Suvelasta taas

Muutin Suvelaan työn perässä, Suvelasta löytyi nopeasti asunto. Kuvittelin että "samapa tuo missä asuu kun koti on vaan nukkumispaikka" mutta... Kyllä se nukkuminen on joutunut täällä kärsimään. Juopot pippaloi aamuyöhön ja pari kertaa olen herännyt räiskintään (alaovi uusiksi). En voi suositella.
61170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Asuin Suvelassa monta vuotta ja muutin sitten rauhalliseksi kehuttuun Viherlaaksoon. Kas kummaa, kerrostalossa jossa asuin olikin juuri sellanen meininki mitä edellinen kirjoittaja kuvasi. Riippuu näköjään paljon taloyhtiöstä ja tai lähinaapureista, saako nukkua yöt rauhassa. Olen asunut kerrostalossa molemmissa lähiöissä ja Suvelassa oli minun kohdallani rauhallisempaa. Toki häiriöitä alueella oli silloinkin, mutta ne tuntuivat keskittyneen tiettyihin taloihin ja rappuihin. Viherissä elämöivät juoppojen, nuorison ja maahanmuuttajien lisäksi vielä eläkeläiset. Jotkut pitävät seniorien bileitä yömyöhään. Sitten on äkäisiä mummoja, jotka vahtivat piha-alueita ja huutavat kovaäänisesti ohikulkijoille milloin mistäkin asiasta. Narkkareita sen sijaan on vähemmän. Alueella on päihdeongelmaisten, vammaisten ja mielenterveyspotilaiden asuntoja mikä näkyy katukuvassa. "Kun lähtee sutta pakoon saattaa tulla karhu vastaan", vanha sananlasku pitää paikkansa.

Äänestä

Kaksioon jossa sauna ja partsi,
445€/kk autopaikka 20€. Talomme ohi ei mene tietä, asumme tien päässä omakotitaloalueen vieressä. Niin ihanan rauhallinen paikka että en voi kun ihmetellä noita juttuja juopoista ja narkeista. Ei meidän talossa ole yhtäkään. Talomme on ASO asunto. Menen joka aanu 5km kävelylle keskuspuistoon ja nautin luonnossa liikkumisesta. Ihan kuin eläisin eri maailmassa kun ne jotka haukkuvat Suvelaa juoppolaksi. Ei ymmärrä.

Äänestä

Riippuu myös teistä muista rapun asukkaista. Puututteko mekkalointiin vai kirjoitteletteko vain tänne.

Äänestä

HAkee jostain muualta asuntoa sitten.

Tuotahan se on ollut jo 20 vuotta sitten kun itse siellä asuin lapsuuden. EIkä siinä ole kuin jäävuorenhuippu vasta.

Äänestä

Luuletko, ettei muualla juopot mekkaloi, varsinkin jos on vuokratalo. On ihan tuurista kiinni, millaiset naapurit sattuu saamaan.

Äänestä
  • Juoppoja on joka kunnassa, ja yleensä löytyvät samoilta kulmilta

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ulkopaikkakuntalainen kirjoitti:

Muutin Suvelaan työn perässä, Suvelasta löytyi nopeasti asunto. Kuvittelin että "samapa tuo missä asuu kun koti on vaan nukkumispaikka" mutta... Kyllä se nukkuminen on joutunut täällä kärsimään. Juopot pippaloi aamuyöhön ja pari kertaa olen herännyt räiskintään (alaovi uusiksi). En voi suositella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu