Asia on vielä melko arka ja tuore ja harvinainen, mutta löytyisikö ketään jolle käynyt samoin? Toki muutkin saa kommentoida.
En haluaisi mässäillä kauhutarinoilla synnytyksistä, mutta näin meille kävi.
Odotin toista lasta. Laskettu aika tuli ja meni. Yliaikakontrollissa kaikki näytti hyvältä ja jäätiin odottamaan synnytyksen käynnistymistä.
Synnytys alkoi rv 42 0. Ensin tunti ihan siedettäviä supistuksia, mutta sitten alkoi lapsiveden mentyä sellainen rumba että jalat meni alta, ja itsekseni siinä tuskissaan manailin " ei koskaan enää..."
Saman tien sairaalaan ja parin tunnin sisällä vauva syntyi alateitse. Synnytys oli kaiken kaikkiaan nopeampi, mutta paljon kipeämpi kuin ensimmäisellä kerralla.
Ongelmat alkoivat siitä kun istukka ei irronnutkaan. Synnytyslääkärikin yritti sitä nykäistä, mutta tuloksetta, ja verenvuoto alkoi olla melkoista. Minulle ilmoitettiin että joudun leikkaussaliin istukan käsin irroittamista varten. Se vaatii nukuttamisen ja toimenpide on ohi noin puolessa tunnissa.
Siinä luulossa läksin, mutta heräämössä heräsin useita tunteja myöhemmin, kohtu poistettuna.
Leikkaussalissa kävi seuraavasti: Istukka oli saatu käsin irti kohdusta, joskin repaleisena. Kohtu jatkoi vuotamista ja minulle tehtiin 1. kaavinta. Vuoto jatkui edelleen ja sitä seurasi 2. kaavinta. Vieläkin vuotoa ja lääkärit päättelivät että osa istukasta on kasvanut kiinni niin lujasti kohdun seinämään että sitä ei saa sieltä pois. Olin menettänyt verta 7-8 litraa. Ainoa keino pelastaa äiti varmalta kuolemalta tässä tapauksessa on poistaa kohtu. Näin tehtiin, ja kun kohtu avattiin leikkauksen jälkeen, seinämään oli tiukasti kiinnyttynyt isohko pala istukkaa.
Olen kyllä hyväksynyt sen tosiasian että kyse oli henkeä pelastavasta toimenpiteestä ja olen suunnattoman kiitollinen kahdesta lapsesta, ja siitä että olemme kaikki hengissä. Jotenkin vain järkytys oli niin suuri kun en ollut koskaan kuullutkaan että synnytys voisi päättyä näin. Luulin että olin hyvin perillä ja lukenut paljon kirjallisuutta ja lehtiä, mutta missään ei ole tullut vastaan moista kohtaloa. Nytkin kun yrittää netistä löytää vastaavista tapauksista tietoa, niin ne sivut on vain lääkäreiden käytössä.
Meille kerrottiin että tällaiseen tapaukseen saattaa altistaa esim. lapsettomuushoidot, kaavinnat tai muut toimenpiteet kohdulle. Minulla on kokemusta kaikista niistä, mutta ensimmäisen ja toisen synnytyksen välissä ei mitään. Siksi yksi lääkäri vähän ihmettelikin voisiko syy ollakaan niissä. Tuskin saan vastausta koskaan miksi näin kävi.
Sairaalassa saamani hoito oli moitteetonta, hoitohenkilökunta todella ammattitaitoista ja empaattista , enkä olekaan heille yhtään katkera.
Suren välillä sitä että emme enää voi saada omia biologisia lapsia, elättelin vielä ennen toista synnytystä toivoa kolmannesta lapsesta. Ajatukseni "ei koskaan enää" toteutuikin karmealla tavalla.
En haluaisi mässäillä kauhutarinoilla synnytyksistä, mutta näin meille kävi.
Odotin toista lasta. Laskettu aika tuli ja meni. Yliaikakontrollissa kaikki näytti hyvältä ja jäätiin odottamaan synnytyksen käynnistymistä.
Synnytys alkoi rv 42 0. Ensin tunti ihan siedettäviä supistuksia, mutta sitten alkoi lapsiveden mentyä sellainen rumba että jalat meni alta, ja itsekseni siinä tuskissaan manailin " ei koskaan enää..."
Saman tien sairaalaan ja parin tunnin sisällä vauva syntyi alateitse. Synnytys oli kaiken kaikkiaan nopeampi, mutta paljon kipeämpi kuin ensimmäisellä kerralla.
Ongelmat alkoivat siitä kun istukka ei irronnutkaan. Synnytyslääkärikin yritti sitä nykäistä, mutta tuloksetta, ja verenvuoto alkoi olla melkoista. Minulle ilmoitettiin että joudun leikkaussaliin istukan käsin irroittamista varten. Se vaatii nukuttamisen ja toimenpide on ohi noin puolessa tunnissa.
Siinä luulossa läksin, mutta heräämössä heräsin useita tunteja myöhemmin, kohtu poistettuna.
Leikkaussalissa kävi seuraavasti: Istukka oli saatu käsin irti kohdusta, joskin repaleisena. Kohtu jatkoi vuotamista ja minulle tehtiin 1. kaavinta. Vuoto jatkui edelleen ja sitä seurasi 2. kaavinta. Vieläkin vuotoa ja lääkärit päättelivät että osa istukasta on kasvanut kiinni niin lujasti kohdun seinämään että sitä ei saa sieltä pois. Olin menettänyt verta 7-8 litraa. Ainoa keino pelastaa äiti varmalta kuolemalta tässä tapauksessa on poistaa kohtu. Näin tehtiin, ja kun kohtu avattiin leikkauksen jälkeen, seinämään oli tiukasti kiinnyttynyt isohko pala istukkaa.
Olen kyllä hyväksynyt sen tosiasian että kyse oli henkeä pelastavasta toimenpiteestä ja olen suunnattoman kiitollinen kahdesta lapsesta, ja siitä että olemme kaikki hengissä. Jotenkin vain järkytys oli niin suuri kun en ollut koskaan kuullutkaan että synnytys voisi päättyä näin. Luulin että olin hyvin perillä ja lukenut paljon kirjallisuutta ja lehtiä, mutta missään ei ole tullut vastaan moista kohtaloa. Nytkin kun yrittää netistä löytää vastaavista tapauksista tietoa, niin ne sivut on vain lääkäreiden käytössä.
Meille kerrottiin että tällaiseen tapaukseen saattaa altistaa esim. lapsettomuushoidot, kaavinnat tai muut toimenpiteet kohdulle. Minulla on kokemusta kaikista niistä, mutta ensimmäisen ja toisen synnytyksen välissä ei mitään. Siksi yksi lääkäri vähän ihmettelikin voisiko syy ollakaan niissä. Tuskin saan vastausta koskaan miksi näin kävi.
Sairaalassa saamani hoito oli moitteetonta, hoitohenkilökunta todella ammattitaitoista ja empaattista , enkä olekaan heille yhtään katkera.
Suren välillä sitä että emme enää voi saada omia biologisia lapsia, elättelin vielä ennen toista synnytystä toivoa kolmannesta lapsesta. Ajatukseni "ei koskaan enää" toteutuikin karmealla tavalla.
Vastaukset 9
Vanhimmat
typerä kommenttini, mutta eihän ihmisessä edes ole verta 7-8 litraa... Naisilla keskimäärin 4l, miehillä 5l.
Tuollaisessa tilanteessahan verta laitetaan suoneen koko ajan lisää, ei kenenkään anneta vuotaa kuiviin. Silloin vuotanut kokonaismäärä voi olla noinkin hurja, siis annettuakin verta on vuotanut litrakaupalla.
Luin vähän aikaa sitten jostain netistä, että istukan verisuonet ovat aika suorassa yhteydessä äidin verenkiertoon. Kun lapsi on syntynyt, istukka irtoaa vielä muutaman supistuksen aikana. Näiden jälkisupistusten tehtävänä on lytistää istukan läpi menevät verisuonet. Jos näin ei käy, äiti vuotaa kuiviin.
Jos synnytyksen lopussa jälkisupistuksia ei tule, annetaan ensin supistavaa lääkettä. Jos sekään ei auta, kohdunpoisto on ainut vaihtoehto pelastaa äiti. Ilmeisesti sinulla on käynyt jotain tällaista, kun istukka ei ole irronnut.
Ehkä tällaista ei haluta kertoa ihmisille yleisenä tietona, koska totuus on aika järkyttävä. Harmi sinänsä, koska ne, joille tällaista sitten käy, kokevat suuren järkytyksen, kun tapahtuu joitain, jota ei ole koskaan edes tiennyt pelätä.
Jaksamista sinulle!
Päädyin tähän tekstiin etsiessäni tietoa eteisistukasta,latinaksi/englanniksi placenta previa.
Vuotomäärä on hoitohenkilökunnan ilmoittama määrä ja todellakin kävin läpi ns. täydellisen verenvaihdon. Jälkeenpäin sanottiin että kyllä veripalvelu pelaa eli lisää verta olisi voitu laittaa suoneen lisää vaikka pari päivää...mutta siinä ei olisi ollut mitään järkeä.
Itse aion myös mennä luovuttamaan, sen verran kiitollisuuden velkaa tuli.
Tunnen useita naisia, joilta on poistettu synnytyksen yhteydessä kohtu, syynä joko massiivinen vuoto tai sitten kohdun repeäminen. Sellaista tapahtuu, vaikka se on - onneksi - harvinaista. Joskus oli lehdessäkin vastaava tapaus.
Olen pahoillani puolestasi. Kohdun menettäminen on aina iso paukku, samoin kuin viimeisen munatorven menettäminen kohdunulkoisen raskauden takia. Vaikka lapsia olisi jo useita, siinä on hedelmällisessä iässä olevalla naisella nielemistä, ettei mahdollisuuttakaan enää ole.
Siksihän näistä ei koskaan kuule kun osa äideistä hepuloi jo ruuista ja omasta stressistään, kuinka vauva vaurioituu... Nykyisin ihmisillä on kaikki niin hyvin hallinnassa, että kohtaloa (millaisena sen sitten näkeekään, Jumalana vai sattumana) on vaikea ottaa huomioon ja hyväksyä.
Otan osaa ja olen hyvin pahoillani siitä mitä jouduit kokemaan. Tuttavallani jouduttiin myös poistamaan kohtu synnytyksen jälkeen. Onneksi kuitenkin sait hyvää hoitoa, olet hengissä ja äiti lapsillesi.
Toivottavasti pääset verenluovuttajaksi mutta voi olla että nuo toimenpiteet aiheuttavat sen ettet pääse. En ole varma, katso http://www.veripalvelu.fi tai kysy Veripalvelusta. Mutta vaikket saisi luovuttaa niin muutenkin voi auttaa.
olisi myöskin hieno tapa auttaa jotain lapsetonta pariskuntaa, jotka eivät ilman apua saisi ehkä ensimmäistäkään lasta.
Kenelle se vain on henkisesti ja fyysisesti mahdollista, tuli vain mieleeni.
Harmi että synnytys päättyi kohdun poistoon, kuitenkin tärkeintä että olet terve, samoin kuin lapsesi.Kaikkea hyvää sinulle.
Kiitos viestistäsi!
En taida kuitenkaan kelvata enää luovuttajaksi ikäni takia ( yli 34v). Omia olisi vielä kuitenkin ollut mahdollista yrittää...
Se vähän tahtoo olla että nälkä kasvaa syödessä. Itsekin aikanaan kärsimme lapsettomuudesta ( ensimmäistä yritimme useita vuosia), joten ymmärrän kyllä lapsettomien tuskaa. Kävimme silloin läpi lapsettomuushoitoja ja pari keskenmenoakin tuli koettua.
Siksi osaankin olla niin kiitollinen näistä kahdesta! Mutta kun ne on niin ihania niin sitä olisi toisissa olosuhteissa voinut yrittää vielä...
Kysyin vielä mieheni mielipidettä adoption mahdollisuudesta, mutta hänellä ei löydy halukkuutta enää siihen. Se on sitten sillä selvä.
hei!
Toivon todella että palaat vielä lukemaan tätä ketjua koska minullakin aika hurja synnytys takana,josta olen vielä toipumassa. Tarinamme ei ihan samanlaisia, mutta hyvin lähellä.Vertaistuki olisi todella tarpeen.Itsekin menetin verta lääkäreiden arvion mukaan 8,5l.Siinä rytäkässä meinasi oma henki mennä ja kohtu poistettiin repeämisepäilyn takia joka sitten osoittautui vääräksi.Lopullinen diagnoosi oli lapsivesiembolia.Tarinoitamme yhdisti vielä km kokemukset joita itselläkin takana 2kpl ja lapsettomuus hoidot kanssa joilla tämä viimeinen raskaus pitkän odotuksen jälkeen vihdoin onnistui, mutta meinasi päättyä varsin ikävästi.Voi palaathan niin voitas vaihtaa ajatuksia ja näin ehkä tukea toinen toisiamme vaikeassa asiassa.