Punainen terrori Suomessa

1917-1918

Punaisen terrorin uhreja oli noin 1700. Jo ennen kapinaa punaisen terrorin uhriksi oli joutunut useita.

Punaisen terrorin varsinainen alku liittyi lakkoon 14.-20.11.1917. Lakon ja sitä seuranneen viikon aikana surmattiin 25 valkoista.

Punainen terrori oli vallankumoukseen liittyvä purkautumisilmiö, jollaisesta oli saatu esimerkkejä Venäjän vallankumouksien yhteydessä.

Punainen terrori jakaantui kahteen huippuvaiheeseen. Kapinan puhkeamisesta kolmisen viikkoa surmatyöt koko ajan lisääntyivät.

Punaisen terrorin toinen huippukausi osuu huhtikuuhun. Koko punaisten länsiarmeija aloitti nopean perääntymisen. Vetäytymisen yhteydessä sytytettiin murhapolttoja ja tuhottiin jopa viljavarastoja. Ennen lähtöä tehtiin "tilit selviksi".

Siviiliväestö joutui lukuisten punaisten väkivallantekojen kohteeksi. Näistä osa oli täysin sattumanvaraisia. Syynä oli yleensä punakaartilaisten ja alempien päälliköiden kurittomuus ja mielivalta.

Punaisten johdon ja taistelukyvyn romahdettua alkoi huhtikuun lopussa punaisten suureksi osaksi ilman johtoa jääneiden joukkojen ja myös suurten punaisten siviilipakolaismäärien sekasortoinen pako kohti itää. Paon yhteydessä punaiset syyllistyivät lukuisiin murhiin ja ryöstöihin, joihin kannustimena oli useissa tapauksissa kosto ja vanha kauna.

Vallankumoushenkeen liittynyt suoran toiminnan linja, "punainen terrori", herätti nopeasti vastareaktion, ns. "valkoisen terrorin".

Valkoisten tekoihin pääsyy oli punaisen terrorin aiheuttama viha ja kauhu. Valkoiset kokivat tekonsa oikeutetuksi, koska se kohdistui ihmisiin, jotka olivat ryhtyneet kapinaan laillista hallitusta vastaan, suorittaneet ryöstöjä ja syyllistyneet jopa maanpetokseen liittoutuessaan venäläisten kanssa.

61

8108

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1917

      "Punainen terrori kävi juuri valtaapitävien kimppuun, suurmaanomistajat olivat ensimmäisinä aseisiin tarttuneiden punaisten tähtäimessä."

      - tullivahtimestari Elis Erikssonin murha Ahvenanmaalla 4.10
      - Venäläiset ampuivat 26.10. kalastaja Juho Heikkilän Raahesta
      - Alfred Kordelinin ja isännöitsijä Pettersson murha 6.11. Mommilassa
      - Venäläisten ampuma koululainen Hannes Nordin Sortavalasta 11.11.
      - Talollinen Fdvud Berg surmattiin Vaasan lähellä Tuovilan kylässä 25.12

      Listaan täydennystä?

      • täydennystä

        Kirja: Teemu Keskisarja: Vääpeli T:n tapaus - ja muita kertomuksia suomalaisesta terrorista.

        http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Terroristit tappoivat Suomen tähden/HS20100227SI1KU01qec


        Fennofiilien ajama lukutaito päästi irti pullon hengen, Nick Carter -kirjallisuus vetosi kauhulla ja aistillisuudella. Elokuvakin syyllistettiin punakapinaan, mykkäfilmien väkivalta kääntyi helposti vitsiksi. Charlie Chaplin oli Helsingissä 1917 niin suosittu, että jotkut teatterit esittivät vain hänen filmejään.
        Niinpä valkoisia vankeja Toijalaan kuljettavaan junaan ilmaantui Helsingin punakaartin mukana pieni tumma nuorukainen (16), joka suhisti ässävikaansa ja pelleili suosion saamiseksi. Chaplin oli hänen esikuvansa, ja häntä sanottiin Sapliiniksi.
        Hän haastoi riitaa vankien (maamiesopiston oppilaiden) kanssa, huomasi "rikkaan lahtarin pojan" ja ampui hengiltä. Se laukaisi ahtaassa vaunussa silmittömän sohimisen puukoilla ja pistimillä, 22 nuorta vankia tapettiin ja heiteltiin vauhdissa ulos pitkin ratapenkkaa.
        Murrosikäinen Sapliini eli sekatyömies Aarne Hietakangas halusi teollaan vain päteä isompien silmissä. Hän ei toiminut psykoosissa vaan "pää tyhjänä arvoista ja estoista", kuten Keskisarja sanoo. Hietakangas sai vankilatuomion, mutta pysyi sankarina ja Sapliinina aatetoverien parissa.


    • punikkien tapa?

      "Vehkalahti oli kokonaisuudessaan punaisten hallussa ja se merkitsi, että osa paikkakuntalaisista pyrki pois tältä alueelta mm. tri Väinö Krohn Suvirannasta hiihti yön pimeässä Haapasaareen saakka. Kaikki valkoisten puolelle pyrkineet eivät onnistuneet yrityksissään. Hyvin huonosti kävi niille vehkalahtelaisille nuorille miehille, jotka yhdellä hevosajoneuvolla ja hiihtäen pyrkivät rannikkoarmeijaan Lavansaareen maaliskuun viimeisenä päivänä 1918. Heitä oli kuusi, josta viisi menettivät henkensä Ristiniemen rannassa. Ainoa eloonjäänyt, husulalainen Vilho Heikkilä, kertoi että heidät pidätettiin Haminan lahden jäällä ja tuotiin Haminaan. Seuravana päivänä heidät kuljetettiin jäätä pitkin Kotkaan kuulusteltaviksi. Kun he olivat päässeet Ristiniemen kohdalle, heidät pysäytettiin. Jäähän oli tehty avanto, jonka reunalla Väinö Ståhlberg ammuttiin ensimmäisenä. Kun häntä ruvettiin panemaan avantoon, muut lähtivät pakoon juoksemalla Ristiniemen rantaan. Punaiset ampuivat perään ja kaikki saivat osuman. Heikkilä sai osuman käsivarteen ja pääsi ainoana rantaan. Kylässä hän pääsi Silvon taloon, jossa isäntä kuljetti hänet hevosella Haminaan sairaalaan, jossa hänet hoidettiin naisten osastolla."

      • murskataan kallo

        Haminan sanomissa kirjoitettiin >>

        Punakaartilaisten uhri löydetty

        "Toissa päivänä löydettiin Haminan lahden suulla Kaurakarin edustalta Reitkallista kotoisin olevan talollisenpojan Einari Wiikarin ruumis. Vainaja oli niiden kuuden nuorukaisen joukosta, jotka matkalla kotikylästään Lavansaarelle, joutuivat matkallaan, lähtöpaikalta tapahtuneen ilmiannon johdosta, punakaartilaisten vangiksi. Joukkuetta lähdettiin sittemmin muutama päivä myöhemmin keskellä yötä muka viemään tutkintoa varten Kotkaan, mutta joista viisi sinne vietäessä jäällä ryöstettiin alastomiksi ja murhattiin, mutta kuudes haavoittuneena onnistui murhamiesten käsistä, yön pimeyden tähden, päästä karkaamaan ja onnistui sittemmin yksityisten huostassa säilyttämään henkensä. Wiikarilta oli lyöty takaraivo murskaksi. Kadoksissa ovat vielä neljän ruumiit."

        ^^Onko ihme että Valkoisissa tälläiset punikkien teot herättivät vihaa ja kostonhalua?


      • tehdä?
        murskataan kallo kirjoitti:

        Haminan sanomissa kirjoitettiin >>

        Punakaartilaisten uhri löydetty

        "Toissa päivänä löydettiin Haminan lahden suulla Kaurakarin edustalta Reitkallista kotoisin olevan talollisenpojan Einari Wiikarin ruumis. Vainaja oli niiden kuuden nuorukaisen joukosta, jotka matkalla kotikylästään Lavansaarelle, joutuivat matkallaan, lähtöpaikalta tapahtuneen ilmiannon johdosta, punakaartilaisten vangiksi. Joukkuetta lähdettiin sittemmin muutama päivä myöhemmin keskellä yötä muka viemään tutkintoa varten Kotkaan, mutta joista viisi sinne vietäessä jäällä ryöstettiin alastomiksi ja murhattiin, mutta kuudes haavoittuneena onnistui murhamiesten käsistä, yön pimeyden tähden, päästä karkaamaan ja onnistui sittemmin yksityisten huostassa säilyttämään henkensä. Wiikarilta oli lyöty takaraivo murskaksi. Kadoksissa ovat vielä neljän ruumiit."

        ^^Onko ihme että Valkoisissa tälläiset punikkien teot herättivät vihaa ja kostonhalua?

        "Lasitehtaan työmies Edvard Kurko oli vapaussodan aikana toiminut Harjuhovin punakaartin päällikkönä. Hän tunnusti olevansa syyllinen neljään murhaan, nim. Luotsi Anton Nurmisen ja talonpoikien Matti Heijarin, Anton Talsin ja Matti Talsin. Sitä paitsi hän on kaiken todennäköisyyden mukaan ollut osallisena talonpoikien Einari Harjusen ja Taneli Hauhion murhaan ja 2-3 muuhun murhaan, vaikka hän kieltääkin tämän. Harjun hovin punaisella esikunnalla oli tapana hukuttaa uhrinsa läheisen joen avantoihin. Tästä joesta löytyi kahdeksan ruumista. Kaikkiaan murhattiin näillä seuduilla noin 20 henkeä."

        ^^Millaisen tuomion punikkityömies Kurko olisi tänäpäivänä teoistaan saanut?

        Elinkautisen eli max. 15 vuotta jonka jälkeen Halonen armahtaisi hänet. Olisiko tuomio riittävä?


      • riittävä
        tehdä? kirjoitti:

        "Lasitehtaan työmies Edvard Kurko oli vapaussodan aikana toiminut Harjuhovin punakaartin päällikkönä. Hän tunnusti olevansa syyllinen neljään murhaan, nim. Luotsi Anton Nurmisen ja talonpoikien Matti Heijarin, Anton Talsin ja Matti Talsin. Sitä paitsi hän on kaiken todennäköisyyden mukaan ollut osallisena talonpoikien Einari Harjusen ja Taneli Hauhion murhaan ja 2-3 muuhun murhaan, vaikka hän kieltääkin tämän. Harjun hovin punaisella esikunnalla oli tapana hukuttaa uhrinsa läheisen joen avantoihin. Tästä joesta löytyi kahdeksan ruumista. Kaikkiaan murhattiin näillä seuduilla noin 20 henkeä."

        ^^Millaisen tuomion punikkityömies Kurko olisi tänäpäivänä teoistaan saanut?

        Elinkautisen eli max. 15 vuotta jonka jälkeen Halonen armahtaisi hänet. Olisiko tuomio riittävä?

        nykyäänkin miksei silloin?


      • "punikki"
        tehdä? kirjoitti:

        "Lasitehtaan työmies Edvard Kurko oli vapaussodan aikana toiminut Harjuhovin punakaartin päällikkönä. Hän tunnusti olevansa syyllinen neljään murhaan, nim. Luotsi Anton Nurmisen ja talonpoikien Matti Heijarin, Anton Talsin ja Matti Talsin. Sitä paitsi hän on kaiken todennäköisyyden mukaan ollut osallisena talonpoikien Einari Harjusen ja Taneli Hauhion murhaan ja 2-3 muuhun murhaan, vaikka hän kieltääkin tämän. Harjun hovin punaisella esikunnalla oli tapana hukuttaa uhrinsa läheisen joen avantoihin. Tästä joesta löytyi kahdeksan ruumista. Kaikkiaan murhattiin näillä seuduilla noin 20 henkeä."

        ^^Millaisen tuomion punikkityömies Kurko olisi tänäpäivänä teoistaan saanut?

        Elinkautisen eli max. 15 vuotta jonka jälkeen Halonen armahtaisi hänet. Olisiko tuomio riittävä?

        Kyllä,olihan hän punikki. Enemmän suomalanen kun sinä! tänne riviin vaan..minä tiputan..ja mitä isompi, sen paremi. Mitä korkeemmalta putoo sen parempi..


    • iglöh

      Maamme on ja oli julma.
      Esim miksi sakkorangaistukset ovat sadistisia...
      Joo ei lahtarit armoa tunteneet. Kuollut naapuri paras naapuri

      • sinnevaan

        Varsinkin jos naapuri oli ryssä!


    • ,,...mphjo

      Asia mitä kirjoitat pitää pitkälti paikkansa, mutta onko sinun mielestäsi punainen terrori oikeutus sille että valkoiset terrorisoivat vielä enemmän ja voitko vannoa etteivätkö valkoiset olisi terrorisoinneet joka tapauksessa?

      Saatat olla oikeassa siinäkin että valkoisten silmissä punaisten sotilaallisen avun hakeminen idästä oli maanpetturuutta, mutta mitä muuta sitten oli valkoisten hakema apu Saksasta?

      Oma kantani on että punainen terrori ei käy minkäänlaisena puolustuksena valkoisten terrorile. Samalla tavalla pitää todeta että oli punaisia kohtaan toimittu ennen sisällissotaa miten tahansa, ei myöskään siitä voi hakea oikeutta punaisten tekemille murhille. Joka tapauksessa valkoisten terrori oli moninkertainen joten sen puolustelu vetoamalla vastapuolen paljon pienempään toimintaan on aika huteralla pohjalla. Myös valkoinen puoli tapatti ja tuomitsi ihmisiä syistä joilla ei ollut paljoakaan tekoa itse sisällisodan kanssa. vanhoja kaunoja kostettiin molemmin puolin. Toisaalta esim. Kytäjän kartanon isäntä muistaakseni pelasti työmiehiään valkoiselta terrorilta, että sekä sankareita että roistoja mahtui varmasti molemmille puolille.
      En oikein ymmärrä mitä joku nykypäivänä voittaa lietsomalla yhä vihaa punaisia taikka valkoisia kohtaan. Ainakaan sellaisella asenteella ei ikinää saada puolueetonta kertomusta sisällisodasta aikaan.

      TR

      • blaah

        Joku luulee että Suomi on yhä epäitsenäinen ja kumartelee ties mihin suuntiin, kenties.


      • pitänyt....

        Olisiko pitänyt vallankumous ja murhatyöt painaa viilaisella ja silitellä päähän?


      • kiiluvasilmäisiä
        pitänyt.... kirjoitti:

        Olisiko pitänyt vallankumous ja murhatyöt painaa viilaisella ja silitellä päähän?

        valkoisia olisi voinut painaa välillä "viilaisella".

        "Olisiko pitänyt vallankumous ja murhatyöt painaa viilaisella ja silitellä päähän?"


      • oikeudessa

        "onko sinun mielestäsi punainen terrori oikeutus sille että valkoiset terrorisoivat vielä enemmän"

        Mihin perustat väitteesi että "valkoiset terrorisoivat vielä enemmän"? Onko maan laillista hallitusta vastaan vallankumoukseen nouseiden rankaiseminen mielestäsi terroria? Punaiset tuomittiin tekemistään rikoksista oikeuden käynneissä.

        "voitko vannoa etteivätkö valkoiset olisi terrorisoinneet joka tapauksessa?"

        Miksi maan laillista järjestystä ylläpitäneet olisivat mielivaltaisesti yhtäkkiä alkaneet "terrorisoida"? Vai oliko vieraan vallan miehittäjä joukkojen aseista riisuminen ja karkoittaminen takaisin Venäjälle, mielestäsi terrorisointia?

        "valkoisten silmissä punaisten sotilaallisen avun hakeminen idästä oli maanpetturuutta"

        No mitä se sinun silmissäsi sitten oli? Jos nyt SDP pyytäisi venäläisiä antamaan demareihin kuuluville suomalaisille aseita sekä pyytäisi venäläistä sotaväkeä auttamaan kaatamaan Suomen (oikeisto)hallituksen, niin mielestäsi se olisi ihan ok?

        "En oikein ymmärrä mitä joku nykypäivänä voittaa lietsomalla yhä vihaa punaisia"

        Totuuden (vihdoin) kertominen punaisten suorittamista murhatöistä ei ole vihan lietsontaa, vaan nimenomaan puolueetonta kertomusta vapaussodan syistä ja seurauksista.


      • valkoisilla

        on siinä, että valkoiset eivät olleet myymässä juuri saatua itsenäisyyttä kommunistiseen NL:oon. Tämän vuoksi valkoisten saama aseellinen apu Saksasta on täysin eri asia kuin punikkien maanpetturimainen toiminta.

        Mitä punaisten ja valkoisten terroriin tulee niin molemmat ovat luonnollisesti tuomittavia. Valkoisten terrori ei kuitenkaan ole sen tuomittavampaa tahi pahempaa kuin punaistenkaan, sillä eihän punikeilla ollut aikaa tai mahdollisuutta toteuttaa sitä terroriaan tuon enempää. Mikä on se takuu, että tuo olisi ollut maksimi määrä terroria punaisten taholta jos he olisivat voittaneet? Eli eikö olisi tullut yhtään ruumista enempää punaisten toimesta mikäli he olisivat voittaneet? Enpä usko. Ja jos katsotaan tovereiden esimerkkiä idässä niin tuo olisi ollut vasta alkusoittoa ruumiiden tehtailussa.

        Valkoiset rakensivat Suomesta hyvinvointivaltion sosialismista huolimatta. Tämän vuoksi katson, että vuodatettu veri on maksanut itsensä takaisin. Ilman kurinpalautusta kommunistit olisivat terrorisoineet tätä valtiota jo parin vuoden kuluttua uudestaan.


      • frade.
        valkoisilla kirjoitti:

        on siinä, että valkoiset eivät olleet myymässä juuri saatua itsenäisyyttä kommunistiseen NL:oon. Tämän vuoksi valkoisten saama aseellinen apu Saksasta on täysin eri asia kuin punikkien maanpetturimainen toiminta.

        Mitä punaisten ja valkoisten terroriin tulee niin molemmat ovat luonnollisesti tuomittavia. Valkoisten terrori ei kuitenkaan ole sen tuomittavampaa tahi pahempaa kuin punaistenkaan, sillä eihän punikeilla ollut aikaa tai mahdollisuutta toteuttaa sitä terroriaan tuon enempää. Mikä on se takuu, että tuo olisi ollut maksimi määrä terroria punaisten taholta jos he olisivat voittaneet? Eli eikö olisi tullut yhtään ruumista enempää punaisten toimesta mikäli he olisivat voittaneet? Enpä usko. Ja jos katsotaan tovereiden esimerkkiä idässä niin tuo olisi ollut vasta alkusoittoa ruumiiden tehtailussa.

        Valkoiset rakensivat Suomesta hyvinvointivaltion sosialismista huolimatta. Tämän vuoksi katson, että vuodatettu veri on maksanut itsensä takaisin. Ilman kurinpalautusta kommunistit olisivat terrorisoineet tätä valtiota jo parin vuoden kuluttua uudestaan.

        tämä vapaussota nimike on harkittua harhautusta valkoisten näkökulmasta katsoen,todellinen nimike on vääjämättömästi luokkasota, Suomen köyhällistö ja varakkaat vastatusten,torpparilaki sun muut ihmiset eriarvoiseen asemaan johtavat sorto toimenpiteet (tämä sama vana kylvetty perinne näkyy vielä tämänpäivän politiikassa) luokkasodan todelliset patolokiset tappajat(murhaajat)vapautettiin valkoisen siis voittajapuolen kunnian ja maineen vuoksi,tämä on ollut härskiä vastuun pakenemista ja syyn vierittämistä hävinneen osapuolen niskoille...!


      • Vapaussota!
        frade. kirjoitti:

        tämä vapaussota nimike on harkittua harhautusta valkoisten näkökulmasta katsoen,todellinen nimike on vääjämättömästi luokkasota, Suomen köyhällistö ja varakkaat vastatusten,torpparilaki sun muut ihmiset eriarvoiseen asemaan johtavat sorto toimenpiteet (tämä sama vana kylvetty perinne näkyy vielä tämänpäivän politiikassa) luokkasodan todelliset patolokiset tappajat(murhaajat)vapautettiin valkoisen siis voittajapuolen kunnian ja maineen vuoksi,tämä on ollut härskiä vastuun pakenemista ja syyn vierittämistä hävinneen osapuolen niskoille...!

        Se oli Vapaussota! Katso kenraali A. F. Airon haastattelu alla olevasta linkistä.
        Kenraali Airo perustelee asian.

        http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=3&t=&a=6838


      • opettele perusasiat
        valkoisilla kirjoitti:

        on siinä, että valkoiset eivät olleet myymässä juuri saatua itsenäisyyttä kommunistiseen NL:oon. Tämän vuoksi valkoisten saama aseellinen apu Saksasta on täysin eri asia kuin punikkien maanpetturimainen toiminta.

        Mitä punaisten ja valkoisten terroriin tulee niin molemmat ovat luonnollisesti tuomittavia. Valkoisten terrori ei kuitenkaan ole sen tuomittavampaa tahi pahempaa kuin punaistenkaan, sillä eihän punikeilla ollut aikaa tai mahdollisuutta toteuttaa sitä terroriaan tuon enempää. Mikä on se takuu, että tuo olisi ollut maksimi määrä terroria punaisten taholta jos he olisivat voittaneet? Eli eikö olisi tullut yhtään ruumista enempää punaisten toimesta mikäli he olisivat voittaneet? Enpä usko. Ja jos katsotaan tovereiden esimerkkiä idässä niin tuo olisi ollut vasta alkusoittoa ruumiiden tehtailussa.

        Valkoiset rakensivat Suomesta hyvinvointivaltion sosialismista huolimatta. Tämän vuoksi katson, että vuodatettu veri on maksanut itsensä takaisin. Ilman kurinpalautusta kommunistit olisivat terrorisoineet tätä valtiota jo parin vuoden kuluttua uudestaan.

        "on siinä, että valkoiset eivät olleet myymässä juuri saatua itsenäisyyttä kommunistiseen NL:oon. Tämän vuoksi valkoisten saama aseellinen apu Saksasta on täysin eri asia kuin punikkien maanpetturimainen toiminta. "

        Niipä, mitään ei myyty!
        Sen sijaan valkoiset olivat valmiit myymään itsenäisyyden ja tekivät siitä jopa paperin. Tuo sopimus olisi tullut voimaan jos Saksa olisi voittanut I-maailmansodan. Tuosta punaisten itsenäisyyden myynnistä ei ole mitään konkreettista paperia / todistetta, ei mitään muuta kuin huhuja joilla pyrittiin oikeuttamaan silmitön kosto. Sen sijaa tuosta Saksan ja Suomen välisestä sopimuksesta löytyy paljon todisteita ja voimme olla kiitollisia siitä että Saksa meni häviämään, tuon sopimuksen ehdot olivat sen verran kovat.


      • Oli laki ja

        Ei ollut mitään valkoista terroria. Oli laki ja asetukset kunka maahan saadaan palautettua mahdollisimman nopeasti rauha ja harmonia.


    • terrorin uhreja.

      Aaltio Juho Werner 13.8.1889 Kymi Aaltio Kalle Fredrik 20.12.1882 Nurmijärvi Aalto Aapeli Matinp. 15.5.1873 Kymi Aalto August Reinhold 4.1.1890 Metsämaa Aalto Einar Gerhard 24.9.1899 Forssa / Tammela Aalto Emil Kustaanpoika 12.9.1860 Hattula Aalto Frans Jalmar 24.9.1891 Vampula Aalto Helena 18.11.1898 Kaarina Aalto Johannes Ilmari 22.7.1885 Valkeala Aalto Juho Vihtori Matinpoika 29.6.1878 Suoniemi Aalto Kalle Johan 31.5.1887 Sääksmäki Aalto Kalle Kustaa 20.3.1885 Lappee Aalto Karl Evert 26.3.1882 Nurmijärvi Aalto Kustaa Iivari 22.8.1866 Sääksmäki Aalto Kustaa Kallenpoika 30.1.1880 Sääksmäki Aalto Kustaa Robert 20.2.1889 Nurmijärvi Aalto Mikko Antinp. 11.9.1865 Forssa / Tammela Aalto Oskar Rikhard 29.3.1876 Maaria Aalto Otto Vilhelm 19.5.1878 Lapinjärvi Aalto Väinö Kustaa 20.5.1888 Janakkala Aaltonen Ali 1884 Viipuri Aaltonen Amanda Jaakontr. 22.8.1862 Forssa / Tammela Aaltonen Anshelm 15.6.1887 Hämeenkyrö Aaltonen Antti Tampere Aaltonen Antton 23.2.1872 Forssa / Tammela Aaltonen Aukusti Kaarlenpoika 9.1.1872 Pälkäne Aaltonen Emil Vilhelm 26.6.1871 Urjala Aaltonen Gösta Konstantin 25.11.1899 Somero Aaltonen Hugo Fredrik Kustaanp. 14.7.1892 Hämeenlinna Aaltonen Ivar Wihtorinpoika 7.11.1886 Eurajoki Aaltonen Johan Justus 27.2.1878 Pusula Aaltonen Johannes 4.1.1874 Tammela Aaltonen Juho Fredrik 23.11.1873 Ahlainen Aaltonen Juho Viljo 28.5.1891 Iitti Aaltonen Kalle Kustaa 24.4.1887 Hämeenlinna Aaltonen Kustaa Helsinki Aaltonen Leo Elias 17.4.1888 Espoo Aaltonen Manda Padasjoki Aaltonen Matti Samuli Matinp. 27.9.1891 Jokioinen Aaltonen Matti Samulinp. 22.5.1865 Forssa / Tammela Aaltonen Niilo Akseli 23.3.1897 Karinainen Aaltonen Paavo Albert 17.6.1896 Maaria Aaltonen Paul Hjalmar 25.1.1897 Hollola Aaltonen Roopert Vanaja Aaltonen Uuno Helsingin pitäjä Aaltonen Väinö Nikolai 15.12.1899 Somerniemi Aaltonen Werner 17.9.1894 Hämeenlinna Aaltonen Yrjö Alfred 1.4.1899 Lieto Aapro Wiktor Eliaksenpoika 25.12.1883 Miehikkälä Aarnio Eljas Teodor 7.3.1890 Säkylä Aarnio Frans Mikael 30.9.1872 Siuntio Aarnio Frans Werner 5.3.1887 Kokkola Aarnio Johan Fredrik 5.7.1895 Helsinki s Aarnio Johannes Antinpoika 20.1.1889 Vehkalahti Aarnio Nestor Arvi 24.12.1886 Kiukainen Aarnio Urho Aksel 31.10.1896 Helsinki p Aarnisalo Klas Fredrik 1.2.1896 Vihti Aarto Valerian Kallenpoika 19.2.1889 Hauho Aatanen Uuno 1898 Nummi Adamsson Antti Kustaa Abrahaminpoika 5.5.1877 Uusikirkko VL Adamsson Emil Juhonp. 19.8.1886 Kymi Adamsson Gustaf Vilhelm Valfrid 25.6.1896 Pernaja Ahjo Armas Ossian 1890 Joutseno Ahl Kaarlo 1883 Sammatti Ahlberg Aarne Arttur Juliuksenpoika 20.6.1900 Valkeala Ahlberg Johan Edvin 10.10.1898 Helsinki sr Ahlfors Aaprami Aamos 11.2.1853 Kauvatsa Ahlfors Axel Viktor 25.9.1886 Karjaa Ahlfors Frans August 10.10.1861 Alastaro Ahlfors Oskar Ferdinand 28.10.1889 Helsingin pitäjä Ahlfors Vilh

    • uudestaan, perkele,

      jos ei hommat rupee muuttumaan saatana!

    • punikkilahtarit

      Viipurin lääninvankilassa tehtyä joukkomurhaa on pidetty yhtenä punaisten terrorin pahimpana ja järjestelmällisimpänä teloituksena. Tapahtumat alkoivat illalla 27.4., kun lääninvankilaan saapui punakaartin päällikkö Hjalmar Kaipaisen juovuksissa oleva joukko. He takavarikoivat vartijoilta aseet ja ryhtyivät pitämään tutkintoa. Kaikki "poliittiset vangit", valkoiset ja heiksi epäillyt, yhteensä 42 miestä, erotettiin muista erilliseen selliin, josta heitä haettiin viiden miehen ryhmissä ammuttaviksi. Vangit kuitenkin ryhtyivät vastarintaan ja syntyneessä tulitaistelussa punakaartilaiset heittivät käsikranaatteja ja ampuivat pakenevia vankeja kaikkiaan 30.

      Suurin yksittäinen terroriteko tapahtui Kouvolassa ja Korialla, joissa surmattiin 130 henkilöä.

      Kirjassa "Henkilötappiot Suomen sisällissodassa" esitellään yhdeksän punaisten tekemää joukkomurhaa. Uhrien lukumäärä näissä joukkoteloituksissa vaihteli 10-30 välillä.

      ^^Eli ketkähän niitä lahtareita olikaan?

      • tykönänsä

        miettiä.

        Lampinen    Onni Osk.    29.4.1881    Lammi
        Lampinen    Oskar    25.4.1893    Helsinki p
        Lampinen    Toivo    5.7.1890    Petäjävesi
        Lampinen    Wilhelm    21.9.1881    Hyvinkää
        Landén    Henrik Emil    9.3.1888    Vihti
        Landén    Karl Einar    23.12.1887    Vihti
        Landén    Viktor Einar    26.12.1897    Vihti
        Landstedt    Herman Fridolf    10.7.1886    Tampere
        Lang    Ananias    9.3.1889    Hyvinkää
        Lankinen    Aapeli Aapelinpoika    14.7.1892    Leppävirta
        Lankinen    Salomon Tahvonpoika    24.4.1880    Uusikirkko VL
        Lankinen    Salomon Yllönpoika    8.5.1882    Uusikirkko VL
        Lanne    Frans Wilhelm    6.11.1864    Harjavalta
        Lanne    Viktorinus    26.3.1875    Kiukainen
        Lantonen    Kalle Ville    18.6.1869    Akaa
        Lantta    Emil Sylvesterinpoika    2.3.1885    Muolaa
        Lapitski    Dmitri Grigorjevitš    1901    
        Lappalainen    Oskar Albininpoika    9.8.1892    Kangaslampi
        Lappalainen    Rikard    12.4.1888    Lapinlahti
        Lappalainen    Yrjö Henrik    8.4.1893    Kymi
        Lappi    August Samulinpoika    18.8.1876    Uusikirkko VL
        Lappi    Eevert Jaakonpoika    15.10.1888    Hamina
        Larsen    Karl Erik Albin    3.4.1898    Pernaja
        Larsson    Karl Fridolf    3.10.1897    Perniö
        Larsson    Sven    1888    Tammela
        Lassila    Hilja    1902    Sääksmäki
        Lassila    Johan Abrahamsson    8.9.1858    Pernaja
        Latonen    Riku    1891    Orivesi
        Latoniittu    Vihtori Gabriel    23.3.1893    Kiikka
        Latva    Frans Oskar    17.6.1895    Ahlainen
        Latva    Kaarle Ferdinand    10.4.1878    Pusula
        Latva    Kalle Nestori Kallenpoika    19.1.1890    Oripää
        Latvala    Kustaa    28.4.1882    Kalvola
        Laukas    Taavetti Malakianpoika    16.2.1875    Luumäki
        Laukkala    Johannes    8.7.1884    Mäntsälä
        Laukkanen    Antti Fabian    31.3.1872    Pielavesi
        Laukkanen    David Antinpoika    15.5.1883    Ruokolahti
        Laukkanen    Johan Henrik Antinpoika    11.8.1890    Uusikirkko VL
        Laukkanen    Pekka    10.8.1895    Viipuri
        Laukkarinen    Vilhelm    12.6.1891    Viipuri
        Laukkonen    Karl Viktor    24.3.1896    Kokkola
        Laulainen    Taavetti Otonp.    24.10.1869    Jämsä
        Launonen    Kalle    8.8.1892    Kemi
        Laurén    Edvard Engelbert    12.2.1870    Forssa / Tammela
        Laurén    Eemil       Vihti
        Laurén    Kalle Gabriel    15.5.1876    Sääksmäki
        Laurén    Martin    21.3.1894    Pusula
        Laurén    Martta Emilia    26.9.1895    Tyrväntö
        Laurikainen    Alvar    1900    Iitti
        Laurila    Eevald    14.2.1895    Jaala
        Laurila    Einar Reinhold    25.10.1893    Pyhtää
        Laurila    Elias    31.12.1871    Kotka
        Laurila    Fanny Florin    18.10.1881    Hämeenlinna
        Laurila    Fredrik    9.5.1873    Urjala
        Laurila    Johan Edvard    20.3.1856    Akaa
        Laurila    Jooseppi Ilmari Kustaanpoika    24.10.1890    Hauho
        Laurila    Lauri Richard Kallenpoika    7.2.1889    Koivisto
        Laurila    


    • nuoret neitoset

      21.3. Luumäellä Taavetin punakaarti otti kiinni 9 Haminalaista, joukossa kaksi neitosta, jotka ammuttiin Huopananvirran sillalla ja viskattiin jokeen.

      Nuorin teloitetuista oli juuri seitsemäntoista vuotta täyttänyt Eugen Makonin.

      Taavetin punakaartin päälikkö halusi surmata joukossa olleet kaksi nuorta neitosta henkilökohtaisesti. Hän ampui neidot yhdellä laukauksella sivusta, koska he istuivat reessä vierekkäin.

      • ABCD-

        Mielenkintoinen ja asiallinen viestiketju punaisten terrorista Suomessa Vapaussodan,ja sitä edeltäneen ajan,aikana.Olen itsekin tutustunut eri lähteiden kautta kyseisen ajan punaisten terroriin.

        Tämä punainen terrori tavallaan unohtui 1939-1940,kun Vapaussodan aikaiset viholiset eli valkoiset ja punaiset taistelivat yhdessä rintarinnan Talvisodassa ulkoista hyökkääjää vastaan.

        Jatkosodan jälkeen tilanne muuttui siksi että Suomeen tuli se ns."uusi komento" ja alkoivat "vaaran vuodet"-jotka kestivät periaatteessa NL:n hajoamiseen asti-ja Vapaussodan historia ja Vapaussodan terrori värittyi yhteen ainoaan suuntaan eli valkoisten suuntaan ja toisen värisestä osapuolesta tehtiin viattomia marttyyreja.

        Oikeastaan vasta 1990-luvulla ja siitä eteenpäin omia nurkkia alettiin siivoamaan todella perusteellisesti myös Vapaussodan aikaisen punaisen terrorin suhteen.

        Vapaussodan ajan punaisten terrorikeskukset keskittyivät lähinnä rautatieasemien solmukohtiin joiden hallussapitäminen oli punaisille elintärkeää mm.Neuvosto-Venäjälle ulottuvan Viipurin radan takia.

        Suurimmat punaisten terrorikeskukset sijaitsivat Kouvolassa ja Akaan Toijalassa.

        Akaan Toijalan punaisten "lentävät osastot" terrorisoivat mm.Kylmäkosken,Metsäkansan ja Vesilahden alueilla.

        Eräs heidän johtajansa oli sittemmin Neuvosto-Venäjälle paenneen Eero Rahjan lisäksi "Suinulan teurastajana" tunnetuksi tullut Tuomas W.Hyrskymurto.

        Tuomas W.Hyrskymurron käskystä yli 20 Mustialan maatalouskoulun oppilasta ammuttiin junanvaunuun Kuurilan asemalla kevättalvella 1918.

        Tuomas W.Hyrskymurto pakeni myös Neuvosto-Venäjälle tavaten kohtalonsa Kuusisen klubin murhissa.


    • 1917

      Konttoristi G.G Nybergin surmaaminen oli ensimmäinen punaista terroria ennakoiva tapaus.

      Töitten päättymisen jälkeen kokoontui suuri joukko työmiehiä Frans Malmin huvilalle. Huvilalta lähti neljä aseistettua, noin 15 - 20 miehen vahvuista joukkoa, yksi Malmin rautatieasemalle, toinen Mosabackaan (Tikkurilaan johtava tie), kolmas Tapaninkylään (Kirkonkylään vievä Hämeentie) ja neljäs hautuumaan tienoille (kaupunkiin johtava tie). Tehtävänä oli estää poliisien ja suojeluskuntalaisten pääsy Malmille, sekä epäilyttävien henkilöiden pidättäminen.

      Konttoristi Gunnar Nyberg saapui Malmin asemalle junalla Helsingissä hieman kello yhdentoista jälkeen illalla. Junasta laskeuduttuaan hän lähti kävelemään raiteiden poikki kotiaan kohden. Ratapihalla häntä vastaan tuli miesjoukko, joka kehoitti häntä pysähtymään. Nyberg ei jäänyt kyselemään syytä kehoitukseen, vaan yritti paeta, jolloin 18-vuotias varastomies Theodor Malm ampui häntä kohden haulikolla yhden laukauksen. Nyberg haavottui kuolettavasti ja kuoli hetkeä myöhemmin suureen verenhukkaan.

      Asemaa vartioivat työläiset osasivat odottaa "herras- poikia", eivätkä he epäröineet käyttää aseitaan kun tulija säntäsi pakoon.

      Oikeudessa apulaisnimismies Haupt syytti Theodor Malmia pikaistuksissa tehdystä taposta, joka kuitenkin osoitti törkeää raakuutta, olihan Malm asettunut aseistettuna "väijymään" asemalla liikkuvia ja ottanut itselleen oikeuden puuttua ihmisten liikkumiseen.

      Kunnantalon piirityksen ja suojeluskuntalaisten pidätyksen yhteydessä takavarikoidut ja myöhemmin leipuri Leinosen hallussa olleet aseet oli jaettu kaartilaisille.

      Apulaisnimismies Haupt tutki Nybergin ampumista ja suoritti Malmin pidätyksen lokakuun puolivälissä. Troberg pidätytti Leinosen ja Toivosen 23. syyskuuta jälkeen.

      • punaiset aloitti lahtaamaan

        ja tappoi 1700.Valkoiset kosti tappamalla 30 000 ja että oli oikein.No siten seuraavaksi on ilmeisesti oikeutettu punaisten vuoro kostaa ja samassa suhteessa tappaa ihan oikeutetusti 550 0000 porvaria.Menisi samaan suhteeseen.

        Eikun talkoisiin


      • kosto?
        punaiset aloitti lahtaamaan kirjoitti:

        ja tappoi 1700.Valkoiset kosti tappamalla 30 000 ja että oli oikein.No siten seuraavaksi on ilmeisesti oikeutettu punaisten vuoro kostaa ja samassa suhteessa tappaa ihan oikeutetusti 550 0000 porvaria.Menisi samaan suhteeseen.

        Eikun talkoisiin

        Tai okei.. jos se että murhaajia ja maanpettureita rankaistaan on kostamista, (ja kosto on pahasta?) niin miksi me nytkin rankaisemme murhaajia laittamalla heidät vankilaan?

        Eikö siinä tapauksessa kaikki joukkomassamurhaajat pitäisikin päästää vapaaksi nytkin?


      • muistissa
        kosto? kirjoitti:

        Tai okei.. jos se että murhaajia ja maanpettureita rankaistaan on kostamista, (ja kosto on pahasta?) niin miksi me nytkin rankaisemme murhaajia laittamalla heidät vankilaan?

        Eikö siinä tapauksessa kaikki joukkomassamurhaajat pitäisikin päästää vapaaksi nytkin?

        ,että vaikka rankaisu oli kohtalaisen kova ei se estänyt maanpettureita suunnittelemasta uutta PUNAKAPINAA Suomessa sitä varten oli esim MYYRÄ järjestö jne.


      • suunnitelmissa
        muistissa kirjoitti:

        ,että vaikka rankaisu oli kohtalaisen kova ei se estänyt maanpettureita suunnittelemasta uutta PUNAKAPINAA Suomessa sitä varten oli esim MYYRÄ järjestö jne.

        Totta, vallankumousta suunniteltiin vielä -70 (jopa -80 luvulla).

        Kommunistithan vielä tänäpäivänäkin avoimesti myöntävät haluavansa vallankumousta.


      • Tosi kokoomus >velalline...
        kosto? kirjoitti:

        Tai okei.. jos se että murhaajia ja maanpettureita rankaistaan on kostamista, (ja kosto on pahasta?) niin miksi me nytkin rankaisemme murhaajia laittamalla heidät vankilaan?

        Eikö siinä tapauksessa kaikki joukkomassamurhaajat pitäisikin päästää vapaaksi nytkin?

        Joo,aivan..ehdottomasti kaikki lahtarit riviin ja monttuun...olet oikeassa, kaikki maan petturit riviin ja monttuun..

        Punaiset oli suomalaisempia kun "valkoiset".. "valkoiset" oli ruotsinsuomalaisia ja saksalaisia..punikki oli se suo, kuokka ja "mä" ainut vaan,että kuokan omisti lahtari...

        Ei punikki varmasti päässyt edes helvetissä omilleen.....pomo on pomo helvetissäkin.


      • ABCD-
        suunnitelmissa kirjoitti:

        Totta, vallankumousta suunniteltiin vielä -70 (jopa -80 luvulla).

        Kommunistithan vielä tänäpäivänäkin avoimesti myöntävät haluavansa vallankumousta.

        Niin sanottu vallankumous,tai paremminkin vallankaappaus,oli SKP:n suunnitelmissa heti sotien jälkeen kun SKP oli laillistettu.

        1960-luvulla Suomen siirtymistä sosialismiin ja kommunismiin pidettiin SKP:ssa itsestään selvänä asiana.Ainoastaan siitä oli erimielisyyttä että tarvitaanko vallankumoukseen (vallankaappaukseen) kättä pidempää.

        SKP:ssa ei otettu huomioon sitä,että Suojelupoliisi oli soluttanut SKP:n.Soluttautujia kutsuttiin raportoijiksi.Erityisesti presidentti Kekkosen aikakaudella.Silloin SKP:ssa olleet raportoijat kertoivat kaiken kuulemansa Suojelupoliisille joka puolestaan raportoi Kekkosta.Näin Kekkonen tiesi kaiken SKP:n ja sitä kautta myös NKP:n aikeista.Esimerkiksi noottikriisi ei tullut Kekkoselle yllätyksenä.Voi olla,että Suojelupoliisista silloin käytetty lisänimi "Presidentin poliisi",juontui juuri edellä esille tulleista seikoista,

        1970-luvulla alkoi ilmiö jota kutsuttiin taistolaisuudeksi.Silloin erityisesti nuoriso marssi eteenpäin
        "O.W.Kuusisen viitoittamaa tietä" kohti kommunistista yhteiskuntaa.Tätä tietä alkoivat "marssia" monet muutkin kuten sen ajan historiasta on luettavissa.Kun Suomessa silloin vannottiin O.W.Kuusisen nimeen,Ranskan nuoriso puolestaan vannoi Mao Tse Tungin nimeen.

        Eduskuntaan 1970-luvun alussa valitut nuoret vasemmistoradikaalit tekivät jopa lakialoitteen jonka mukaan Neuvostoliiton arvostelu oli kriminalisoitava ja sellaiseen syyllistyneitä täytyisi rangaista joko sakolla tai enintään puolen vuoden vankeudella.Aloitetta ei hyväksytty eikä lakia säädetty.

        1970-luvun lopulla nuorison innostus Kuusislaisuuteen hiipui ja 1980-luvulla tilalle tulivat rauhanliikkeet.

        1980-luvulla Gorbatsovin valtakaudella NKP:n rahallinen tuki ulkomaalaisille veljespuolueille loppui ja SKP meni konkurssiin.


    • pateettista natsikirjoittelua

      Ihmetyttää 1918 vapaussotaan osallistuneiden valkoisten joukkojen ja kotijoukkojen outo seksinvastaisuus.Liekö se syynä murhavimmaan naisia ja siviilejä kohtaan.

      Ilmapiiri sen ajan porvariepiireissä ja valkoisessa ideologiassa oli äärimmäisen seksikielteinen.Suurin osa oli kasvanut ääriuskonnolliseen lestadiolaiseen ja körttiläiseen maailmaan jossa seksi oli olemassa vain lasten tekoa varten.Sen aikaisissa tieteellisissä terveysjulkaisuissa vakavasti todettiin että naisen orgasmi on turha suvunjatamisen kannalta.

      Pappeja ja valistusintoilijoita tuntui suuresti ärsyttävän työväestön avoin seksuaalisuus joka koettiin likaisena ja eläimellisena toimintana.
      Tällainen irstas aines piti heidän mielestään poistaa maailmasta.

      Köyhälistön ja työvaen piirissä seksi oli luonnollinen ja ehkä ainoa ilonaihe raskaan raadannan lomassa ja se tuntuu ihan ymmärrettävältä. Paroneita ärsytti suunnattomasti rengit ja piiat jotka työaikana saattoivat keskellä kirkasta päivää hoitaa hommat. No eipä sitä yöllä paljon aikaa tainnut jäädä kun nukkuakin piti.

      Pohjanmaan pappismiehet kutsuivat työläisnaisia nartuiksi ja huoriksi(susinartuiksi) ja että he levittävät tauteja ym.ym.

      Tosiasiassahan esim. herpes kulkeutui Suomeen jääkärien mukana Saksasta jossa heille oli ikiomat bordellit.

      1918 tämä patoutunut seksuaalinen angsti purkautui massateloituksina.Teloituksista ja murhaamisesta tuli valkoisille seksin korvike.

      • ei ole natsismia

        "Liekö se syynä murhavimmaan naisia ja siviilejä kohtaan."

        No kerroppa mikä oli syynä punikkien murhavimmaan...jopa nuoria tyttöjä kohtaan? >>
        "Taavetin punakaartin päälikkö halusi surmata joukossa olleet kaksi nuorta neitosta henkilökohtaisesti. Hän ampui neidot yhdellä laukauksella sivusta, koska he istuivat reessä vierekkäin."

        "työväestön avoin seksuaalisuus joka koettiin likaisena ja eläimellisena toimintana."

        Oliko ihme että koettiin "likaisena ja eläimellisenä", koska he raiskasivat yhtessä veläläisten kanssa useita suomalaisneitoja. Kun kunnon suomalaismiehet koittivat estää raiskaukset, heidät tapettiin!


      • Opiskelija 19 v

        "korpikirjaija" ja suuri humanisti ei arvostanut sexiä ensinkään. Ei ainakaan alemman luokan n...sta. Hänestä sellainen oli eläimellistä, "susien naintia" josta sikisi vai kommunisteja yhteiskunnan eläteiksi. Siksi hänen mukaansa köyhälistönaiset oli syytä tappaa. Oliko Iki sitten suuri humanisti vai runkkari, siitä ei historia kerro.


      • Niin tai näin
        Opiskelija 19 v kirjoitti:

        "korpikirjaija" ja suuri humanisti ei arvostanut sexiä ensinkään. Ei ainakaan alemman luokan n...sta. Hänestä sellainen oli eläimellistä, "susien naintia" josta sikisi vai kommunisteja yhteiskunnan eläteiksi. Siksi hänen mukaansa köyhälistönaiset oli syytä tappaa. Oliko Iki sitten suuri humanisti vai runkkari, siitä ei historia kerro.

        Hän oli itse perso "perseelle" Häntä syytettiin jopa vihollisen asiamieheksi, aikanaan. Lapsia sikisi sinne ja tänne. Ei hänen puheisiinsa (kirjoituksiin) voi suhtautua vakavasti.


    • vastaisku tulee

      Mielestäni punainen terrori iski ahneeseen johtavaan luokkaan juuri samoin tavoin, kuin kauan jatkunut johtavan luokan terrori oli kohdellut köyhiä. Sitä saa mitä tilaa.....
      Rikkaat ja papit yhdessä olivat riistäneet ja alistaneet, ja niin se mitta vaan tuli täyteen.

      Rankaisuna 1918 punaiset ja työväki taas kerrn lyötiin ja teurastettiin maan rakoon. On muuten pysyneetkin kauan lyötyinä.
      Mutta esim. nykyinen ahne ja alistava kokoomus-kepu politiikka synnyttää punaisen aatteen uudelleen. Sama kaiku on askelten...

      • vaitten

        ....punanen siitä ylös nousee...enää. No ihmiset joutuvat nykyään eriarvoisiin tielanteisiin nykyään. SDP voisi muuttaa omia aatteitansa sen mukaan, miten yhteiskunta "makaa". Nyt kannattaa olla pakolaisvastainen. Hokema voisi olla : "suomalaisen työmiehen leipä on nyt kortilla, älä äänestä pakolaiskeskeistä puoluetta".
        Näin Leninin opit toteutuu.


    • lue enemmän ja luule

      koonnut paksun kirjan niistä ja toisen kirjan sitten valkoisten terrorista.

      • nassulihär

    • Myötätuntoa kaikille

      Kaikkihan sen tietää, että valkoinen terrirismi oli monin kerroin pahempaa kuin -punainen. Puolueetonta tietoa valtion painatuskeskuksen kirjasarjassa, punaisen suomen historia 1918. Aikoinaan ko. sarja oli jokaisessa kunnan kirjastossa omassa hyllyssä. Jostain syystä nämä ovat hävinneet käytöstä, eikä uusia ole hankittu tilalle. Valitettavasti. Esimerkkinä Pornaisten kunnankirjasto jossa on vain esillä punakaartin sota 1 ja 2. Valkoinen terrorismi kytee näin vieläkin tänä päivänä. Ps. valkoinen terrorismi oli tunnettua jo ennen kansalaissotaa, vaikkei varsinaisesti ketään tapettu.

      • Valkoiset armahtivat

        pääosan punaisista terroristeista. Vuoden 1918 lopussa oli leireillä jäljellä vain vajaa 7 000 pahinta rikollista. Noin 55 000 oli armahdettu. Jo keväällä -18 oli noin 15 000 punaista armahdettu ja päästetty suoraan kotiin.


    • Think positive
      • tutkija alpo

    • Think positive

      Kun aseisiin tartutaan, niitä pitää myös käyttää ja toimittaa kaikki mahdolliset maan poveen. Punaiset saivat kolmen ja puolen kuukauden aikana taisteluissa ja terrorissa hengiltä korkeintaan 5000 ihmistä - äärimmäisen kehno suoritus. Se on keskimäärin alle 50 kuolonuhria päivässä ja kertoo täydellisestä osaamattomuudesta ja suunitelmallisuuden puutteesta.

      Jos tehdään vallankumous, on pyrittävä näihin tavoitteisiin:

      1) Kolmasosa kansasta tapetaan.
      2) Kolmasosa suljetaan pakkotyöleireille nälkäpalkalla hyödyttämään yhteiskuntaa.
      3) Kolmasosa voi jäädä vapauteen elämään normaalia elämää.

      Mitään noista tavoitteista Suomen punaiset eivät tosissaan edes yrittäneet. Kapinan kannatus oli liian vähäistä, lisäksi johto oli heikkoa ja selkeät strategiat puuttuivat täysin.

      • Nykäpäivä

        Ja sitten väitetään, että hulluja nuo roomalaiset......yllä käyty "väittely" todistaa, että ne ovat lähempänä, kuin arvaammekaan...


    • kailotin

      Tarvitaan uutta tutkimusta, että punaisten tekoset tulevat kattavasti ilmi. Varsinkin jatkosodan jälkeen tutkimusta on tehty lähinnä punaisten näkökulmasta ja punaisten tiedotusperiaatteilla ja moraalilla. Puolueetonta tutkimusta on yhä vaikea löytää!

    • Think positive

      Punainen terrori oli satunnaista ja hajanaista, johtuen punaisten heikosta motivaatiosta, kehnosta organisaatiosta ja humanistisista johtajista. Kun tehdään vallankumous, täytyy ainakin kolmasosa kansasta tappaa ja toinen kolmasosa orjuuttaa pakkotyöleireille. Suomen punaiset eivät päässeet kuin surkeaan murto-osaan näistä vähimmäistavoitteista. Valitettavasti punainen terrori epäonnistui lähes täydellisesti.

    • Punaiset joukkomurha

      Punaiset joukkomurhaajat toimivat rintamaesikuntien käskyistä ja niiden alaisina. Heitä olivat mm. Juho Vuori Akaalta ( kymmeniä murhia), Kalle Tanner Toijalasta ( yli 20), Vihtori Saarinen Kouvolasta ( noin sata), Jaakko Uski Haminassa , Lauri Kara Hyvinkäältä ( yli 20), Arvid AHO LUUMÄELTÄ, HEIKKI KALJUNEN KARJALASTA, AARRE- DAVIDSSON HELSINGISSÄ JA PORVOOSSA ( yli 20) JA PITKÄ RIVI MUITAKIN. UHRIT OLIVAT LAINKUULIAISIA KANSALAISIA, JOIDEN RIKOKSENA OLI LAILLISEN HALLITUKSEN KANNATTAMINEN.

      MIKSI PUNAISTEN JOUKKOMURHAAJIEN PYSÄYTTÄMISEKSI EI TEHTY MITÄÄN? Heidän tilillään on pääosa 1400-1600 murhasta.

      Nämä jallut ja jussit ovat harrastelijoita heidän rinnallaan.
      Saaren Jallu muuten joutui oikeuteen teoistaan.

    • Laki ja oortninki

      Valkoisten antamat tuomiot loppuivat kutakuinkin samalla hetkellä kun voitiin uskoa, että maanpetoksellinen toiminta ei elvy enää hengenvaarallisiin mittoihin. Yhteiskunnan tasolla kiinnostus punaisten asioihin väheni samalla hetkellä mitättömäksi. Yli-innokkaat (yksityiset) harrastelijat jaksoivat vielä touhottaa aiheen kimpussa. Suurin aktiivisuus oli kuitenkin punaisilla itsellään, joiden joukosta alkoi nousta uusia maanpetoksellisia hankkeita. Koko maata uhkaava hengenvaara oli kuitenkin jo väistynyt.

      • ja oikeastihan

        Venäjän kykyä vallata Suomi liioiteltiin. Mitään "hegenvaaraa" ei koskaan ollut. Kaikki riippui siitä onnistuisiko tammikuun kapina lokakuun vallankumouksen tavoin.


    • rikokset

      Punainen terrori.

    • Anni Huttila

      Porvaristo ajoi maan työväkeä vastaan suunnattuun tuhoamissotaan ja sai sen sekä tavoitteensa, kymmenien tuhansien työväenaktiivien surmaamisen. Että mitä valittamista porvareilla siinä sodassa on.

      Vai olisiko pitänyt mennä niin, että porvareille ei olisi tullut laisinkaan omia tappioita, työväkeä olisi saatu rauhassa tappaa. Eihän se ihan niin mennyt eli katkeroituneet ihmiset naksauttivat muutamia pahimpia sodan aikaansaajia ja sekös lahtarien perinneyhdistyksiä vieläkin näkyy rassaavan.

      • ei ajannut

        Porvaristo ei kaapannut hallintorakennuksia Helsingissä tammikuussa 1918 ja aloittanut riehuntaa venäläisten kanssa Viipurissa.


      • Huttula valehtelee
        ei ajannut kirjoitti:

        Porvaristo ei kaapannut hallintorakennuksia Helsingissä tammikuussa 1918 ja aloittanut riehuntaa venäläisten kanssa Viipurissa.

        Puhdistuksissa teloitettiin noin 8 000 kapinaan ja muihin rikoksiin syyllistynyt.

        Yli 50 000 armahdettiin vielä -18 aikana. Se riepoo huttuloita silmittömästi edelleen.

        Punainen terrori alkoi jo marraskuussa -17, Punikit tappoivat viattomia ihmisiä n oin 20:n päivävauhtia sodan loppuun.


    • ö,vvmv

      Punainen terrori epäonnistui.

    • jj-öö

      punainen terrori.

    • tämäonnähty

      Punainen terrori jatkuu ja voi hyvin Mediassa.Seuraava askel on henkilöihin fyysisesti koskevaa.

    • Terrori-jatkuu

      tälläkin palstalla punikkien ja stallarien syytämällä valetulvalla.
      Onneksi löytyy rehellisiä suomalaisiaa sen torjujiksi.

    • hyvin.kävi

      Palstan punaterroristit pitävät punaterroria pienempänä vääryytenä kuin valkoisten terroria. Heidän mielestään punaterrorin olisi pitänyt olla suurempaa, kolmasosa kansasta olisi pitänyt eliminoida, jotta vallankumous olisi onnistunut. Leninin viitoittamien oppien mukaisesti.

      Luojan kiitos näin ei käynyt !

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      144
      2480
    2. Näetkö feminismin uhkana

      Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?
      Ikävä
      197
      1173
    3. Tykkäätkö halaamisesta?

      Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo
      Maailman menoa
      113
      1081
    4. Hinduilu on suurta eksytystä

      tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa
      Hindulaisuus
      389
      940
    5. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      298
      901
    6. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      66
      868
    7. Kyllä me vaan

      Tykätään toisistamme ❤️ siinä ei ole mitään väärää kenellekään
      Ikävä
      53
      851
    8. Miksi kaivata miestä

      jolla ei edes muna toimi?
      Ikävä
      90
      850
    9. Oot nainen kaunis

      muista hymyillä jatkossakin.
      Ikävä
      46
      839
    10. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      55
      789
    Aihe