peruskoulun sanotaan tasapäistävän oppilaita, ainakaan se ei ota välttämättä huomioon yksilöllisiä eroja aina. samoin poikien ja tyttöjen välinen kehitysero on suurimmillaan juuri murrosiässä.
tuoreimman väitöstutkimuksen mukaan murrosikäisillä työmuistin kehittyminen on voimakkainta. peruskoulussa se näkyy siten, että saman ikäinen tyttö oppii nopeammin koulutehtävät kuin poika.
http://www.lapsiperheuutiset.fi/terveys.php
tytöillä on siis kilpailuetuna parempi koulumenestys fysiologiansa avulla, mitä voi aivan hyvin verrata veritankkaukseen tai muuhun dopingiin. pojat toimivat sitä vastoin peruskoulussa reilusti luomuna, mistä syystä heitä tulisikin hyvittää numeroa paremmilla arvosanoilla. :)

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kyse on vain motivaation invaliditeetista.
Miten muuten on selitettävissä, että naturellit teen-ikäiset pojat näyttävät pystyvän omaksumaan ja oppimaan kaikenlaista KOULUN ULKOPUOLELLA?
mistä seuraa motivaatio-ongelmia. samaa tekee kylläkin koulujen lakkauttamisesta johtuvat luokkien yhdistämiset ym säästöt. luokkakokojen kasvaessa tai pysyessä jopa 30 oppilaassa ei opettajalle jääkään aikaa keskittyä hitaammin oppivien pulmiin. järjestyshäiriöt lisääntyvät myös samalla, mikä vaikuttaa yleiseen kouluviihtyvyyteen ja alentaa parempioppistenkin motivaatiota.
kuntatalouksissa siis olisikin syytä kehittää ja panostaa koululaitoksiin, vaikka hakemalla säästöjä tehottomasta sairaanhoidosta. oppilaiden työskentelyolojen kohentaminen kun on samalla sijoitus tulevaisuuteen.
itse mainittu väitöstutkimus tukee sitä yleistä näkemystä, että etenkin peruskoulussa tytöt pänttäävät tehokkaammin teoreettisia kouluaineita, ja kuten itse totesit, pojat suuntaavat mielenkiintonsa kokeellisiin harjoitteisiin koulualueen ulkopuolelle. mittaavat esimerkiksi jäämurikoiden putoamisnopeutta ja liike-energian suuruutta moottoriteiden ylikulkusilloilla. :)
"mitä voi aivan hyvin verrata veritankkaukseen tai muuhun dopingiin."
Mutta tytön "dopingista" huolimatta noin 50% todennäköisyydellä poika tulee jopa älykkäämäksi kun tyttö :), tosin hitaamalla ajalla.
Kun taas noin 50% todennäköisyydellä poika tulee olemaan yleisesti tyttöä tyhmempi.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1439516
Älä anna otsikon hämätä. Nainen kirjoitti tuon jutun :D