Olen seurannut tämän palstan keskusteluja, ja
nähnyt muutaman maininnan "henki-ihmisestä"
Juudaksen evankeljumin mukaan Jeesus pyysi Juudasta
luovuttamaan hänet ristille, että pääsisi eroon
maallisesta ruumiistaan. Juudas vastasi, teen sen
koska näen nyt mikä olet.
Tuo raamatun ulkopuolelle jätetty evankeljumi
antaa kuvan Juudaksesta, Jeesuksen lähimpänä opetuslapsena,
ja selittää monta asiaa heidän suhteestaan.
Kun tietää Lutherin kääntäneen sanan luovuttaa/ojentaa
sanaksi kavaltaa, tehden Jumalan suunnitelmasta
näin epätäydellisen, voin vain ihmetellä kuinka Juudaksen evankeljumi
joka nitoo kaiken tapahtuneen loogiseksi kokonaisuudeksi,
ja helluntalaiset puhuvat tuosta henki-ihmisestä,
josta Jeesus kertoo todella paljon nimenomaan
vuoden 325-kirkolliskokouksen hylkäämässä
evankeljumissa, että onko tuo henkijuttu sattumaa,
koska tuntuu jotenkin ihmeelliseltä, että on
olemassa uskonto, joka elää tuon 12-vuotta sitten
käännetyn teoksen mukaan, jo vuosia ennen sen löytymistä?

Vastaukset 7
Vanhimmat
silloin kauan sitten.
Neljä niistä valittiin "sopivina" ja muut poltettiin.
Jotkut pelastuvat evankeljumien metsästäjiltä
meidän aikaamme.
Tuosta valinnasta kerrotaan, että kokoushuoneen
pöydälle pantiin kaikki evankeljumit.
Sitten kaikki poistuivat ja ovet lukittiin.
Seuraavana päivänä ovet avattiin ja huomattiin
jumalan ihme, Neljä evankeljumia oli kauniisti
pöydällä ja kaikki muut löytyivät pöydän alta.
Se oli suuri ihme silloin kauan sitten.
Meillä taas Jumalan ihmeestä menee käytetyt alushousut sängyn alle, vaikka kuinka vakuuttelen vaimolle vieneeni ne pyykkikoriin.
Luuletko et joku oikeasti uskoo tuollaiseen, koska pakottava tarvehan on selittää Jumalan osuus raamatun kirjoittamiseen?
Juudaksen Evankeliumi kuuluu gnostilaisten evankeliumien joukkoon, jotka ovat niin vaikeatajuisia, että kannattaa välttää ja pitäytyä Uuden Testamentin kirkkaaseen sanomaan!
Luulen, että vain hyvin oppinut teologi tai kristitty voi ymmärtää oikein nuita ns. gnostilaisia evankeliumeja, vaikka ne näyttävät olevan jopa samaa tekstiä kuin Uusi Testamentti, mutta käyttävät toisia sanoja, joita tullut ilmeisesti tekstejä käännettäissä, joita on vaikea liittää vastaavaan tekstiin Uudessa Testamentissa, vaikka niissä on aivan samoja tekstejä.
Ja saattaisi jopa joutua ajattelemaan omilla aivoilla, ja sehän taas tietää eroa Jumalasta.
Ei luettu haku on sanelin 112
Juu valokuitu laskut
Juudas/juu/das
Jeesus + 12 opetuslasta = 13.
Nykyinen kristikunta on kolmastoista (Juudas), joka on suudellut jasuutelee Jeesusta. Koko kristikunta on kaikkinensa ristiinnaulittu ja Henki on hävinnyt lihasta....
Fyysistä Jeesusta on turha odottaa.
Juudas ei pettänyt Jeesusta
Juudas totteli Jeesusta