Ilmavalvonta

Erinomaisia uutisia kuuluu taas. Suomen mukaan meno Nato ilmavalvonta yhteistyöhön on erinomainen asia. Taas yhteistyö kammoiset kärsivät tappion. HYVÄ
7240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

HS:jutusta pätkä

Puolustusvoimain komentaja, amiraali Juhani Kaskeala uskoo, että Suomen, Ruotsin ja Norjan yhteiselle ilmavalvonnalle ei ole esteitä.

Norjalla ei ole lainkaan kansallista ilmavalvontaa, joten Ruotsin ja Suomen on sen vuoksi liityttävä Naton yhteiseen ilmavalvontajärjestelmään. Tätä Kaskeala ei pidä ongelmana, sillä järjestelmään kuuluvat Nato-maiden lisäksi myös Itävalta ja Sveitsi.

Maanpuolustuskurssin avajaisissa puhunut Kaskeala esitti myös muita esimerkkejä Pohjolan puolustusyhteistyöstä. Puolustusvoimissa suunnitellaan harjoitus- ja ampuma-alueiden yhteiskäyttöä ja merivalvontajärjestelmän laajentamista itään.

Äänestä

Se jäsenyys ? Kertokaa ja olkaa rehellisiä . Älkää kusettako , niinkuin kusetitte Eu-jäsenyyden kanssa. Esko Seppänen lienee ainoita politiikkoja joka on sanonut NATO -jäsenyyden summan ääneen ?

Äänestä
  • Tapauksessa, kuin oman awacs koneen hankkiminen kaikkine suojauksineen. Nykyajan armeijoita ei voi edes kuvitella toimivan ilman kyseisenlaisia tutkakoneita.
    No joillekinhan riittää kokardi ja torrakko, kuten Kajanderille vuonna 1939.
    Mutta oliko se uskottava puolustus?

    Äänestä

  • SE on joka kirjoitti:

    Tapauksessa, kuin oman awacs koneen hankkiminen kaikkine suojauksineen. Nykyajan armeijoita ei voi edes kuvitella toimivan ilman kyseisenlaisia tutkakoneita.
    No joillekinhan riittää kokardi ja torrakko, kuten Kajanderille vuonna 1939.
    Mutta oliko se uskottava puolustus?

    Sitäkö ? Aitoa Paasikiveä . Buu Haa Haa :)

    Äänestä

koneet saavat kurvailla ilmatilassamme miten lystää ja kukaan ei tee mitään. No paitsi tietysti venäjän ilma puolustus joka näkee ne grönlannista asti, eli jenkkien koneet, vakoilu koneita kaikki tyyni

Äänestä
  • Hyödyllistä toisi tämä Nato ilmavalvonta? Seuraava askel sitten lieneekin yhteinen Nato ilmapuolustus. Kaskeala lienee aloittanut myös nykyisen ilmavalvontamme romuttamisen ja alasajon jotta siirtyminen olisi ikäänkuin pakollista ja ainoa vaihtoehto.

    Äänestä

  • ja Suomelle kirjoitti:

    Hyödyllistä toisi tämä Nato ilmavalvonta? Seuraava askel sitten lieneekin yhteinen Nato ilmapuolustus. Kaskeala lienee aloittanut myös nykyisen ilmavalvontamme romuttamisen ja alasajon jotta siirtyminen olisi ikäänkuin pakollista ja ainoa vaihtoehto.

    Mitä uutta ja Suomelle
    Hyödyllistä toisi tämä Nato ilmavalvonta? Seuraava askel sitten lieneekin yhteinen Nato ilmapuolustus.

    Tietenkin Suomi hyötyy järjästelmästä joka kattaa koko Naton. Koska idän koneet ei muutenkaan pysy omilla alueillaan(vaikka pitäisi) on hyvä että on kattava järjestelmä johon kaikki voi tukeutua ja havaita vieraiden koneiden liikkeet. Ehdottomasti hyvä juttu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


yhteistyö kirjoitti:

Erinomaisia uutisia kuuluu taas. Suomen mukaan meno Nato ilmavalvonta yhteistyöhön on erinomainen asia. Taas yhteistyö kammoiset kärsivät tappion. HYVÄ

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu