Tempausoppi täyttä humpuukia

Olen aika monessa asiassa ollut samaa mieltä TV 7:n erään päätähden, englantilaisen pastorin David Pawsonin kanssa ja hän näkee tempausopinkin samanlaisena humpuukina kuin minäkin.

HYVÄ!

12

720

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • koko herätykselle

      Tämä tempausopin oikea laita on nyt avautumassa uudessa valossa koko herätysliikkeellemme.
      Jouko Ruohomäkikin ymmärtää asian raamatun tavoin, ettei ole salaista paruusiaa.

      • ensin

        Matt. 13:30
           
        Antakaa molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti; ja elonaikana minä sanon leikkuumiehille: Kootkaa ENSIN LUSTE ja sitokaa se kimppuihin poltettavaksi, mutta nisu korjatkaa minun aittaani.'"

    • amadiini

      olet itsellesi selittänyt ainakin parissa evankeliumissa kohdat, joissa sanotaan, että toinen otetaan ja toinen jätetään. Ei silloin ainakaan lopullisesta tuomiosta ole kyse.

      Tai vertaus kymmenestä neitsyestä. Kaikki kymmenen ovat lähteneet ylkää vastaan (siis ainakin jotenkin uskon vastaanottaneita) ja heistäkin puolet vain pääsevät "häihin".

      Tai kun Paavali puhuu, että "meidät uskovat temmataan yhdessä pilviin", ei puhuta uskosta osattomien nousemisesta.

      Tempausasiaan liittyy myös tuhatvuotinen valtakunta, josta myös selkeästi muistaakseni ilmestyskirjassa puhutaan.

      Minun ainakin on mahdoton käsittää näitä ja muutamia muitakin Raamatun kohtia, ellei tempaus ole kerran tapahtuvaa tosiasiaa.

      Jos kaikki tapahtuu sitten kerran kovien sotien ja taistelujen loputtua, eihän silloin tarvitsisi sillä tavoin valvoa, kuin Jeesuskin kehottaa. Silloin "kylmäverinen" voisi laskelmoida, milloin ollaan niin lähellä "lähtöä", että täytyy uskonelämänsä viilata kuntoon.

      • Noissa kohdissa on kyse ihan kaikkina aikoina tapahtuvista luonnollisista jakolinjoista maailman ja seurakunnan sekä seurakunnan itsensäkin sisällä.

      • tuttua oppi Raamatusta

    • symboliikkaa

      "Tempaus" on paremminkin vertauskuvallinen ilmaus. Kultainen Jerusalemi kun lasketaan alas taivaasta tänne maan päälle. Ja Jeesus tulee samalla tavalla takaisin samaan paikkaan, kuin Hänen nähtiin nousevankin taivaaseen. Niin miksi ne ihmiset vietäisiin jonnekin kylmään avaruuteen.

    • kaikin voimin Jumalaa vastaan, mutta eihän teillä ole mitään mahiksia voittaa Jumalaa, temmotte vaan itsenne helvettiin väärällä tempomisellanne. Saahan sitä tempoilla, ei kukaan kiellä, on vain aika tyhmää sotia Jumalaa vastaan, pieni syntinen mitätön ihmisparka!
      * Tiedätkös, että Jumala muistaa sinutkin tomuksi, pelkkää tomua Jumalan silmissä, ja sinäkö sitten meiskaat Luojaasi vastaan, sinä, mato olet Jumalan jalkoen alla, Hänen sitä halutessaan, ei jäisi sinustakaan muistoa taivaan alla.

      • sormilla osoitella, koska kukaan meistä ei kokonaisena pelastu, vaan ainoastaan "jäännös palajaa, Jaakobin jäännös" Jumalan luo, sen jälkeen Herra on pessyt ja puhdistanut seurakuntansa, kelpaa Herralle vain neitsyt, ei mikään mieleltään turmeltunut liha.

        2. Korinttolaiskirje 11
        2 "Sillä minä kiivailen teidän puolestanne Jumalan kiivaudella; minähän olen kihlannut teidät miehelle, yhdelle ainoalle, asettaakseni Kristuksen eteen PUHTAAN NEITSYEN.
        3 Mutta minä pelkään, että niinkuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin TEIDÄN MIELENNE EHKÄ TURMELTUU pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta, joka teissä on Kristusta kohtaan."

        Turmeltuneen mielen Herra karsii pois.

        Jaak. 4:5
        "Vai luuletteko, että Raamattu syyttä sanoo: "Mustasukkaisen kiihkeästi hän halajaa henkeä, jonka on meihin pannut"? [2. Moos. 34:14; Gal. 5:17]

      • ekivaari kirjoitti:

        sormilla osoitella, koska kukaan meistä ei kokonaisena pelastu, vaan ainoastaan "jäännös palajaa, Jaakobin jäännös" Jumalan luo, sen jälkeen Herra on pessyt ja puhdistanut seurakuntansa, kelpaa Herralle vain neitsyt, ei mikään mieleltään turmeltunut liha.

        2. Korinttolaiskirje 11
        2 "Sillä minä kiivailen teidän puolestanne Jumalan kiivaudella; minähän olen kihlannut teidät miehelle, yhdelle ainoalle, asettaakseni Kristuksen eteen PUHTAAN NEITSYEN.
        3 Mutta minä pelkään, että niinkuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin TEIDÄN MIELENNE EHKÄ TURMELTUU pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta, joka teissä on Kristusta kohtaan."

        Turmeltuneen mielen Herra karsii pois.

        Jaak. 4:5
        "Vai luuletteko, että Raamattu syyttä sanoo: "Mustasukkaisen kiihkeästi hän halajaa henkeä, jonka on meihin pannut"? [2. Moos. 34:14; Gal. 5:17]

        tulisi julistaa puolinaista, tai osaevankeliumia.
        * 1Tess 4:13-18.
        * Luethan tuon Raamatustasi, usko sitä, ei minua tarvitse uskoa, mutta Jumalan sanaa on sinunkin pakko uskoa, eikä sitä kannata ruveta toisilla Raamatun lauseilla kumoamaan, koska se ei niin voi olla.
        * Mitäs Jeesus sanoi, Jos saatana riitautuu istensä kanssa, jne." Niin ei kaiketi Jumala voi riitauttaa omaa Sanaansa.
        * Ja vielä tässä, asian vakuudeksi, Jumala todistaa lupauksensa. 1Kor 15:50-52. Mutta tämän minä sanon teille veljet, ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus katoamattomuutta.
        * katso minä sanon teille SALAISUUDEN, emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa,sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme."

        * Tämä käy hyvin yksiin 1Tess 4:13-18 kanssa. Paavali vakuutti tessalonikkialaisille, Kristuksessa kuolleet nousevat ensin, muuttuneina, ei enää lihaa ja verta, vaan ruumit muutetaan, Hänen kuvansa kaltaiseksi, niikuin muuttaa Herra.
        * N'mä molemmat Raamatun kohdat tukevat toistansa, ja on selvä konteksti näiden Raamatun kohtien kesken.
        * On siis tosi ajattelematonta ruveta hakemaan Raamatusta tälle totuudelle vastakohtia, joilla olettaisi kumota tämän ylöstempauksen Raamatullisen totuuden. Jossa jumalan sana selvästi osoittaa, että me muutumme, ihan kokonaisina, eikä vaan jotenkin osittain, jota en nyt käsitä ollenkaan, mistä tuollaisen käsityksen saat?
        * Tässä kaotoavainen , lihaa ja verta oleva ruumiimme muutetaan kaotoamattomaksi, mutta on ihan oikea kokonainen kirkastttu ruumis, ei mikään pelkästään joku henkiolento, jolla ei ole yksillöllistä olemusta, näin ei Raamattu opeta. Tarkista siis ekivaari käsityksesi uudestaan.

        * Kun tämä katoavainen ruummiimme pekeutuu katoamamtomaksi, ja kuioelvainen kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, kuolema on nielty ja voitto saatu. Kuolema missä on sinun voittosi? Kuoelama, missä on sinun otasi?"
        * Kristuksessa me voitamme elämän todellisuudessa omaksemme, emme jää olemaan miksikään hengiksi, vaan saamme kuoelamttoman ruumiin, joka on ianakikkisuus ainetta, jota vomme muuttaa mielemme mukaan, niikuin jeesuskin, milloin halusi olla näkyvä, esm. Tuomaan epäuskon poistamiseksi ilmestyi hänelle näkyvänä, ja voimme myös olla näkymättömiä, mutta oikeita uusia ihmisiä, jonka kristus teki, ja joka on Jumalan päämäärä, Kristuksessa luoda uusi ihmis suku. Joka elää aina ja iankaikkisesti.
        * Jos tätä totuutta vastaan sodit, ja vieläpä Jumalan sanalla, olet enemmän harhassa kuin monet muut kokonaiset yhteisöt, jotka kieltävät Jeesuksen jumaluuden, eikös Johannes sanonutin, "Kieltävät jopa Herrankin!" meinaatko todella olla tuossa kieltäjien kanssa samalla uskonalueella? Hekin uskoivat totsissaan oelvansa oikeassa, niikuin sinäkin nyt oletat olevasi, se "ainutlaatuinen", mutta aivan väärärssä asiassa, ikävä kyllä!

      • Mohikaani_27 kirjoitti:

        täällä maan päällä tuota kirjoittaessaan ja odotti omaa, sisimpänsä tempausta, koska kirjoitti;

        2. Kor. 5:6
        "Sentähden ME OLEMME aina turvallisella mielellä ja tiedämme, että, niin kauan kuin olemme KOTONA TÄSSÄ RUUMIISSAMME, me olemme POISSA Herrasta;"

        Eikä Paavali varmasti ikävöinyt enää maallista majaansa, päästyään Herran luo, sillä entiseen majaan pukeutuminen olisi taas merkinnyt eroa Herrasta, joka oli hänen uusi majansa.

        Yritä nyt sinäkin, Mohikaani, huomata, että Paavali ei tunnustanut minäkseen tätä maallista majaansa, vaan "salatun sydämen ihmisen", niin kuin apostoli Pietarikin, joka sanoi Jumalan panevän hänen maallisen majansa pois äkisti:

        2. Piet. 1:14
        "Sillä minä tiedän, että TÄMÄN MAJANI POISPANEMINEN TAPAHTUU ÄKISTI, niinkuin myös meidän Herramme Jeesus Kristus minulle ilmoitti."

        On ymmärtänyt Raamattunsa ihan oikein. ;)

    • Faktio

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      16
      3471
    2. Muistatko vielä viime kesän "sutinat"?

      Kohtalo vai mikä lie järjesti, että törmäiltii jatkuvasti toisiimme. Ihan uskomatonta, koska eihän me mitään ikinä sovit
      Ikävä
      21
      2372
    3. En tullut, koska käytit päätäsi.

      Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m
      Ikävä
      32
      1965
    4. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1881
    5. Yksi "sometähti" vähemmän

      Ei tunnu missään.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      82
      1858
    6. Tuliko ikävä

      Vai miksi laitoit viestin? Soittamalla voisi saada kiinni. Mutta et sä uskalla
      Ikävä
      26
      1582
    7. Saitko ne viestit

      Silloin viime kuussa? Vai etkö lukemut niitä.
      Ikävä
      29
      1450
    8. Kulta, sovitetaanko joku ilta avainta lukkoon?

      Musta tuntuu että me ollaan pari. Olisi ihana saada asialle sinetöinti viemällä suhde päätyyn asti. ❤️ Rakastan sua ikui
      Ikävä
      36
      1427
    9. Miten lasketaan?

      Ompa ollut valtava ihmismassa taas Folkkaajia liikenteessä. Miten noin 2200 lipunostaneesta muodostuu 11000 kävijää?.
      Haapavesi
      9
      1394
    10. Hyvää Huomenta Rakas Neiti

      Hyvää Huomenta Nainen🤗 Kaikkea hyvää toivon sinun päivääsi😘 Näin toivoo mies
      Ikävä
      11
      1334
    Aihe