Katolisenkirkon Dogmit

UUSNIKAIALAISKATOLLISEN KIRKON DOGMIT
On syytä lähteä tutkimaan katollisen iljetyksen oppien syntyä jotta näkisimme miten hirveästä eksyttäjästä ja eksymyksestä todellakin on kysymys ja miksi jokaisen on syytä varoa ja pysyä erillään tuosta iljetyksestä ja sen opeista taikka sen oppien kannattajista ja varsinkin tuosta nyt muodostumassa olevasta superkirkosta jonka johtajaksi nuo kaikki muut kirkot ja seurakunnat ovat paavia kosineet.
Katollisen iljetyksen tarkoituksena ei suinkaan ole istuttaa ihmisiin vain yhtä oppia niin kuin tuo kolminaisuus-kaksinaisuus oppia vaan lopullisena tarkoituksenaan on sillä saada ihmiset uskomaan toisenlainen evankeliumi ja luottamaan toisenlaiseen Kristukseen ja ottamaan vastaan toisenlainen henki.
Rooman tuo antikristus-elollinen pönkitti valtaansa muihin kirkkoihin ja seurakuntiin näiden juuri tuolla aurinkojumalan palvelusmuodolla ja saavutti näin Rooman keisarin hyväksynnän ja muut seurakunnat ja kirkkokunnat taivutettiin taikka suorastaan pakotettiin ottamaan vastaan nuo Aton-jumalan palvelusmuodot Ekumeenisissa kirkolliskokouksissa joita pidettiin yhteensä 21 ja joista ensimmäinen pidettiin Nikaiassa vuonna 325 j.a.a.
Siihen kutsuttiin Konstantinusuksen käskyllä kaikki niiden suuntausten edustajat joidenka kanssa Rooman seurakunnan johtaja uskoi pääsevänsä kompromissiin. Näissä kokouksissa syntyivät ensimmäiset opilliset määritelmät mutta täydellistä yhteyttä ei saatu kuitenkaan syntymään ja hajaannus jatkui ja jokainen suuntaus opetti omia oppejaan.
Viimeinen ekumeeninen pidettiin myös Nikaiassa vuonna 787 sen jälkeen pidettiin vain katollisia kirkolliskokouksia 14 josta viimeinen oli Vatikaanissa vuonna 1962-1965.
Noissa seitsemässä ja ekumeenisessa kokouksessa nousi esille muunmuassa seuraavat opilliset julkilausumat:
On vain yksi oikea seurakunta jonka kiistattomana ja täydellisesti erehtymättömänä johtajana toimii Rooman kirkollinen johtaja jota kutsuttakoon Paaviksi-Isäksi (Paappa = Isä) ja jolla on kirkossa suvereeninen johtajuus ja suvereeninen valta yli kaikkien muiden.
Jumaluus on kolminainen jossa on Isä Jumala, Poika Jumala ja Pyhä Henki Jumala, jotka eivät kuitenkaan ole kolme Jumalaa vaan yksi Jumala niin, että Poika on Isästä syntynyt ja Pyhä Henki lähtee Isästä ja Pojasta.
Maaria on ikuinen neitsyt ja Jumalan synnyttäjä, jota tulee palvoa Isän, Pojan ja Pyhän Hengen rinnalla.
Ihminen voi ostaa rahalla syntinsä anteeksi, olivatpa ne kuinka suuria tahansa.
Kirkkolatina on ainut kieli jota Jumala ymmärtää.
Jeesus Kristus on todellakin ehtoollisena sillä leipä ja viini muuttuvat konkreettisesti Jeesuksen Kristuksen ruumiiksi ja vereksi ehtoollissakramenttia suoritettaessa.
Ihminen uudestisyntyy ja tulee pelastetuksi lapsena saatavan kasteen kautta kun hän pysyy ahkerana kirkon jäsenenä ja sen opin ja opetuksen kuuliaisena noudattajana ja kirkon ja sen opin puolustajana.
Paavi on erehtymätön Raamattua ja sen tulkintaa, sekä uskontoa ja uskoa sekä kaikkea hengellisyyttä koskevissa asioissa ja Jeesuksen Kristuksen sijainen maanpäällä.
Pelastusta ei ole uusnikalaiskatollisen kirkon ulkopuolella eikä syntien sovitusta eikä anteeksiantamusta.
Opit Jeesuksen Kristuksen persoonasta vaihtelevat. Toista äärilaitaa edustavat ne jotka olivat antaneet periksi juutalaiselle näkökannalle, että Jeesus Kristus oli vain tavallinen ihminen ja profeetta eikä hän ollut sen jumalallisempi kuin kuka muu tahansa profeetta.
Toista äärimmäisyyslaitaa edustivat ne jotka opettivat, että Jeesus Kristus oli itse KAIKKIVALTIAS JUMALA IHMINSEN hahmossa ja jolla oli koko Jumalainen olemus ja muoto ja että hän kuoli ristillä vain silmänlumeksi, sillä eihän hän tuon opin mukaan voinut lainkaan kuolla koska hän oli persoonaltaan kuolematon Kaikkivaltias Jumala.
Näiden oppien tueksi ja niiden vahvistamiseksi katollinen iljetys käytti ahkerasti noita Konstantinus Suuren kirjoituttamia 50 evankeliumi ja kirjoitus väärennöksiä jotka oli Egyptissä, tarkemmin sanottuna Aleksandriassa sijainneessa munkkiluostarissa, valmistettu noin vuosina311-350. Antiokiassa olevat alkuperäiset tekstit julistettiin epäluotettaviksi teksteiksi ja väärennöksiksi jotka oli luovutettava katollisen kirkon haltuun sekä säädettiin että niiden hallussa pitäminen merkitsi kuolemantuomiota ja kerettiläiseksi julistamista. Myöhempinä aikoina katollinen kirkko hoiti nuo väärentämiset inkvisition ja kirkolle ehdottomasti kuuliaisten opettaja munkkien avulla. Nämä ja monet muut opit joita synnytettiin noiden väännösten avulla asetettiin ehdoksi niille, jotka tunnustettaisiin oikea-oppisiksi ja oikean uskonnon seuraajiksi. Korkeimmalle ja kaikista määräävimmiksi asetettiin niin sanotut KOLMINAISUUS JA KAKSINAISUUS OPIT.
Nämä kaksi oppia asetettiin jopa niin korkean asemaan että katsottiin jokaisen suuntauksen joka näissä pitäytyi kristilliseksi ja jokainen suuntaus joka ei näissä pitäytynyt kerettiläiseksi.
Kolminaisuusoppi kehittyi kahdessa eri vaiheessa katollisen kirkon opiksi. Ensimmäinen vaihe tuosta opista syntyi vuonna 325 j.a.a. Nikaian ekumeenisessa kokouksessa joka oli koolle kutsunut silloinen Rooman hallitsija Konstantinus Suuri.
Tuolloin paikalle saapui 318 eri seurakuntien ja suuntausten johtajia eli piispoja ja paimenia. Tuolloin tuo kokous päätti että kirkon opiksi otettaisiin oppi joka kuuluu muodossa: Kristus on syntynyt ISÄSTÄ; Häntä ei ole luotu, vaan Hän on samaa olemusta kuin ISÄ.
Vuonna 381 Konstantinopolissa pidetyssä kokouksessa päätettiin että Uusnikaialainen ortodoksia VAHVISTETTIIN kirkon opiksi Nikaian kokouksessa tehty opillinen ratkaisu otettiin kirkon ainoaksi oikeaoppisuudeksi seuraavalla lisäyksellä; PYHÄ HENKI on yhtä Isän ja Pojan kanssa ollen samaa olemusta. Tätä päätöstä tekemässä oli vain 150 idän kirkkoja edustavia paimenia ja piispoja. Jumaluus päätettiin ehdottaa olevan kolminainen eli ISÄSTÄ, POJASTA ja PYHÄSTÄ HENGESTÄ jotka kaikki ovat arvoltaan vallaltaan luomukseltaan ja olemukseltaan yhtä ilman mitään erotusta. Tämä ehdotus jäi vain ehdotukseksi joka vasta noin 400-vuotta myöhemmin eli vuonna 787 alkaneessa toisessa Nikean kirkolliskokouksessa hyväksyttiin kirkolliseksi eli ortodoksiseksi opiksi.
Tässä samaisessa kokouksessa nuo 150 Itä-Rooman piispaa päättivät että Pyhä Henki on erillinen persoona ja Jumala yhdessä ISÄN ja POJAN kanssa. Tämä oppi katsottiin kiistattomaksi ja kumoamattomaksi kirkon perusopiksi jonka jokaisen kristityn on tunnustettava ja se joka ei tätä tunnusta on kerettiläinen ja kirkon kirouksen alainen ja kenenkä tahansa surmattavissa.
Vuonna 431 Efeson Konsiilissa eli kirkolliskokouksessa Maria julistettiin Jumalan synnyttäjäksi ja Jumalan äidiksi.
Khalkedonin kokouksessa vuonna 451 jolloin paikalla oli 500-600 piispaa ja heidän suurin osa itäisiä kirkkokunnista, päättivät että Jeesus Kristus on kaksinainen eli Hänessä on kaksi luontoa yhdessä persoonassa eli ihminen ja Jumala eli Hän oli samanaikaisesti sekä ihminen että Jumala ja molempia täydellisesti ja jakamattomasti ja erottamattomasti ja sekoittamattomasti. ISÄ niin kuin POIKAKIN ovat ihmisessä vain Pyhän Hengen kautta, mutta eivät suoraan vaan ainoastaan Pyhän Hengen kautta koska Pyhä Hengen kautta koska Pyhä Henki on yhtä olemusta heidän kanssaan vaikka ei arvossaan.
Konstantinopolin toisessa kirkolliskokouksessa vuonna 553 julistettiin Neitsyt Maria ikuiseksi Neitseeksi.
Konstantinopolin kolmannessa kirkolliskokouksessa vuonna 680-681 päätettiin: Jeesuksella Kristuksella on kaksi erillistä tahtoa . Toinen tahto Jumalan ja toinen tahto ihmisenä. Jeesus Kristus kuoli ristillä JUMALANA ja IHMISENÄ ja vaelsi maanpäällä ennen kuolemaansa JUMALANA ja IHMISENÄ.
Nikaian toisessa konsoliinissa vuonna 787 päätettiin: Ikoneja tulee kunnioittaa pyhinä ja niille tulee osoittaa rakkautta. Tämä oli viimeinen ekumeeninen kirkolliskokous jossa vielä olivat eri kirkkokunnat itsenäisinä tai osittain itsenäisinä kirkkoina taikka seurakuntina.
Paavilaiset opettavat:
Että katollinen kirkko on alkuperäinen ja ainoa Jeesuksen Kristuksen perustama kirkko maan päällä.
Että sen pää, paavi, on saanut valtansa ensimmäiseltä paavilta, Simon Pietarilta apostolisen seuraannon mukaan ollakseen Jeesuksen paikalla kaikkien kristittyjen kiistattomana johtajana maan päällä.
Tämä väite on todellakin mieletön sillä historia ei laisinkaan tunne sellaista aikaa jolloinka Pietari olisi ollut katollisen kirkon johtaja tai edes minään kirkon taikka seurakunnan johtaja Roomassa taikka sen lähituntumassakaan. Pietari nimittäin ei ollut edes Jerusalemin seurakunnan johtajana vaan sitä virkaa hoiti Jaakob vanhempi.
Katollinen kirkko opettaa, että Jeesus Kristus järjesti 12 apostolia papistoksi Pyhällä Ehtoollisella, ja heidän seuraajikseen katollisen papiston, jolle Jeesus lupasi ja takasi jatkuvan läsnäolonsa opetus- ja hallintotoimissa aikojen loppuun asti. Tähän oppiin ei kuitenkaan katollinen kirkko pysty näin osoittamaan todeksi yhtäkään Raamatun kohtaa jossa näin olisi opetettu.
Että sen perimätiedot ja Raamatun tulkinnat ovat ainoa perusta niiden sääntöjen ja suuntaviivojen muodostamisessa, joidenka mukaan kristittyjen kaikkialla tulisi elää. Myös tähänkään kohtaan ei löydy Raamatusta vahvistusta.
Jumalan kolminaisuuden ja Jeesuksen Kristuksen kaksinaisuuden tunnustaminen sekä Pyhän Hengen tunnustaminen erilliseksi ja itsenäiseksi Jumalan persoonaksi joka on Jumalan pelastuksen ehdoton edellytys.
Seuraavassa luettelo vuosisatojen mittaan katollisuuteen hyväksytyistä epäraamatullista opinkappaleista. Kunkin kohdan olevat vuosiluku ilmaisee ko. opinkappaleen hyväksymisajankohdan. Sekä joitakin historiallisia tapahtumia jotka vaikuttivat katollisen kirkon toimintaan.
Kaikista perinnäissäännöistä, joita katollinen kirkko opetti ja sovelsi käytäntöön ja jotka ovat vastoin Raamattua, ja joista vanhempia ovat rukoukset kuolleitten puolesta ja ristimerkki,v.310 . Sekä kolminaisuus- ja kaksinaisuusopit jotka katollinen kirkko kehitti toisessa Nikean kirkolliskokouksessa vuonna 787 jolloin tuo oppikokoelma julistettiin ainoaksi oikeaksi ja silloin samalla nimettiin tuo, opillinen kokoelma nimellä: UusNikalaiskatollinenoppi.
2. Vahakynttilät tuotiin kirkkoon v. 320. Kynttilöiden tarkoituksena oli edustaa pakanoiden palvontamenojen yhteydessä poltettavia uhritulia. Tätä perimä noudatetaan muissakin kirkolliskokouksissa, seurakunnissa ja herätysliikkeissä heidän ollenkaan aavistamattakaan mikä hirveä tausta noiden kynttilöiden polttamisella kirkoissa palvelutilaisuuksien yhteydessä on. Kaikista kuvottavinta on se että monet laittavat noihin kynttilöihin uskonnollisia kuvia kuin niiden polttamisen pyhyyttä kuvastaen.
Enkelin ja kuolleitten pyhimysten palvonta v. 375. Tämä otettiin käytäntöön koska pakanat palvoivat kuolleita ja erilaisia henkivaltoja. Monet kirkot ja suuntaukset ovat vieneet tämän muodon vielä iljettävämmäksi kun käyvät kastamassa itseään kuolleiden puolesta vedoten tuohon väärennettyyn Raamatun kohtaan.
Jotkut kirkot, muunmuassa Ev.Lut.kirkko on nimennyt ja omistanut omia kirkkorakennuksiaan kuolleille sekä katolisen kirkon saastaisille epäjumalille joita he kehtaavat kutsua pyhimyksiksi.
Messu päivittäisenä juhlana v. 394. Tämä siksi koska näin kirkko mahdollisesti sen että pakanat pääsivät suorittamaan kirkon tiloissa Satanallisia palvontamenojaan kuten epäjumalapatsaiden jalkojen suutelemista ja nousevan auringon palvontaa.
v. 395 Rooman valio jakaantui kahdeksi itä- ja länsi- Rooman . Rooma tuli Länsi- Rooman pääkaupungiksi ja Konstantinopoli joka oli ollut vuodesta 330 koko Rooman pääkaupunki siitä tuli itä-Rooman pääkaupunki. Samalla katollinen kirkko jakautui kahdeksi kirkkokunnaksi mutta ollen vielä kuitenkin yhtä aina vuoteen 1054. jolloin Itä-Rooma julistautui ainoaksi oikeaksi Roomaksi synnyttäen näin skisman katollisen kirkon sisällä joka sitten vuonna 1054 aiheutti tuon edellä mainitun hajaannuksen synnyttäen kaksi katollista kirkkoa
Marian, Jeesuksen äidin palvonta ja sanonnan: “Jumalan äiti” käyttöön ottaminen ovat peräisin Efeson kirkolliskokouksesta, v.431. Tämä otettiin korvaamaan pakanain Isiksen ja Horuksen palvontaa. Ev.Lut. kirkko on omaksunut itselleen tämän palvonnan äiti-lapsi-kultin muodossa ja omaksui itselleen joulun vieton jonka yhteydessä se pystyy kaikessa kieroudessaan syöttämään ihmisille. Marian palvonnan.
V. 445 Rooman piispa Leo 1. julistautui apostoli Pietarin perilliseksi ja siis koko kirkon päämieheksi eli Paaviksi.
Papit alkoivat pukeutua eri tavalla kuin maallikot, v. 500. Tämä tuli myös pakanoilta sillä pakanapoppamiehet ja druidit pukeutuivat erilailla kuin muu kansa erottuakseen kansasta ja saadakseen ihmiset huomaamaan itsensä jotta ihmiset kumartaisivat heitä kaikkialla missä he kulkivat. Tämä oppi muunmuassa on käytössä Anglikaaninen, Ev.Luterilaisten, Reformoitujen, Protestanttien, sekä Metodistien keskuudessa.
Kiirastuliopin vakiinnutti Gregorius Suuri, v. 593. Myös hän uudisti ajat ja lait niin kuin ennustettu oli antikristuksen tekevän. (Gregoriaaninen ajanlasku ja kalenteri.)
Paavi Gregorius 1.SUURI määräsi kirkkolatina rukous- ja kirkkokieleksi, v. 600. Samoin riivaajien ulosajamisessa oli käytettävä tuota kirkkolatinaa.
Tällekin opille on pakanallinen tausta sillä poppamiehet ja druidit palvoivat epäjumaliaan itse kehittämällään jumalisella kielellä jota vain heidän käsityksensä mukaan jumalat ymmärsivät.
Jeesuksen äidin, Maria sekä kuolleitten pyhimysten rukoileminen tuli käyttöön katollisessa kirkossa v. 600. Espanjan Kataloniassa on Monserratin Musta madonna, jolla on lapsi käsivarsillaan, ja kerrotaan moinen sairaiden ja liikuntakyvyttömien parantuneen madonnan rukoiltuaan.
Vuonna 610 pahamaineinen keisari Fokas joka oli surmannut edeltäjänsä antoi Rooman piispalle nimityksen: PAPA=isä, Bonifatius lll otti tuon arvonimen vastaan ja niin hänestä tuli ensimmäinen virallisesti Paaviksi kutsuttu kirkon pää. Samalla sai nimitys: VICATOR= Jeesuksen sijainen maanpäällä, voimakkaamman merkityksen kirkon sisällä. Tätä nimitystä VICATOR ei hyväksytty muissa kirkkokunnissa kun ne aikanaan irtaantuivat katollisesta kirkosta, mutta heidän johtajansa ottivat itselleen vastaavan arvonimen nimittäin: ARKKIPIISPA joka tarkoittaa: YLIMMÄINEN PAIMEN. Tuo nimitys on aivan sama kuin VICATOR sillä molemmat nimitykset viittaavat siihen että niiden haltija ja haltijat ovat syrjäyttäneet Jeesuksen Kristuksen ja asettuneet HÄNEN paikalleen, sillä YLIMMÄINEN PAIMEN on Raamatun ja taivaan säätämyksen mukaan ainoastaan ja vain JEESUS KRISTUS.
Vuonna 709 Rooman Paavi julistettiin niin pyhäksi ja kunnioitettavaksi että kaiken oli suudeltava katumuksen, palvonnan ja kunnioituksen osoitukseksi Paavin jalkoja.
Paavin maallinen valta alkoi vuonna 751 ja vuonna 756 julistettiin Kirkkovaltio syntyneeksi.
Ristin ja muiden pyhäinjäännökseksi katsottujen esineiden palvonta laillistettiin vuonna788.
Pyhävesi, johonka pappi oli sekoittanut hyppysellisen suolaa ja jonka pappi oli siunannut julistettiin lailliseksi vuonna 850.
Pyhän Joosefin palvonta aloitettiin vuonna 890.
Kirkot ottivat käyttöönsä pappien pyhittämät kellot v. 965 joilla soitettiin tilaisuudet alkaviksi ja päättyviksi. Kellojen tarkoituksena oli karkottaa paholaiset ja saastaiset henget pois kirkon luonta palveluksen ajaksi. Tämä tehtiin Paavi Johannes XIV käskystä.
Paavi Johannes kanonisoi kuolleet vuonna 995.
Pakolliset paasto-ajat säädettiin v.998. Tämän vuoden Rooman katollinen kirkko katsoo valtakuntansa alkamisvuodeksi.
Messuun osallistuminen tuli pakolliseksi vuonna 1000.
Paavi Hillebrand Bonifatius Vll sääti papiston selibaatin v. 1079.
Ruusukkonauha eli rukoushelmet otettiin käyttöön vuonna 1090 Pietari Erakon toimesta.
. Inkvisition sääti Veronan kirkolliskokous v. 1184.
Aineiden myynti aloitettiin v.1190.
V.1215 Paavi INNOCENTIUS lll sääti katollisen kirkon ehtoollisopin jonka mukaan ehtoollisleipä ja viini muuttuivat konkreettisesti Jeesuksen ruumiiksi ja vereksi Jeesuksen Kristuksen inkarnoitumisen kautta.
V. 1229 Valencian kirkolliskokouksessa Raamattu kiellettiin kuolemantuomion uhalla maallikoilta ja määrättiin kaikki Raamatut luovutettavaksi kirkolle.
V. 1233 Dominikaanimunkit määrättiin Inkvisition johtoon. Niin Inkvisitiota nousivat johtamaan Dominicus de Guzman, Albertus Mangnus, Tuomas Akvinolainen sekä salatieteen ja noituuden harjoituksesta kuullut mestari Eckard, Johannes Tauler ja Henrich Seuse.
V. 1287 munkki Simon Stock keksi ruskean skapulaarikankaan jolla uskoteltiin olevan maagisia kykyjä ja sen uskottiin antavan noita kykyjä tuon kankaan kantajalle. Lukuisat munkit ja papit ottivat tuon kankaan käyttöönsä.
Paavi Bonifatius Vlll joka toimi virassa vuosina 1294-1303 julistautui yli kaiken sen mitä jumalaksi taikka jumaloitavaksi kutsutaan ja julisti itsensä Jumalan kaltaiseksi, kuningasten Kuninkaaksi ja kaikkien ihmisten pelastukseksi ja että hänellä on valta tuomita kaikki mutta kenellekään ( ei Jumalallakaan ) ole valtaa tuomita häntä
Konstanzin kirkolliskokouksessa v. 1414 kielsi ehtoolliskalkin maallikoilta.
Firenzen kirkolliskokouksessa v. 1435 Kiirastuli-oppi julistettiin kirkon opiksi. Todellakin monet näistä dogmista on siirtynyt toisiin kirkkoihin, seurakuntiin ja herätysliikkeisiin ja suuntauksiin joita on syntynyt ajan kuluessa ja syntyy vieläkin. Jotkut noista dogmeista on juurrutettu ihmisten mieleen niin pysyvästi ja sellaisella pelotella ja tuomiohengellä etteivät he edes uskalla niitä kyseenalaiseksi tai edes tutkimisen kohteeksi taikka koettelemisen kohteeksi, vaikka TOTUUS kehottaa jokaista koettelemaan ja tutkimaan kaikki ja katsomaan onko ne Jumalasta vaiko ei.
10308
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat
  • TÄMÄ ON KESKUSTELUPALSTA, EI EPÄMÄÄRÄISTEN LINKKIEN MAINOSPALSTA.

    JOKAINEN NETIN KÄYTTÄJÄ OSAA ETSIÄ TIETOA, JOS SE KIINNOSTAA.

    VAIKUTTAA SILTÄ, ETTÄ INNOKKAIMMAT LINKKIEN MAINOSTAJAT EIVÄT OSAA/USKALLA SANOA MITÄÄN OMILLA AIVOILLA AJATELTUA JA POHDITTUA KESKUSTELUN AIHEESTA. VAIN VALMIIT, JONKUN GURUN ENNAKKOON LAADITUT TEKSTIT PITÄVÄT OPPIA PYSTYSSÄ, AJATELLAAN.

    MIELUUMMIN LUKIJA LUKEE YHDENKIN ITSE KIRJOITETUN LAUSEEN.

    Äänestä

  • HERÄTYS kirjoitti:

    TÄMÄ ON KESKUSTELUPALSTA, EI EPÄMÄÄRÄISTEN LINKKIEN MAINOSPALSTA.

    JOKAINEN NETIN KÄYTTÄJÄ OSAA ETSIÄ TIETOA, JOS SE KIINNOSTAA.

    VAIKUTTAA SILTÄ, ETTÄ INNOKKAIMMAT LINKKIEN MAINOSTAJAT EIVÄT OSAA/USKALLA SANOA MITÄÄN OMILLA AIVOILLA AJATELTUA JA POHDITTUA KESKUSTELUN AIHEESTA. VAIN VALMIIT, JONKUN GURUN ENNAKKOON LAADITUT TEKSTIT PITÄVÄT OPPIA PYSTYSSÄ, AJATELLAAN.

    MIELUUMMIN LUKIJA LUKEE YHDENKIN ITSE KIRJOITETUN LAUSEEN.

    Nimim, "onebody" laittoi oman kirjoittaman linkkinsä !!!

    Äänestä

uskontoa edustat? Koska se on perustettu? Kuka sen perusti?

Äänestä
  • Voin suoraan sanoa ja iloita siitä että' en edusta mitään uskontoa, enkä uskomusta, enkä kirkkoa tai uskonnollista yhteisöä tai mitäkään muuta mikä on ihmisen tai ihmisten synnyttämää taikka aikaansaamaa.
    Sen perustat johon kuulun on laskettu ennenkuin mitään olikaan jo ennen aikojen alkua kun Herramme ja Vapahtajamme joka tunnetaan nimellä: Jumalan Sana, kirjoitti Elämänkirjaan jokaisen nimen joka kuuluu tähän rakennukseen tavalla tai toisella.

    Niinpä HÄN on myös sen perustaja ja kulmakivi sekä rakentaja että koossa pitävä voima ja kaikkien yhteinen hengen Temppelin pää jonka ruumis me myös olemme puhdistettuina, kirkastettuina, pyhitettyinä, vanhurskautettuina, sovitettuina sekä Pojan kaltaisiksi määrättyinä ja ylösnousseina ei lihan vanhaan vaan Hengen uuteen tilaan Hänessä.

    Äänestä

  • Aamos kirjoitti:

    Voin suoraan sanoa ja iloita siitä että' en edusta mitään uskontoa, enkä uskomusta, enkä kirkkoa tai uskonnollista yhteisöä tai mitäkään muuta mikä on ihmisen tai ihmisten synnyttämää taikka aikaansaamaa.

    Aamoksen Korkein Totuus?

    Äänestä

  • heihin kirjoitti:

    Aamoksen Korkein Totuus?

    oisiko parempi että käyt koulusi loppuun jotta oppisit lukemaan ja ymmärtämään mitä luet.

    Äänestä

  • Aamos kirjoitti:

    Voin suoraan sanoa ja iloita siitä että' en edusta mitään uskontoa, enkä uskomusta, enkä kirkkoa tai uskonnollista yhteisöä tai mitäkään muuta mikä on ihmisen tai ihmisten synnyttämää taikka aikaansaamaa.
    Sen perustat johon kuulun on laskettu ennenkuin mitään olikaan jo ennen aikojen alkua kun Herramme ja Vapahtajamme joka tunnetaan nimellä: Jumalan Sana, kirjoitti Elämänkirjaan jokaisen nimen joka kuuluu tähän rakennukseen tavalla tai toisella.

    Niinpä HÄN on myös sen perustaja ja kulmakivi sekä rakentaja että koossa pitävä voima ja kaikkien yhteinen hengen Temppelin pää jonka ruumis me myös olemme puhdistettuina, kirkastettuina, pyhitettyinä, vanhurskautettuina, sovitettuina sekä Pojan kaltaisiksi määrättyinä ja ylösnousseina ei lihan vanhaan vaan Hengen uuteen tilaan Hänessä.

    aika varma ettet ole kristitty, mutta halusin varmistaa.

    Äänestä

  • Jerry Falwell kirjoitti:

    aika varma ettet ole kristitty, mutta halusin varmistaa.

    Minä en todellakaan ole kristitty, sillä Hän johon kuulun on Jumalan Sana, jonka palvelijoina tunnetaan Enok, Aabraham, Isak, Jaakob, Israel, Joosef, Mooses, Aaron, Joosua, Kaaleb, Daavid, Job, Jesaja, Jeremia, Elias, Paavali, Pietari, Johannes,Matteus, Markus, Luukas, Jaakob, muiden tuhansien ja kymmenien ja satojentuhansien sekä lukemattomien muiden todistajien joukko.
    Häneen oppii tutustumaan ja tuntemaan vain kirjoitusten ja Pyhän Hengen kautta ja Hän asuu, on, elää ja vaikuttaa vain omissaan ja omiensa kautta ja Hänen omansa Hänen kauttaan ja Hänessä.

    Jo Adam tunsi Hänet kun Hän käyskenteli Paratiisissa ja Aabraham jätti isänsä kodin ja lähti seuraamaan Häntä ja Hän tekikin Liiton Aabrahamin kanssa ja me olemme tuon Liiton jälkeläisiä ja tunnemme Liiton Herran nimellä: YHWH Aabrahamin, Isakin ja Jaakobin Jumala ja Israelin Isä, sillä Israel on Hänen esikoispoikansa.

    Me olemme Vapaan, emme orjan jälkeläisiä, vaan sen siemenen jälkeläisiä joka Aabrahamille ilmoitettiin ja joka istuu valtaistuimellaan Herrana ja Kuninkaana ja on vallitseva kaikkia kansoja rautaisella valtikallaan, sillä Hän on se Hyvä Paimen joka antoi henkensä meidän lammasten edestä jotta me saisimme elää iankaikkisesti.

    Jos kysyt että olenko juutalainen, niin siihen on myös vastauksena, että en ole, mutta olen Israelinlammashuoneesta ja siis Israelilainen.

    Melkisedekki?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Aamos kirjoitti:

UUSNIKAIALAISKATOLLISEN KIRKON DOGMIT
On syytä lähteä tutkimaan katollisen iljetyksen oppien syntyä jotta näkisimme miten hirveästä eksyttäjästä ja eksymyksestä todellakin on kysymys ja miksi jokaisen on syytä varoa ja pysyä erillään tuosta iljetyksestä ja sen opeista taikka sen oppien kannattajista ja varsinkin tuosta nyt muodostumassa olevasta superkirkosta jonka johtajaksi nuo kaikki muut kirkot ja seurakunnat ovat paavia kosineet.
Katollisen iljetyksen tarkoituksena ei suinkaan ole istuttaa ihmisiin vain yhtä oppia niin kuin tuo kolminaisuus-kaksinaisuus oppia vaan lopullisena tarkoituksenaan on sillä saada ihmiset uskomaan toisenlainen evankeliumi ja luottamaan toisenlaiseen Kristukseen ja ottamaan vastaan toisenlainen henki.
Rooman tuo antikristus-elollinen pönkitti valtaansa muihin kirkkoihin ja seurakuntiin näiden juuri tuolla aurinkojumalan palvelusmuodolla ja saavutti näin Rooman keisarin hyväksynnän ja muut seurakunnat ja kirkkokunnat taivutettiin taikka suorastaan pakotettiin ottamaan vastaan nuo Aton-jumalan palvelusmuodot Ekumeenisissa kirkolliskokouksissa joita pidettiin yhteensä 21 ja joista ensimmäinen pidettiin Nikaiassa vuonna 325 j.a.a.
Siihen kutsuttiin Konstantinusuksen käskyllä kaikki niiden suuntausten edustajat joidenka kanssa Rooman seurakunnan johtaja uskoi pääsevänsä kompromissiin. Näissä kokouksissa syntyivät ensimmäiset opilliset määritelmät mutta täydellistä yhteyttä ei saatu kuitenkaan syntymään ja hajaannus jatkui ja jokainen suuntaus opetti omia oppejaan.
Viimeinen ekumeeninen pidettiin myös Nikaiassa vuonna 787 sen jälkeen pidettiin vain katollisia kirkolliskokouksia 14 josta viimeinen oli Vatikaanissa vuonna 1962-1965.
Noissa seitsemässä ja ekumeenisessa kokouksessa nousi esille muunmuassa seuraavat opilliset julkilausumat:
On vain yksi oikea seurakunta jonka kiistattomana ja täydellisesti erehtymättömänä johtajana toimii Rooman kirkollinen johtaja jota kutsuttakoon Paaviksi-Isäksi (Paappa = Isä) ja jolla on kirkossa suvereeninen johtajuus ja suvereeninen valta yli kaikkien muiden.
Jumaluus on kolminainen jossa on Isä Jumala, Poika Jumala ja Pyhä Henki Jumala, jotka eivät kuitenkaan ole kolme Jumalaa vaan yksi Jumala niin, että Poika on Isästä syntynyt ja Pyhä Henki lähtee Isästä ja Pojasta.
Maaria on ikuinen neitsyt ja Jumalan synnyttäjä, jota tulee palvoa Isän, Pojan ja Pyhän Hengen rinnalla.
Ihminen voi ostaa rahalla syntinsä anteeksi, olivatpa ne kuinka suuria tahansa.
Kirkkolatina on ainut kieli jota Jumala ymmärtää.
Jeesus Kristus on todellakin ehtoollisena sillä leipä ja viini muuttuvat konkreettisesti Jeesuksen Kristuksen ruumiiksi ja vereksi ehtoollissakramenttia suoritettaessa.
Ihminen uudestisyntyy ja tulee pelastetuksi lapsena saatavan kasteen kautta kun hän pysyy ahkerana kirkon jäsenenä ja sen opin ja opetuksen kuuliaisena noudattajana ja kirkon ja sen opin puolustajana.
Paavi on erehtymätön Raamattua ja sen tulkintaa, sekä uskontoa ja uskoa sekä kaikkea hengellisyyttä koskevissa asioissa ja Jeesuksen Kristuksen sijainen maanpäällä.
Pelastusta ei ole uusnikalaiskatollisen kirkon ulkopuolella eikä syntien sovitusta eikä anteeksiantamusta.
Opit Jeesuksen Kristuksen persoonasta vaihtelevat. Toista äärilaitaa edustavat ne jotka olivat antaneet periksi juutalaiselle näkökannalle, että Jeesus Kristus oli vain tavallinen ihminen ja profeetta eikä hän ollut sen jumalallisempi kuin kuka muu tahansa profeetta.
Toista äärimmäisyyslaitaa edustivat ne jotka opettivat, että Jeesus Kristus oli itse KAIKKIVALTIAS JUMALA IHMINSEN hahmossa ja jolla oli koko Jumalainen olemus ja muoto ja että hän kuoli ristillä vain silmänlumeksi, sillä eihän hän tuon opin mukaan voinut lainkaan kuolla koska hän oli persoonaltaan kuolematon Kaikkivaltias Jumala.
Näiden oppien tueksi ja niiden vahvistamiseksi katollinen iljetys käytti ahkerasti noita Konstantinus Suuren kirjoituttamia 50 evankeliumi ja kirjoitus väärennöksiä jotka oli Egyptissä, tarkemmin sanottuna Aleksandriassa sijainneessa munkkiluostarissa, valmistettu noin vuosina311-350. Antiokiassa olevat alkuperäiset tekstit julistettiin epäluotettaviksi teksteiksi ja väärennöksiksi jotka oli luovutettava katollisen kirkon haltuun sekä säädettiin että niiden hallussa pitäminen merkitsi kuolemantuomiota ja kerettiläiseksi julistamista. Myöhempinä aikoina katollinen kirkko hoiti nuo väärentämiset inkvisition ja kirkolle ehdottomasti kuuliaisten opettaja munkkien avulla. Nämä ja monet muut opit joita synnytettiin noiden väännösten avulla asetettiin ehdoksi niille, jotka tunnustettaisiin oikea-oppisiksi ja oikean uskonnon seuraajiksi. Korkeimmalle ja kaikista määräävimmiksi asetettiin niin sanotut KOLMINAISUUS JA KAKSINAISUUS OPIT.
Nämä kaksi oppia asetettiin jopa niin korkean asemaan että katsottiin jokaisen suuntauksen joka näissä pitäytyi kristilliseksi ja jokainen suuntaus joka ei näissä pitäytynyt kerettiläiseksi.
Kolminaisuusoppi kehittyi kahdessa eri vaiheessa katollisen kirkon opiksi. Ensimmäinen vaihe tuosta opista syntyi vuonna 325 j.a.a. Nikaian ekumeenisessa kokouksessa joka oli koolle kutsunut silloinen Rooman hallitsija Konstantinus Suuri.
Tuolloin paikalle saapui 318 eri seurakuntien ja suuntausten johtajia eli piispoja ja paimenia. Tuolloin tuo kokous päätti että kirkon opiksi otettaisiin oppi joka kuuluu muodossa: Kristus on syntynyt ISÄSTÄ; Häntä ei ole luotu, vaan Hän on samaa olemusta kuin ISÄ.
Vuonna 381 Konstantinopolissa pidetyssä kokouksessa päätettiin että Uusnikaialainen ortodoksia VAHVISTETTIIN kirkon opiksi Nikaian kokouksessa tehty opillinen ratkaisu otettiin kirkon ainoaksi oikeaoppisuudeksi seuraavalla lisäyksellä; PYHÄ HENKI on yhtä Isän ja Pojan kanssa ollen samaa olemusta. Tätä päätöstä tekemässä oli vain 150 idän kirkkoja edustavia paimenia ja piispoja. Jumaluus päätettiin ehdottaa olevan kolminainen eli ISÄSTÄ, POJASTA ja PYHÄSTÄ HENGESTÄ jotka kaikki ovat arvoltaan vallaltaan luomukseltaan ja olemukseltaan yhtä ilman mitään erotusta. Tämä ehdotus jäi vain ehdotukseksi joka vasta noin 400-vuotta myöhemmin eli vuonna 787 alkaneessa toisessa Nikean kirkolliskokouksessa hyväksyttiin kirkolliseksi eli ortodoksiseksi opiksi.
Tässä samaisessa kokouksessa nuo 150 Itä-Rooman piispaa päättivät että Pyhä Henki on erillinen persoona ja Jumala yhdessä ISÄN ja POJAN kanssa. Tämä oppi katsottiin kiistattomaksi ja kumoamattomaksi kirkon perusopiksi jonka jokaisen kristityn on tunnustettava ja se joka ei tätä tunnusta on kerettiläinen ja kirkon kirouksen alainen ja kenenkä tahansa surmattavissa.
Vuonna 431 Efeson Konsiilissa eli kirkolliskokouksessa Maria julistettiin Jumalan synnyttäjäksi ja Jumalan äidiksi.
Khalkedonin kokouksessa vuonna 451 jolloin paikalla oli 500-600 piispaa ja heidän suurin osa itäisiä kirkkokunnista, päättivät että Jeesus Kristus on kaksinainen eli Hänessä on kaksi luontoa yhdessä persoonassa eli ihminen ja Jumala eli Hän oli samanaikaisesti sekä ihminen että Jumala ja molempia täydellisesti ja jakamattomasti ja erottamattomasti ja sekoittamattomasti. ISÄ niin kuin POIKAKIN ovat ihmisessä vain Pyhän Hengen kautta, mutta eivät suoraan vaan ainoastaan Pyhän Hengen kautta koska Pyhä Hengen kautta koska Pyhä Henki on yhtä olemusta heidän kanssaan vaikka ei arvossaan.
Konstantinopolin toisessa kirkolliskokouksessa vuonna 553 julistettiin Neitsyt Maria ikuiseksi Neitseeksi.
Konstantinopolin kolmannessa kirkolliskokouksessa vuonna 680-681 päätettiin: Jeesuksella Kristuksella on kaksi erillistä tahtoa . Toinen tahto Jumalan ja toinen tahto ihmisenä. Jeesus Kristus kuoli ristillä JUMALANA ja IHMISENÄ ja vaelsi maanpäällä ennen kuolemaansa JUMALANA ja IHMISENÄ.
Nikaian toisessa konsoliinissa vuonna 787 päätettiin: Ikoneja tulee kunnioittaa pyhinä ja niille tulee osoittaa rakkautta. Tämä oli viimeinen ekumeeninen kirkolliskokous jossa vielä olivat eri kirkkokunnat itsenäisinä tai osittain itsenäisinä kirkkoina taikka seurakuntina.
Paavilaiset opettavat:
Että katollinen kirkko on alkuperäinen ja ainoa Jeesuksen Kristuksen perustama kirkko maan päällä.
Että sen pää, paavi, on saanut valtansa ensimmäiseltä paavilta, Simon Pietarilta apostolisen seuraannon mukaan ollakseen Jeesuksen paikalla kaikkien kristittyjen kiistattomana johtajana maan päällä.
Tämä väite on todellakin mieletön sillä historia ei laisinkaan tunne sellaista aikaa jolloinka Pietari olisi ollut katollisen kirkon johtaja tai edes minään kirkon taikka seurakunnan johtaja Roomassa taikka sen lähituntumassakaan. Pietari nimittäin ei ollut edes Jerusalemin seurakunnan johtajana vaan sitä virkaa hoiti Jaakob vanhempi.
Katollinen kirkko opettaa, että Jeesus Kristus järjesti 12 apostolia papistoksi Pyhällä Ehtoollisella, ja heidän seuraajikseen katollisen papiston, jolle Jeesus lupasi ja takasi jatkuvan läsnäolonsa opetus- ja hallintotoimissa aikojen loppuun asti. Tähän oppiin ei kuitenkaan katollinen kirkko pysty näin osoittamaan todeksi yhtäkään Raamatun kohtaa jossa näin olisi opetettu.
Että sen perimätiedot ja Raamatun tulkinnat ovat ainoa perusta niiden sääntöjen ja suuntaviivojen muodostamisessa, joidenka mukaan kristittyjen kaikkialla tulisi elää. Myös tähänkään kohtaan ei löydy Raamatusta vahvistusta.
Jumalan kolminaisuuden ja Jeesuksen Kristuksen kaksinaisuuden tunnustaminen sekä Pyhän Hengen tunnustaminen erilliseksi ja itsenäiseksi Jumalan persoonaksi joka on Jumalan pelastuksen ehdoton edellytys.
Seuraavassa luettelo vuosisatojen mittaan katollisuuteen hyväksytyistä epäraamatullista opinkappaleista. Kunkin kohdan olevat vuosiluku ilmaisee ko. opinkappaleen hyväksymisajankohdan. Sekä joitakin historiallisia tapahtumia jotka vaikuttivat katollisen kirkon toimintaan.
Kaikista perinnäissäännöistä, joita katollinen kirkko opetti ja sovelsi käytäntöön ja jotka ovat vastoin Raamattua, ja joista vanhempia ovat rukoukset kuolleitten puolesta ja ristimerkki,v.310 . Sekä kolminaisuus- ja kaksinaisuusopit jotka katollinen kirkko kehitti toisessa Nikean kirkolliskokouksessa vuonna 787 jolloin tuo oppikokoelma julistettiin ainoaksi oikeaksi ja silloin samalla nimettiin tuo, opillinen kokoelma nimellä: UusNikalaiskatollinenoppi.
2. Vahakynttilät tuotiin kirkkoon v. 320. Kynttilöiden tarkoituksena oli edustaa pakanoiden palvontamenojen yhteydessä poltettavia uhritulia. Tätä perimä noudatetaan muissakin kirkolliskokouksissa, seurakunnissa ja herätysliikkeissä heidän ollenkaan aavistamattakaan mikä hirveä tausta noiden kynttilöiden polttamisella kirkoissa palvelutilaisuuksien yhteydessä on. Kaikista kuvottavinta on se että monet laittavat noihin kynttilöihin uskonnollisia kuvia kuin niiden polttamisen pyhyyttä kuvastaen.
Enkelin ja kuolleitten pyhimysten palvonta v. 375. Tämä otettiin käytäntöön koska pakanat palvoivat kuolleita ja erilaisia henkivaltoja. Monet kirkot ja suuntaukset ovat vieneet tämän muodon vielä iljettävämmäksi kun käyvät kastamassa itseään kuolleiden puolesta vedoten tuohon väärennettyyn Raamatun kohtaan.
Jotkut kirkot, muunmuassa Ev.Lut.kirkko on nimennyt ja omistanut omia kirkkorakennuksiaan kuolleille sekä katolisen kirkon saastaisille epäjumalille joita he kehtaavat kutsua pyhimyksiksi.
Messu päivittäisenä juhlana v. 394. Tämä siksi koska näin kirkko mahdollisesti sen että pakanat pääsivät suorittamaan kirkon tiloissa Satanallisia palvontamenojaan kuten epäjumalapatsaiden jalkojen suutelemista ja nousevan auringon palvontaa.
v. 395 Rooman valio jakaantui kahdeksi itä- ja länsi- Rooman . Rooma tuli Länsi- Rooman pääkaupungiksi ja Konstantinopoli joka oli ollut vuodesta 330 koko Rooman pääkaupunki siitä tuli itä-Rooman pääkaupunki. Samalla katollinen kirkko jakautui kahdeksi kirkkokunnaksi mutta ollen vielä kuitenkin yhtä aina vuoteen 1054. jolloin Itä-Rooma julistautui ainoaksi oikeaksi Roomaksi synnyttäen näin skisman katollisen kirkon sisällä joka sitten vuonna 1054 aiheutti tuon edellä mainitun hajaannuksen synnyttäen kaksi katollista kirkkoa
Marian, Jeesuksen äidin palvonta ja sanonnan: “Jumalan äiti” käyttöön ottaminen ovat peräisin Efeson kirkolliskokouksesta, v.431. Tämä otettiin korvaamaan pakanain Isiksen ja Horuksen palvontaa. Ev.Lut. kirkko on omaksunut itselleen tämän palvonnan äiti-lapsi-kultin muodossa ja omaksui itselleen joulun vieton jonka yhteydessä se pystyy kaikessa kieroudessaan syöttämään ihmisille. Marian palvonnan.
V. 445 Rooman piispa Leo 1. julistautui apostoli Pietarin perilliseksi ja siis koko kirkon päämieheksi eli Paaviksi.
Papit alkoivat pukeutua eri tavalla kuin maallikot, v. 500. Tämä tuli myös pakanoilta sillä pakanapoppamiehet ja druidit pukeutuivat erilailla kuin muu kansa erottuakseen kansasta ja saadakseen ihmiset huomaamaan itsensä jotta ihmiset kumartaisivat heitä kaikkialla missä he kulkivat. Tämä oppi muunmuassa on käytössä Anglikaaninen, Ev.Luterilaisten, Reformoitujen, Protestanttien, sekä Metodistien keskuudessa.
Kiirastuliopin vakiinnutti Gregorius Suuri, v. 593. Myös hän uudisti ajat ja lait niin kuin ennustettu oli antikristuksen tekevän. (Gregoriaaninen ajanlasku ja kalenteri.)
Paavi Gregorius 1.SUURI määräsi kirkkolatina rukous- ja kirkkokieleksi, v. 600. Samoin riivaajien ulosajamisessa oli käytettävä tuota kirkkolatinaa.
Tällekin opille on pakanallinen tausta sillä poppamiehet ja druidit palvoivat epäjumaliaan itse kehittämällään jumalisella kielellä jota vain heidän käsityksensä mukaan jumalat ymmärsivät.
Jeesuksen äidin, Maria sekä kuolleitten pyhimysten rukoileminen tuli käyttöön katollisessa kirkossa v. 600. Espanjan Kataloniassa on Monserratin Musta madonna, jolla on lapsi käsivarsillaan, ja kerrotaan moinen sairaiden ja liikuntakyvyttömien parantuneen madonnan rukoiltuaan.
Vuonna 610 pahamaineinen keisari Fokas joka oli surmannut edeltäjänsä antoi Rooman piispalle nimityksen: PAPA=isä, Bonifatius lll otti tuon arvonimen vastaan ja niin hänestä tuli ensimmäinen virallisesti Paaviksi kutsuttu kirkon pää. Samalla sai nimitys: VICATOR= Jeesuksen sijainen maanpäällä, voimakkaamman merkityksen kirkon sisällä. Tätä nimitystä VICATOR ei hyväksytty muissa kirkkokunnissa kun ne aikanaan irtaantuivat katollisesta kirkosta, mutta heidän johtajansa ottivat itselleen vastaavan arvonimen nimittäin: ARKKIPIISPA joka tarkoittaa: YLIMMÄINEN PAIMEN. Tuo nimitys on aivan sama kuin VICATOR sillä molemmat nimitykset viittaavat siihen että niiden haltija ja haltijat ovat syrjäyttäneet Jeesuksen Kristuksen ja asettuneet HÄNEN paikalleen, sillä YLIMMÄINEN PAIMEN on Raamatun ja taivaan säätämyksen mukaan ainoastaan ja vain JEESUS KRISTUS.
Vuonna 709 Rooman Paavi julistettiin niin pyhäksi ja kunnioitettavaksi että kaiken oli suudeltava katumuksen, palvonnan ja kunnioituksen osoitukseksi Paavin jalkoja.
Paavin maallinen valta alkoi vuonna 751 ja vuonna 756 julistettiin Kirkkovaltio syntyneeksi.
Ristin ja muiden pyhäinjäännökseksi katsottujen esineiden palvonta laillistettiin vuonna788.
Pyhävesi, johonka pappi oli sekoittanut hyppysellisen suolaa ja jonka pappi oli siunannut julistettiin lailliseksi vuonna 850.
Pyhän Joosefin palvonta aloitettiin vuonna 890.
Kirkot ottivat käyttöönsä pappien pyhittämät kellot v. 965 joilla soitettiin tilaisuudet alkaviksi ja päättyviksi. Kellojen tarkoituksena oli karkottaa paholaiset ja saastaiset henget pois kirkon luonta palveluksen ajaksi. Tämä tehtiin Paavi Johannes XIV käskystä.
Paavi Johannes kanonisoi kuolleet vuonna 995.
Pakolliset paasto-ajat säädettiin v.998. Tämän vuoden Rooman katollinen kirkko katsoo valtakuntansa alkamisvuodeksi.
Messuun osallistuminen tuli pakolliseksi vuonna 1000.
Paavi Hillebrand Bonifatius Vll sääti papiston selibaatin v. 1079.
Ruusukkonauha eli rukoushelmet otettiin käyttöön vuonna 1090 Pietari Erakon toimesta.
. Inkvisition sääti Veronan kirkolliskokous v. 1184.
Aineiden myynti aloitettiin v.1190.
V.1215 Paavi INNOCENTIUS lll sääti katollisen kirkon ehtoollisopin jonka mukaan ehtoollisleipä ja viini muuttuivat konkreettisesti Jeesuksen ruumiiksi ja vereksi Jeesuksen Kristuksen inkarnoitumisen kautta.
V. 1229 Valencian kirkolliskokouksessa Raamattu kiellettiin kuolemantuomion uhalla maallikoilta ja määrättiin kaikki Raamatut luovutettavaksi kirkolle.
V. 1233 Dominikaanimunkit määrättiin Inkvisition johtoon. Niin Inkvisitiota nousivat johtamaan Dominicus de Guzman, Albertus Mangnus, Tuomas Akvinolainen sekä salatieteen ja noituuden harjoituksesta kuullut mestari Eckard, Johannes Tauler ja Henrich Seuse.
V. 1287 munkki Simon Stock keksi ruskean skapulaarikankaan jolla uskoteltiin olevan maagisia kykyjä ja sen uskottiin antavan noita kykyjä tuon kankaan kantajalle. Lukuisat munkit ja papit ottivat tuon kankaan käyttöönsä.
Paavi Bonifatius Vlll joka toimi virassa vuosina 1294-1303 julistautui yli kaiken sen mitä jumalaksi taikka jumaloitavaksi kutsutaan ja julisti itsensä Jumalan kaltaiseksi, kuningasten Kuninkaaksi ja kaikkien ihmisten pelastukseksi ja että hänellä on valta tuomita kaikki mutta kenellekään ( ei Jumalallakaan ) ole valtaa tuomita häntä
Konstanzin kirkolliskokouksessa v. 1414 kielsi ehtoolliskalkin maallikoilta.
Firenzen kirkolliskokouksessa v. 1435 Kiirastuli-oppi julistettiin kirkon opiksi. Todellakin monet näistä dogmista on siirtynyt toisiin kirkkoihin, seurakuntiin ja herätysliikkeisiin ja suuntauksiin joita on syntynyt ajan kuluessa ja syntyy vieläkin. Jotkut noista dogmeista on juurrutettu ihmisten mieleen niin pysyvästi ja sellaisella pelotella ja tuomiohengellä etteivät he edes uskalla niitä kyseenalaiseksi tai edes tutkimisen kohteeksi taikka koettelemisen kohteeksi, vaikka TOTUUS kehottaa jokaista koettelemaan ja tutkimaan kaikki ja katsomaan onko ne Jumalasta vaiko ei.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu