Kysymys identtisistä kaksosista

Tiedossa on, että kehdossa olevat lapset ovat identtisiä kaksosia, mutta niin pieniä vielä, ettei heidän kätisyydestään voi sanoa mitään.
Kysyisin identtisten lasten vanhemmilta, miksei itseltäänkin, pitääkö paikkansa kuvitelmani, että identtisen kaksoset ovat ikäänkuin toistensa peilikuvia. Eli jos toisen jakaus on vasemmalla, toisella se on oikealla, siis luonnollisesti syntyvä. Vastaavasti tästä seuraisi se, että he ovat erikätisiä, toinen vasen- toinen oikeakätinen.
Pitääkö tämä oletus pakkansa vai on vain pelkkä kuvitelma?
115433
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Identtisissä kaksosissa on eroja jotka johtuvat jakautumisvaiheesta ja ympäristötekijöistäkin. Osa kaksosista on kätisyyspeilikuvia, osa ei. Ne oiden solut ovat jakautuneet hyvin aikaisessa vaiheessa ovat hiukan "erilaisempia" kuin myöhään jakautuneet. Vasta lasten kasvaessa näitä seikkoja voi vertailla.

Äänestä

Ns. peilikuvakaksoset ovat toistensa peilikuvia niin kätisyyden kuin vaikkapa nenän vinoudenkin suhteen. Tv-dokumentissa sanottiin, että se oikeakätinen on ikään kuin se "oikea" alkuperäinen lapsi, josta olisi tullut vain yksi lapsi. Mutta alkio onkin jakautunut puoliksi sillä tavalla, että siitä toisesta tulee tämän ensimmäisen peilikuvakopio. Hän on vasenkätinen - ja jopa sisäelimet voivat olla toisinpäin (esim. sydän oikealla) kuin tavallisesti.

Peilikuvakaksoset ovat yksi muunnos. On sitten myös niitä täysin samanlaisia, kenties myös muita variaatioita. Ihmeellinen tämä maailma on!

Äänestä

Ovat niin identtiset että ei edes oma isänsä niitä erota,,Onneksi minä ne kuitenkin saan erotettua=)..Ne ovat justiin saman pituisia ja painosia, tällä hetkellä ainut joka heidät erottaa on hampaitten määrä suussa!=)

Äänestä
  • Miten menee hiusten "pyöryväisten" suunta - jos hiuksia on - samoin vai eripäin?

    Äänestä

  • Isoisä 1. kirjoitti:

    Miten menee hiusten "pyöryväisten" suunta - jos hiuksia on - samoin vai eripäin?

    vähäsen hiuksia ja kun äsken katsoin niin ihan samaan suuntaan kierteet menee! Aika jännää..

    Äänestä

  • tilhimyy kirjoitti:

    vähäsen hiuksia ja kun äsken katsoin niin ihan samaan suuntaan kierteet menee! Aika jännää..

    Mä olen identtinen kaksonen ja täsmälleen samanlainen kuin siskoni. Hiusten pyörre on samaan suuntaan ja samakätisiä ollaan. Jakaus on eri puolilla, mutta ihan tarkoituksella, kun ei haluta olla samanlaisia :).

    Äänestä

Meidän kaksospojat on 3v ja identtiset. Näyttäisi sille, etä toinen on vasenkätinen. ( Syö, piirtää vasemmalla.) Tosin asia voi vielä muuttua, onhan ne niin pieniä vielä, mutta nyt toinen on vasuri.

Äänestä
  • Oman poikani vasemman käden hallitsevuus ilmeni jo ryömintäiässä eikä ole siitä muuttunut. Tarttui ja tavoitteli esineitä vasemmalla kädellä. Aikuinen on ja tekee yhä samaa.

    Äänestä

Tunnen lasteni kavereina useita identtisiä kaksosia,
ja heistä kaikista toinen puolisko on vasenkätinen,
sekä yhdet epäidenttiset kaksoset (jotka ovat erittäin paljon samannäköisiä), joista myös toinen on vasenkätinen.

Meidän kaksoset ovat oikeakätisiä,
mutta he ovatkin epäidenttiset.

Äänestä

Tervehdys,

meillä tosiaan on juuri näin että toinen lapsista
on vasenkätinen. Tästä on kirjoiteltu paljon tutkimuksia ja dokumentteja ja kuulemma Elvis itse olisi ollut kaksonen, mutta toinen olisi menehtynyt jo raskauden aikana.
Ja Elvis oli vasenkätinen.

Tuon kätisyyden huomasimme aika varhaisessa vaiheessa, tosin ensin vain arvuuttelimme että ottaako lapsi sattumalta lelun tms. vasemmalla kädellä.

Äänestä

mutta silti "peilikuva" kaksonen. Siis siskoni vasenkätine, minä oikeakätinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Isoisä 1. kirjoitti:

Tiedossa on, että kehdossa olevat lapset ovat identtisiä kaksosia, mutta niin pieniä vielä, ettei heidän kätisyydestään voi sanoa mitään.
Kysyisin identtisten lasten vanhemmilta, miksei itseltäänkin, pitääkö paikkansa kuvitelmani, että identtisen kaksoset ovat ikäänkuin toistensa peilikuvia. Eli jos toisen jakaus on vasemmalla, toisella se on oikealla, siis luonnollisesti syntyvä. Vastaavasti tästä seuraisi se, että he ovat erikätisiä, toinen vasen- toinen oikeakätinen.
Pitääkö tämä oletus pakkansa vai on vain pelkkä kuvitelma?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu