K-järven

HS:n taloussivujen mukaan Stora Enson omakin palkkitehdas toimii vajaateholla. Suomen Sahojen toim. johtajan mukaan " mekaanisessa puunjalostuksessa ei ole mistään ollut niin paljona ylituotantoa kuin liimapuupalkeista"!
Keitele Timberin mukaan isot tukitkin on rahdattava sinne etelästä- veronmaksajan tuella tietenkin.

Mutta hyvähän se on "laskea kaikkien persmäkeä veronmaksajan housuilla".
271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kahden miljoonan liikevaihdon lilliputtiyritys, joka ottaa heti alkuun kymmeniä miljoonia velkaa on nurin aina nopeasti, elleivät valtio ja Stora Enso pumppaa sinne jatkuvasti uutta rahaa pelastaakseen kasvonsa edes jollain lailla.

Ovatko päättäjät aivan sekaisin kun luottavat pelkkiin puheisiin, näyttöjen puuttuessa täysin?
Kun Stora Enso myy tehtaan, niin kauppaehdot ovat takuulla sellaiset, että se voi nostaa kädet pystyyn sen jälkeen.

Kymmenistä miljoonista on helppo kikkailla eri keinoin rahaa myös omistajatahon pussiin.

Edes lain mukaisia tilinpäätöstietoja tämä lilliputtifirma ei ole toimittanut! Ovat varmaan niin heikkoja, ettei niitä ole haluttu julkistaa.
Yrittäjän heikkoa moraalia tämä ainakin todistaa.

Koko homma haisee pahoin, sillä tuotteet joita tehdas alkaa valmistaa ovat jo nyt vailla kunnon markkinoita.

Kommentoi aloitusta

TEHDAS kirjoitti:

HS:n taloussivujen mukaan Stora Enson omakin palkkitehdas toimii vajaateholla. Suomen Sahojen toim. johtajan mukaan " mekaanisessa puunjalostuksessa ei ole mistään ollut niin paljona ylituotantoa kuin liimapuupalkeista"!
Keitele Timberin mukaan isot tukitkin on rahdattava sinne etelästä- veronmaksajan tuella tietenkin.

Mutta hyvähän se on "laskea kaikkien persmäkeä veronmaksajan housuilla".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu