Kehotan kuulemaan varoituksen ääntä

Kehotan kuulemaan varoituksia - henkesi edestä!

alex-kasi kehottaa tuudittautumaan väärään rauhaan, mutta oikeakin rauha löytyy - elävässä yhteydessä Kristuksen kanssa. Jeesus useasti vaaroitteli siitä, että ihminen on ansainnut helvetin ikuisen tulen ja siksi on otettava ehdoton ja täysi sovitus Hänen nimessään vastaan.

Ne jotka uskottelevat, ettei sovitusesta kieltäytyviä uhkaa ikuinen rangaistus - ne tulevat
aikanaan tulenpolttavasti näkemään, että ovat olleet väärässä.

Valitse elämän tie, mikäli et vielä armon alla vaella. Sillä armottomat pakenevat lopussa siihen paikkan, mikä ei ole ihmsitä varten, vaan on valmistettu saatanaa ja sen enkeleitä varten.
On helppo teeskennellä rakastavaa, sanomalla, ettei rakkauden Jumala voi rangaista.
Mutta tosi rakkaus varoittaa vaarasta!

Sanankohdan pitäisikin jo olla tuttu advareille,
sillä onhan mm. kolme-enkeliä jankuttanut tuosta
kolmen enkelin varoituksesta yhtenään - Ilm 14:6-13.

Olen kuitenkin havainnut, että hän joka kerta
siteeratessaan sanankohtaa, jättä tykkänään pois
viimeisen enkelin - kolmannen - sanoman.
Pettäen näin sekä itsensä, että lukijat.

"TULI VIELÄ KOLMAS ENKELI" - (Ilm 14:9)

10
joutuu yhtä lailla juomaan Jumalan vihan viiniä, joka laimentamattomana on kaadettu Jumalan vihan maljaan. Häntä kidutetaan tulessa ja rikin katkussa pyhien enkelien ja Karitsan edessä.
[Jes. 51:17; Jer. 25:15; Hes. 23:33 | 1. Moos. 19:24]
11
Tulesta, joka ihmisiä kiduttaa, nousee savu aina ja ikuisesti. Heillä ei ole päivän, ei yön lepoa -- ei niillä, jotka kumartavat petoa ja sen kuvaa, eikä kenelläkään, joka ottaa pedon nimen merkikseen. [1. Moos. 19:28; Jes. 34:10]

Emme voi tuomiopäivänä vedota Raamatun ulkopuolisten höpötyksiin, ettei muka
rakkauden Jumala kykene langettamaan
oikeamielisiä rangaistuksia.
Eivätkä mitkään opit pelasta, vaan yksin Kristus.

Sillä Jumala tuomitsee "sydämen aivoitukset"
ja valherauhaan yllyttävät ovat tuomion alaisia.

Tosi rakkaus varoittaa    
398
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kýsyttäessä advarit sanovat, että Jeesus riittää.
Huvittavaa, että aina lisäävät jottain tällasta:
mutta ...

Just joo - täytty muka myös uskoa sapattiasiaan
ja vaikak mihin, ehdottomasti muka

Ja täytyy uskoa, että sunnuntai on tai tulee
olemaan pedonmerkki. Ja ettei helvettiä ole.

Raamattu riittä mulle ja kommentaareista saan
lisäselvitystä -- en kuitenkaan uutta oppia.

Tien löytänyt .. tai siis: Tie valitsi minut.

Äänestä
  • Ettei ole rangaistuksen paikkaa - vaan vain
    haihtuminen ikäänkuin?

    Eikös se ole ihan hyvä, että moraalilain - jumalattomia varten - lisäksi totuus
    rangaistuksen paikasta jumalattomille
    pidetään esillä?

    Eihän se mitenkään vaivaa kristittyä,
    sukovaista, pelastettua!

    Ihan kuin koettaisit pettää suomalaisia,
    väittäessäsi, ettei Raamatussa mainittua
    helvettiä olisikaan. Silleenkös haalit
    väkeä ympärillesi, sua palvelemaan.
    Kiitollisina siitä, että poistit
    helvetinpelon!

    Ettei tuota väärän rauhan opetusta laitettaisi
    kerran Jumalan viaksi - Jumala sanoutuu siitä irti. Rauhaa ei ole se, että on varmuus siitä, ettei helvettiä ole - vaan rauha on siinä, kun
    Herra on läsnä sisimmässä.

    Jer. 4:10
    He sanovat: Voi, Herra, Jumalamme! Olet pettänyt lupauksesi, jonka annoit tälle kansalle ja Jerusalemille. Sinähän sanoit: 'Teillä on oleva rauha', mutta nyt meillä onkin miekka kurkullamme." [2. Kun. 22:20; Jer. 6:14, 14:13]

    Jer. 6:14
    Huolettomasti he parantelevat minun kansani vammoja. He sanovat: "Nyt on rauha, kaikki hyvin!" vaikka rauhaa ei ole. [Jer. 8:11, 23:17; Hes. 13:10; Miika 3:5]

    Jer. 8:11
    Huolettomasti he parantelevat minun kansani vammoja. He sanovat: "Nyt on rauha, kaikki hyvin!" vaikka rauhaa ei ole. [Jer. 6:14 ]

    Olkaatten siunatut ja rauhoitetut Herrassa!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Todistaa, ettei helvettiä ole? kirjoitti:

    Ettei ole rangaistuksen paikkaa - vaan vain

    "Kehotan kuulemaan" - kirjoittaa alex-kasi mm. seuraavaa:
    "Tosiasiassa koko helvetin ikuinen piina oppi on vain "kirkon valitsema linja" joka on kehitetty ajan saatossa siksi mikä se tänään on."

    Vielä kerran varoituksen sana pastori alex-kasille
    ja hänen seuraajilleen:
    Ilm 22:19
    Jos joku ottaa pois jotakin tämän ennustusten kirjan sanoista, ottaa Jumala pois hänen osallisuutensa elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kerrottu.

    Muun muassa tämä kolmannen enkelin sanoma, jonka
    kolme-enkeliäkin jättää aina pois siteeratessaan
    kolmen enkelin sanomaa. Miksi alex-kasi ja myös
    kolme-enkeliä tahtovat salata viimeisen enkelin?
    Miksi kaksi enkeliä onvat niin toden totta, mutta
    kolmannen enkelin sanoma halutaan suorastaan salata?

    Kun evanleliumia julsitetaan - kuten 1. enkeli kehottaa - niin Jumalan oikeamielisyyden nimissä
    on velvollisuus kertoa myös, mistä tarvitaan pelastusta.
    Ja kolmas enkelihän todistaa siitä.

    Armoitettu rokkipappi Tarvo Laakso paljastaa
    laulussaan "Krusifiksin juurella", että "tiedän
    kyllä mistä" - mistä Hän pelastaa - "kauhun
    kadotuksesta ja tulihelvetistä".

    Pelkkiä käännynnäisiä tehdään, jos eivät tiedä,
    että ihan oikeasti tarvitsevat PELASTUSTA.
    Joo, mä uskon jeesuskeen - se ei ole mitään
    ilman sisältöä. Iso Jeesuksesta tulee sulle, vasta
    kun näet, että äärettömän suuressa rakkaudessaan
    Jeesus pelasti äärettömästä rangaistuksesta.

    Sitäpaitsi; saammehan jo täällä ajassa rangaistuksen (seuraamukset) pahoista töistämme.
    Ei pelkästään tekojemme vuoksi tarvita muuta.
    Mutta se on kauhun paikka, kun Jeesus-nimi ei ole
    kelvannut pelastamaan tulihelvetistä.

    Jos mielestäsi jumalattomia vaivataan vain jonkin
    aikaa Jeesuksen ja enkeleiden silmäin edessä (Ilm
    14:10) - niin olet velvollinen etsimään Sanasta
    kohdan, joka tukee näkemystäsi ja tuosta samaisesta
    Ilmestyskirjastakin sen on löydyttävä.

    Huvittavaa on sekin, että ne jotka eivät luota
    Paavaliin, ne tässä asiassa muistuttavat, ettei
    Paavali puhunut helvetistä, vaan vain Jeesus!
    Mutta Herran veli, Jaakob, kirjoittaa, mitä on isoveljeltään oppinut:

    Jaak. 3:6
    Ja kielikin on tuli; meidän jäsentemme joukossa se on vääryyden maailma. Se saastuttaa koko ruumiin ja sytyttää tuleen elämän pyörän, itse liekehtien helvetin tulta. [Mark. 7:15]

    Odottelen sen kohdan osoittamista.

    Rakkaudella Kristuksessa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

antti_kantola kirjoitti:

Kehotan kuulemaan varoituksia - henkesi edestä!

alex-kasi kehottaa tuudittautumaan väärään rauhaan, mutta oikeakin rauha löytyy - elävässä yhteydessä Kristuksen kanssa. Jeesus useasti vaaroitteli siitä, että ihminen on ansainnut helvetin ikuisen tulen ja siksi on otettava ehdoton ja täysi sovitus Hänen nimessään vastaan.

Ne jotka uskottelevat, ettei sovitusesta kieltäytyviä uhkaa ikuinen rangaistus - ne tulevat
aikanaan tulenpolttavasti näkemään, että ovat olleet väärässä.

Valitse elämän tie, mikäli et vielä armon alla vaella. Sillä armottomat pakenevat lopussa siihen paikkan, mikä ei ole ihmsitä varten, vaan on valmistettu saatanaa ja sen enkeleitä varten.
On helppo teeskennellä rakastavaa, sanomalla, ettei rakkauden Jumala voi rangaista.
Mutta tosi rakkaus varoittaa vaarasta!

Sanankohdan pitäisikin jo olla tuttu advareille,
sillä onhan mm. kolme-enkeliä jankuttanut tuosta
kolmen enkelin varoituksesta yhtenään - Ilm 14:6-13.

Olen kuitenkin havainnut, että hän joka kerta
siteeratessaan sanankohtaa, jättä tykkänään pois
viimeisen enkelin - kolmannen - sanoman.
Pettäen näin sekä itsensä, että lukijat.

"TULI VIELÄ KOLMAS ENKELI" - (Ilm 14:9)

10
joutuu yhtä lailla juomaan Jumalan vihan viiniä, joka laimentamattomana on kaadettu Jumalan vihan maljaan. Häntä kidutetaan tulessa ja rikin katkussa pyhien enkelien ja Karitsan edessä.
[Jes. 51:17; Jer. 25:15; Hes. 23:33 | 1. Moos. 19:24]
11
Tulesta, joka ihmisiä kiduttaa, nousee savu aina ja ikuisesti. Heillä ei ole päivän, ei yön lepoa -- ei niillä, jotka kumartavat petoa ja sen kuvaa, eikä kenelläkään, joka ottaa pedon nimen merkikseen. [1. Moos. 19:28; Jes. 34:10]

Emme voi tuomiopäivänä vedota Raamatun ulkopuolisten höpötyksiin, ettei muka
rakkauden Jumala kykene langettamaan
oikeamielisiä rangaistuksia.
Eivätkä mitkään opit pelasta, vaan yksin Kristus.

Sillä Jumala tuomitsee "sydämen aivoitukset"
ja valherauhaan yllyttävät ovat tuomion alaisia.

Tosi rakkaus varoittaa    

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu