Saa myös pysyä

On tavallaan hyvä, että nyt ne ihmiset jotka ovat vain "kuuluneet" kirkkoon nyt "joutuvat" miettimään mitä oikeasti ajattelevat Jeesuksesta Kristuksesta. Tottakai toivon kaikkien ev.lut. kirkkoon kuuluvien todella aidosti tunnustelevan sydäntään ja päättävän vasta sen perusteella miten toimivat. Ennen kirkkoon mentiin automaattisesti, nyt sen saa joko säilyttää tai olla säilyttämättä. Tärkeää on oma henkilökohtainen päätös. Rakkautta ja armoa teille miettivät. Usko on lahja. Rukoilkaa ja anokaa. Ne kuullaan!
13640
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

vieköön.

Mites mustat kissat ja tikapuiden alta kulkeminen, oletko kuinka syvällisesti pohtinut?

Siis kannattaisiko sinunkin varmuuden vuoksi maksaa muutama satanen ettei käy vahinkoa? Tosin hinta voisi olla halvempikin, nuohan vain pahimmillan aiheuttavat onnettomuuden, eivät iänkaikkista itkua ja hammasten kiristystä. Eikä bonarina tule hautapaikkaa raadollesi seuraavaksi 20 vuodeksi a 200 plus kukat ja kastelu.

Sen jälkeen kepeät multasi ovatkin uutta pohjaa muulle elämälle.

Mites lahkojeesukset tai virkapapit kommentoivat? Entäpä lahkon propagandakeskus?

Äänestä

tuota jatkuvaa jessehöpinän suoltamista.

Äänestä

Sun viesti oli jotenkin niin lämmin. Halusin kertoa vain sen.

Äänestä
  • Saa lähteä vasta 18-vuotiaana, jos vanhemmat (kuten minä ja vaimoni) ovat erehtyneet vauvansa kirkkoon kastamaan...

    Äänestä

  • Atte Ateisti kirjoitti:

    Saa lähteä vasta 18-vuotiaana, jos vanhemmat (kuten minä ja vaimoni) ovat erehtyneet vauvansa kirkkoon kastamaan...

    meidänkin lapsilla todennäköisesti menee. Toisaalta ei meillä ole jäljellä kuin kaksi alaikäistä. Kaksi on ollut täysi-ikäisiä jo pitkään.

    Eikä nuo meidän päätökset näissä asioissa ole niitä kenkuttanut. Toisaalta muissa jutuissa on hirtehisiä tilanteita syntynyt rajoja asetellessa. Nauretaan niitä nykyisin yhdessä.

    Äänestä

"Ennen kirkkoon mentiin automaattisesti, nyt sen saa joko säilyttää tai olla säilyttämättä."

Tämän vuoksi alaikäisiä ei saisi liittää uskonnollisiin yhdyskuntiin.

Äänestä
  • "Tämän vuoksi alaikäisiä ei saisi liittää uskonnollisiin yhdyskuntiin."

    Ei SAA. Eivät nämä lasten oikeudet ole mikään konditionaali, saat hakata kunhan et lyö lujaa, vaan ehdoton kielto.

    Vai pitäiskö sponssata suomen ev-lut lahkon propagandakeskusta taistelemaan YK:n lasten oikeuksia vastaan tyylillä: "muuten kiva idea mutta me krisselit saamme edelleen hakata lastemme läskit tummumaan (=vertauskuvallinen fyysinen vs. henkinen pahoinpitely), kun meillä on tuo jumalakin joka kuoli lastemme puolesta"

    Ei näin. Ei.

    Äänestä

  • UPDATE_7878883 kirjoitti:

    "Tämän vuoksi alaikäisiä ei saisi liittää uskonnollisiin yhdyskuntiin."

    Ei SAA. Eivät nämä lasten oikeudet ole mikään konditionaali, saat hakata kunhan et lyö lujaa, vaan ehdoton kielto.

    Vai pitäiskö sponssata suomen ev-lut lahkon propagandakeskusta taistelemaan YK:n lasten oikeuksia vastaan tyylillä: "muuten kiva idea mutta me krisselit saamme edelleen hakata lastemme läskit tummumaan (=vertauskuvallinen fyysinen vs. henkinen pahoinpitely), kun meillä on tuo jumalakin joka kuoli lastemme puolesta"

    Ei näin. Ei.

    Mutta tästä ei auta vain tällä palstalla keskustella. Ei kun kansanedustajille sähköpostia tiheään. Lakia on muutettava. Ja mitä pikemmin sen parempi.

    Äänestä

Kirkosta eroamalla ei voita mitään. Ei kirkkoon aikaisemminkaan menty automaattisesti, mutta nykyään saa mennä ja osallistua, ja se on hienoa!

Äänestä
  • Hyödystä: erokirkosta-sivulla on laskuri, jolla voit laskea rahallisen hyödyn kirkosta eroamiselle (kuntakohtaisesti 1 - 2.25%).

    Saa mennä?

    Toki saa! Mutta pois ei saa mennä eli jättää kirkollisveroa maksamatta ennen kuin täyttää 18 vuotta!

    Äänestä

Samaa mieltä.

Myös minusta kirkko pitäisi jättää niille jotka siitä välittävät, sen sanoman allekirjoittavat ja haluavat kirkon yhteydessä rakentavalla tavalla pysyä.

Mutta miksi siis lapsikaste tuo mukanaan elinikäisen maksullisen jäsenyyden - tai määräaikaisen siksi, että siitä saa 18-vuotiaana erota jos ymmärtää niin tehdä?

Ilman lapsikastetta kirkossa olisi tänä päivänä ehkä sen verran jäseniä kuin nyt on sen ulkopuolella.

Äänestä

Se on vanhempien tartuttama sairaus.

Äänestä
  • että esim. orvon uudet huoltajat voivat liittää uskonnottomassa kodissa kasvaneen lapsen kirkkoon. Jariällä ei pitänyt sitä mitenkään vääränä. Minä pidän. Se on lapsen mielen sekoittamista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ev.lut.uskova kirjoitti:

On tavallaan hyvä, että nyt ne ihmiset jotka ovat vain "kuuluneet" kirkkoon nyt "joutuvat" miettimään mitä oikeasti ajattelevat Jeesuksesta Kristuksesta. Tottakai toivon kaikkien ev.lut. kirkkoon kuuluvien todella aidosti tunnustelevan sydäntään ja päättävän vasta sen perusteella miten toimivat. Ennen kirkkoon mentiin automaattisesti, nyt sen saa joko säilyttää tai olla säilyttämättä. Tärkeää on oma henkilökohtainen päätös. Rakkautta ja armoa teille miettivät. Usko on lahja. Rukoilkaa ja anokaa. Ne kuullaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu