Kertoo YLEn uutissa tänään 23.01.2008 , toimittaja Matti Torvisen haastattelussa teol.tri, krha Arto Seppänen (liitteenä: kohdassa klo: 08:54 - 16:13 )
Arto Seppänen väittelee oikeustieteen tohtoriksi tämän viikon lopulla Rovaniemellä.
Hän toteaa oikeustieteellisessä väitöksessään mm. että piispainkokous, kirkolliskokous sekä tuomiokapitulit ja KHO ovat kaikki perustaneet ns. naispappeusratkaisut laittomasti ja väärin raamatullisin perustein. Vuoden 1986 kirkolliskokous salli miespapeille, jotka eivät hyväksyneet naispapeuspäätöstä tunnustusoikeuden toimia vakamuksestaan huolimatta papin virassa. Nyt siitä oikeudesta on luovuttu laittomasti.
Hän toteaa, että "kirkon tulee olla kirkko" jonka perustana on koko raamattu ja sen tunnustukset.
Kuuntele enempi:
http://areena.yle.fi/toista?id=1036997

Vastaukset 5
Vanhimmat
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000032211873
...tänään:
http://www.kotimaa.fi/kotimaa/index.php?option=com_content&task=view&id=4130&Itemid=38
-asiassa eli ns. väistämisoikeudesta naispapeuden vastustajilla ja oikeudesta papin virkaan.
tällainen ajatus, että pakosta joudutaan tekemään näin Raamatun vastaista opetusta vastaan.
Ja tämähän on kokonaan vastoin Jumalan Sanaa.
Tuntuu, että jos pakkokeinoin täytyy yrittää uskovaista ihmistä yrittää eksyttää väärään, että silloin on jo se "peto" päästetty irti, josta ilmesstyskirja kertoo.
http://www.yle.fi/java/areena/dispatcher/1037999.asx?bitrate=1000000