Voisiko joku järkevä helluntailainen - jos tältä foorumilta sellaista löytyy - kertoa miksi kokouksienne pääteema tuntuu olevan "Jumala tahtoo antaa tehtävän" eikä Jumalan armo? Kuuluin kahdeksan vuotta helluntaiseurakuntaan ja armon julistusta kuulin vain harvoin. Muu aika tunnuttiin puhuttavan profetioista, kielilläpuhumisesta ja kinattiin aivan naurettavista opillisista yksityiskohdista, mm. kaatuilemisen hengellisyydestä. Puhumattakaan ensinmainitsemastani hengellisestä tehtävästä.
Eikö uskovan tulisi ensin kasvaa uskossaan kaikessa rauhassa ja parantua elämässään koetuista kolhuista ennenkuin hänet passitetaan kertomaan muille "ilosanomaa?" On häikäilemätöntä miten monet ns. "julkkisuskovat" joutuvat uskoontultuaan hirvittävän ryöpytyksen keskelle kun heidät heti passitetaan jonkun höyrypääsaarnaajan matkaan saarnareissuille. Näin he monesti vain nääntyvät ja ovat elämässään entistä enemmän sekaisin. Jäätyään pois kelkasta heidät unohdetaan. Tuntuu ettei kukaan ota näistä ihmisistä vastuuta, mikä on vastuutonta.
Olen käynyt eri luterilaisissa piireissä ja kyllä siellä tuntui olevan aivan eri meininki. Itsekin arvostelin kirkkoa joskus nuorempana sen liberaalista linjasta mutta uskonkäsitykseni muodostui tuolloin kokemattomuudesta ja lakihenkisistä opetuksista.
Tunnen toki mainioita ja terveen uskon omaavia ihmisiä helluntailaistenkin puolelta mutta kokouksenne tuntuvat olevan jollain tavalla valheellisia. Kokemukseni perusteella saarnapönttöönkin mennään "todistamaan" vain silloin kun menee hyvin - tai ainakin sanotaan että hyvin menee.
Kielteiset tunteet ovat kokonaan kiellettyjä helluntaipiireissä. Itse en todellakaan jaksa niitä kohkaavia ylistyskokouksia joissa ei tunnu olevan päätä eikä häntää. En jaksa kuulla laulunlallatuksianne joita seuraa jonkun tosielämästä mistäänmitääntietämättömän raamattuopistolla olleen ja seipäännielleen kliseitä suoltavan pojannulikan "saarna".
Jos negatiiviset tunteet ovat kiellettyjä tai ne tuhahdutetaan vedoten opetuksiin itsensähillitsemisestä, ihminen jää kokonaisuutena hoitamatta. Jos seurakunta julistaa "totuutta" tulee sen kestää myös kritisointi - vaikkei kritisointi olisikaan aina "rakentavaa" taikka asiallista. Miten seurakunta voi edustaa "totuutta" jos se ei kestä totuuksia itsestään?
Yksi suurimpia valheita opetuksissanne on se, että ns. Jumalan rakkaus täyttää kaikki tarpeet. Sellainen mielikuva ainakin luodaan. Ollessani tuolloin sinkku tämä muodostui minulle aivan ylitsepääsemättömäksi asiaksi kunnes ymmärsin ja hyväksyin sen tosiasian ettei näin todellisuudessa kuitenkaan ole.
Kaikki eivät välttämättä löydä myöskään sitä puolisoa vaikka johdatusta saarnapöntöstä luvataankin. Uskovia koskevat samat lainalaisuudet kuin ei-uskovaisiakin. Ulkoisesti ja persoonaltaan viehättävimmillä ihmisillä on enemmän flaksia ja vientiä kuin rumilla ja typerillä. Siinä ei auta edes Maamme-laulu helluntaivirsistä nyt puhumattakaan.
Katsokaa nyt vaikka sinkkujen määrää seurakunnissanne. Monilla naisilla varsinkin on aivan liian utopistiset ja valheelliset käsitykset omasta viehätysvoimastaan. Heidän mielensä on täytetty niin "kyllä Herra johdattaa" -opetuksilla että todellakin uskovat sen prinssin saapuvan valkealla ratsullaan. Kuitenkin sinkutkin vuosi vuodelta vanhenevat löytämättä omaansa. Ja tähän väliin tungetaan taas opetusta "...vielä ei ole Herran aika...". Koskas se "herran aika" sitten on? Sitten kun täytätte 50v? 60? Hankkikaa elämä ennenkuin se lipuu ohitsenne. Eiväthän kaikki joiden puolesta rukoillaan parane, vaikka Jumalalle on kaikki mahdollista Raamatun mukaan. Tuttu totuus mainosmaailmasta on se että totuudeksi muodostuu väite jota useasti toistetaan. Mutta se tapahtuu vain ihmisen mielessä.
Eikö teillä ole selkärankaa myöntää itsellenne että olette uskoneet valheisiin? Ihmisen itse täytyy tehdä valintoja ja päättää kuka on hänelle se sopivin. Ei sitä Jumala tee. Voisitte jo pikkuhiljaa ottaa vastuun omasta elämästänne.
En myöskään siedä sitä että ns. uskonnollinen eliitti jolla menee elämässään hyvin, määrää moraalin ja ihanteet. Miksei henkisestä pahoinvoinnista puhuta seurakunnissanne? Pitääkö käydä kuten jehovan todistajille että asioita puidaan suureen ääneen julkisuudessa?
Eikö uskovan tulisi ensin kasvaa uskossaan kaikessa rauhassa ja parantua elämässään koetuista kolhuista ennenkuin hänet passitetaan kertomaan muille "ilosanomaa?" On häikäilemätöntä miten monet ns. "julkkisuskovat" joutuvat uskoontultuaan hirvittävän ryöpytyksen keskelle kun heidät heti passitetaan jonkun höyrypääsaarnaajan matkaan saarnareissuille. Näin he monesti vain nääntyvät ja ovat elämässään entistä enemmän sekaisin. Jäätyään pois kelkasta heidät unohdetaan. Tuntuu ettei kukaan ota näistä ihmisistä vastuuta, mikä on vastuutonta.
Olen käynyt eri luterilaisissa piireissä ja kyllä siellä tuntui olevan aivan eri meininki. Itsekin arvostelin kirkkoa joskus nuorempana sen liberaalista linjasta mutta uskonkäsitykseni muodostui tuolloin kokemattomuudesta ja lakihenkisistä opetuksista.
Tunnen toki mainioita ja terveen uskon omaavia ihmisiä helluntailaistenkin puolelta mutta kokouksenne tuntuvat olevan jollain tavalla valheellisia. Kokemukseni perusteella saarnapönttöönkin mennään "todistamaan" vain silloin kun menee hyvin - tai ainakin sanotaan että hyvin menee.
Kielteiset tunteet ovat kokonaan kiellettyjä helluntaipiireissä. Itse en todellakaan jaksa niitä kohkaavia ylistyskokouksia joissa ei tunnu olevan päätä eikä häntää. En jaksa kuulla laulunlallatuksianne joita seuraa jonkun tosielämästä mistäänmitääntietämättömän raamattuopistolla olleen ja seipäännielleen kliseitä suoltavan pojannulikan "saarna".
Jos negatiiviset tunteet ovat kiellettyjä tai ne tuhahdutetaan vedoten opetuksiin itsensähillitsemisestä, ihminen jää kokonaisuutena hoitamatta. Jos seurakunta julistaa "totuutta" tulee sen kestää myös kritisointi - vaikkei kritisointi olisikaan aina "rakentavaa" taikka asiallista. Miten seurakunta voi edustaa "totuutta" jos se ei kestä totuuksia itsestään?
Yksi suurimpia valheita opetuksissanne on se, että ns. Jumalan rakkaus täyttää kaikki tarpeet. Sellainen mielikuva ainakin luodaan. Ollessani tuolloin sinkku tämä muodostui minulle aivan ylitsepääsemättömäksi asiaksi kunnes ymmärsin ja hyväksyin sen tosiasian ettei näin todellisuudessa kuitenkaan ole.
Kaikki eivät välttämättä löydä myöskään sitä puolisoa vaikka johdatusta saarnapöntöstä luvataankin. Uskovia koskevat samat lainalaisuudet kuin ei-uskovaisiakin. Ulkoisesti ja persoonaltaan viehättävimmillä ihmisillä on enemmän flaksia ja vientiä kuin rumilla ja typerillä. Siinä ei auta edes Maamme-laulu helluntaivirsistä nyt puhumattakaan.
Katsokaa nyt vaikka sinkkujen määrää seurakunnissanne. Monilla naisilla varsinkin on aivan liian utopistiset ja valheelliset käsitykset omasta viehätysvoimastaan. Heidän mielensä on täytetty niin "kyllä Herra johdattaa" -opetuksilla että todellakin uskovat sen prinssin saapuvan valkealla ratsullaan. Kuitenkin sinkutkin vuosi vuodelta vanhenevat löytämättä omaansa. Ja tähän väliin tungetaan taas opetusta "...vielä ei ole Herran aika...". Koskas se "herran aika" sitten on? Sitten kun täytätte 50v? 60? Hankkikaa elämä ennenkuin se lipuu ohitsenne. Eiväthän kaikki joiden puolesta rukoillaan parane, vaikka Jumalalle on kaikki mahdollista Raamatun mukaan. Tuttu totuus mainosmaailmasta on se että totuudeksi muodostuu väite jota useasti toistetaan. Mutta se tapahtuu vain ihmisen mielessä.
Eikö teillä ole selkärankaa myöntää itsellenne että olette uskoneet valheisiin? Ihmisen itse täytyy tehdä valintoja ja päättää kuka on hänelle se sopivin. Ei sitä Jumala tee. Voisitte jo pikkuhiljaa ottaa vastuun omasta elämästänne.
En myöskään siedä sitä että ns. uskonnollinen eliitti jolla menee elämässään hyvin, määrää moraalin ja ihanteet. Miksei henkisestä pahoinvoinnista puhuta seurakunnissanne? Pitääkö käydä kuten jehovan todistajille että asioita puidaan suureen ääneen julkisuudessa?
Vastaukset 61
Vanhimmat
asiaa!
asiaa!
Minä olen käynyt nuo kaikki tunnelmat läpi. Kuljin kahdeksan vuoden ajan erossa Jumalasta ja seurakunnan yhteydestä. Aluksi se oli mahtavaa, oli kiva kritisoida seurakuntaa ja Jumalaa kaikesta ikävästä, mitä elämässä oli tapahtunut. Vuodet vierivät, bailasin täysillä ja tein kaikkea sitä, mikä ennen ei tullut paljoa mieleenikään. Koko ajan minulla oli ihmeellinen tunne, että minua seurataan. Sanoin joskus Jumalalle, että älä puutu mun elämään. Koko ajan tiesin niin varmasti kuin elän, että Jumala on olemassa ja tarkkailee mua. Sitten elämääni alkoivat tulla vaikeudet. Ja minä päätin urheasti pää pystyssä kestää ne. Vaikeudet seurasivat toistaan, kunnes huomasin, että entisestä bailumimmistä oli vain kuoret jäljellä. Sisin huusi Jumalan puoleen. Välillä oli niin hankalaa ,että tuntui, että sydän pakahtuu. Minä sain luovuttaa elämäni uudestaan Jeesuksen käsiin ja sitä rakkauden määrää. Uskovaiset hellareissa ovat samoja kuin sillon kuin lähdin. Löytyy vaikka minkä näköistä hiihtäjää,mutta tärkeintä ei ole ne muut vaan Jeesus. Häneen katsomalla me muutumme. Sisimpämme saa taivaalista voimaa. Nyt kun tiedän, mitä maailma antaa ja mitä Jeesus antaa, en vaihtaisi olotilaani entiseen mistään hinnasta. Nyt tiedän, että suhdetta Jeesukseen täytyy valvoa niikuin raamatussa sanotaan. Hän rakastaa sinuakin valtavasti, tule Hänen luokseen, ylipaimenen luo. Hänen luonaan saat rauhan. Rukoillen puolestasi etsijä, joka on löytänyt. Ps. olen lähdössä lomille, etten varmaan ehdi heti vastaamaan, mutta ajatuksissa olet!
...odottaessani vastauksia kysymyksiini.
On ihan kiva että olen ajatuksissasi, mutta vaikka uskonkin Jeesuksen antaneen sinulle sen mitä kaipaat, on meille annettu kuitenkin myös järki. Ja tämä samainen järki huutaa vastauksia kysymyksiini.
En aio ikinä palata sellaiseen seurakuntayhteyteen jossa mainitsemistani asioista ei keskustella rehellisesti tosiasioihin pohjautuen. En aio enää antaa sijaa sille tunteisiin vetoavalle opetukselle ja koheltamiselle mitä helluntaiseurakunnissa harjoitetaan. Se repii liian paljon sisimpääni.
Kaipaan ennenkaikkea jopa raadollisen rehellistä kristillisyyttä joka uskaltaa keskustella asioista käytännön tasolla. Olen jo yli kolmekymppinen eikä uskoni perusteiksi enää riitä pelkkä tunnetasolla törmäilevä teologia.
Valitettava tosiasia on se, että perushellarille riittää kun uskonnollinen yhteisö tarjoaa turvallisuuden tunteen ja tunteita herättäviä kokouksia. Tämän jälkeen ei tarvitse enää ajatella.
ja raadollistakin sanaa löydät osoitteesta www.ystavyydenmajatalo.fi/danielin tekstit ! Suosittelen vastuunottoa ja ihmisyyden kunnioitusta kaipaaville, tosiaan kannattaa tutustua!
Minä olen käynyt nuo kaikki tunnelmat läpi. Kuljin kahdeksan vuoden ajan erossa Jumalasta ja seurakunnan yhteydestä. Aluksi se oli mahtavaa, oli kiva kritisoida seurakuntaa ja Jumalaa kaikesta ikävästä, mitä elämässä oli tapahtunut. Vuodet vierivät, bailasin täysillä ja tein kaikkea sitä, mikä ennen ei tullut paljoa mieleenikään. Koko ajan minulla oli ihmeellinen tunne, että minua seurataan. Sanoin joskus Jumalalle, että älä puutu mun elämään. Koko ajan tiesin niin varmasti kuin elän, että Jumala on olemassa ja tarkkailee mua. Sitten elämääni alkoivat tulla vaikeudet. Ja minä päätin urheasti pää pystyssä kestää ne. Vaikeudet seurasivat toistaan, kunnes huomasin, että entisestä bailumimmistä oli vain kuoret jäljellä. Sisin huusi Jumalan puoleen. Välillä oli niin hankalaa ,että tuntui, että sydän pakahtuu. Minä sain luovuttaa elämäni uudestaan Jeesuksen käsiin ja sitä rakkauden määrää. Uskovaiset hellareissa ovat samoja kuin sillon kuin lähdin. Löytyy vaikka minkä näköistä hiihtäjää,mutta tärkeintä ei ole ne muut vaan Jeesus. Häneen katsomalla me muutumme. Sisimpämme saa taivaalista voimaa. Nyt kun tiedän, mitä maailma antaa ja mitä Jeesus antaa, en vaihtaisi olotilaani entiseen mistään hinnasta. Nyt tiedän, että suhdetta Jeesukseen täytyy valvoa niikuin raamatussa sanotaan. Hän rakastaa sinuakin valtavasti, tule Hänen luokseen, ylipaimenen luo. Hänen luonaan saat rauhan. Rukoillen puolestasi etsijä, joka on löytänyt. Ps. olen lähdössä lomille, etten varmaan ehdi heti vastaamaan, mutta ajatuksissa olet!
Asiallinen ja hyvä kirjoitus.
Vapauteen Kristus meidät vapautti, pysykäämme siis lujina, älkäämme antako uudestaan sitoa itseämme orjuuden ikeeseen.
Siunausta Jeesuksen nimessä!
asiaa, mutta katkeruudella kyllästetty aggressiivinen tyyli vei pohjan pois kertomukselta.
Terv.
Järkevä helluntalainen
Ehkäpä sisältäni löytyy katkeruutta, se on varmasti totta. Pyrin olemaan rehellinen myös itseäni kohtaan kun vaadin sitä muilta. Olen myös luonteeltani koleerinen ja melankolinen, mutta Jumalahan meidät kaikkineen karvoineen hyväksyy, eikö vain?
Vastauksesi ilmaisi todeksi myös aiemmin esittämän väitteeni että negatiiviset tunteet kielletään. Niitä kirjoituksessani koin mutta vastauksessasi kielsit ne, eikö totta?
Ja mitä on katkeruus? Raamattuhan varoittaa meitä katkeruuden juuresta. Miten katkeruudesta päästään? Puhumalla tunteistaan. Sitä olen juuri täällä yrittänyt tehdä. Psykologinen tosiasia on se että katkeruus on tunne - ainakin tietyllä tasolla - johon sekoittuu myös vihaa. Näitä kaikkia koen ja niistä pääsee puhumalla - edellyttäen että vääriksi kokemiani asioita pyritään myös korjaamaan.
Osoitit todeksi myös sen mistä en ensimmäisessä kirjoituksessani muistanut mainita että kun seurakuntaa tai sen oppeja arvostellaan, kritiikin kärki kohdistetaan takaisin arvostelijaan syyttäen väärästä asenteesta ja epäuskosta. Seurakuntaa ja sen oppeja ei uskalleta kyseenalaistaa vaikka seurakunnan pitäisi olla ihmisiä varten eikä päinvastoin. Miksi ei uskalleta arvostella? Siksi koska monikaan perusseurakuntalainen ei todella ole ajatellut niitä opinkappaleita mihin uskoo ja hänen heikko uskonsa voisi horjua. Ja tätä pelätään.
Muinaiset fariseuksethan olivat juuri näitä jotka tölvivät ihmisiä raamatunjakeilla välittämättä siitä miten he voivat. Henkilökohtaisesti ajattelen että jos jokin opinkappale ei toimi, ei minun tarvitse orjailla sitä koska opinkappale saattaa olla vain jonkin toisen ihmisen subjektiivinen käsitys ja tulkinta Raamatusta. Jos opinkappale on totta, onhan sen myös toimittava käytännössä, vai mitä? Muuten se on pelkkää uskontoa ja Jeesushan varoitti niistä jotka kielsivät uskon voiman.
Onkin hyvä miettiä sitä toimiiko usko käytännössä vai kiusaammeko ihmisiä vain pelkällä ihmistekoisella uskonnolla.
Helluntaiopetus tekee mielestäni miehistä liian kilttejä ja suoraan sanottuna munattomia etteivät he kykene osoittamaan tunteitaan. Pyhäkön ikkunoista on kyllä helppo huudella ohikulkijoille.
Järkevälle helluntailaiselle haluan vielä sen verran sanoa, että jos opetuksenne tekee ihmisistä hajuttomia, värittömiä, mauttomia ja persoonattomia, en voi yhtyä näkemyksiinne.
Aion vast´edeskin olla näkemyksineni se mitä olen, orjailematta muita. Tyylini on hyökkäävä mutta olen sellainen luonteeltani.
Toisaalta, eipä sinunkaan tarvitse yhtyä minun näkemyksiini. Eikö evankeliumi anna meille vapauden olla eri mieltä? Valitettavaa vain on ettei seurakuntanne anna minulle sitä vapautta.
.. jotakin tällaista. Harvemmin kuulee. Yleensä piiloudutaan ns. raamatullisen kuoren taakse.
Tämä kuitenkin anteeksiannettavaa; ei ole sitä täydellistä poppoota maan päällä. Muttei myöskään oikeutta mitata toisen uskoa.
Itselleni isoin kompastuskivi on edelleen tervehdys 'rauhaa'. Mä sanon edelleen 'moi'.
(*meillä on tapana..*)
Kristus rakastaa meitä epätäydellisinä; poispantavaa on kuitenkin katkeruus, tuomitseminen ym. diskriminointi (puolin ja toisin).
Jää vain kysymykseksi, missä ns. irtolaiset kokoontuvat?
olenko kuinka jarkeva mutta yritan vastailla.
"miksi kokouksienne pääteema tuntuu olevan
"Jumala tahtoo antaa tehtävän", eikä "Jumalan armo"?"
-mina olen kaynyt hellareiden kokouksissa (olin hellari ennenkuin muutin ulkomaille) vuosia, eika kertaakaan tuollaista "ongelmaa" tullut vastaan. kyseessa on varmaan yhden seurakunnan opetus, vai onko? eli ei kannata yleistaa. myoskin mita mina oletan syyksi on se, etta ne jotka ovat jo uskossa, tietavat paljon armosta. aihe "armo" ei ole tarpeeksi laaja etta siita voitaisiin opettaa vuosi tolkulla, ymmarrathan? mutta en myoskaan usko etta aihe "Jumala haluaa antaa tehtava" olisi laaja vuoden pituiseen puheeseen. en kylla oikein ymmarra kasitystasi tuosta "puheen aiheesta". minun seurakunnassani ainakin oli aina uusi aihe.
"Eikö uskovan tulisi ensin kasvaa uskossaan kaikessa rauhassa ja parantua elämässään koetuista kolhuista ennenkuin hänet passitetaan kertomaan muille "ilosanomaa?"
-hellareissa ei ketaan passiteta viemaan ilosanomaa, mutta siihen kylla kehoitetaan koska se on kasky Raamatussa. mutta viimekadessa se on jokaisen oma asia haluaako kayda evankelioimassa vai ei, kukaan ei voi ketaan siihen pakottaa.
"On häikäilemätöntä miten monet ns. "julkkisuskovat" joutuvat uskoontultuaan hirvittävän ryöpytyksen keskelle kun heidät heti passitetaan jonkun höyrypääsaarnaajan matkaan saarnareissuille."
-no ehka se on vaarin, mutta toisaalta ymmarrettavaa. ja niita "julkkisuskovia" on muissakin seurakunnissa kuin hellareissa.
"Olen käynyt eri luterilaisissa piireissä ja kyllä siellä tuntui olevan aivan eri meininki"
-nhan "normaalissa" kirkkomeiningissa eri meininki ja HENKI, koska niissa ei ole Pyhaa Henkea. mutta jos tunnet olosi kotoisaksi kirkon piireissa niin aivan vapaasti, sinulla on vapaus valita seurakuntasi.
"Tunnen toki mainioita ja terveen uskon omaavia ihmisiä helluntailaistenkin puolelta mutta kokouksenne tuntuvat olevan jollain tavalla valheellisia"
-milla tavalla valheellisia? voisitko hieman tarkentaa tai antaa esimerkkeja niista valheista?
"Kokemukseni perusteella saarnapönttöönkin mennään "todistamaan" vain silloin kun menee hyvin - tai ainakin sanotaan että hyvin menee."
-tuo ei ole mikaan kaytanto seurakunnassa. ehka ihmiset eivat vain itse halua menna todistamaan silloin kun menee huonosti; ehka he eivat halua koko seurakunnan tietavan. on jotenkin helpompi kertoa miten Jumala on auttanut tms. mutta kyseessa ei todellakaan ole mikaan seurakunnan saatama juttu.
"Kielteiset tunteet ovat kokonaan kiellettyjä helluntaipiireissä."
-ei pida paikkaansa.
"Itse en todellakaan jaksa niitä kohkaavia ylistyskokouksia joissa ei tunnu olevan päätä eikä häntää."
-no huh! heraa vain kysymys etta minkalainen suhde sinulla on Jumalan kanssa jos et halua Hanta ylistaa? Raamattu sanoo, etta jos ihmiset eivat ylista Jumlaa, niin silloin kivet huutavat. tarkoittaa sita, etta aina joku/jokin tassa luomakunnassa ylistaa Jumalaa.
"En jaksa kuulla laulunlallatuksianne joita seuraa jonkun tosielämästä mistäänmitääntietämättömän raamattuopistolla olleen ja seipäännielleen kliseitä suoltavan pojannulikan "saarna"."
-mita tarkoitat?
"Ihmisen itse täytyy tehdä valintoja ja päättää kuka on hänelle se sopivin. Ei sitä Jumala tee. Voisitte jo pikkuhiljaa ottaa vastuun omasta elämästänne."
-tottakai ihminen itse tekee valintansa. kylla minakin valitsin oman mieheni, mutta Jumala johdatti meidat toisillemme. kylla uskovaiset ottavat vastuun omasta elamastaan.
Tarkoitin tuolla "Jumala antaa tehtävän" -teemalla sitä että alkuperäisestä aiheesta puhe kääntyy jossain vaiheessa siihen, että Jumala tahtoo antaa uskovaiselle jonkin tehtävän. Itse juoksin aikoinaan kaiken vapaa-aikani seurakunnallisissa tehtävissä paeten tunne-elämäni kipupisteitä käsittelemättä niitä.
Lopulta tuli kuitenkin uupumus enkä enää jaksanut tehdä mitään. Kuitenkin kaikkialla tunnuttiin aina uudestaan - paikkakunnasta ja seurakunnasta riippumatta - puhuttavan aina tehtävistä ja velvollisuuksista.
Siinä vaiheessa alkoi maistua armo ja aloin etsiä sitä. Mielestäni julistus on kestämättömällä pohjalla, jos julistuksen pääteema ei ole ansioton armo uskon kautta. Se, että meidän ei tarvitse tehdä eikä touhuilla uskovina yhtään mitään ja silti saamme osaksemme Jumalan ansiottoman armon ja päälle vielä plussana siunauksia. Vain tälle pohjalle voi rakentua terve uskovaisuus. Tälle pohjautuvaa julistusta ei helluntaiseurakunnissa kuule, vaan julistusta jossa uskovan pitää olla jotakin.
En tiedä, minkälainen tausta on STB:llä joka vastasi kirjoitukseeni. Kokemuksestani voin sanoa että vähemmistönä seurakunnissa ovat ns. pystymetsästä uskoontulleet, kuten allekirjoittanut on. Ne, jotka ovat lapsesta saakka olleet helluntaikristillisen opetuksen ja elämän piirissä, eivät voi ikinä samaistua niihin tuntemuksiin ja elämän sekä uskon välisiin sovittamattomiin ristiriitoihin joita ulkopuolelta tullut ihminen kokee.
En tiedä mitä hyödyttää keskustella kanssasi, koska ajatusmaailmasi on näemmä niin helluntailaisen opetuksen kyllästämä ettet kykene näkemään asioita kuten minä ellet ole kokenut vastaavaa. Näinhän se useasti menee että lapsesta saakka uskossa olleet ovat eläneet niin pumpulissa etteivät kykene samaistumaan ulkoa tulleiden ongelmiin. Tuntemattomaksi jääneen viisaan toteamus: "et kykene näkemään taulua jos olet itse kehyksissä". Tämä on kipeän totta. Vain eroamalla yhteisöstä olen alkanut nähdä asiat kokonaisuutena, pala palalta.
Sinä päivänä, kun sielusi raiskataan ja revitään yhä uudelleen ja uudelleen palasiksi uskovien toimesta, tule sinä päivänä laulamaan uskon ihanuudesta. Kun et kykene tuntemaan tai kokemaan vuosiin ja taas vuosiin yhtään mitään ja uskovien puhe käy aina vain käsittämättömämmäksi, tule sinä päivänä kertomaan Jeesuksen ihanuudesta. Jos et ole edellämainittua kokenut, älä tule kertomaan minulle kuinka asioihin pitäisi suhtautua.
Mielestäsi olet varmaan aika nokkela ja sulava, kun toisessa kappaleessa ilmoitat, että jokainen sais tehdä mitenkä tykkää (kuinka hienoa ja jaloa sinulta) mutta toisessa jutussasi vesität kaiken jotensakin näin:" toisissa srk:ssa on toisenlainen meno ja HENKI, mutta ei pyhää henkeä.. No huhhuh taasen. Eli Sinun mielestäsi loppupeleissä, on aivan sama, missä yhteisöissä muut ovat, koska Sinulla on se ainoa oikea.. Kovinpa olet varma itsestäsi. Tuollaiset lausunnot ovat niitä todella perinteisiä ja tuttuja mm. rasismista. " Ei mulla niitä toisia vastaan mitään ole. En vain halua niitä naapuriini ja lasten kanssa samaan kouluun..jne."
Kylläpä olet jalo ja tosi harras ihminen.
On varmaan Jumalan armoa olla -lainen/-läinen. Loppupeleissä sillä tuskin lie merkitystä.
It's only Jesus that matters! :)
Asia on niin, että hellareita jakaa nimen omaan ne, jotka ovat sukuaan helluntailaisia ja sit me muut pystymetsäläiset. Ja ne eivät jostain kumman syystä sekoitu toisiinsa kovin helposti, vaikka teologisesti ollaankin samaa ruumista.
Niin, ja kyllä olen samaa mieltä kanssasi siitä, että negatiivisia tunteita ei saa osoittaa. Ja jos sinua vastaan rikotaan esim. puhumalla sinusta pahaa, etsi ensin syitä itsestäsi ja sitten taas itsestäsi vielä. Ihan sama, mitä sinusta puhutaan, katkeroituahan et saa. Se on synti.
"Mielestäsi olet varmaan aika nokkela ja sulava, kun toisessa kappaleessa ilmoitat, että jokainen sais tehdä mitenkä tykkää (kuinka hienoa ja jaloa sinulta)"
-no sehan on totta.
"mutta toisessa jutussasi vesität kaiken jotensakin näin:" toisissa srk:ssa on toisenlainen meno ja HENKI, mutta ei pyhää henkeä.. No huhhuh taasen."
-mutta asiahan on niin, olin kuinka nokkela ja sujuva tahansa! onko sinun mielestasi tavallisten kirkkojen kokouksissa Pyhaa Henkea? jos kerron faktana, etta kirkkojen kokouksissa ei ole Pyhaa Henkea, miten se vesittaa faktan, etta jokainen saa menna mihin seurakuntaan tahansa? p.s. ja tarkoitin nimenomaa kirkkojen kokouksia, en muita vapaita suuntia kuten baptistiseurakunta.
"Eli Sinun mielestäsi loppupeleissä, on aivan sama, missä yhteisöissä muut ovat, koska Sinulla on se ainoa oikea. Kovinpa olet varma itsestäsi."
-mita tarkoitat? mika minulla on "ainoa oikea"? tiedan etta minulla on oikea usko joka minut pelastaa, seurakunta ei ketaan pelasta, oli hellari tai ev.lut. seurakunnan tehtava on rakentaa ihmista hengellisesti, seka se on paikka jossa ihmiset voivat olla yhdessa jne. eli seurakunta ei ole se tekija joka pelastaa.
"Tuollaiset lausunnot ovat niitä todella perinteisiä ja tuttuja mm. rasismista. "Ei mulla niitä toisia vastaan mitään ole. En vain halua niitä naapuriini ja lasten kanssa samaan kouluun..jne."
-en ole rasismi, en minkaankaltainen. mika saa sinut olettamaan etta olisin joku hengellinen rasisti? voisitko selventaa vaitettasi?
"Kylläpä olet jalo ja tosi harras ihminen."
-maybe so...
olet aivan oikeassa! tuntuu kuitenkin, etta jotkut tahallaan haluavat ymmartaa vaarin sanomaani...
Enpä mennyt määrittämään mitään absoluuttisena "faktana". Kirjoitit, että seurakunta ei ole se tekijä joka pelastaa jne. OK sitten, kuinka voit rajata erilaisia seurakuntia ulos sillä, että sinun mielestäsi niissä ei ole oikeaa pyhää henkeä. Se, että sinä olet sitä sitä mieltä, ei muodosta siitä "de facto"- tilannetta.
Jos koet olevasi oikeassa uskossa niin se on hieno asia, mutta ei se muuta sitä asiaa miksikään, että se on sinun elämäntilanteesi.
Jos joku tulee tavallisessa seurakunnan tilaisuudessa onnelliseksi, eikö hän olekkaan saanut OIKEAA pyhää henkeä johdattamaan elämässä eteenpäin..
By the way, kyselit mikä "ainoa oikea", olen todella pahoillani, jos kirjoituksestani ei saanut selvää. Tarkoitin yhteisöä, en sitä oletko oikeassa uskossa.
Siitä johtuu tuo kommenttini myös "rasistisuudesta", eli sain todellakin sen mielikuvan ensimmäisestä kirjoituksestasi. Koska olet oikeassa ryhmässä, muut saavat tehdä mitä haluavat,he eivät voi onnistua, koska..heillä ei ole oikeaa pyhää henkeä. Tälläinen kehäpäätelmä siitä muodostui ja sen takia en sulattanut sitä sellaisenaan. Selvittikö tämä meitsin räpellys yhtään?
Jumalan lähettämä "väkevä eksytys". (2.Tess.7-11)
Missä toimii tällä hetkellä KARISMAATTINEN VÄKEVÄ EKSYTYS?
mutta sinä voit varmaankin selventää, mitä tarkoitit kirjoituksellasi. Olen pahoillani, mutta lensin nyt pihalle, kuin lumiukko? Kuka tässä keskustelussa yrittää eksyttää ja ketä?
En kirjoita tätä negatiivisella mielellä, vaan haluaisin todella tietää, mitä tarkoitit.
"kuinka voit rajata erilaisia seurakuntia ulos sillä, että sinun mielestäsi niissä ei ole oikeaa pyhää henkeä. Se, että sinä olet sitä sitä mieltä, ei muodosta siitä "de facto"- tilannetta."
-tiedan sen siksi koska olen kaynyt kirkoissa sen verran. olen myoskin kaynyt seurakunnissa joissa on Pyha Henki. ero on kuin yolla ja paivalla.
"Jos koet olevasi oikeassa uskossa niin se on hieno asia, mutta ei se muuta sitä asiaa miksikään, että se on sinun elämäntilanteesi."
-ew, u got the point... se on elamantilanteeni.
"Jos joku tulee tavallisessa seurakunnan tilaisuudessa onnelliseksi, eikö hän olekkaan saanut OIKEAA pyhää henkeä johdattamaan elämässä eteenpäin.."
-onnellisuus EI ole = Pyha Henki tai pelastus. eli jos jossain kirkossa tai seurakunnassa on kiva olla, se ei tarkoita etta siella olisi Pyhaa Henkea. esim. jotkut menevat baariin joka viikonloppu vetamaan kannit koska se on kivaa, mutta se ei tarkoita etta se olisi Pyhasta Hengesta.
ja kylla, uskovana oleminen on parasta mita voi olla, en siis tarkoita etteiko voi olla kivaa kun on uskossa, painvastoin! se on aivan mahtavaa! eli kertaus: hyvanolon tunne ei ole yhtakuin Pyha Henki.
"By the way, kyselit mikä "ainoa oikea", olen todella pahoillani, jos kirjoituksestani ei saanut selvää. Tarkoitin yhteisöä, en sitä oletko oikeassa uskossa."
-no tuohon voin vastata, etta en koe olevani "ainoa oikea" koska sellaista ei ole olemassakaan. vanhoillislestadiolaiset tosin ovat sita porukkaa jotka vaittavat olevansa ainoita jotka pelastuvat koska ovat vanhoillisia. kukaan muu ei siis opeta tuollasta potaskaa.
"Koska olet oikeassa ryhmässä, muut saavat tehdä mitä haluavat,he eivät voi onnistua, koska..heillä ei ole oikeaa pyhää henkeä."
-olen pahoillani jos vahingossa johdatin harhaan, mutta en siis todellakaan tarkoittanut sellaista. ja as far as I know, vanhoillislestadiolaiset ovat jalleen ainoita jotka elavat tuolla tavalla. he eivat usko etta kukaan muu voi pelastua paitsi he itse. he uskovat etta ainoastaan he uskovat oikealla tavalla ja etta ainoastaan heilla on Pyha Henki. ainoastaan Jumala voi heidankin silmansa aukaista nakemaan totuus. mutta haluan siis viela kerrata ja tuoda esille, etta mikaan seurakunta ei pelasta vaan ainoastaan usko Jeesukseen, aivan niinkuin sen Raamattu tuo julki.
Siis on kuitenkin olemassa sellaisia seurakuntia, joissa on pyhä henki, vai kuinka. Koska edelleenkin saivartelen sen asian kanssa, että on kysymys sinun mielipiteestäsi pyhän hengen läsnäolosta eri paikoissa ja tilaisuuksissa. Se ei edelleenkään ole "de facto" siitä miten muut sen kokevat. Se on ainoastaan sinun mielipiteesi.
Onnellisuus ja kännääminen sekoiteltuna tähän keskusteluun ei nyt oikein ollut ihan sitä tasoa, mitä luin edellisistä kirjoituksistasi.
Tarkoitin todellakin sitä, että jollekin ihmiselle riittää normaali kirkko siihen, että pelastus löytyy (ja onnellisuus). Olipa paikka täynnä pyhää henkeä tai ei. Mielestäni paikalla ja ryhmällä ei sen asian kanssa ole niinkään suurta merkitystä kuin ihmisen omilla ajatuksilla.
Vertasit vl.porukkaa siihen, että he ovat ainoita, jotka edelleen kertovat olevansa oikeassa uskossa. No kyllä niitä on muitakin ja kaikki kuitenkin puhuvat samanlaisesta pelastuksesta.
Ja se, että olet käynyt eri kirkoissa ja seurakunnissa on vain osoittanut eroja niissä, mutta edelleenkin kysymyksessä on sinun oma mielipiteesi ja se todellakin muodostaa todellisen näkemyksen sinulle (siis "faktaa"). Et mielestäni voi kertoa kaikkien muiden puolesta, että jossain kirkossa ei olisi pyhää henkeä. Se on jokaisen itse otettava selvää.
"Siis on kuitenkin olemassa sellaisia seurakuntia, joissa on pyhä henki, vai kuinka."
-kylla.
"Koska edelleenkin saivartelen sen asian kanssa, että on kysymys sinun mielipiteestäsi pyhän hengen läsnäolosta eri paikoissa ja tilaisuuksissa. Se ei edelleenkään ole "de facto" siitä miten muut sen kokevat. Se on ainoastaan sinun mielipiteesi."
-ei valttamatta. minussa on Pyha Henki, joten koen kylla yhteyden sellaisessa paikassa jossa on myos Pyha Henki.
"Onnellisuus ja kännääminen sekoiteltuna tähän keskusteluun ei nyt oikein ollut ihan sitä tasoa, mitä luin edellisistä kirjoituksistasi."
-aha, mutta se oli siis kuitenkin ESIMERKKI...
"Tarkoitin todellakin sitä, että jollekin ihmiselle riittää normaali kirkko siihen, että pelastus löytyy (ja onnellisuus)."
-no sehan on siis mielipide, ei totuus. (totuus on etta pelastumiseen tarvitaan Jeesusta). ja sellaista henkiloa kutsutaan uskonnolliseksi. uskonnollinen ihminen tekee uskonnollisia asioita mutta ei ole suhdetta Jumalan kanssa. uskonnollinen ihminen yrittaa "ostaa" pelastusta tekemalla yhta sun toista, ns. hyviakin asioita.
Et siis edes usko siihen, että joku ihminen voi pelastua omalla toiminnallaan ilman kirkon apua. Koska hän ei siis käy oikeassa seurakunnassa, hän on VAIN uskonnollinen ihminen, hän ei ole uskossa. Enpä itse menisi heti väittämään minkään seurakunnan eteen tuota "totuutta".
on siis pyhä henki ja pystyt sen avulla tuntemaan yhteyden onko paikassa myös pyhä henki, menikö oikein? Entä astetta vaikeampi, tunnistatko toisesta ihmisestä, onko hänellä pyhä henki ja jos tunnistat, miten saat siitä varmuuden?
"Et siis edes usko siihen, että joku ihminen voi pelastua omalla toiminnallaan ilman kirkon apua."
-enko tuonut tarpeeksi selvasti esille miten voi pelastua? tottakai jos kirkko tai mika tahansa seurakunta elaa Raamatun sanan mukaisesti ja jossa on myos Pyha Henki, auttaa ei-uskovaista ihmista tulemaan uskoon kertomalla hanelle Jeesuksesta. mutta ihmisen itse on tehtava uskonratkaisu. ja viela kertauksena: ihminen ei voi pelastua tekemisilla, vaan uskomalla Jeesukseen. (Raamattu sanoo: "pelastus tulee yksin armosta, ei teoista ettei yksikaan kerskaisi").
"Koska hän ei siis käy oikeassa seurakunnassa, hän on VAIN uskonnollinen ihminen, hän ei ole uskossa."
-en ole sanonut noin. sanoin ettei seurakunta/kirkko pelasta ketaan vaan Jeesus. ja mita kirjoittamaasi tulee, tuo on mahdollista. on mahdollista etta henkilo on uskossa, mutta kay seurakunnassa jossa ei ole Pyhaa Henkea. tiedan uskovaisia jotka kuuluvat kirkkoon, mutta koska heissa on Pyha Henki, he eivat kay "tavallisessa" kirkossa vaan nokian kirkossa. en tassa sita asiaa halua mainostaa, vaan yksinkertaisesti nokian kirkossa on Pyha Henki, toisin kuin monissa muissa kirkoissa. syy miksi tallaista tapahtuu (varmaan sita kysyisit kuitenkin), on koska jos ja kun ihmisessa on Pyha Henki, ei "tavallisen" kirkon meno ole sita jota haluaa kuulla. "tavallisessa" kirkossa ei paase kasvamaan hengellisesti eika sana ole elavaa (koska Henki tekee sen elavaksi).
Kirjoittanut: stb 15.7.2003, klo 16.32
"Sinulla on siis pyhä henki ja pystyt sen avulla tuntemaan yhteyden onko paikassa myös pyhä henki, menikö oikein?"
-oikein meni.
"Entä astetta vaikeampi, tunnistatko toisesta ihmisestä, onko hänellä pyhä henki ja jos tunnistat, miten saat siitä varmuuden?"
-hmmm... se vie vahan aikaa ennenkuin pystyn tietamaan. joskus se on aivan ilmiselvaa etta jossain ihmisessa on Pyha Henki, mutta joskus en ole siita varma, riippuu henkilosta.
tekstiä, että meikäläisenkin kalloon alkaa mennä..
; ) Tuollaista vastausta yritin esille kaivaa, mutta en ilmeisesti osannut vain oikealla tavalla sitä kysyä. Pointsi sinulle, täytyy myöntää.
En ota mitään kantaa Nokian hommiin, koska ei ole tarpeeksi tietoa. Tokkopa siis pienestä mainos-tehoiskusta siis haittaakaan on. Enpä ole ajatellut tuota henkistâ kasvua tuolta kantilta, eli jämâhdin miettimään vain sitä, että, jos "valo syttyy", niin mitäs sitä enäâ menee sorkkimaan..hehhee! Menee vielâ hyvât pisnikset pilalle..
Toisaalta mikään/kukaan ei estä rukoilemasta kirkon (lut.) sananjulistajien puolesta, että he tulisivat uskoon (!) ja että täyttyisivät Pyhällä Hengellä. Tosin mikään ei ole varmaa, mikä heidän palvelustehtävänsä sen jälkeen olisi.
Tästä ei riittävästi vieläkään puhuta. Monesti uskoontulleet hakeutuvat (ja niin pitääkin) sinne, missä on muita 'uskovia' ja huomaavat joutuvansa ns. hajaannuksen uhreiksi (ennen pitkää), koska se ei ole mikään instituutio, joka takaa yhteyden.
Jos voisi elää rauhassa kaikkien kanssa... ennen pitkää esim. (!) hellareissa kysytään sitoutuneisuutta (okay); mikään ei estä sinua palvelemasta Herraa 'muualla' eikä pitämästä yhteyttä kaikkiin uskoviin sisariin/veljiin, vaikka he eivät 'edustaisi' kyseistä instituutiota. Tällöin ei ainakaan voi 'piiloutua' minkään ryhmittymän massaan (ihmisen halu puhua ns. kotiseurakunnasta: hyvä&turvallinen olo!). Onko tällainen hajaannus yhteyden enne? Osa jää irtolaisiksi ja he ovat alttiita tarttumaan vain 'elävään' julistukseen väsyttäen itsensä kulkemalla paikasta toiseen.
Valveutunut sananjulistaja kiinnittää jokaisen Sanan kuulijan aina Kristukseen. Se ei ole 'täällä' tai 'meillä' vaan se on Kristuksessa.
etta vihdoin hokasit mita ajan takaa, tai etta vihdoin osasin selittaa sen niin etta ymmarsit! :)
Meitsillä meni jakeluun ihan mainiosti, mutta korjaatko yhtä asiaa, jos sen väärin ymmärsin. Ilmoitit, että on ok rukoilla lut. kirkon sananjulistajien puolesta, mutta jos heillä käy sellainen flaksi, että he kokevat aidon pelastuksen, he eivät ehkä olisikaan sananjulistajia lut. seurakunnissa. Miksi? Etkö hyväksy lut. ihmistä, joka on oikeasti uskossa, siis ihan oikeasti pelastunut.
toi ajatus kulkee aina niin nopeeseen, mutta sillä taas ei ole mitään tekoa järjen juoksun kanssa.
Ja nyt arvoisa stb-ystävä siirtyisitkö tuonne visaisen pähkinän pariin muutamaa riviä ylemmäs ja antaisit vastaukset. Rehellisesti sanon, että kyseessä ei ole mikään yritys kyykyttää sinua..uskallusta peliin.
:) olen ev.lut. vaikkei sillä taivaassa taida olla pörssiarvoa..
vastasin siihen "pahkinaan" jo!
arvoa, just lähti kurssit nousuun ja tulosvetoa asiasta voi pelata tällä palstalla takuuvarmasti ja ilman pelkoa "sopupeleistä" ; )
Eikun ihan oikeesti, mulla tuli sellainen mielikuva kun kirjoitit, että sitten kun pelastus tulee, niin tarttee ehkä harkita uutta ammattia.
Siitä ajattelin (siis väärin) tämän yhtälön.
Sorry Leena.
Yleistämättä olettaisi, että lut.kirkon työntekijät olisivat uskoontulleita eli uudestisyntyneitä Jumalan lapsia. Näistä teemoista ei aina kuitenkaan kuule opetettavan. Pienpiireissä kerrotaan olevan sitä ns. elämää. Siltikään uskovalla ei ole oikeutta diskriminoida kenenkään uskoa. Mutta kun ihminen kysyy esim. papilta ääneen: 'miten mä voin tulla uskoon?', siihen ei saisi tulla vastausta sakramenteista, tai että 'uskoontuloa ei tarvita' (!).
Kyllä sinä yhtälön ratkaisit oikein; uskoontullut ja Jeesusta seuraava lut.kirkon työntekijä joutunee kompromisseihin olevassa palvelustehtävässään. (Ei yleistys, toivon.)
Saanen olla huolissani sinusta? Oletko Jeesuksen oma?
Nyt sinun Leena täytyy taas tarkentaa vähän tuota juttua..Sori vaan, se johtuu minusta, ei sinusta.
Siis missä mielessä Jeesuksen oma.. Siis sitäkö, että onko minussa pyhä henki..noo eipä taida olla..uskonnollinen..öö..enpä taida olla..tälläinen tavallinen tallaaja, joka ei kylläkään jättäydy tallattavaksi. Ainoa juttu, siis mikä ehkä pätee minuun, olisi se loppupelit ja kun veikkausrivi tarkistetaan..Oisko sitten yllätys tulossa? Siispä Leena älä nyt ollenkaan huolehdi turhia. On turha etsiä ongelmia, kyllä ne aina löytää sinut.
Kyllähän mâ olen kuullut noista leipäpapeista yms., mutta mä en itse suvaitse mitään painostusta erilaisiin juttuihin. On aivan eriasia keskustella näistä asioista, kuin yrittäâ painostaa toista uskomaan samoihin juttuihin. Olen vähân aikaa lueskellut näitä palstoja ja täällä tulee pintaan puhdas viha ja kateus muita kohtaan. Siksipä erehdyinkin liiankin kärkevästi huomauttamaan "stb:lle" siitä uskonnollisesta "rasismista", mistä vielä kerran anteeksipyyntöni sinne. Täällä palstoilla kirjoittelee vaan niin paljon sellaisia "tosi uskovaisia", jotka tälläinen tavallinen ihminen tajuaa heti ihan feikeiksi ja p...n puhujiksi. Ei niillä ole mitään tekoa minkään uskonnon kanssa. Jos ne on omassa seurakunnassaan kovia kingejä, niin voi että moni noista on aika rassukoita tosipeleissä.. Et silleen Leenalle, "Ollos huoleton, poikas valveil on.." ; )
Pyydän vain sinua muistamaan, ettei Jumala kiusaa ketään.
(suom.huom. 'Oletko Jeesuksen oma'= oletko ottanut vastaan Jeesuksen omana Vapahtajanasi? )
kai sellaisesta puhutaan ja rippikouluhommissa,
mutta enpä taida sitten muuten olla ottanut Jeesusta vastaan.Ja kyllä mä mä ymmärrän tuon pointin hyvin, ettei jumala kiusaa ketään. Niinhän sen pitäis ollakkin, ja siksipä minua riepoo, että täällä palstoilla on todella paljon sellaisia, jotka ei sano tuota yksinkertaista lausetta ääneen. Heille on niin paljon tärkeämpi saada painostettua ihmisiä omaan valtapiiriin ja vallan alle. Siitä johtui se lause, jossa sanoin, ettei monen ns.uskovaisen mielipiteillä ole mielestäni mitään tekoa uskomisen kanssa. Pelkkää painostusta ja syyttelyä harhaopeista ja synneistä. En todellakaan usko tällä hetkellä, että mitään pelastusta löytyisi meikâläiselle tuolta seinien sisältä, kyllä minunlaisten tarvii asiat funtsia ihan yksin ja tietty jos voi jutella sinunlaisten ja "stb"-tyyppisten ihmisten kanssa, jotka ei mene heti kyykkyyn ja rupea suoltamaan jotain ihmeellistä "pirun karkoitus"-loitsua. :)
Tulet todistaneeksi erään meidän (?) luterilaisen kirkon hapatuksen: emme tiedä uskoontulosta tuon taivaallista.
Kyllä siinä vähemmästäkin on ihmeissään..
Ja oikeassa olet (jälleen), että kysymyksessä on sinun ja Jumalan välinen juttu. Ja koska se on henk.koht., on jokaisen uskoontulo(kokemus) erilainen. Yhteistä on, että Jumala on antanut voiman tulla Hänen lapsekseen.
(Maltan olla visioimatta, kuinka innostunut itse olisit evankeliumin julistajana... ...)
Täällä palstoilla on hyviä tekstejä, joiden takana on totuudessa&rakkaudessa vaeltavia uskovia. Muut erottaa jo otsikoista (!); paljon on myös ihmisiä, jotka ovat joskus olleet uskossa, mutta eivät enää palvele elävää Jumalaa. Osa kieltää Jumalan etc. etc.
En painosta enempää sinua; en edes tunne sinua. Mutta Jumala tuntee sinut ja usko tai älä - Hän rakastaa sinua tosi paljon! :)
"En todellakaan usko tällä hetkellä, että mitään pelastusta löytyisi meikâläiselle tuolta seinien sisältä, kyllä minunlaisten tarvii asiat funtsia ihan yksin ja tietty jos voi jutella sinunlaisten ja "stb"-tyyppisten ihmisten kanssa, jotka ei mene heti kyykkyyn ja rupea suoltamaan jotain ihmeellistä "pirun karkoitus"-loitsua."
-olet muuten hauska tyyppi! :D oletan etta olet aika rento "veikko"? mutta kiitos, tuo oli varmamasti kohteliaisuus!
P.S:
"Kasteessa kai sellaisesta puhutaan ja rippikouluhommissa"
-muistat varmasti kuinka aiemmin sanoin etta lahes jokaisessa kirkoissa ei ole Pyhaa Henkea, ja kyselit etta mista tiedan sen? no, tuo on erittain hyva esimerkki siita mita tarkoitan; kirkot opettavat etta vauvakasteessa ihminen pelastuu. Raamatussa ei puhuta sellaisesta holkasen polaysta. kirkko TAHALLAAN opettaa vaarin, (saa siten jasenia --> rahaa) ja sellaisessa paikassa ei voi silloin olla Pyhaa Henkea. Pyha Henki ei ole paikassa jossa ei kunnioiteta Jumalaa ja Jumalan sanaa. auttoiko tuo esimerkki yhtaan ymmartamaan nakemystani?
Kiitä ja ylistä Herraa joka tilassa, sillä siihen Raamattu kehottaa!
Mitä kokoukset olisivatkaan jos niissä ei ylistettäisi, koska niin paljon Jeesus on tehnyt puolestamme.
Ylistykseen liittyy ilo ja siunaus eikä se katso sen hetkistä olotilaa! Kiitä Jeesusta vaikka olisit katkera ja murheinen!
En ole omassa kotiseurakunnassani törmännyt tämänkaltaisiin ongelmiin, mitä toit esiin.
Et voi yleistää kaikkia helluntaiseurakuntia samaan nippuun. On olemassa myös hyvin eläviä ja uudistuneita helluntaiseurakuntia.
Kirjoituksestasi huokuu syvä katkeruus helluntailiikettä kohtaan. Jotenkin se vaivaa sinua ja luulenkin, että sinulla on vielä anteeksiantamattomuutta entistä seurakuntaasi kohtaan. Olenko oikeassa?
Olet pettynyt opetukseen, ihmisiin, seurakuntaan ja sen tapoihin. Mutta muistathan kuitenkin, että Jumalalla ei ole laittaa opettajien ja saarnaajien tehtäviin täydellisiä ihmisiä. Hänellä on vain meidät, omine epätäydellisyyksinemme. Siksi on tärkeää arvioida opetukset, puheet ja tavat raamatun valossa ja rakkauden ilmapiirissä.
Jos lähdemme arvostelemaan pettymyksen pohjalta, saamme kyllä samanhenkisiä ihmisiä mukaamme, koska myös pettymyksen kokemuksilla on yhdistävä vaikutus. Mutta sen tuoma hedelmä on huono ja katkeruuden juuri sydämessämme kasvaa.
Mutta jos oikeassa hengessä arvostellaan, silloin on mukana rakkaus niitäkin kohtaan, jotka eivät ajattele samoin kuin sinä.
Helluntaiseurakuntaan saa tulla sellaisena kuin on. Jopa kielteiset tunteet sallitaan. Aivan varmasti. Helluntaisrk on eräs kristillisistä seurakunnista monien muiden hyvien seurakuntien joukossa. Ei mikään ainoa oikea, käsittääkseni seurakuntakin on täydellinen vasta taivaassa.
Emme ole tyytyväisiä mihinkään seurakuntaan, jos oma uskonelämämme ei ole kunnossa. On tärkeää, että suhde Jumalaan on läheinen ja vietämme aikaa rukoillen ja sanaa tutkien. Ei seurakunta ole se paikka, missä vastaukset omiin henkilökohtaisiin ongelmiimme ja tarpeisiimme löytyy, vaan oma rukouskammiomme. Siellä missä kohtaamme Jumalan kahdenkesken ja tuomme asiamme hänelle rukoillen. Siellä hän myös vastaa meille, jos haluamme kuulla hänen äääntään.
On tärkeää myöskin rukoilla paljon seurakuntansa ja sen työntekijöiden puolesta. Ei niin, että heistä tulisi sellaisia kuin minä haluan, vaan sellaisia kuin Jumala haluaa. Olen itse nähnyt ja hyvin läheltä kokenut, miten Jumala vie eteenpäin seurakuntaansa ja vastaa rukouksiin. Mutta jos alamme syyttelemään ja lähdemme pois ovet paukkuen, mikään ei muutu seurakuntien keskellä.
Toivottavasti uusi kirkkosi vastaa tarpeisiisi ja lähentää suhdettasi Jumalaan ja toisiin uskoviin.
Puhuit paljon asiaa mutta samalla toimit kuten aiemmissa kirjoituksissani totesin.
Eli kritiikki käännetään takaisin arvostelijaan syyttäen väärästä asenteesta ja epäuskosta. Koko kirjoituksesi ydin tähtää siihen että pyrit osoittamaan asenteeni vääräksi. Samaan hengenvetoon puolustat seurakuntaa, sen opettajia ja opetuksia todeten etteivät ne ole täydellisiä.
Aivan kuin em. henkilöt ja seurakunnat olisivat syyntakeettomia.
Kuten aiemmin sanoin, seurakunnan oppeja ei uskalleta kyseenalaistaa. Se on surullista eikä siten ainakaan mikään muutu. Miksi vika on aina arvostelijassa? Ei siinä ole paljoa vaihtoehtoja kuin lähteä - vaikka ovet paukkuen.
Miten voisin arvostella ilman katkeruutta? Jos en sitä tuntisi, en varmasti mitään kritisoisi. Jos en kritisoi, tukahdutan vain tunteeni. Ja juuri arvostelemalla katkeruuttani osoitat toistamiseen todeksi aiemman väitteeni ettei negatiivisia tunteita sallita. Minkälainen negatiivinen tunne sitten sallitaan? Katkeruus on aivan inhimillinen tunne. Olen tunteva ihminen. En voi tunteitani vain kytkeä päältä ja "kritisoida rakentavasti". Elätkö itse sellaisessa hengellisessä norsunluutornissa jossa kaikki epämiellyttävät tunteet on kytketty pois? Ja onko kaikki "rakentava kritiikki" sellaista jossa ollaan ns. uskonnollisen eliitin kanssa samaa mieltä? Eli ollakseen ns. oikeassa hengessä, oikeilla motiiveilla ja mielellä liikkeellä täytyy olla samaa mieltä. Surullista.
Hiljakkoin eräs helluntaipastori sanoi, että hän tuntee syvää surua seurakuntaväkensä puolesta. Kun turvataan perinnäissääntöihin. Ei hän sitä tuomitakseen/arvostellakseen sanonut. Se oli kehotus rukoilemaan Jumalan tuntemista.
Sielunhoitajana tällainen 'pastori' kykenee erottamaan ihmisen kivun yhteisöllisestä. Hän ei joukkosyyllistä kuin ei myöskään hylkää ns. toisinajattelijaa. Siinä on Jeesuksen mielenlaatua.
Tiedät varmaan yhtä hyvin kuin minäkin, että raamattu kehottaa meitä olemaan katkeroitumatta. Jos annamme auringon laskea vihamme ylle, niin katkeruuden juuri alkaa kasvaa ja mitä kauemmin asia vaivaa, sitä syvemmälle juuri tunkeutuu. Tämä on sinun itsesi kannalta kaikkein tärkein pointti. Jos sinä et anna anteeksi niille jotka ovat sinua vastaan rikkoneet, niin Jumalakaan ei anna anteeksi sinulle. Katkeruus, se on todellakin anteeksiantamattomuutta.
Ihanaa että sinulla on tunteet. Tunteet ovat Jumalan lahja ihmiselle. Jeesus on esimerkki tunteikkaasta miehestä. Jeesus iloitsi, Jeesus itki, hän vihastui, hän antoi anteeksi.
Jos vihastuminen on negatiivinen tunne niin tottakai se on sallittua. Mutta sana sanoo "Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö." Älkää antako auringon laskea vihanne yli,älkää antako perkeleelle sijaa. Eli vihastuminen on ok, vihan kantaminen ei.
En valitetavasti elä minkäänlaisessa norsunluutornissa itsekään. Mutta olen päättänyt olla antamatta perkeleelle sijaa omassa elämässäni. Olen tehnyt sellaisen tahdon ratkaisun, että kun seurakunnassani jokin ottaa päähän, rukoilen enemmän. Rukoilen erityisesti niiden henkilöiden puolesta, joita kohtaan olen tuntenut kiukkua. Ja olen huomannut, että kun vilpittomällä mielellä olen sanonut Herralleni, että haluan vapaaksi tästä tunteesta ja antaa anteeksi koko sydämestäni, hän antaa siihen voiman. Jumala ei vaadi sitä, että kykenisimme omassa voimassamme antamaan anteeksi koska vain hänen rakkautensa kautta se on mahdollista.
En kirjoita tätä siksi, että haluaisin hurskastella tai tuoda itseäni esiin jotenkin parempana kristittynä. En ollenkaan. Olen vain saanut useita kertoja kokea, miten siunaavaa on jättää vanhojen asioiden penkomiset taakseen ja kulkea eteenpäin rauha sydämessä.
Jokainen opettaja, saarnaaja ja vanhimmiston jäsenkin tekee tilin Jumalalle omasta palvelutyöstään. Hänelle he aikanaan vastaavat tekemisistään ja siksi tuomitseminenkin on syytä jättää hänelle.
Uskonnollista eliittiä en ole koskaan tuntenut. Ainoastaan sisaria ja veljiä Herrassa Jeesuksessa, omine ihmimillisine vikoineen ja vahvuuksineen. Luulen Jumalankin enemmän katsovan vahvuuksiamme, kuin arvostelevan vikojamme.
Tuntuu menevän tämä keskustelu vain väittelyksi joka ei johda mihinkään.
Minulla olisi kuitenkin kysymys: hyväksyttekö te helluntailaiset ihmisen joukkoonne joka on eri mieltä? Tarkoitan tällä näitä aiemmin esittämiäni väitteitä ja kysymyksiä.
Älä ota tätä väittelynä. Kirjoitan sinulle ilman minkäänlaista paatosta tai väittelyn tarvetta. Ajattele mieluummin, että nämä ovat yhden ihmisen kirjoituksia ja kirjoitettu sillä ymmärryksellä joka minulle on suotu. En halua loukata yhtään sinua, enkä opeta ylhäältäpäin vaan ihmisenä ihmiselle.
Meidän joukossamme Helluntaiseurakunnassa on paljon ihmisiä, jotka ovat eri mieltä asioista. Se ei estä meitä olemasta sisaria ja veljiä.
Kaikki eivät pidä esimerkiksi uudemmista ylistyslauluista, vaan haluavat laulaa hengellisen laulukirjan lauluja. So What, laulamme kumpiakin.
Joidenkin liha loukkaantuu helpommin jostakin saarnasta, toinen ottaa sen rakentavana kehotuksena parannukseen. Miten yleensä suhtaudumme asioihin, riippuu paljon luonteestamme. Joku kiivailee helpommin, joku antaa periksi helpommin. Seurakunnassa on elämää.
Mutta joskus harvoin voi joukkoon tulla joku, jonka käytös on hajottavaa. Sellaista, jollaista uskovan ihmisen käytöksen ei tulisi olla. Tarkoitan esim pahan puhumista, juoruilua, mustamaalaamista, pastorin ja muiden vastuussa olevien jatkuvaa "kiusaamista" tarkoituksellisen provosoivalla käyttäytymisellä. Silloin siihen joudutaan yleisen järjestyksen takia puuttumaan. Ja siihen puuttuminen on raamatullista, sana kehottaa siihen. Mutta olen nähnyt, että näihin tallaisten ihmisen rikkinäisyyksiin voidaan puuttua rakkaudellisesti. Joskus se vaatii pitkiä esirukoustaisteluja ja sielunhoidollisia keskusteluja ja siinä paranemista voi tapahtua. Sielultaan ehjä ihminen ei halua hajoittaa vaan rakentaa.
Olen niin väsynyt, etten saa oikein järkevää vastausta sinulle, mutta tämä on yritys siihen suuntaan. Toivoisin niin kovasti, että ne kielteiset tunteet jotka sinulla on entistä seurakuntaasi kohtaan voisi muuttua päinvastaisiksi. Siksi, että Jeesus on rukoillut meidän kaikkien puolesta, että voisimme olla yhtä, huolimatta siihen mihin seurakuntaan tai kristilliseen yhteisöön kuulumme.
Mielenkiinnolla ja jopa - ikävä kyllä sanoa - innostuneena olen seurannut tätä keskustelua.
Lestadiolaiset ja Jehovan todistajat on hyvin framilla,mutta olen jo kauan toivonut keskustelua
myös helluntailaisten osalta.
Tiedän ja tunnistan tunteesi.
Jos haluat pysyä omana persoonanasi,
hengellistä kotia et tule hellareista löytämään.
Minä yritin 13v.
Jos et istu joukkoon, niin sinussa ei ole henkeä.
Ymmärrän ylistyskokouskammosi.Ei minunkaan luonteelleni yksinkertaisesti sovi sellainen
meininki.
Monesti hengen kosketuksen voimakkuus on suoraan
verrannollinen äänen voinmakkuuteen.
Mutta turha selittää -- Herra ei ole vielä vapauttanut sua!
Ym ym..........tätä voisi jatkaa loputtomiin.
Minä en luonteeni puolesta istunut hellareihin.
Koin syrjintää, tein hankalia kysymyksiä (tosin aluksi täysin vilpittömällä mielellä)
Petyin täysin ja lähdin pois.Silloin ihmiset alkoivat kiinnostua.Käskivät rukoilemaan ja rukoilemaan. MINÄ OLEN RUKOILLUT!!!
Moittivat minua pettymisestä ihmisiin, koska seurakunta on Jumalan seurakunta. Mutta en minä voi elää missään seurakunnassa, jos tunnen oloni aina hylätyksi (ihmiset siellä kokouksissa käyvät)
En edes kaatunut koskaan. Veivät sivuun ja kysyivät, että onko mulla kenties tunnustamattomia syntejä!!
Muistan viimeisen kokouksen jossa olin. Sieltä pois lähtiessäni tiesin, että en palaa koskaan.
Minun Jumalani on paljon sitä kokous salia suurempi.
Muutaman kerran olen törmännyt muihinkin "luopioihin" ja kaikilla sama fiilis. Paljon on syyllisyyttä ja tukahdutettuja juttuja jäänyt.
Olin nimittäin 7v kun tulin uskoon ja itkien kaduin syntejäni. Siitä lähtien kaiken puolin aktiivi seurakuntalainen.Kunnes tuli ikää ja ymmärrystä.
Tiedän, mistä puhun.
Koko sukuni on helluntailaisia!Minä vain polulta poikennut.
Olis kiva löytää joku foorumi saman kokeneille.
Vois puhua muillakin kuin Raamatun lauseilla.
Tuttu tunne vaan ei hellareiden joukossa vaan aivan tavallisen luterilaisen uskontoryhmän joukossa.
Mutta onneksi kirkon piirissä on erilaisia yhteisöjä, tosin nekin tappelevat keskenään "oikeasta uskon harjoittamisesta".
Koko kristinusko tuntuu olevan hirvittävän riitaista. "Minun oppi on ainoa oikea".
Minä otin "pesäeron" ja aloin kelaamaan näitä juttuja samanmielisten kanssa. Siis tarkoitan samanmielisillä eri uskontoja edustavia ihmisiä, joiden yhteinen päämäärä ja tavoite elämässä on löytää rauha ja rakkaus.
Kuulun kirkkoon ja olen kristitty mutta uskoni ei rajaa enää pois Jumalan armon alta muiden uskon edustajia saati sitten muita kristittyjä.
Ja täytyy sanoa, että vasta nyt tunnen ensimmäistä kertaa olevani oikea "kristitty" ja uskovainen. Vasta nyt on Jumala löytänyt minut ja antanut minulle sen rauhan.
Suosittelen kaikille itsetutkiskelua ja totuuden etsimistä. Ja kun se totuus löytyy aukeaa kaikki mahdolliset ovet ja voi ensimmäistä kertaa henkitää oikein toden teolla. Enää olen vastuussa teoistani vain ja ainoastaan Jumalalle, ihmiset ja yhteisöt saavat sanella omia neuvojaan ja lakejaan ne eivät Jumalan lasta koske.
Siunattua ja auringon täyteistä kesän jatkoa(~.~)
...joku joka tuntuu olevan samalla aaltopituudella. Monilla minulle vastanneilla on ollut hyviä ajatuksia - muttei samanlaista kokemuspohjaa. Parikymppisten kanssa on aivan turha keskustella näistä asioista. Itselläni alkoi järjen valo pilkottaa noin 24-25 vuoden iässä. Tunnepohjainen usko kun ei riitä.
Monet voivat kokea helluntailaisuuden eri ilmiöineen omakseen, mutta itse voin ennemminkin yhtyä "toisen exän" mielipiteisiin, eritoten tuohon yhteen kommenttiin jossa toteat ettei omana persoonana voi helluntailaisissa olla. Persoonasi tulee olla tietynlainen.
Kaipaan itsekin keskusteluja ihmisten kanssa jotka puhuvat asioista omin sanoin eikä lukien alleviivattuja kohtia Raamatusta. Monesti käy niin että kysellessäsi asioita vastataan kysymyksiin raamatunjakein jotka eivät kuitenkaan vastaa kysymyksiini. Joskus täytyy jopa ihmetellä mitä ko. raamatunjakeella on ollenkaan tekemistä tilanteideni kanssa. Ja jos vastaus ei miellytä minua, minut syyllistetään. En ymmärrä mitä pelottavaa seurakunnan kannalta voisi olla asioiden kyseenalaistamisessa.
Katsoin eilen telkkarista juttua "Joosua-aktiosta". Mieleeni jäi erityisesti se seikka että yksi aktion johtohenkilöistä totesi toisten auttamisen olevan keino omien asioiden unohtamisessa. Tämä pitää varmasti paikkansa, mutta vain osittain.
Kun lopulta kaiken touhuilun keskellä väsyy ja alkaa voida pahoin, on viimeistään silloin aika kysyä itseltään miten voi. Muita ei voi loppupeleissä auttaa paljoakaan jos itse ei voi hyvin. Voi käydä niin että auttaja auttaa muita vain tukahduttaakseen oman pahanolonsa ja tulee riippuvaiseksi autettavistaan. Tällaisessa tilanteessa lääkitsee helposti pahaaoloaan tunnelmaa pumppaavilla ylistyskokouksilla, rukouksilla ja itsensä syyllistämisellä. Tämä ei auta ihmisen kuin pintapuolisesti.
"Ymmärrän ylistyskokouskammosi.Ei minunkaan luonteelleni yksinkertaisesti sovi sellainen
meininki."
raamattu sanookin :"Eivät kuolleet ylistä Herraa"
"Vois puhua muillakin kuin Raamatun lauseilla" ... sydämen kyllyydestä suu puhuu...
"Sydämen kyllyydestä suu puhuu." Kun aivot ei toimi, täytyy katsoa mitä Iso Kirja sanoo. Sieltäkö ammensit persoonallisuutesi ytimen? Tässä syy miksi kristinusko ei kiinnosta. Raamatunlauseita tunteettomasti lateleva tosiuskovainen ei tavoita eikä tule tavoittamaankaan elämän eri vaikeuksissa riutuvaa tuikitavallista kaduntallaajaa.
Mutta mene nyt ihmeessä ylistyskokouksiisi.
suustani..eli tuota kohtaa "tosiuskovista" minäkään en oikein ymmärrä. Heille se uskominen näyttää olevan tekstin muokkaamista tarkoitushakuisesti (tarkoituksena kyykytys ja alistaminen oman vallan alle) Siinä ei ole sijaa ilolle, jota kyllä kovasti mainospuheessa esitellään saavutettavan.
En ole todellakaan kaikkia kirjoituksiasi lukenut, mutta meikäläinen nyt todellakin vaan kuuluu niihin tavallisiin tallaajiin ja mua ei vois vähempää kiinnostaa noi joikamiset ilman mitään sisältöö. Osasta en ihan oikeesti edes ymmärtänyt yhtään mitään, vaikkei se mikään mikään kriteeri nyt olekkaan. Sitten sainkin ihan toisenlaisia vastauksia, joissa kerrottiin iloisella mielellä tälläiselle tampiollekkin kuinka se homma voi olla toisinkin. Sellaista tekstiä jaksaa lukea ja kysellä lisää. Siinä onkin sitä "tatsia" mun mielestä. Toivottavasti löydät jonkun sinulle sopivan ratkaisun omiin pulmiisi. Jos olet jo meikäläisen räpellyksiä lukenut, niin siellä olen useaan otteeseen todennut, että meitsiä ei noi "professorit" kyykytä. Istun mieluummin kuunteleen tai lukeen iloisempaa tekstiä ja voisi sanoa samasta aiheesta.
Kyllä Jumalaa voi "ylistää" monella tavalla.
Monissa rokkikonserteissa on ihan sama meininki kuin noissa ylistyskokouksissa.
Ihmiset ovat sitten kai täynnä maallista viiniä.
En minä sielläkään rieku, vaan nautin tunnelmasta musiikkia kuuntelemalla. Muut saa hyppiä.
En ole ollenkaan huolissani sinusta, koska sä ainakin ajattelet ja kyselet - niin tapaa päästä perille! Kolkuttavalle avataan.
Myönnän, että helluntai seurakunta on epätäydellinen.
Jonkin aikaa on jo mielessäni ollut ajatus erilaisesta sielunhoidosta, jossa otettaisiin apua myös muista instansseista mutta miten sen hoitaa niin, ettei puutu liikaa toisen elämään ? Monta kertaa on ongelmia ollut myös muissa asiossa - ei vaan hengelissä mutta sitten ne tulee vaan esille herkässä mielentilassa
Työtehtävistä ajattelin sen verran sanoa, että jonkin verran suomalaisena mulla toimii ajatus parhaiten jos väsää jotain. Jos vaan odottaa sielun korjaantuvan niin eihän se lehti elämässä käänny koskaan ? Pitäähän asiat joskus jättää taakseen. Siks ehkä puhutaan, että pitäisi löytää se oma työtehtävä ? (epäsuorakysymyslause)
Erilainen näkökanta ei mielestäni ole väittelyä!
Jos joku on erimieltä niin kait sitten saa olla mutta ei asiaa kannata joka paivä ottaa esille.
Kaikki tunteet sallittakoon ja jos tunnet, että joku muu tarjoaa sulle hengellisen kodin niin käytä tilaisuus hyväksesi.
Kritisoida voi ilman katkeruutta - esimerkiksi joku kirja voi olla muuten hyvä mutta kansikuva on huono. Ei kait siitä kannata katkeroitua. Tietty jos homma toituu koko ajan niin pinna palaa.
Odotat täydellistä vastausta. Sen voi antaa vaan joku viisaampi ja siihen ei ihmisen voimavarat riitä.
Rohkeasti yrittäen
Jussi
eli satikutia, vai mitä meikäläinen puhuisi muille. Taitaisin vaan pelästyttää pienemmiltä Pampersit täyteen tavaraa ja isommat kattois kateellisena vierestä, kun niillä penskoilla on ne Pampersit. No joo, tää nyt menee leikinlaskun puolelle, mutta siinä olet oikeassa, että mun ajatukset on mun omia ja ne ei vâlttâmâttâ mene lâhellekkäân oikeaa. Oli niin tai näin, en halua painostaa ketään niillä. Ja sinulle Leena, taitaa tuo julistushomma käydä paremmin sinulta, kuin meikäläiseltä, eli ei vaihdu osat. Kerrothan ihmisille samalla lailla asioista, kuin mullekkin. Siitä se mun mielestä lähtee. Ja vielä, et ole painostanut mielestäni minua tai ketään tässä keskustelussa, joten jos jatkat samalla linjalla, niin taitaa niitä lukijoita kertyä.Mutta nyt vähäx aikaa ulos..tauko.
Etkä sitten polta ittees ulkona siellä Suomen helteessä, nih.. Se oli käsky.
HEI EX-HELLARI!
Olen jo kauan ollut mukana seurakuntakuvioissa ja nähnyt asioita myös muualla kuin pelkästään helluntalaisten keskuudessa. Vuosien varrella olin oppinut heittelemään kivillä korkeelta ja kovaa, mutta se ei ole johtanut mihinkään tavoiteltuun. Onneksi tajusin lopulta homman ytimen!
ALUKSI:
Kaikki mitä sanoit on varmasti totta. Mielestäni jokaisen on tervettä käydä läpi näitä asioita ja olla kieltämättä niitä itseltä. Nostit esiin helluntalaiset ja meidän virheemme. Tähän haluan kuitenkin todeta, että joka seurakunnassa paistaa tämä ihmisyyden ja vajavaisuuden aurinko kirkkaana - yksikään seurakunta ei ole ilmoittautunut vielä täydelliseksi seurakunnaksi. Mikäli ilmoittautuu, sitä ei ole tutkittu riittävästi. (Alkuseurakuntakaan ei saanut tätä titteliä.)
MIKÄ ON HOMMAN YDIN:
Jokaisen seurakunnasta riippumatta on muistettava: Usko ei saa perustua seurakunnan pappiin tai kyseiseen kirkkoon - koska sen hatarammin uskoa ei voi rakentaa, sillä kun pappi kuolee ja kirkko poltetaan ei jää mitään.
Jos ydin (sydämesi) on Kristuksessa, sitä ei kaada tai ryöstä mikään, vaikka kirkko savuaisi ja pappi julistettaisiin kuolleeksi.
Ex-hellari: - toivon, että sinulle jää se tärkein savuavista kirkon raunioista ja muista huolimatta. Miksi niin usein Jumala saa monoa päähänsä, vaikka hän seisoo syyttömänä meidän ihmisten toilauksiin. Hän saa palvella ja auttaa meitä liian usein vain roskakuskina ja ongelmien viimeisenä vaihtoehtona. Miten sitä ihminen muuten ymmärtäisi, että Jumala on rakkaus?
(Joh 3:16)
KIITOS:
Kiitos ex-hellari jutustasi!!! - siinä täyttä asiaa ja mietittävää jokaiselle.
Toivon, että minkään seurakunnan jäsen ei kiellä tunteitaan tai uskottele asioita mihin ei uskoa ylhäältä anneta. Oma uskottelu johtaa väsymykseen, lahkolaisuuteen ja lopulta avaa tien uskonnon uhriksi. PIDÄ YTIMESTÄ KIINNI ja älä jää yksin!
T: EX-Kivittäjä