http://koti.phnet.fi/petripaavola/DaVincikoodinsanoma.html
Mikä mies on Dan Brown? Hän kasvoi ja varttui episkopaalisessa kirkossa. Hänen äitinsä oli muusikkona kirkossa. Danin isä opetti matematiikkaa Phillips Exeter akatemiassa, jossa Dan asui ja opiskeli ennen menoaan Amherst Collegeen. Danin isä toimi myös muusikkona kirkossa. Dan kasvoi paradoksaalisen tiede-filosofian ja uskonnon ympäröimänä. Opiskelu vuosiensa aikana kuten usein tapahtuu Dan hiljalleen etääntyi uskosta.
Dan valmistui Amherst collegesta ja Phillips Exeter akatemiasta, missä hän toimi Englannin opettajana ennen kuin hän antautui täysin kirjoittamaan. Vuonna 1996 hänen kiinnostuksensa koodien murtamiseen ja salaiseen valtiovallan toimintaan johti hänet kirjoittamaan esikoisromaaninsa, Digital Fortress, mikä nopeasti nousi eniten myydyksi valtakunnalliseksi kirjaksi. On sanottu, että Da Vinci-koodi on myös osoitus Danin tuntemasta vihasta katolista kirkkoa kohtaan. Oli niin tai näin, niin Danin "viha" katolista kirkkoa kohtaan ja "syytteet" katolista kirkkoa kohtaan hänen kirjassaan eivät kaikki ole tuulesta temmattuja, vaan osa niistä on totta sekä osa on valheellista informaatiota.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kirja on FIKTIIVINEN jännityskertomus. Kirjailija on ottanut teokseen kiistelyn alaisia asioita, faktoja ja luonut niistä kiehtovan juonen. Ja Brown on onnistunut erinomaisesti kirjan markkinoinnissa kohauttamalla uskonnollisia piirejä kirjan "väitteillä".
Siinä Brown on oikeassa, että katolinen on käyttänyt valtaansa politikoidessaan uskontoa hyväksikäyttäen koko sen historian.
Voittajat kirjoittavat oppinsa, "oikeaksi katsomansa" näkemyksensä ja historian. Se pätee niin voittajavaltioihin ja myös kirkkoon sekä eri valta-uskontoihin.
Vahvimpien ääni peittää kaiken muun.
Dan Brownin kirjan juonenkäänteet ja paljastukset laukkaavat hurjaa vauhtia eteenpäin suoltaen koko ajan uusia paljastuksia, joista yksi on, että muinaiset juutalaiset menivät Salomon temppeliin papittarien luo rakastelemaan heidän kanssaan saadakseen ruumiillisen yhdynnän kautta kokemuksen jumaluudesta. Samoin Dan tuo esille, että heprean kielen Jumalan nimi JHWH on konkreettinen tulos miehen ja naisen yhtymisestä, koska siinä miehinen Jah ja Eevan nimi Havva yhdistyvät. Kirjan mukaan ihmiskunta käytti seksiä keinona päästä suoraan yhteyteen Jumalan kanssa, siksi kirkko leimasi seksin synnilliseksi. Kirja muutenkin kuvaa kuinka ylevää seksi on ja kuinka miehet voivat löytää jumaluuden kipinän yhtymällä pyhään naiseuteen. Samoin kirja kertoo hieros gamoksesta, joka tarkoittaa pyhää avioliittoa. Dan Brown kertoo hieros gamoksen olevan hengellinen tapahtuma ja akti, jossa sukupuoliyhteyden kautta mies ja nainen pääsevät kokemaan jumalan; mies oli fyysisesti vajavainen, kunnes sai tuntea pyhän naiseuden, ruumiillinen yhdyntä naisen kanssa oli miehelle ainoa keino, jonka kautta hänen oli mahdollista tulla täydelliseksi ja lopulta saavuttaa gnosis - tieto jumaluudesta. Da Vinci-koodi kertoo meille, että Isiksen ajoista lähtien seksiriitit olivat miehen ainoa tie maasta taivaaseen; yhtymällä naiseen hän saattoi kokea hetkellisesti huipentuman, jolloin hänen mielensä tyhjentyi ja hän pystyi näkemään Jumalan. Da Vinci-koodi kirjan mukaan entisaikojen ihmisten käsityksissä seksi loi uutta elämää ja vain jumala pystyy tekemään ihmeitä; näin naisen kyky synnyttää ja tuottaa uuden elämän teki hänestä pyhän ja jumalallisen.
Nimi JHWH tulee hebreankielen sanoista Jah (Herra) sekä hajah (olla olemassa). Hajah sana tulee hebrean kielen kirjamista he, jod, he. Dan Brownin tiedonlähteet ilmoittavat virheellisesti Eeva nimen havah olleen osa JHWH nimeä. Havah tulee hebreankielen kirjaimista chet, vav, he. JHWH nimi ei edusta miehen ja naisen sukupuolista yhtymistä, vaan kertoo sen, että Herra on olemassa.
Juutalaisuudessa ei ole koskaan ollut papittaria, vaan miespappeja, jotka palvelivat Ilmestysmajassa, Salomonin temppelissä sekä Herodeksen temppelissä. Jumala asetti temppelipalvelusta toimittamaan leeviläiset. Dan Brownin kirja vääristelee ja valehtelee tässäkin kohden.
Eihän kukaan ole niin puupää, että esittäisi jollekin typerälle romaanille oikeellisuusvaatimuksia. Siis kyse on romaanista - fiktiivisestä tarinasta. Onko tämä vaikea ymmärtää ? Sille ei voi esittää vaatimuksia, että sen pitäisi olla todellisuutta - se ei ole totta (vou, mikä yllätys). Ethän Sinäkään moiti Reijo Mäkeä siitä, että Vares ei olekaan todellinen hahmo ? Ethän ? Aivan, miksi säännöt olisivat erilaiset Dan Brownin suhteen ?
Älkää olko totaalisia ääliöitä.
Huolemme Dan Brownin Da Vinci-koodista ovatkin siinä että jotkut "totaaliset ääliöt" ovat ottaneet sen todesta ikään kuin se muka paljastaisi salattuja asioita jotka katolinen kirkko on ihmisiltä pimittänyt. Jotkut ovat todella sellaisia että nielevät mitä tahansa mikä on kristinuskon vastaista ja hurraavat sille.
Eihän se kirja muuten olisi saanut niin suurta suosiota ja Maria Magdalena noussut arvoon aivan arvaamattomaan.