Olen koko elämäni kärsinyt niistä alistamisen vammoista, fyysisestä ja psyykkisestä pahoinpitelystä mitä sain kokea lestadiolaisen äitini ja isäni taholta.
Äitini itse tunnusti että hän on ensimmäisen kerran piessyt minut niin lujasti jo vauvana että takamukseni olivat aivan violetin väriset.
Voitte vain kuvitella millaisia tuntemuksia tuollainen kasvatus jättää kaiken helvettiin joutumisen uhkailun ohella lapseen.
Ei tuu lapsosesta mitenkään kauheen luottavaista toisten ihmisten suhteen.
Tämä on aivan totta, tuo vauvana pieksäminen, mutta en ole koskaan ikinä kertonut sitä kellekään, koska se on niin suuri häpeä, että minun äitini teki jotakin noin kauheaa.
En tule ikinä paljastamaan tätä muualla kuin täällä näin anonyymisti.
Tämä ei ole lestadiolaisuuden parjaamista, koska en usko että yksin lestadiolaisuus oli tuollaiseen käytökseen syynä, osasyynä kuitenkin koska siihen aikaan korostettiin kovasti että joka vitsaa säästää se lastaan vihaa.
Lasten pahoinpitely oli muutenkin kovin tavallista 40- ja 50-luvuilla, se ei ollut edes rangaistavaa.
Monia lapsukaisia hakattiin jos ei nyt ihan päivittäin niin ainakin viikottain.
Mutta jälkensä on jättänyt nämä kasvatusmenetelmät ja katson olevani uskonnon uhri, on piesty, peloteltu, uhkailtu helvetillä ja muutenkin synnillä.
Tuli lapsesta pelokas ja estynyt.
Eikä helposti luota ihmisiin tällaisen pahoinpitelevän uskonnollisen kasvatuksen jäljiltä.
Olen rikkonainen lopun elämääni.
Äitini itse tunnusti että hän on ensimmäisen kerran piessyt minut niin lujasti jo vauvana että takamukseni olivat aivan violetin väriset.
Voitte vain kuvitella millaisia tuntemuksia tuollainen kasvatus jättää kaiken helvettiin joutumisen uhkailun ohella lapseen.
Ei tuu lapsosesta mitenkään kauheen luottavaista toisten ihmisten suhteen.
Tämä on aivan totta, tuo vauvana pieksäminen, mutta en ole koskaan ikinä kertonut sitä kellekään, koska se on niin suuri häpeä, että minun äitini teki jotakin noin kauheaa.
En tule ikinä paljastamaan tätä muualla kuin täällä näin anonyymisti.
Tämä ei ole lestadiolaisuuden parjaamista, koska en usko että yksin lestadiolaisuus oli tuollaiseen käytökseen syynä, osasyynä kuitenkin koska siihen aikaan korostettiin kovasti että joka vitsaa säästää se lastaan vihaa.
Lasten pahoinpitely oli muutenkin kovin tavallista 40- ja 50-luvuilla, se ei ollut edes rangaistavaa.
Monia lapsukaisia hakattiin jos ei nyt ihan päivittäin niin ainakin viikottain.
Mutta jälkensä on jättänyt nämä kasvatusmenetelmät ja katson olevani uskonnon uhri, on piesty, peloteltu, uhkailtu helvetillä ja muutenkin synnillä.
Tuli lapsesta pelokas ja estynyt.
Eikä helposti luota ihmisiin tällaisen pahoinpitelevän uskonnollisen kasvatuksen jäljiltä.
Olen rikkonainen lopun elämääni.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Suomalainen lasten kasvatus on pitkään ollut melko pitkään piiska ja muu rangaistus- tyyliä. Ei siinä lestadiolaiset ole yhtään sen kummempia olleet, vaan vanhemmat yleensä.
Ihmiset ovat luottaneet rangaistuksen parantavaan vaikutukseen eli sen luomaan pelkoon kivun kokemisesta. Psykologisesti ja kapeasti ymmärrettynä se onkin oikea, koska lapsi voi alkaa pelätä kipua eikä enää tee väärin.
Nykykasvatus taas on mennyt toiseen suuntaan. Lasta ei kasvateta ollenkaan eli annetaan ottaa elämänsä eväät mistä sattuu saamaan. Lapsella ei ole rajoja. Sen seurauksena lastenhuolto on ruuhkautunut, erilaiset tukitoimet eivät riitä alkuunkaan tarpeita vastaamaan. Kasvattajuus on ulkoistettu perheistä viranomaisille, joilla ei voi olla vanhemmuusidentiteettiä lapsen suhteen.
Toimin hyvin lähellä lastensujelualaa jo 30 v ja olen nähnyt ongelmien räjähtäneen käsiin. Milloinkaan ennen ei urani aikana ole ollut niin rikkinäisiä ja turvattomia lapsia kuin nykypäivinä. Ja mitä etelämmäksi lestadiolaisseuduilta tullaan, sitä enemmän rikkinäisyyttä kohtaavat viranomaiset.
Olipas viestisi hieman väkivallan hyväksymiseen kallistuvaa.
Sanot, että kun lapsi saa selkäänsä ja käy kipeetä hän oppii väärän ja oikean?
Mitähän väärää tuollainen alottajan kertoma pieni vauva olisi tehnyt ja mitä hän hakkaamisesta oppisi?
Luehan kasvatuspsykologia uudelleen.
En kyllä jaksais uskoa että sinun tyyppisesi ihminen tekisi jotakin lastensuojelutyötä.
Huhuh.
"Toimin hyvin lähellä lastensujelualaa jo 30 v ja olen nähnyt ongelmien räjähtäneen käsiin. "
joopa joo.. miten edes ilkeät väittää että lapsia pitää hakata ja pieksää ja pelotella kuolemalla ja helvetillä, että niistä tulisi kunnollisia?
olet kyllä täysin epäpätevä sossuksi.
lähinnä olet sairas yksilö.
nykyisillä ongelmilla on hieman eri syyt kuin pieksäminen ja jeesustelu.
Edellisen viestin kirjoittaja keroti mielestäni sen tosiasian, että lapsi ja koirakin voidaan saada tottelemaan väkivallan avulla - se nyt vain on psykologinen tosiasia, että lapsi ja eläimetkin oppivat välttämään kipua ja kärsimystä ja elävät siten, että välttyisivät - tottelevat siis... Kirjoittaja ei mielestäni kuitenkaan millään tavoin hyväksynyt kyseistä käytäntöä, siis väkivaltaa kasvatuksellisena keinona.
On hyvä asia, että lasten ruumillinen kurittaminen on lainvastaista ja että vanhempia opetetaan turvautumaan terveeseen vuorovaikutukseen ja keskustelemiseen hakkaamisen sijasta.
Tunnen paljon lestadiolaisperheitä ja tuntemissani perheissä ei hyväksytä väkivallan käyttöä kasvatusmetodina. Lestadiolaisuudessakin on monenlaisia ihmisiä, jopa psyykkisesti häiriintyneitä, joten lestadiolaisuus sinänsä ei "pilaa" tai jalosta ketään, yksilöt ovat niitä hyviä tai huonoja kasvattajia.
Lestadiolaisten lisäksi tunnen myös monia muita perheitä, eri perheissä on erilaisia käytäntöjä ja täytyy valitettvasti todeta, että ei-lestadiolaisissa perheissä, ainakin siellä, missä kapakkakulttuuri on vallalla, pienten lasten turvattomuus ja pahoinpitelyille altistuminen on todellista.
juuri tuosta pieksämisestä tuleet.
kun heidän vanhempansa ovat jatkaneet pahoinpitelyn perinnettä.
Lestadiolaisuus ei ole mikään helppo uskonnoliisuuden muoto sellaisenaan toteuttaa eikä se mielestäni sovellukaan ihan jokaiikalle. Siksi mielestäni olisi hyvä kun perheet eivät painostaisi lapsiaan tähän uskonnollisuuden suuntaan, vaan ymmärtäisivät että Herra viljansa korjatkoon.
Äitisi oli varmaan itsekin saanut aika rajun kasvatuksen lapsuuden kodissaan ja itsekin jo sen verran kireä ja hermostunut, että jatkuva lapsen itku vei ymmärryksen.
Se että sinä olet noinkin hyvin selvillä siitä mitä sinun sisäisessä maailmassasi tapahtuu on tosi hyvä asia. Suosittelisinkin sinulle jatkoon terapiaan menoa. Siellä käydään läpi ihmisen kokemaa elämää ja annetaan ymmärrystä kuinka näitä asioita ylipäästään ja voitetaan.
Jumala on rakkaus, sitä tietoisuutta ei ehkä äitisi pystynyt sinulle välittämään. Isä ja äiti eivät välttämättä onnistu kasvatustyössään, eikä kukaan onnistu siinä täydellisesti.
Ainoa joka osaa ja tuntee ihmisen on ihmisen Jumala. Vain Jumala on rakkaus, siksi meidän ei tulisikaan katsoa omiin tai muitten ihmisten tekemisiin, niistä ei koskaan paista uhrautuvaa rakkautta niinkuin Jeesuksen teosta paistaa meitä kaiken katkeroitamia ihmisiä kohtaan.
http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=28&t=68&a=1708
Kaiken kukkuraksi olivat minut adoptoineet.
Ja sitten pieksivät.
Siihen aikaan ei juuri tutkittu tulevia adoptiovanhempia ja heidän soveltuvuuttaan tai ajateltiin että kun ovat niin uskovaisiakin niin hyvä koti varmasti on.
Näin se biologinen äitikin oli ajatellut.
Huhuh.
Olen käynyt terapian,mutten ole selvinnyt näistä kokemuksista siltikään.
Kokemuksesi ovat aivan karmivia! Vanhempasi olisivat todennäköisesti olleet väkivaltaisia ilman että olisivat olleet lestadiolaisia.
Kristinusko on armoa! Ei tuollaista että lapsesta yritetään muka hakata pahuus pois.
Lestalahko on kyllä ihmeellinen että on säilynyt vielä niin sisäänpäinlämpiävänä!
Rukoilen puolestasi että löydät todella rakastavan, armahtavan Jumalan ja että vanhempasi tulevat synnintuntoon tekosistaan ja että heillä olisi selkärankaa edes pyytää anteeksi sinulta!
Ja lapsi joka saa tällaisen hakkaamis-syyllistämis-helvettiopin aivopesussa pienestä pitän,millaine ihminen hänestä tulee?
Sen verran sekopäinen että etsiessään omaa itseään voi olla monta mutkaa eessä ennenkuin pääsee kuiville tällaien myllytyksen jälkeen.
Jollain tapaa herkkähermoinen tai sitten liian kova, mitä luulette? Miten käy?
On kuitenkin hyvin traumaattista ajatella myös sitä henkistä väkivaltaa, jota kohdistettiin minuun,varsinkin sitten, kun en enää halunnut lähteä seuroihin j n e.
Esim hammaslääkärille ei annettu rahaa niin että jouduin kärismään hirveistä hermosäryistä yötäpäivää.
He kuuntelivat minun itkua kaiket yöt, mutta rahaa hammaslääkärille ei annettu.
Sitten keksin myydä vanhoja keskikoulukirjoijani eräälle tytölle ja näin sain rahat hampaan vetoon suusta.
Eikös tämä ole jo pahempaa kuin eläinrääkkäys, puhdasta sadismia.
Äiti myöskin kertoi rukeilleensa että Jumala ottaisi minut pois, j n e, j n e.
Sain lopult jopa keuhkovarjostuman ja lääkäriin ei viety ennenkuin opettajani tuli kotiin ja vaati viemään minut lääkäriin.
Jouduin olemaan sairaalassa kuukaudsia, eivätkä vanhempani käyneet kertaakaan vierailulla.
Kirjoitin heille sieltä kirjee: ettekö rakasta minua ollenkaan vai miksi ette käy minua katsomassa?
Äiti oli säilyttänyt tämän kirjeen ja löysin se vasta hänen kuolemansa jälkeen hänen tärkeitten papereitten joukosta.
Hän kertoi että sairaalassa eivät halunneet että siellä käytiin katsomassa lapsia, siihen aikaan kuulemma oli sellainen käsitys, että lapset ikvävöisivät enemmän jos käytäis katsomassa.
Nämä ovat kauheita asioita pienelle lapselle ja teini-ikäisellekin.
Olen ollut aina vieras kotonani.
Olen kokenut vastaavaa ja häpesin myös kokemaani ja vanhempiani, en halunnut olla heidänlaistensa hedelmä. Kävin 5 vuotta terapiassa masennukseni ja ahdistukseni takia. Vasta n.2vuotta siellä käytyäni kehtasin sanoa terapeutilleni, mitä minulle oli tehty. Ja se helpotti oloani suunnattomasti. Olin ajatellut, että äitini on hyvä ihminen (alitajuntani kertoi kyllä,että julma ja raaka) niin mikä minä sitten olisin, kun vanhempiaan pitäisi kunnioittaa. Tunsin itsenitodella huonoksi ja salasin tapahtumia pitkään aikuisikään, koska luulin ansainneeni julman kohtelun. Kun sain epätoivoissani (itsemurhasuunnitelmissani) väkisin sanottua terapeutilleni, kuinka huonosti minua oli kohdeltu, niin terapeuttini sanoi:"sinun ei tarvitse hävetä vanhempiesi tekosia. Et ole niihin pystynyt mitenkään vaikuttamaan. Omista tekemisistäsi nyt aikuisena olet kuitenkin vastuussa." Vanhempani TIESIVÄT tekevänsä pahaa, koska sanoivat, ettei kotiasioista saanut puhua (paitsi sellaisista, mitkä herättivät muissa kateutta). Se oli samanlaista kiusaamista kuin koulussa monesti on. Kiusataan ja uhataan, että jos kertoo jollekin käy vielä hullummin. Enää en suojele enkä häpeä äitini tekoja, enkä suojele häntä. (Hänenhän olisi kuulunut suojella omaa lastaan). Olen terapiassa oppinut tuntemaan OMAN ITSENI ja tajunnut, että olen omanlaiseni persoona, enkä vanhempieni jatke. "Isien pahat teot voi katkaista lopettamalla vaikenemisen vääryydestä. Avautuminen on pelottavaa, mutta se antaa hyvän pohjan ,uudelle, mielekkäälle elämälle. Ymmärrän kyllä, jos et tohdi edes terapeutille kertoa asiasta. Hyvä,kun edes tänne kykenit anonyymina kertoa koettelemuksistasi.
Toivottavasti kirjoitukseni antoi sinulle edes hiukan lohtua :)
Suomalainen äiti on niin pyhäksi julistettu, että kuten lauluissa: äideistä parhain sä oot ja Vain sydän äidin tunnet sen, se hellä on ja lämpöinen...
Jos sitten ei ole asiat näin niin lapsi tuntee itse aiheuttaneensa äidin rakkaudettomuuden.
Se on lapsen suurin häpeä ettei häntä rakasteta, ei edes oma äiti.
Tuntuu todella pahalta kuunnella noita lauluja.
Toisinsanoen helvetillisen tuskalliselta.
Minut on helppo valita kiusatuksi, koska en osaa puolustautua tehokkaasti, vaan kärsin, olen kärsimisen mestari.
Myös partnervalintani ovat päin p-tä, he ovat täysin epäluotettavia ja huonosti minua kohtaan ilman kunnioittavaa käytöstä omaavia.
Ystävät valitsen huonosti, ystävät jotka aina lipeävät kun tarvitsen heitä ja jotka pettävät minut.
Niin että tämmösiä seuraamuksia on myös.
Mieheni sisko usein kertoo kuinka hän pieksi juuri yli yksivuotiaan poikansa
Syynä oli se et hän oli pinnasängyssään tehnyt isot kakat ja kakkaa oli kaikkialla. Sen ulospursuttua poika oli 'maalannut' sillä ja koko pinnasänky sekä seiniä pitkin oli kakkaa
Niinpä hän pieksi poikaansa ja peppu oli sen jälkeen pari päivää purppuran värinen. Hänen äiti sanoi et älä koskaan vihassasi lyo.
Ja nyt kyseinen poika on jo 30 ja ihan hyvät välit hänellä on äitiinsä.
äidillä oli toinen 10kk nuorempi vauva. Enempää ei tullut kun avioliitto kariutui.
Tuo on varmaan yleisempää kuin kukaan uskaltaa myontää.
Onneksi ei tullu hänelle enempää pieksettäviä.
Eikös sentään vanhempien pitäsis tajuta että vauvaikäset on vauvoja eivätkä pieksämällä parane eivätkä edes taju MIKSI ei saa tehdä jotakin asiaa.
Lapsille on puhuttava hakkaamisen sijaan.
On aina kerrottava MIKSI ei saa tehdä jotakin,siis peruteltava asiat.
Ei kait se niin vaikeaa voi olla.
joo, pieksijä oli ja on vielä uskovainen.
On ollut koko ikänsä uskovainen
Tuo 40-50 -lukujen kasvatustyyli heijastui osaltaan minun ja sisarusteni lapsuuteen, kun siirryimme isovanhempieni kasvatettaviksi jäätyämme orvoiksi. Itse en koskaan saanut selkääni, mutta murrosikäni alussa jouduin pelastamaan sisaruksiani selkäsaunalta, onneksi väliinmenoni lopetti sen touhun.
Sisarusteni tuntemuksista en tiedä mitään, emme ole keskustelleet asiasta, luulisin heillä olevan traumoja kun itsekin joudun terapiassa käymään.
Satun seurustelemaan uskovaisen miehen kanssa, jonka mielestä ruumiillinen kurittaminen on hyväksyttävää. Ilmoitin hänelle viileästi hakkaavani hänet jos koskee mahdollisiin lapsiimme väkivaltaisesti.
Juuri nuo ääriliikkeet kuten osa herätysliikkeistä on (edellisten esimerkit) ovat hyvin kamalia kun tulkitsevat Raamattua kirjaimellisesti kun Raamatussa jossain kohdin sanotaan että joka vitsaa säästää hän vihaa lastaan ja jotain semmoista.