailla jatkuvasti. Palkkavertailua pitää tehdä myös muiden alojen kesken. Pelkkä vertailu ei riitä, vaan työntekijöiden on itse pidettävä huolta palkkakehityksestä muuten pudotaan "alempaan palkkaluokkaan".

    Ammattialakohtainen järjestäytyminen on paras vaihtoehto yksittäiselle "ammattimiehelle".
    Toki muitakin vaihtoehtoja on, mutta kunnalliset työntekijäjärjestöt ovat hoitaneet linja-autonkuljettjien palkka ja TES asiat huonosti.

    Keväällä 1998 JytyKTV sopi silloisen HKL-Bussiliikenteen kanssa pöytäkirjalla mittavista laitomista linja-autonkuljettjien irtisanomisista taloudellisilla ja tuotannollisilla syillä. Yksittäiset jäsenet jäivät vaille liittojen oikeudellista turvaa!
    Irtisanotut kävivät oikeusprosessin omilla kustannuksilla ja riskillä. Korkeimman oikeuden lopullisessa päätöksessä irtisanomiset todettiin laittomiksi ja virat palutettiin!

    Tässä mainitsin vain muutaman esimerkin.

    Ei koskaan enää Jyty/JHL:n jäsen!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Vanha Pete kirjoitti:

Kuten tuolla alemmassa ketjussa puhuttiin firmojen eroista ja Arto oli laittanut oikein prosyyria esille.

Puuttumatta asiaan en voi olla minäkään, koska kokemusta löytyy Concordiasta , Pohjolan Liikenteesta ja Helbistä ja myöskin HKl-bussiliikenteestä.

Voinpa sanoa, että lapsenkengissä ovat asiat näissä AKt:n sopimuksen firmoissa CBF ja Pohjola, työssä jaksamista ei ajatella tippaakaan ja paras kuljettaja on ilmainen harjoittelija tai luupää, joka jaksaa ajaa mahdollisimman pitkää päivää.

Kun vertalin tilinauhaani Helbillä , Concordialla, Pohjolalla, sain yksityisellä muutaman satasen enemmän vuodessa!

Helbillä ajoin aamu/iltavuoroja viikonloput vapaat, Concordialla aamu/ilta ja kaksi lauantaita kuukaudessa.

Helbillä vuosilomani on 13 työpäivää vuodessa pitempi, kuin Concordialla ja ihan oikeita työpäiviä, Helbillä lauantaiat ei lasketa lomapäiväksi kuten Akt:n sopimuksessa.

Helbillä työpäiväni olivat keskimäärin 7-8 tunnin välillä, kun Concordailla ja Pohjolalla työpäivien pituus vaihteli 4-12 tunnin välillä.

Helbillä käytän henkilökuntakuljetusta, kun Concordailla jouduin käyttämään omaa autoa!

Mielestäni tuo palkkaero on naurettavan pieni, kun sen eteen joutuu hankkimaan oman auton, saa paljon lyhyemmän vuosiloman ja pidemmät työpäivät.

Tiedan kavereita jotka lähtivät Pohjolalta ja Concordialta kesken ensimmäisen työpäivän, eräs jätti auton pysäkille matkustajat kyydissä, niin paljon rupesi hatuttamaan!

Kyllä AKt>:nkin pitäisi panostaa työssäjaksamiseen, nämä yksityiset yhtiöt vievät kyllä ajot, mutta millä hinnalla?

Monella uupuneella kuljettajalla on edessään pitkät sairauslomat ja jopa eläkkeelle joutuminen henkisistä syistä.

Kannattaisi Artonkin miettiä asioita, joiden puolesta puhuu ja oletko Arto vielä Helbin palveluksessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu