En Tiedä mikä minua vaivaa?! Osaan olla kunnollinen ja kilttikin vaimo ja äiti, mutta kun olen tarpeeksi pitkään liian kunnollinen levottomuuteni kasvaa hurjiin mittoihin. Haluan päästä eroon siitä tunteesta, mutta en ole vielä löytänyt keinoa siihen. Jos sitten esim. lähden bilettämään teen ihme juttuja. Viimeisin oli miehen tuominen kotiimme
En ajatellut asiaa sen enempää, halusin vaan saada juttukaverin en halunnut jäädä yksin illan päätteeksi. Luonnollisestikkin kotonamme ei ollut ketään muita, olin siis aivan yksin kotona silloin.
En harrastanut kuitenkaan seksiä kyseisen miehen kanssa, vaan heitin hänet ulos viime tipassa. En pystynyt pettämään, jokin esti ja hyvä niin. Pyydän siis anteeksi heikkouttani ja haluasin kysyä onko kokemuksia kehittävistä tavoista vähentää kasvavaa levottomuutta ja tylsistymistä pelkään rutiini arkeen ?

Vastaukset 4
Vanhimmat
..onnelisesti avioliitossa, mutta silti levoton mieleni haaveilee toisinaan muista miehistä. Ja en tiedä mikäli tilaisuus tulisi ja rauhaton ylivilkas mieleni saa vallan, mitä tapahtuisi. Pirullista!
kolmen lapsen äiti,hyvä duuni ikää 27, minulle tulee myös levottumuus kohtauksia. en ole koskaan pettänyt, mutta ihastun helposti ja elän sit päiväunelmia... rakkaudesta en voi puhua mut en uskalla jäädä myöskään lasten kanssa yksin ainkaan vielä...ehkä sit joskus,,,
Jos vouhkaa muiden perään ja kuvittelee että ai, ai kyllä tuo sitten olis ihana.
Mutta ei se toinenkaan niin kummallinen ole siellä kotioloissa, joten parasta olisi vain keskittyä siihen omaan aviopuolisoon, eikä katsella muita.
mieli näissä asioissa on itse kyllä hallittavissa jos niin haluaa... Varmaan jokainen varattu ihminen kokee joskus "levottoman" olon, mutta se mitä siitä seuraa on kyllä korvien välissä. Pitäähän meidän olla viettiemme yläpuolella !!!!????