Olen kahden esimurrosikäisen pojan äitipuoli, lapset asuvat meillä. Omia ei ole (en ole saanut). Uusperhe-elämää on harjoiteltu parisen vuotta. Tulen poikien kanssa ihan hyvin toimeen, kohtuu kilttejäkin ovat. Mitä nyt vaan "pojat ovat poikia" - joka päivä on joku hukassa, rikki, unohtunut, ja asiasta kuin asiasta saa sanoa kolmetuhatta kertaa. Ja jonkinlainen sotku ja siivo on aina perässään.
Vaan mikä on äitipuolen/isäpuolen osuus tässä yhtälössä? Onko lasten hoitaminen vapaaehtoista vai pakollista ja mihin määrään asti? Viime aikoina jotenkin kaikenkattava uupumus ja väsymys on iskenyt: minä olen se joka huolehtii, komentaa, nalkuttaa, muistuttaa, kieltää, myöntää, auttaa, kasvattaa, opettaa tapoja, jälkien korjaamista, toisten huomioon ottamista.
Isä huolehtii "suurista linjoista": ruoasta pöytään, harrastuksista, yhteydenpidosta kouluun ym, mutta jättää 90-prosenttisesti kaiken "sälän" minulle. Varmaan aika tyypillinen sukupuolten roolijako perheessä - sillä erotuksella, etteivät lapset ole minun.
Biologinen äiti tuntuu leikkivän lapsille ennemminkin kaveria - ei opeta, kasvata, vaadi, osallistu koulunkäyntiin. Ehkä johtuu jonkinlaiseta syyllisyydestä, että äidin luona tehdään vaan kaikkea "kivaa".
Kun isä ei ole paikalla arkena, lähtökohtainen oletus on, että minä hoidan lapset (vaikka äiti asuu samassa kaupungissa). Jos vaadin, että myös äiti ottaa lapset muutamaksi päiväksi, he ovat kuitenkin iltapäivät/ alkuillat meillä. Mikä tarkoittaa sitä, että minä juoksen kaupasta välipalaa, korjaan jälkiä, komennan ja muistutan.
Minäkin haluaisin kuitenkin välillä hengähtää arkiäidin roolista, ainakin silloin kun myös mies on poissa. Että saisin olla välillä kuin lehmä pellossa, vapaana vastuusta, elää sekunnin itselleni. Mutta kun kotimme on POIKIEN KOTI, niin saavathan he tulla ja mennä miten tykkäävät. Viis siitä että kotimme on myös MINUN KOTINI, jossa joudun kantamaan vastuun lapsista kun olen ainoa aikuinen paikalla. Viis siitä että pojilla on myös toinen koti biologisen äidin luona.
Olen viime aikoina ollut niin ahdistunut, että olen harkinnut pois muuttamista. Kuten sanottu lapsissa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta toisen lapsien kasvattaminen vailla mitään tunnesiteitä vie niin perusteellisesti mehut, etten tiedä onko koko homma enää sen arvoista. Parisuhteessa ei vain ole itsessään mitään vikaa ja rakkautta riittää, joten tilanne tuntuu täysin kohtuuttomalta.
Kaipaan kipeästi kuulla muiden uusperheiden kokemuksia... Neuvoja, tuntemuksia?
Äiti-/isäpuolen vastuu lapsista
22
3492
Vastaukset
- tilanne sinulla
Etkö voi kertoa miehellesi että järjestää poikien hoidon sillä aikaa kun on itse pois. Voit lopettaa sen kasvatuksen ja jättää isälle sen velvollisuuden. Olet vain kaveri pojille etkä pidä sitä kasvatusroolia itselläsi. Miehesi ei tajua tuota yhtälöä koska lapset ovat hänen.
Seuraavan kerran kun miehesi lähtee muutamaksi päiväksi pois niin ilmoita että sinäkin olet sopinut meneväsi kaverisi luokse etkä millään ehdi olla lapsenpiikana. Isä tuskin huomaa mitään ongelmaa jos et ota sitä esille.- ottaa puheeksi
asia miehesi kanssa,kerrot niinkuin asia on.
- ei emäntä
Tietenkään tämmöisiin tuntemuksiin ei osaa varautua uusperhettä perustaessaan, koska kovin moni ei tee sitä useaan kertaan. Kannattaa yrittää olla kaukaa viisas, eikä hanakasti ottaa sitä perinteistä äidin roolia perheessä, joka ei kuitenkaan ole "perinteinen", lapset eivät ole omiasi.
Olisi pitänyt (tietysti jälkikäteen helppo sanoa, mutta mietittäväksi teille jotka olette enemmän "alussa") puhua odotuksista ja toiveista ja miten arjen kuvitellaan pyörivän, ennenkuin lähditte sitä arkea pyörittämään. Ja heti kun joku asia kaihertaa, ottaa se esille miehen kanssa, että voitte yhdessä etsiä toisen tavan toimia niin, että kaikilla on hyvä olla.
Meillä mies on se jonka olen antanut hoitaa komentamiset, lasten sotkut (lastenhuonetta en siivoa, vaikka muuten siivoan, se on miehen/lasten vastuulla), ruokaa tehdään yhdessä, yleisesti siivoillaan yhdessä. Oikeastaan ainoa asia josta "täysin" yksin olen vastuussa on pyykit ja päivittäinen imurointi, tykkään että talossa on siistiä. - Ahdistunut
ei emäntä kirjoitti:
Tietenkään tämmöisiin tuntemuksiin ei osaa varautua uusperhettä perustaessaan, koska kovin moni ei tee sitä useaan kertaan. Kannattaa yrittää olla kaukaa viisas, eikä hanakasti ottaa sitä perinteistä äidin roolia perheessä, joka ei kuitenkaan ole "perinteinen", lapset eivät ole omiasi.
Olisi pitänyt (tietysti jälkikäteen helppo sanoa, mutta mietittäväksi teille jotka olette enemmän "alussa") puhua odotuksista ja toiveista ja miten arjen kuvitellaan pyörivän, ennenkuin lähditte sitä arkea pyörittämään. Ja heti kun joku asia kaihertaa, ottaa se esille miehen kanssa, että voitte yhdessä etsiä toisen tavan toimia niin, että kaikilla on hyvä olla.
Meillä mies on se jonka olen antanut hoitaa komentamiset, lasten sotkut (lastenhuonetta en siivoa, vaikka muuten siivoan, se on miehen/lasten vastuulla), ruokaa tehdään yhdessä, yleisesti siivoillaan yhdessä. Oikeastaan ainoa asia josta "täysin" yksin olen vastuussa on pyykit ja päivittäinen imurointi, tykkään että talossa on siistiä.että keskustelua on kyllä käyty, aina ja kaiken aikaa - nätisti, vähemmän nätisti, isoin kirjaimin ja vielä vähän isommin. Minä kun en pysty purkittamaan pahaa oloa.
Ongelmana kai on ettei mies oikein pysty eläytymään - ei hän ymmärrä miltä tuntuu, kun ei ole niitä vanhemmuuden tunteita ja kuitenkin joutuu olemaan vanhempi.
Toinen ongelma on se, että hänestä on vaikeaa vaatia lapsilta, tai torua tai rangaista kun homma ei mene niin kuin on sovittu. Kun sanoin etten jaksa enää komentaa ja kasvattaa, oli vastaus että "no täällä on sitten sen näköistä kun on, kun ei se mua haittaa". Minä kun olen siitä kummallinen olento, etten tykkää vaatteista pitkin huushollin lattioita, märistä pyyhkeistä kylppärin lattialla tai maito- ja voipurkeista happanemassa pöydillä. Noin vain pari esimerkkiä mainitakseni. Kun koti siis on minunkin kotini ja minunkin siellä pitäisi voida jotenkuten viihtyä.
Mutta onhan se tietty kivaa biologisille vanhemmille kun joku hoitaa sen kurjimman puolen kasvatuksesta.
Mutta hyvä kuulla miten muissa perheissä asiat on järjestetty. Ehkä antaa perspektiiviä meillekin. - vaatimuksesi!
Ahdistunut kirjoitti:
että keskustelua on kyllä käyty, aina ja kaiken aikaa - nätisti, vähemmän nätisti, isoin kirjaimin ja vielä vähän isommin. Minä kun en pysty purkittamaan pahaa oloa.
Ongelmana kai on ettei mies oikein pysty eläytymään - ei hän ymmärrä miltä tuntuu, kun ei ole niitä vanhemmuuden tunteita ja kuitenkin joutuu olemaan vanhempi.
Toinen ongelma on se, että hänestä on vaikeaa vaatia lapsilta, tai torua tai rangaista kun homma ei mene niin kuin on sovittu. Kun sanoin etten jaksa enää komentaa ja kasvattaa, oli vastaus että "no täällä on sitten sen näköistä kun on, kun ei se mua haittaa". Minä kun olen siitä kummallinen olento, etten tykkää vaatteista pitkin huushollin lattioita, märistä pyyhkeistä kylppärin lattialla tai maito- ja voipurkeista happanemassa pöydillä. Noin vain pari esimerkkiä mainitakseni. Kun koti siis on minunkin kotini ja minunkin siellä pitäisi voida jotenkuten viihtyä.
Mutta onhan se tietty kivaa biologisille vanhemmille kun joku hoitaa sen kurjimman puolen kasvatuksesta.
Mutta hyvä kuulla miten muissa perheissä asiat on järjestetty. Ehkä antaa perspektiiviä meillekin.Tavallaan kaipaat lapsetonta kotia, koskapa sinulla ei lapsia ole, mutta sinä se olet, juuri SINÄ, päättänyt tuon lapsia omaavan miehen puolisoksi suostua, tietäen että hänellä on lapsia.
Jos aikuinen rakastaa, ja puolison ottaa, tämä on tärkeä päätös, josta vastuu tulee kantaa, toisia syyttelemättä, jaksaen loppuun asti, kaiken se kärsii, kestää, uskoo, toivoo, eikä se koskaan katoa. on pitkämielinen, ja ikuinen.
- Jihuuu
Lapsemme ovat vielä pieniä mutta..
Tuohan kuulostaa ihan perinteiseltä perhe-elämältä (valitettavasti yleistä) että äiti valittaa kun joutuu tekemään enemmän kuin isä :D Siltä osin ainakin olet omaksunut vanhemmuuden roolin ;)
Itse olen sitä mieltä, että todellakin kotinne on myös miehesi lasten koti ja he saavat mennä ja tulla siellä miten haluavat. Käytännössä olet siellä kodissa se äidin roolin omaava, vaikkakin äitipuoli. Olisihan se aivan hullua sanoa miehesi lapsille, etteivät he joskus tiettyyn aikaan voisi omaa kotiinsa tulla :O Ehkä siksi, kun sinulla ei niitä omia lapsia ole, et hahmota asiaa niin lasten kannalta.. Omia lapsia et ole saanut, entä jos olisit, tuntuisiko sinusta heidän kanssaan yhtä vaikealta kun omat lapsesihan olisivat koko ajan siellä kodissasi? Miehesi lapset ovat aivan tasavertaisia, kuten olisivat omat lapsesikin. Käytännössä sinun pitäisi suhtautua heihin "kuin omiin lapsiisi".
En täysin hahmota tekstistäsi tilannetta, että minkä verran sinulla on omaa aikaa ja minkä verran miehesi on kotoa poissa, mutta tottakai sen täytyy mennä tasa-arvoisesti että sinun ei tarvitse hoitaa kaikkea.- haukotus
tunteet ja tarpeet kun oisivat hallittavissa noin, hyvä jihuuu, niin sittenhän maailmassakin ois rauha ja kaikilla hyvä mieli. vai mitä?
toisen lapset on toisen lapsia, ja valitettavasti se tuo aina mukanaan koko tunteiden kirjon, ihan vihasta alkaen. lue ja kuuntele empatialla. ehkä nämä asiat ymmärtää vaan toinen äitipuoli tai isäpuoli... saman kokemuksen läpikäynyt - se uusi
haukotus kirjoitti:
tunteet ja tarpeet kun oisivat hallittavissa noin, hyvä jihuuu, niin sittenhän maailmassakin ois rauha ja kaikilla hyvä mieli. vai mitä?
toisen lapset on toisen lapsia, ja valitettavasti se tuo aina mukanaan koko tunteiden kirjon, ihan vihasta alkaen. lue ja kuuntele empatialla. ehkä nämä asiat ymmärtää vaan toinen äitipuoli tai isäpuoli... saman kokemuksen läpikäynytjos sattuu rakastumaan "lapselliseen" mieheen, vastuu lapsista on jaettava "tasavertaisesti"? Kyllä se on tasan tarkkaan sopimuskysymys että minkä verran vastuuta puolison lapsista ottaa! Joku karkaa kaljalle tai leffaan kun kersat tulevat kyläilemään, joku jaksaa ehkä leikkiä. Mutta bottomline on että jos lapsen hankit, SINÄ vastaat siitä. Ei koulu, ei yhteiskunta, ei uusi puoliso. biovanhemmat kantavat sekä hoito-, että kasvatusvastuun, muut ottavat siitä sellaisen siivun kuin itse valitsevat.
- tilanteesi täysin...
se uusi kirjoitti:
jos sattuu rakastumaan "lapselliseen" mieheen, vastuu lapsista on jaettava "tasavertaisesti"? Kyllä se on tasan tarkkaan sopimuskysymys että minkä verran vastuuta puolison lapsista ottaa! Joku karkaa kaljalle tai leffaan kun kersat tulevat kyläilemään, joku jaksaa ehkä leikkiä. Mutta bottomline on että jos lapsen hankit, SINÄ vastaat siitä. Ei koulu, ei yhteiskunta, ei uusi puoliso. biovanhemmat kantavat sekä hoito-, että kasvatusvastuun, muut ottavat siitä sellaisen siivun kuin itse valitsevat.
alkuperäinen!!
itsekkin olen niin paljon joustanut, ja hoitanut, ja stressanut ja väsynyt miehen lapsen takia!! on vuoroasuja lapsi, mutta viime aikoina on äidillä ollut tärkeempää tekemistä kun lapsensa kanssa ajan viettäminen!
koen että yhteisessä kodissa minulla on vastuu miehenkin lapsen asioista, ja vastaan arjesta yhdessä mieheni kanssa!! meillä myös yksi yhteinen lapsi, ihan pieni.
itse olen kypsä kuulemaan, varsinkin exän suusta: " tottakai omat menee aina edelle,kuule eroa miehestäNI jos et kestä hänen lasta", kyse oli siitä että halusin viettää päivä tyttöni kanssa kahdestaan ystäväni luona.
"arvasinhan että sitä pitää synnyttää just nyt", ei ollut edes meidän "vko", mutta äidin joku niin tärkeä meno kaatui minun synnytykseen, niin tästä saamme kuulla vieläkin, kuinka olemmekaan ajattelemattomia!!
olen tasan samaa mieltä että vastuu on BIOvanhemmilla, se on eri asia miten se uusi puoliso kokee itse tuon vastuun ja kuinka paljon sitä on valmis toteuttamaan.
itse alkaa pikkuhiljaa ymmärrys loppua täysin, minusta on sangen outoa, miten äiteys tekee ihmisestä, sellaisestakin jolle kaikki muu kun se on tärkeempää jotenkin oikeutetun ja hienon KAIKKIEN silmissä!!
meillä esim. anoppini jaksaa aukoo päätään jos minä en jotain tee, toisaalta on lapsella hyvä äiti kun edes vkon pitää kk:ssa!! juu ja kumpi se olikaan se äiti?!! - Jihuuu
haukotus kirjoitti:
tunteet ja tarpeet kun oisivat hallittavissa noin, hyvä jihuuu, niin sittenhän maailmassakin ois rauha ja kaikilla hyvä mieli. vai mitä?
toisen lapset on toisen lapsia, ja valitettavasti se tuo aina mukanaan koko tunteiden kirjon, ihan vihasta alkaen. lue ja kuuntele empatialla. ehkä nämä asiat ymmärtää vaan toinen äitipuoli tai isäpuoli... saman kokemuksen läpikäynytItsehän elän uusioperheessä, jossa meistä aikuisista molemmat ovat niin äitipuolen kuin isäpuolen roolissa ;)
- tarkoitat
Minä myös kahden pojan äitipuoli. Toinen on 11v ja toinen 6v. Pojat asuvat meillä ja viettävät joka toisen viikonlopun äitinsä luona.Vastuu kasvatuksesta on minulla ja meihelläni. Lasten äiti on enemmänkin kaveri lapsilleen kuin äiti. Kun pojat ovat äidillään he saavat tehdä mitä haluavat. Nukkumaan mennään kun huvittaa,ei tarvi syödä ruokaa vaan saa syödä koko viikonloppu herkkuja. Saa pelata paljon tietsikalla, ei tarvitse ulkoilla, ei tarvi pestä hampaita ym ym Ja äiti ostaa kaikkea joutavaa krääsää mitä pojat keksii pyytää,päivän ne kiinnostaa ja sitten lojuvat nurkissa minun siivottavana.
Minä olen se " laittakaa vaatteet naulakkoon, peskää kädet ennen ruokailua,järjestäkää lelut,tee läksyt, muistakaa kiittää, ei saa lyödä toisia,ym ym" tyyppi.
olen miettinyt että voisin olla kuin heidän äiti, pelkkä kaveri, mutta rakastan poikia niin paljon, että haluan asettaa heille rajoja ja sääntöjä.
Kyllä poikien isä osallistuu myös kasvatukseen,mutta käytännössä päävastuu on minulla. Oon vaan sellainen emotyyppi.
Myönnän,että välillä on rankkaa ja tulee ongelmia ja sit mietin onko minusta tähän? Mut sillon pyydän apua ja tukea mieheltäni ja kerron mikä mieltä painaa. Yhdessä keskustelemalla ja toisia huomioon ottaen ollaan selvitty.
Voimia sulle! - puolitäys
"Onko lasten hoitaminen vapaaehtoista vai pakollista ja mihin määrään asti?"
Miten tuohon vastaisi. Minusta lasten kasvattaminen ja hoitaminen ovat jonkin sortin automaattisia velvoitteita/vastuita, jos menee asumaan saman katon alle kumppanin kanssa, jonka arkeen kuuluvat lapset. Ei kuitenkaan niin että velvollisuutesi olisi olla isä tai äiti lapsille, jotka eivät ole sinun, riittää kun olet aikuinen ja pyrit olemaan reilu ja oikeudenmukainen ja osallistut aikuisen tavalla kasvatukseen. Kasvatusvastuuta väistävä aikuinen ei tee lapselle hyvää olipa vanhempi oma, opettaja tai joku muu.
Minusta sinun kannattaisi puhua väsymisestä tai näistä ajatuksistasi ensisijaisesti miehellesi. Ehkä "puolivanhemmuuden" vastuu on käynyt sinulle liian raskaaksi tai olet tehnyt siitä liian raskasta. Huolehditko liikaa? Vaaditko itseltäsi mahdottomia? Yritätkö kasvattaa lapsia omien arvojesi mukaan ilman miehesi tukea tai samanmielisyyttä? Näitä ei ole tarkoitettu syytöksiksi. Mutta mieti ainakin sitä asetatko itsellesi liikaa tavoitteita lasten suhteen. Ongelma on tyypillinen biologisen vanhemmankin tapauksessa.
Itse ole sekä puoli- että biologinen vanhempi. Otan toisen lapsista vastuuta siinä missä kumppanikin (siis omistaan). Meidän helpotuksena on ehkä se että roolimme eivät ole mitenkään perinteiset muun kuin leipomisen osalta.:) Mies ei leivo, mutta kaikkea muuta ns. perinteisiä naisten töitä tekee. Samoin minä teen kaikkia ns. miesten töitä. Renkaan vaihdosta myönnän luistavani, mutta esim. naulapyssy ja sirkkeli pysyvät rakennuksella kädessä minullakin. Jaamme kaiken arkivastuun mitä suinkin osaamme. En tee numeroa siitä teenkö ruokaa kenelle, omille, toisen lapsille tms. Toisen lapset osallistuvat myös kotitöihin. Ei tosin pyytämättä (harva lapsi:)), mutta nakitan lapsia hommiin aivan kuin nakittaisin omiakin saman ikäisiä. Esimerkiksi pöydän siivous, pyykin pesu, siivous, ruuanlaitto silloin tällöin osuu kaikkkien perheessä asuvien yli 12-vuotiaiden kohdalle koettiinpa se kivana tai ei. Myös hyvät asiat jaetaan tasapuolisesti.
Ota muuten lomaa, jos tuntuu siltä että perheellistyminen on sujunut hiukan liian sutjakasti kohdaltasi. Kerro avoimesti miehellesi että tarvitset breikkiä. Jos mies kuuntelee, eiköhän tajua. Ei hyvää miestä tai naista kannata jättää sen vuoksi että perheen pyörittäminen käy voimille. Käy se useimmille, toisinaan. Uupumus ei ole perhemuodosta kiinni. Lapset teettävät työtä, olivatpa omia tai jonkun muun. Voisit olla yhtä uupunut vaikka lapset olisivat omiasikin.- Kanttarelli*
Siinä on se pieni mutta, ne eivät ole omia. Vaikuttaa asennoitumiseen siellä alitajunnassa ja kuinka raskaalta se tuntuu. Teet kaiken omasi puolesta vai puolisosi lapsen puolesta. Ei ole sama asia.
- samaa
Kanttarelli* kirjoitti:
Siinä on se pieni mutta, ne eivät ole omia. Vaikuttaa asennoitumiseen siellä alitajunnassa ja kuinka raskaalta se tuntuu. Teet kaiken omasi puolesta vai puolisosi lapsen puolesta. Ei ole sama asia.
Paitsi että omat äitiyden tunteet puuttuvat - vaikka jonkinlaisia hoivaamisen tunteita olisikin - myöskään lapsi ei tunne tietenkään samanlaisia rakkauden tunteita äitipuolta kohtaan kuin omaa äitiään. Varsinkin vanhempien lasten kohdalla kiintymyksen syntyminen voi olla todella vaikeaa, ja elämä voi siksi olla hyvinkin erilaista kuin pienten lasten äitipuolena (tämä Jihuuulle mietittäväksi). Tunnesiteiden muodostumisen hitaus (jos niitä ylipäänsä syntyy) on ymmärrettävää, mutta tekee jaksamisen ajoittain mielettömän vaikeaksi. Kuten joku tutkija totesi: äitipuolella on usein äidin velvollisuudet, muttei oikeuksia. Lapsi ei välttämättä kaipaa, käperry syliin, tarvitse, piirtele äitienpäiväkortteja. Monet ystäväni ovat kertoneet (joilla siis ns. tavallinen ydinperhe), että juuri ne pienet hetket, kun lapsi tulee ja suukottaa, auttavat jaksamaan - tuskin se naperoiden kasvattaminen kellekään aina herkkua on.
Ja vielä: KUN ei ole omia lapsia, puolison lapset eivät "mene siinä sivussa", samassa rytäkässä. - Äiti ja äitipuoli
samaa kirjoitti:
Paitsi että omat äitiyden tunteet puuttuvat - vaikka jonkinlaisia hoivaamisen tunteita olisikin - myöskään lapsi ei tunne tietenkään samanlaisia rakkauden tunteita äitipuolta kohtaan kuin omaa äitiään. Varsinkin vanhempien lasten kohdalla kiintymyksen syntyminen voi olla todella vaikeaa, ja elämä voi siksi olla hyvinkin erilaista kuin pienten lasten äitipuolena (tämä Jihuuulle mietittäväksi). Tunnesiteiden muodostumisen hitaus (jos niitä ylipäänsä syntyy) on ymmärrettävää, mutta tekee jaksamisen ajoittain mielettömän vaikeaksi. Kuten joku tutkija totesi: äitipuolella on usein äidin velvollisuudet, muttei oikeuksia. Lapsi ei välttämättä kaipaa, käperry syliin, tarvitse, piirtele äitienpäiväkortteja. Monet ystäväni ovat kertoneet (joilla siis ns. tavallinen ydinperhe), että juuri ne pienet hetket, kun lapsi tulee ja suukottaa, auttavat jaksamaan - tuskin se naperoiden kasvattaminen kellekään aina herkkua on.
Ja vielä: KUN ei ole omia lapsia, puolison lapset eivät "mene siinä sivussa", samassa rytäkässä.Ymmärrän oikein hyvin, mistä puhut. Meillä asuu miehen lapset ja omat lapseni asuvat isänsä kanssa.
Kun tapaan lapsiani, on olo aina rento ja luonteva. Niille voi laukoa ihan mitä sattuu ja päin vastoin, riidelläkin, jos sattuu olemaan paha päivä itsellä tai lapsilla. Nautin lasteni seurasta ja todella odotan, että pääsemme yhteiselle matkalle kohta murkkutyttöni kanssa.
Näiden meillä asuvien lasten kanssa tilanne on sillä tavalla erilainen, että samanlaista tunnesidettä ei ole. Lapset ovat sinänsä ihan ok. Käyttäytyvät pääsääntöisesti hyvin ja tottelevat, jos jotain sanon. Silti näiden kanssa oleminen tuntuu ajoittain raskaalta. Kun oikein väsyttää, vetäydyn omiin oloihini ja annan miehen hoitaa suurimman osan lapsiin liittyvistä jutuista. Olen joskus yrittänyt selittää asiaa, mutta se on miehelle aika vaikea ymmärtää.
Ehkä tilanteen tekee raskaammaksi, jos olettaa tai odottaa, että lapsia kohtaan pitäisi tuntea jotain? Ja helpompaa, jos aattelee, että tässä vaan hoidetaan tietyt jutut ja vastuu lopputuloksesta on joka tapauksessa vanhempien vastuulla. - täälläkin päin
Kanttarelli* kirjoitti:
Siinä on se pieni mutta, ne eivät ole omia. Vaikuttaa asennoitumiseen siellä alitajunnassa ja kuinka raskaalta se tuntuu. Teet kaiken omasi puolesta vai puolisosi lapsen puolesta. Ei ole sama asia.
Se on just vissi ero, onko lapset omia vai toisen. Meillä asuu 100 % avomieheni tytär, on asunut jo monta vuotta. Oma lapseni asuu myös meillä, mutta saan "hoitovapaata" hänestä joka toinen vkl vähintään. Mutta: SILLOINKIN meillä on aina tämä avomieheni tytär. Avomieheni ei älyä, kuinka paljon minua ahdistaa, että minulla ei ole koskaan vapaata! Hoidan siivoukset ja ruuanlaitot sekä saunaan hoputtamiset ja vaatteenvaihdot sun muut. Kätevää miehelleni sinänsä. Lapsen äiti pitää pari kertaa vuodessa yhteyttä lapseen, koska asuu muualla. Minusta on aivan täysin eri asia, asuuko luonamme joka vkl joku lapsista, vai onko meillä vapaaviikonloppuja edes joskus. Nimittäin toisen lapsen jatkuva venyminen kotonani ahdistaa minua, vaikka lapsi ei kovin paha olekaan. Soittaa kyllä toisinaan suuta minulle ja on hyvinkin näppäränä. Olen yrittänyt sietää, mutta joskus omana vapaavkl olen niin ahdistunut menemään kotiin, kun tiedän että siellä on apaattinen lapsi kuleksimassa, kun isänsä tulee myöhemmin töistä ja oma lapseni on viettämässä laatuaikaa omalla isällään, joka rakastaa tytärtään eniten maailmassa. Tämmöistä.
- Anonyymi
samaa kirjoitti:
Paitsi että omat äitiyden tunteet puuttuvat - vaikka jonkinlaisia hoivaamisen tunteita olisikin - myöskään lapsi ei tunne tietenkään samanlaisia rakkauden tunteita äitipuolta kohtaan kuin omaa äitiään. Varsinkin vanhempien lasten kohdalla kiintymyksen syntyminen voi olla todella vaikeaa, ja elämä voi siksi olla hyvinkin erilaista kuin pienten lasten äitipuolena (tämä Jihuuulle mietittäväksi). Tunnesiteiden muodostumisen hitaus (jos niitä ylipäänsä syntyy) on ymmärrettävää, mutta tekee jaksamisen ajoittain mielettömän vaikeaksi. Kuten joku tutkija totesi: äitipuolella on usein äidin velvollisuudet, muttei oikeuksia. Lapsi ei välttämättä kaipaa, käperry syliin, tarvitse, piirtele äitienpäiväkortteja. Monet ystäväni ovat kertoneet (joilla siis ns. tavallinen ydinperhe), että juuri ne pienet hetket, kun lapsi tulee ja suukottaa, auttavat jaksamaan - tuskin se naperoiden kasvattaminen kellekään aina herkkua on.
Ja vielä: KUN ei ole omia lapsia, puolison lapset eivät "mene siinä sivussa", samassa rytäkässä.Tämäkin kuin omia tunteita.. se ei todellakaan ole sama asia ja kun tuota äitipuolen ja lapsen suhdetta on terrorisoitu alusta asti (10v) niin kiittämättömyys on päällimmäinen fiilis. Minä olen hoitanut kun isä aina vuorotöissä, omat ja toisen, synttärilahjat ja juhlat. Vieläkään ei puhu, ei keskustele, ei kiitä. Nyt riitti.
- argh*
Siksipä kannattaa sopia lasten vierailuvkoloput päällekkäisiksi. Kummatkin ovat jossain muualla samana viikonloppuna. Jos ei mies suostu ymmärtämään, lähde. Syöpä tuosta tulee. Mikä *:tti saa naiset uhraamaan elämänsä ja sielunrauhansa, luuletko että miehesi venyisi tuollaiseen hetkeksikään? Tuolla lailla tulee vanhoja, kärttyisiä ja katkeria naisia.
- Anonyymi
Apua, ihan kuin omasta suusta tullut paitsi miehellä 13v poika ja meillä yhteiset 6v tyttö ja 1v poika 😯
- Anonyymi
Oi o, onhan se kauheeta kun piti rikkoa toisten perhe, ja nyt huutelet apua!!! Häpeisit ennemmin kuin pyytäisit apua, se ei kuulu tuollasten asioihin että saisit apua. Tosin tää sun aloitus on tosi vanha mutta vastaan silti että ei kannata rikkoa perhettä, ei kukaan auta ennemmin halveksii sua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oi o, onhan se kauheeta kun piti rikkoa toisten perhe, ja nyt huutelet apua!!! Häpeisit ennemmin kuin pyytäisit apua, se ei kuulu tuollasten asioihin että saisit apua. Tosin tää sun aloitus on tosi vanha mutta vastaan silti että ei kannata rikkoa perhettä, ei kukaan auta ennemmin halveksii sua.
Ei sillä mitään perhettä ollut, oli vaan tekasnut yhen mimmin paksuksi, eivät koskaan edes asuneet yhdessä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei sillä mitään perhettä ollut, oli vaan tekasnut yhen mimmin paksuksi, eivät koskaan edes asuneet yhdessä.
Pompottelu Raision "lastensuojen" viranomaisten taholta tuomioistuimen kieltäytyessä anteesta eli äkäsittelyn järjestämisestä johtopäätöksiin vedoten vastoin lainsäädäntöä, perustuslakia, lapsen--ja ihmisoikeuksia omassa menettelyssään narsistina. Naiset ovat "lastensuojelun" viranomaisten kanssa katkeria lasten vieraannuttaja omassa menettelyssään lapsen edun- ja oikeuksien vastaisesti, perätön lausunto annettu 27.5.2008 Raision kaupungin perhepalvelujen menettelyssä. Nimen oman katkeria ja alkoholisoituneita narsisteja. Eivät ota vastuuta tosi elämästä ja omasta itsestään, katkeruuden siirtävät lapsiinsa , omat vihansa ja samalla , lapset kasvussa aikuisuuten eivät luota kehenkään. , eivät uskalla parisuhteet avioliitot ym..
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1031555
Välillä käy mielessä
olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.781194- 881127
- 1391026
Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta
Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt580985Mika Muranen juttu tänään
Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras1957Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."
Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih8882- 20870
Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."
Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum9714Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa
On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida8660