ortodoksien piispat suurimmaksi osaksi pitävät Raamatun kertomuksia vertauskuvallisina.
Tampereen piispa sanoi kirjassaan pitävänsä evoluutioteoriaa oikeana ja luomiskertomusta vertauskuvallisena. Hänen mukaansa tiede ja usko eivät ole ristiriidassa keskenään.
Eräs ortodoksien piispa oli Tietofinlandia- palkintolautakunnassa, joka myönsi tunnetulle agnostikolle, Esko Valtaojalle palkinnon kirjastaan Kotona maailmankaikkeudessa.
Eräs luterilainen emerituspiispa jopa epäili Jeesuksen neitseellistä syntymää. Hän viittasi tunnettuun käännövirheeseen, jonka mukaan neito tuli käännetyksi sanaksi neitsyt.
Kun näin on, niin mistä helluntailaisille on siunaantunut parempi tieto? Eikö olisi aika antaa tosiasioille periksi ja säilyttää edes jonkintasoinen uskottavuus?
Mistä johtunee, että
14
257
Vastaukset
- merim.raimo
eikä 70% Ruotsalaisista,eilisen kallupin mukaan,ole lukenut raamatusta, että avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto.
- pashaa.
Esim. Tampereen piispa on dogmatiikan tohtori, yliopistomiehiä. Hän on lukenut Raamattua valikoimatta, kun taa sinä luet vaan ne muutamat kohdat, joihin lahkonne perustuu.
- merim.raimo
pashaa. kirjoitti:
Esim. Tampereen piispa on dogmatiikan tohtori, yliopistomiehiä. Hän on lukenut Raamattua valikoimatta, kun taa sinä luet vaan ne muutamat kohdat, joihin lahkonne perustuu.
sitten Jeesuksen ajoista on mustakaapuisten faristen ja kirjansa oppineiden määrä moninkertaistunut. Tampereen piispalla ja Nikodeemuksella näyttää olevan jotain samaa? onkohan se piispa tehnyt parannuksen,ja antanut elämänsä Jeesukselle? Mutta sen minä sinulle tunnustan,että minä sitä tietä vaeltaen,jota sinä lahkoksi sanot palvelen Herraani Jeesusta Kristusta ja että minä uskon kaiken,mitä raamatussa on kirjoitettu.
- tarkkailija täällä
Luterilaiset papit ovat suurimmaksi osaksi ns leipäpappeja. Toisin sanoen eivät edes usko Jumalaan. He ovatkin niitä suurimpia eksyttäjiä tässä maassa joista voisi täälläkin jopa antaa niitä kuuluisia tuomioita. Mutta palstan farisealaiset mielummin näkevät vaikka uutena piispana mielummin jonkun uskosta osattoman kuin uudestisyntyneen...
kansalle siunaukseksi, jos luterilaiset ja ortodoksit alkaisivat pitämään Raamattua Jumalan sanana ja opettaisivat sen mukaisesti seurakunnissaan.
- palaisimme pimeään
keskiaikaan? Aurinko kiertää maata, vedenpaisumus on totinen tosi ja Aatamista olemme syntyneet, ja sitä rataa?
palaisimme pimeään kirjoitti:
keskiaikaan? Aurinko kiertää maata, vedenpaisumus on totinen tosi ja Aatamista olemme syntyneet, ja sitä rataa?
tarkemmin oma Raamattusi, niin jatketaan sitten keskustelua.
- hirvas
ovat rahan renkejä, ja itse kirkko on suistunut pois Jumalan sanasta. Siinä se yhdistelmä on joka toimii.
- Ihmisen viisaus
...vanhat uskonnot uskovat vanhoihin sanontoihin,
kuten "totuus ei pala tulessakaan" eivätkä tiedä
että ajattelu on synti joka erkaanuttaa Jumalasta!
Kunpa hekin löytäisivät joukkopsykoosin armon.
Totuus ei kestä lähempää tarkastelua Amen. - poikalapsi
Kokemukseni mukaan valtaosa helluntailaisistakin on asiallisen, tutkitun tiedon kannalla arkielämässään. Ei fundamentalistis-änkyräpäinen luomiskertomukseen - siis tarinaan - uskominen luonnollisestikaan koulutettujen ihmisten piireissä ole suosiossa. Taikausko ja sadut tunnetaan taikauskoksi ja saduiksi. Oma lukunsa ovat kouluttamattomat ja muuten Luojalta saaliiseen jääneet, hyväuskoiset, joita nyt papit kaiken maailman muutkin huijarit ovat kusseet silmään vuosisatoja.
Helluntailaisuus ei perustu tietoon vaan luuloon ja haluun kivittää, olla julma ja kivittää. Ikävä kyllä tällä palstalla sen näkee liki päivittäin. Valheitakaan ei saa valheeksi sanoa niin, ettei raastuvalla uhkailtaisi...- luterilaisten piispojenkaan
valistuneisuus ei riitä esimekiksi homojen hyväksymiseen kirkon virkoihin puhumattakaan että he sallisivat homoparien vihkimisen kirkoissaan. Jotkut urhoolliset luterilaiset papit sitä tekevät, mutta uraputkeen pannaan sen jälkeen tulppa.
- ja ymmärrä'
Luukkaan evankeliumi:
1:34 Niin Maria sanoi enkelille: "Kuinka tämä voi tapahtua, kun minä en miehestä mitään tiedä?"
Tajusitko, lue raamatusta Luukkaan ja ymmärrät, miten paljon luterilaisen kirklon piispat raamattua ymmärtää/lukevat. Terveisin Ville 5 vuotias!- Uskottava se on.
Neitsyt Maria oli neitsyt synnyttäessään Jeesuksen.
Asia päätettiin kolmannessa ekumeenisessa
kirkolliskokouksessa vuonna 431 jolloin hänelle
annettiin arvonimi "Jumalan synnyttäjä" - oli muinaisten
suomalaisten maanviljelyksen jumla?
No, Villehän se.
"Orahille nouseVille, touoille tohiseVille".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit
mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte1322554Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa
Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli1002095Persujen vaalilupaus oli euron bensa
Nyt puhutaan jo kolmen euron bensasta. Kyseessä on Suomen historian törkein vaalipetos.381740Maataloustuet perittävä korkojen kera takaisin
Yrittäjiltä jotka ovat myyneet tuotantoaan ulkomaille. Veronmaksajan kustantama tuki on tarkoitettu elintarvikkeiden hi391578Kyllä mies pakit kestää
Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n591456Palomestari sytytti tulipalon Kankaanpäässä
Kankaanpää ei yllätä koskaan. Oukarinkadulla syttyi rivitalossa tulipalo toukokuussa 2024. Nyt sen sytyttäjää syytetään271129Topi osti Askon
Hieno mies. Pelastaa työpaikkoja. Kiitokset myös emännälleen, joka pitää isännän virkeänä. https://www.is.fi/taloussan581110Kuka on Farmi Suomi Riiko?
Farmi Suomi -realityssä Riiko Sakkinen on saanut paljon tv-aikaa. Riikon ajatuksia ja toisten nokittelua sekä lopulta pe101085Vastuuhenkilöt
Ketkä ovat Lapuan Kotiasunnot-yhtiön tili- ja vastuuhenkilöt? Nimet kehiin, julkista tietoa.621050Pelataanko sivistyslautakunnan päätöksissä reilua ja avointa peliä?
Huomasin, että sivistyslautakunta on tehnyt viikko sitten isoja miljoona päätöksiä lastemme koulukuljetuksissa ja kaup30746