FORSSASSA EI OLE

http://forssaoperation.suntuubi.com/?cat=1

Tuon sivuston väittämät tiedot eivät pidä paikkaansa.Siinä on laskujeni mukaan ainakin 80 selvää asiavirhettä.Tuollainen salaliittoteorioilla väittäminen on LAPSELLISTA!!

Oikeaa tietoa:

Forssan noin 18.000 asukkaan kaupunki sijaitsee lounaisessa Sisä-Suomessa maan asutuksellisen ja taloudellisen toiminnan painopisteessä noin tunnin matkan päässä Helsingistä, Turusta ja Tampereelta.

Forssa on Humppilan, Jokioisten, Tammelan ja Ypäjän kuntien muodostaman 36.000 asukkaan talousalueen työssäkäynnin keskus sekä hallinnollinen, kaupallinen ja palvelukeskus. Työpaikkaomavaraisuus on noin 127 %

Forssan historia alkoi 1847, kun ruotsalaissyntyinen Axel Wilhelm Wahren perusti kehräämön Loimijoen varrelle. Teollistuminen pääsi vauhtiin, ja kaupunki kasvoi ja kehittyi tiiviisti tehtaan myötä. Tehtaiden lisäksi Wahren rakennutti mm. asuntoja, sairaalan, kirjaston, kauppapuodin ja koulun.
Forssan kauppala perustettiin 1923, ja vuonna 1964 Forssasta tuli kaupunki. Samoihin aikoihin valmistuneet valtatiet Turkuun, Poriin ja Helsinkiin edistivät vauhdikkaasti kaupungin kehitystä.

Tekstiiliteollisuus oli suurin työllistäjä 1970-luvun lopulle saakka, jonka jälkeen 1980-luvulla rakennusosa- ja nykyään elintarviketeollisuus on merkittävin työllistäjä. Myös graafisen alan työpaikkoja on kaupungissa runsaasti.

Forssassa sijaitsevat mm. HK-Ruokatalo Oyj, Parmarine Oy, Liha ja Säilyke, Novart Oy, Helsingin Sanomat Hämeen paino Oy, Parma Oy, Helkama Forste Oy, Finlayson Forssa Oy, Fenestra Oy, Saint-Gobain Isover Oy ja Vansco Electronics Oy

Forssan seutu on nimetty kansalliseksi 3-tukialueeksi vuoteen 2006 saakka ja se on yhdessä Riihimäen seudun kanssa Helsinkiä lähinnä sijaitseva tukialue. Seutu on nimetty EU:n tavoite 2 -alueeksi vuosiksi 2000-2006. Tämä merkitsee korkeampia yritystukiprosentteja, mikä lisää seudun kilpailukykyä. Kaupungilla on tarjottavana tontteja runsaasti mm. tuotannolliseen toimintaan.

Forssassa sijaitsee useita oppilaitoksia, joista voidaan erityisesti mainita Hämeen ammattikorkeakoulu, Forssan ammatti-instituutti ja Forssan Aikuiskoulutus
Ammattikorkeakoulun koulutusaloja ovat mm. tietotekniikka, logistiikka, hoitotyö ja matkailu.
Forssan ammatti-instituutissa ovat seuraavat koulutusalat: kulttuuriala, yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala, luonnontieteiden ala, sosiaali-, terveys,- ja liikunta-ala, matkailu- ja ravitsemisala, luonnonvara- ja ympäristöala sekä tekniikan ja liikenteen ala.

Naapurikunnassa Jokioisissa sijaitsevat Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, MTT ja Agropolis Oy
0378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

SALALIITTOA!!! kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu