koulussa ruokailu/oksentaminen

eli, onko jollain samaa tilannetta kuin minulla:
haluan hirveästi syödä koulussa koulunruokaa koska yleensä minulla on nälkä jo siihen aikaan ja ruokailu on muutenkin luokankeskeinen mukava asia,
joten kaikki alkaisivat jo siitä kyttäämään jos en söisi.
Ongelma on siis se, että kaverini kyttäävät hirveästi, jos menen ruokailun jälkeen vessaan. joko he änkevät mukaan, tai sanovat että älä nyt taas mene. En tiedä että ovatko he sitten alkaneet epäilemään jotain. Tämä on kuitenkin erittäin ahdistavaa.
Onko muuten muita jotka oksentavat koulussakin?
71491
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

mulla ei oo tollasta ongelmaa, mulla ei ikinä ole aamulla tai kouluaikana nälkä, ahmin sitten ku oon kotona. siitä huolimatta luokkalaiseni pojat vihjailevat kaikkea bulimiaan liittyvää aina jos tulen vessasta, en tiedä mistä ovat sen oikein keksineet, vai mahtavatko oikeasti tietää totuuden :S
en voi syödä ikinä koulussa, tulee niin läski olo. menen kyllä ruokalaan, mutta vain juomaan vettä. must sunkin kannattaisi yrittää olla oksentamatta koulussa, koska kerran tein niin 2 vuotta sitten ja paras kaverini sai tietää. onneksi hän on pitänyt salaisuuden, muuten olisin pulassa. kaikki ihmiset eivät valitettavasti ole sellaisia kuin kaverini, ja voivat mennä kertomaan asiasta. nytkin mua tarkkaillaan koulussa ja terveydenhoitaja kyttää aina tekemisiäni jos sattuu olemaan lähistöllä.

Äänestä
  • Lopettakaa oksentelu niin voitte olla kavereitten kans.Miettikää mitä elämältä haluatte? Itsellä bulimia jo yli 20 vuotta. Nyt oon vähän yli 30V.Hampaat ja suolisto rikki,rytmihäiriöitä,masentunut,eikä perhettä, mutta laiha oon.

    Äänestä

  • bmi 33 kirjoitti:

    Lopettakaa oksentelu niin voitte olla kavereitten kans.Miettikää mitä elämältä haluatte? Itsellä bulimia jo yli 20 vuotta. Nyt oon vähän yli 30V.Hampaat ja suolisto rikki,rytmihäiriöitä,masentunut,eikä perhettä, mutta laiha oon.

    Kyllä olen minäkin koulussa oksennellut. Piti vaan jokin aika sitten lopettaa, kun kaverit alko epäillä.

    Äänestä

lukio-aikoina söin koulussa myös samoista syistä kun oli nälkä ja porukassa oli kiva syödä ja muut ois luullu et laihdutan jos syön vähän. oli upeeta ku laihtu ja silti näytti muille et "hei mähän syön normaalisti!!" ja menin aina koulussa sellaseen vessaan joka syrjemmässä ettei kukaan tienny et menin sinne. ihmettelen sitä kuinka kukaan änkee vessaan samaan aikaan?? jotain yksityisyyttä hei!

mutta tosiaan on hienoa et kaveri on susta huolissaan mut tiedän kuinka ärsyttävää se on, ja se että pitää valehdella =(

Äänestä
  • että töissä. Oon kyl meinannu jäädä kiinni, mut sit oonn vaan vessakopis oottanu et muut poistuu paikalta. Jollain on mahatauti tms. on kuulunu...
    Ja jos on syrjäsempiä vessoja löytyny, oon tietysti käyttäny niitä. On tämäki elämää=(

    Äänestä

  • sekä koulus kirjoitti:

    että töissä. Oon kyl meinannu jäädä kiinni, mut sit oonn vaan vessakopis oottanu et muut poistuu paikalta. Jollain on mahatauti tms. on kuulunu...
    Ja jos on syrjäsempiä vessoja löytyny, oon tietysti käyttäny niitä. On tämäki elämää=(

    Olen oksennellut koulussa. Menee vain perimmäiseen vessaan ja on hiljaa. Onnistuu kyllä, mutta parasta juoda paljon ennen oksentamista, ettei kuulu niin hirveää kakomista, kun yrjö valuu paremmin ulos. Eikä kannata mennä päivän "vilkkaimpaan aikaan".

    Äänestä

  • Juicy kirjoitti:

    Olen oksennellut koulussa. Menee vain perimmäiseen vessaan ja on hiljaa. Onnistuu kyllä, mutta parasta juoda paljon ennen oksentamista, ettei kuulu niin hirveää kakomista, kun yrjö valuu paremmin ulos. Eikä kannata mennä päivän "vilkkaimpaan aikaan".

    koulussa, oksennan yleensä vaan kotona ja kun olen varma että ketään ei oo tulossa kotiin. Ja muutenkin jos kuulu joku ääni tai jotain, niin pitää heti tarkistaa ettei varmasti oo ketään kotona. Kun muistelee niin vuos sitten vielä pystyin, varmaan se oli kun halusi välttämättä kokeilla oksentamista, ja aina oli joku kotona. Ja olin varmaan vähän rohkeempi ja itsevarmempi, oli sellanen tunne että " mäpä osaankin, ei kukaa vois musta uskoa" ja ajattelin etten koskaa jäis kiinni.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


minävainn kirjoitti:

eli, onko jollain samaa tilannetta kuin minulla:
haluan hirveästi syödä koulussa koulunruokaa koska yleensä minulla on nälkä jo siihen aikaan ja ruokailu on muutenkin luokankeskeinen mukava asia,
joten kaikki alkaisivat jo siitä kyttäämään jos en söisi.
Ongelma on siis se, että kaverini kyttäävät hirveästi, jos menen ruokailun jälkeen vessaan. joko he änkevät mukaan, tai sanovat että älä nyt taas mene. En tiedä että ovatko he sitten alkaneet epäilemään jotain. Tämä on kuitenkin erittäin ahdistavaa.
Onko muuten muita jotka oksentavat koulussakin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu