Silloin kun tekee virheitä, on ihan terveellistä tunnustaa ne. Itse haluan pyörtää nyt kirjoittamani Tanja Saarelan luksustavoittelusta, joka perustui Iltalehden kirjoitukseen. Tuo kirjoitus vie minusta kuitenkin harhaan ja on vastoin sitä, mitä Saarela itse kirjoittaa. Iltalehti on mitä ilmeisemmin tulkinnut Saarelan kirjoituksen väärin.
Saarela antaa kirjoituksessaan pikemmin ymmärtää, että tällaista hömppää ollaan tuomassa metropoli-imagon kohentamiseksi. Ei hän suinkaan siinä kirjoita, että kiva kun hän itse pääsee ostamaan vaatteita, joilla voi tuntea itsensä rikkaaksi ja erottua köyhistä. Samassa yhteydessä hän sanoo, että romanilaiset kerjäläismummotkin kuuluvat metropolin katukuvaan.
Saarelan sarkistinen kirjoitus on ihan hyvä ja pyydän anteeksi IL:n tulkintaan perustuvaa virheellistä kirjoitustani.
Otetaanpas takaisin
3
245
Vastaukset 3
- Surkeaa vääristelyä
Nyt on pakko kysyä, onko kyseessä tahallinen ajojahti ja ihmisten harhaan johtaminen?
Kenelle tahanssa älykääpiöllekin on selvää että Saarelan teksti on IRONIAA.
Vaan ei nähtävästi Iltalehden toimittajalle.
Nyt oksettaa niin paljon tuo lehden toiminta, että olen juuri lähettänyt sähköpostin toimittajalle.
Onko ihmisille valehtelulla enää mitään rajaa??
Ja täälläkin moni menee lankaan, eikä vaivaudu edes selvittämään mitä Saarela oikeasti sanoi!
En minäkään hänestä erityisemmin pidä, mutta eihän nyt herra nähköön ihmisestä voi aivan pokkana puhua paskaa ja väittää hänen sanoneen jotain mitä hän ei ole sanonut!- siitä
eduskunnan limbosta, onko se tänään eronnut vai seukkaako se vai onko kenties sinkkuna vai olisko yksinhuoltajana onko kenties muuttaanut uuteen vanhaan asuntoon olisko ostamassa asuntoa vai myymässä, että osaa olla poliittinen anti heikkoa.
- kokoomuksen vihollinen no2
...vain että henkilökohtainen iltapäivälehtien ostoboikotti jatkuu. Eikä näillä näkymin ole mitään merkkejä ilmassa että lopettaisin sen. On se pirua ettei voida tehdä lehtiä aikuismaisella otteella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va581666Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3651172- 137950
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu14794Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63622- 41608
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa90558- 46552
- 45498
- 47485