Glopalisaatio

Stora-&-Nokia Takin kääntäjiä.nämä firmat malliesimerkki siitä kuinka itse ei takkiin voi ottaa ei yhtään vaan muilla maksattaa -eli tekee oharit työntekijöilleen kun pikkusenkin on merkki siitä ettei kannata-Oikein Suomalaista Reiluutta joka on valetta sekin - ei miesten hommii--juppeja?
8922
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Globalisaatio on parasta kehitysapupolitiikkaa. Tietysti on kehittyneissa maissa mieltä hyväilevää antaa kansantuotteesta muutama prosentti tai sen osa kehitysmaille kehitysapuna. Sitten voidaan hallinnoida ja säädellä avun käyttöä, asettaa poliittisia ehtoja ja onpa joskus joitakin menneen ajan yhteiskuntaoppiakin käyty opettamassa noille pimeydessä eläville. Sitten voimme me tai ainakin meidän edustajamme käydä kuvauttamassa itsemme heidän kanssa taustalla joku "projekti" ja mennä sitten tyytyväisenä nukkumaan.

Globalisaatiossa kansainvälinen työnjako toimii siten, että sellainen työ, joka täällä on itsensä uloshinnoiteltu, siirtyy sinne, missä se kyetään tekemään ja jossa siitä maksettu palkka luo ympäristöään entistä paremmat elinolosuhteet. Se aloittaa näissä maissa infrastruktuurin kehittämisen ja organisoidun työnjaon. Se vaatii edellytykset koulutukselle, joka konkretisoituu työntekemiseen.

Teollinen, kannattava työ on parasta kehitysapupolitiikkaa. Tulevat Nokian työpaikat Romaniassa ovat taatusti arvokkaammat kuin ne työpaikat, jotka nyt Saksassa poistuvat. Bulkkityön tekeminen ei enää Saksan työvoimaa kehitä, se joutuu etsimään työvoimalleen uuden asteen kansainvälisessä työnjaossa.

Aikananna globalisaatio toi Suomeen mm. tekstiiliteollisuuden. Täältä se siirtyi Viroon ja Portugaliin ja nyt ties minne Aasiaan, Kiinaan, Afrikkaan. Globalisaatio ei tietenkään voi edetä ilman kontrollia, joista vastuu on paljolti meillä kuluttajilla. Koulutukseen, työoloihin, lapsityövoimaan jne voimme vaikuttaa kansainvälisillä sopimuksilla niin, että kansainvälinen työnjako etenee kohtuullisesti säänneltynä eri maiden kulttuuriolot huomioon ottaen.

Glbalisaatio tuottaa haasteita kehittyneille valtioille. Kehittyneiden maiden on kehityttävä tai ne taantuvat. Näin on aina ollut ja tulee olemaan, sillä se, mikä tänään on edistystä, on vähäisen ajan kuluttua taakse jäänyttä. Huokailet mitä huokailet!!!

Äänestä
  • ...jota tutkimukset eivät tue ollenkaan!Bisnesten siirtyminen vähemmän kehittyneisiin maihin ei ole hyväntekeväisyyttä,eikä siinä tavoitteena ole ko. kansan tai maan etu!Ylikansalliset yhtiöt hyödyntävät näiden maiden järjestäytymätöntä,oikeuksistaan tietämätöntä työvoimaa ja se tarkoittaa että kun kilpailu kiristyy,ne aluksi hyviltä näyttävät palkat ym. kehittyvät pian "rehelliseksi" ryöväykseksi.Globalisaatio siirtää työpaikat ja tuotannon aina sinne missä halvemmat kustannukset ovat mahdollisia!Se mikä tänään on Romaniassa on pian muualla kun Romanialaiset alkavat esittää vaatimuksia!Älä ole sinisilmäinen vaan tutustu faktoihin,joita on jo saatavilla!Hetkellinen hyvinvointi kääntyy nopeasti heitteille jätöksi!Katsoppa Nokiaa.Aluksi Saksa oli halvempi kuin Suomi.Nyt Romania on halvempi kuin Saksa jne. Ei tämä ole uutta .Samat puheet ja samat seuraukset on kuultu ja nähty aikoinaan kolonialismin ja impperialismin kehityskulussa!

    Äänestä

  • potaskaa... kirjoitti:

    ...jota tutkimukset eivät tue ollenkaan!Bisnesten siirtyminen vähemmän kehittyneisiin maihin ei ole hyväntekeväisyyttä,eikä siinä tavoitteena ole ko. kansan tai maan etu!Ylikansalliset yhtiöt hyödyntävät näiden maiden järjestäytymätöntä,oikeuksistaan tietämätöntä työvoimaa ja se tarkoittaa että kun kilpailu kiristyy,ne aluksi hyviltä näyttävät palkat ym. kehittyvät pian "rehelliseksi" ryöväykseksi.Globalisaatio siirtää työpaikat ja tuotannon aina sinne missä halvemmat kustannukset ovat mahdollisia!Se mikä tänään on Romaniassa on pian muualla kun Romanialaiset alkavat esittää vaatimuksia!Älä ole sinisilmäinen vaan tutustu faktoihin,joita on jo saatavilla!Hetkellinen hyvinvointi kääntyy nopeasti heitteille jätöksi!Katsoppa Nokiaa.Aluksi Saksa oli halvempi kuin Suomi.Nyt Romania on halvempi kuin Saksa jne. Ei tämä ole uutta .Samat puheet ja samat seuraukset on kuultu ja nähty aikoinaan kolonialismin ja impperialismin kehityskulussa!

    Hauku vaan niitä, jotka antavat kehitysmaille työtä. Jatka vaan almujesi antamista, se tekee Sinulle hyvää.

    Jos kehitysmaat saisivat kehittyä vain sen verran, etteivät ne haastaisi kehittyneiden maiden työpaikkoja, ne eivät koskaan kehittyisi. Globalisaatio toimii vanhan viisauden pohjalta "älä anna käyhälle kalaa, vaan opeta hänet kalastamaan". Ja sekös monia kehittyneissä maissa toimivia kalastajia harmittaa.

    Mitä tutkimuksiin tulee, et näytä niitä tuntevan. Globalisaation vastustajat ovat roppakaupalla tuottaneet väittämiä, joissa metsää ei ole haluttu nähdä puilta. Globalisaation vastainen liike ammentaa voimansa ihmisten inhimillisestä pelosta kaikkea muutosta vastaan. Kehitysmaissa ihmisillä on suuri pelko siitä, että hekin joutuvat muuttumaan, jos kehittymättömissä maissa kehitytään. On vaan opittava ymmärtämään, että kansainvälinen työnjako muuttuu globalisaation myötä koko ajan.

    Tuotantotoiminnan siirtäminen kehittyneestä maasta kehittyneeseen maahan on erittäin haastava ja monimuotoinen projekti. Asteittain siltä pohjalta alikehittyneet maat ovat kehittyneet ja tulevat kehittymään suuresti. Niiden infrastruktuuri muuttuu, ne kykenevät pitemmälle kehittyneeseen työnjakoon ja verkottumiseen sekä tämän kautta asteittain entistä haastavimpiin tehtäviin.

    Äänestä

  • potaskaa... kirjoitti:

    ...jota tutkimukset eivät tue ollenkaan!Bisnesten siirtyminen vähemmän kehittyneisiin maihin ei ole hyväntekeväisyyttä,eikä siinä tavoitteena ole ko. kansan tai maan etu!Ylikansalliset yhtiöt hyödyntävät näiden maiden järjestäytymätöntä,oikeuksistaan tietämätöntä työvoimaa ja se tarkoittaa että kun kilpailu kiristyy,ne aluksi hyviltä näyttävät palkat ym. kehittyvät pian "rehelliseksi" ryöväykseksi.Globalisaatio siirtää työpaikat ja tuotannon aina sinne missä halvemmat kustannukset ovat mahdollisia!Se mikä tänään on Romaniassa on pian muualla kun Romanialaiset alkavat esittää vaatimuksia!Älä ole sinisilmäinen vaan tutustu faktoihin,joita on jo saatavilla!Hetkellinen hyvinvointi kääntyy nopeasti heitteille jätöksi!Katsoppa Nokiaa.Aluksi Saksa oli halvempi kuin Suomi.Nyt Romania on halvempi kuin Saksa jne. Ei tämä ole uutta .Samat puheet ja samat seuraukset on kuultu ja nähty aikoinaan kolonialismin ja impperialismin kehityskulussa!

    Toiminta siirtyy sinne, missä se on edullisinta (ei halvimmat palkat), oikein olet ymmärtänyt. Mistähän se johtuu? Siitä, että sinä et ole valmis maksamaan Saksassa valmistetusta kännystä yhtään enempää kuin muista! Onko se oikein, että kiinalaisten kännytyöläisten on rahoitettava saksalaisia, kun Saksassa palkat ja byrokratia ovat ylimitoitettuja.?

    Kerropa romanialaisille, että he ovat "järjestymätöntä, oikeuksistaan tietämätöntä työvoimaa". :)

    Saksa ei ollut koskaan Nokia'lle halpa, siitä ei vain aikaisemmin voitu luopua. Bochumin tehdas tuli Nokialle yli 20 vuotta sitten Kairamon väärän TV-tehtaisiin sijoituspäätösten myötä. (Kairamo teki itsemurhan mm. tästä syystä.) Nokia luopui TV-teollisuudesta 90-luvulla, mutta Bochumin tehdasta ei ollut varaa sulkea. Bochumin tehdasta on toistakymmentä vuotta kannateltu kännyköiden valmistuksella, mutta nyt tuli mitta täyteen. Tutustu faktoihin!

    Äänestä

  • Pappa-1 kirjoitti:

    niistä on puhunut?Kehitysapu voi olla muutakin kun vastikkeettomasti viskeltyä rahaa!!!Voisi aloittaa vaik siitä että maiden tuotteista maksetaan oikea hinta!Lopetetaan poliittinen ja taloudellinen kuppaus,sekä annetaan kansojen itse päättää asioistaan,eli lopetetaan sotilaallinen tuki länsimielisille hallitsijoille!

    Äänestä

  • Kukas... kirjoitti:

    Mitäpäs sitten kehitysmaista olisit ostamassa sellaista, jota ei golobalisaatio olisi sinne vienyt. Jalostamattomia raaka-aineita? Viljaa tms. elintarvikkeita, joista siellä on jatkuva pula? Eikös sekin ole almua, jos kaikki on ostettava subventuihinnoilla kallimmalla kuin maailmanmarkkinahinta edellyttää.

    Aikanaan Suomeen tuotiin sosialistisista maista Trabantteja, Ifoja, Mosseja, sinkkiämpäreitä jne., kun raakaöljyn lisäksi piti vaihdantatalouden vuoksi jotakin tuoda. Säännöstelyaikana se saattoi käydä, nykyisin ei enää. Gobelaisaatio on aikaan saanut sen, että Venäjältäkin on jo paljon laadukasta ostettavaa. Kohta voimme ostaa Nokialta romainialaisia kännyköitä, joiden laadun ja huollon takaa suuri kansainvälinen yhtiö. Siitä se kehitys alkaa.

    Äänestä

  • vanha patriootti kirjoitti:

    Ilman länsimafian orjatyöllistämää,alipalkattua pikku "välijärkkäilyä"!

    Äänestä

  • potaskaa... kirjoitti:

    ...jota tutkimukset eivät tue ollenkaan!Bisnesten siirtyminen vähemmän kehittyneisiin maihin ei ole hyväntekeväisyyttä,eikä siinä tavoitteena ole ko. kansan tai maan etu!Ylikansalliset yhtiöt hyödyntävät näiden maiden järjestäytymätöntä,oikeuksistaan tietämätöntä työvoimaa ja se tarkoittaa että kun kilpailu kiristyy,ne aluksi hyviltä näyttävät palkat ym. kehittyvät pian "rehelliseksi" ryöväykseksi.Globalisaatio siirtää työpaikat ja tuotannon aina sinne missä halvemmat kustannukset ovat mahdollisia!Se mikä tänään on Romaniassa on pian muualla kun Romanialaiset alkavat esittää vaatimuksia!Älä ole sinisilmäinen vaan tutustu faktoihin,joita on jo saatavilla!Hetkellinen hyvinvointi kääntyy nopeasti heitteille jätöksi!Katsoppa Nokiaa.Aluksi Saksa oli halvempi kuin Suomi.Nyt Romania on halvempi kuin Saksa jne. Ei tämä ole uutta .Samat puheet ja samat seuraukset on kuultu ja nähty aikoinaan kolonialismin ja impperialismin kehityskulussa!

    Eikös pilkka osu hiukan omaan nilkkaan? Eikös aikaisempi kirjoittaja juuri todennutkin että se mikä on joskus jossakin kehitystä on pian jo painolastia?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tsiikaa-pikkuse kirjoitti:

Stora-&-Nokia Takin kääntäjiä.nämä firmat malliesimerkki siitä kuinka itse ei takkiin voi ottaa ei yhtään vaan muilla maksattaa -eli tekee oharit työntekijöilleen kun pikkusenkin on merkki siitä ettei kannata-Oikein Suomalaista Reiluutta joka on valetta sekin - ei miesten hommii--juppeja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu