EU-jäsenyyden hintalappu

Eikös teollisuutemme kilpailukyvyn turvaaminen ollut yksi EU-jäsenyyden kannattajien pääargumentti EU-kansanäänestyksen alla? Meidän, itsenäisen isänmaan kannattajien korvissa tämä perustelu kuulosti ontolta, koska olihan Suomen teollisuus jo valmiiksi eurooppalaisen vapaakaupan piirissä. Viime päivien uutisten perusteella taitaisi olla parempi, kun olisimme Norjan ja Sveitsin kanssa samassa ryhmässä. Tässä EU-laivassa meidän taitaa käydä ohraisesti. Maataloustukiaisista eroon pääsy taisi olla myös yksi jäsenyyden perustelu. Tukien osuus maanviljelijöiden tuloista ei ole ollut koskaan niin suuri, kuin se on ollut EU-aikana. Kun tähän päälle vielä lisätään tulevien, EU:n velvoittamien bioenergiakasvien viljelyn tukiaiset, niin taitaa tältäkin perustelulta pudota pohja pois. Mikä pahinta, EU-jäsenenä emme pääse maataloustuista eroon millään keinolla. Jos olisimme säilyttäneet itsenäisyyden, voisimme eduskunnan enemmistöpäätöksellä lopettaa kaikkien maataloustukien maksun. Mitenkähän mahtaa ruuan hinnalle käydä, kun kaikkialla EU-alueella aletaan pakkoviljellä bioenergiakasveja? Emme voi edes vapaasti ostaa halpoja elintarvikkeita EU:n ulkopuolelta, kun jäsenmailla ei ole itsenäistä kauppapolitiikkaa.
Teitä EU-jäsenyyden puolesta äänestäneitä on taidettu vetää höplästä?
081
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


fin. kirjoitti:

Eikös teollisuutemme kilpailukyvyn turvaaminen ollut yksi EU-jäsenyyden kannattajien pääargumentti EU-kansanäänestyksen alla? Meidän, itsenäisen isänmaan kannattajien korvissa tämä perustelu kuulosti ontolta, koska olihan Suomen teollisuus jo valmiiksi eurooppalaisen vapaakaupan piirissä. Viime päivien uutisten perusteella taitaisi olla parempi, kun olisimme Norjan ja Sveitsin kanssa samassa ryhmässä. Tässä EU-laivassa meidän taitaa käydä ohraisesti. Maataloustukiaisista eroon pääsy taisi olla myös yksi jäsenyyden perustelu. Tukien osuus maanviljelijöiden tuloista ei ole ollut koskaan niin suuri, kuin se on ollut EU-aikana. Kun tähän päälle vielä lisätään tulevien, EU:n velvoittamien bioenergiakasvien viljelyn tukiaiset, niin taitaa tältäkin perustelulta pudota pohja pois. Mikä pahinta, EU-jäsenenä emme pääse maataloustuista eroon millään keinolla. Jos olisimme säilyttäneet itsenäisyyden, voisimme eduskunnan enemmistöpäätöksellä lopettaa kaikkien maataloustukien maksun. Mitenkähän mahtaa ruuan hinnalle käydä, kun kaikkialla EU-alueella aletaan pakkoviljellä bioenergiakasveja? Emme voi edes vapaasti ostaa halpoja elintarvikkeita EU:n ulkopuolelta, kun jäsenmailla ei ole itsenäistä kauppapolitiikkaa.
Teitä EU-jäsenyyden puolesta äänestäneitä on taidettu vetää höplästä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu