RKP ei ole voinut olla reagoimatta viime vuosina reippaasti lisääntyneeseen kielikeskusteluun. Hyvä niin, koska asiassa pitäisi päästä eteenpäin. Tässäpä kommentteja sivulle http://www.sfp.fi/fi/kysymyksia_ja_vastau
"Rkp:n lähtökohta kielikysymyksessä on Suomen perustuslaissa, jonka mukaan Suomessa on kaksi kansalliskieltä, suomi ja ruotsi. Eduskunta on tämän jälkeen demokraattisesti päättänyt, että molemmat kieliryhmät opiskelevat ainakin perusteet toisesta kotimaisesta, jotta saisivat täysipainoisen kansalaisvalmiuden.”
Niin, näinhän se on, mutta mikään laki ei ole Jumalan asettama ikuinen käsky vaan meidän ihmisten keskinäinen sopimuksemme käyttäytyä tietyllä tavalla toisiamme ja instituutiotamme kohtaan. Jos säädös osoittautuu tarkoituksenmukaisuudeltaan huonoksi, on olemassa jopa velvollisuus ryhtyä sen muuttamiseen. Muuttaminen tapahtuu kansalaiskeskustelussa sen jälkeen lainsäädäntöön valtuutetuissa instituutioissa. Prosessi ei ole aivan mutkaton.
Tasa-arvokäsitteellä on vain rajallinen ja heuristinen arvonsa näissä keskusteluissa. Jos asetetaan rinnakkain molemmat kieliryhmät opiskelemaan toistensa kieli vaikkapa vain täysipainoisen kansalaisvalmiuden saavuttamiseksi, perustelu on kestämätön. Suomenkielisiä on yli 90 % ja ruotsinkielisiä n. 4-5 % suomalaisista. Epäsuhta on ilmeinen.
RKP: ”Yhteiskunnan kustantamassa koulutuksessa tämä on yhtä selvä oikeudenmukaisuuskysymys kun muittenkin "pakollisten" aineiden opetus. … Perustuslaista johtuen joihinkin virkoihin vaaditaan molempien kotimaisten taitoa. Myös ehdotukset paikallisesta vapaaehtoisuudesta kompastuvat siis tähän oikeudenmukaisuuskohtaan.”
Totta kai nyt on toimittava lain mukaisesti, mutta siitä ei olekaan kysymys. On kysymys siitä, että keskenään sopimamme laki on asettunut järkevän toiminnan esteeksi. Lakia ei voi perustella lailla, vaan lain perustelun on aina ja kaikkialla seurattava yhteiskunnan tilasta, todellisista tavoitteista ja todellisesta moraalista. Lakiin kiteytetään kehys ja yhteenveto meidän olemassaolomme ehdoista ja käsityksistä siitä, miten elämä voi jopa kehittyen jatkua.
RKP: ” … rkp:läiset välillä puhuvat kaksikielisyyden "yleissivistyvästä" olemuksesta. (Mitkään kieliopinnot sinänsä eivät tietenkään kasvata yleissivistystä).”
Suluissa oleva kommentti on osuva; kielen osaaminen ei ole yleissivistystä, mutta kielillä tietenkin voidaan etsiä yleissivistystä. Valitettavasti RKP:llä itselläänkään ei tunnu olevan selvää käsitystä siitä, miksi ruotsinkieltä on Suomessa osattava. Älkäämme lukeko nyt lakia. Ruotsinkieltä on tietenkin osattava myös suomenkielisten keskuudessa sen vuoksi, että maassa asuu yli 200000 ruotsinkielistä. Tämä ei ole kovin painava peruste, koska 1. suomenruotsalaisten keskuudessa aito kaksikielisyys on hyvin yleistä; 2. valtaosa kieliryhmien edustajista asuu omilla seuduillaan eivätkä joudu lähes ollenkaan toistensa kanssa tekemisiin; 3. koska osa ruotsinkielisistä (suomea osaamattomat) on enemmän tekemisissä Ruotsin kuin Suomen kanssa ja 4. koska molemmat osaavat yhteisen lingua francan eli englanninkielen. Jos käytämme ongelmatilanteissa englantia, toisiaan huonosti ymmärtävät ovat kielten suhteen yhtäläisessä asemassa.
Tärkeämpi peruste ruotsinkielen osaamiselle on Suomen ruotsinkielinen menneisyys. Jokaisen tulevaisuuteen tähtäävän kansan on oltava tietoinen ja kiinnostunut menneisyydestään. Vaikka peruste on vahva, sekään ei velvoita kaikkia. Syvällisesti kulttuuriin ja historiaan perehtyvän on hallittava ruotsinkieli kaikissa muunnoksissaan. Tämäkään ei riitä; on osattava latina, kirkkoslaavi, vironkieli, muinaistanska, muinaissaksa jne.
Väestön valtaosalle on tärkeää saada riittävä käsitys menneisyydestämme hyvällä äidinkielellä (suomenkielisille suomeksi ja ruotsinkielisille ruotsiksi). Hyvään äidinkieleen ja muutamaan maailmanlaajuisesti tärkeään kieleen on panostettava nykyistä enemmän. Äidinkielen mukana saamme kulttuurihistoriamme aikana kehittämämme käsitteet ja käsitykset, jotka ovat välttämättömiä riittävän ja luovan ajattelukyvyn toiminnalle. Vierailla kielillä, joihin suomenkielisten keskuudessa ehdottomasti kuuluu myös ruotsinkieli, me hakeudumme uuden tiedon lähteille. Tässä valossa vanha kielilaki on otettava leikkauspöydälle kokonaisuudessaan uudestaan.
RKP: ” Pakollisuuden poisto tarkoittaisi myös suomen kielen opiskelun vähentymistä ruotsinkielisissä kouluissa. Tämä olisi rkp:n mielestä erittäin suuri vahinko.”
Varmaan tarkoittaisi samassa suhteessa kuin ruotsinkielen opiskelu suomalaisten keskuudessa. Tämä on ruotsinkielisen väestön oma asia aivan kuten ruotsinkielen opiskelu suomenkielisten keskuudessa. Tunnemmeko vastuumme? Ellemme tunne, olemme jo sillä perusteella mennyttä. Olen kuitenkin aivan varma, että melkoinen osa suomenkielisistä näkee henkilökohtaisesti tärkeäksi opiskella myös ruotsinkieltä. Pakollisuus ja maan hallinnollinen kaksikielisyys eivät saa riittäviä käytännöllisiä tai edes teoreettisia perusteita enää vuonna 2008. Samasta syystä kuin suomenkieliset haluavat opiskella ruotsinkieltä, Suomen ruotsinkieliset haluavat osata maansa valtakieltä. Tässä ei tarvita pakkoa, kuten niin monessakaan muussa asiassa ei tarvittaisi. Autoritaarisuuden voimistuminen on oire yhteiskunnan moraalisesta rappeutumisesta. Tahtoipa RKP sitä tai ei, suomenkieli avaa joka tapauksessa Suomessa nykyään enemmän ovia kuin ruotsinkieli.
"Rkp:n lähtökohta kielikysymyksessä on Suomen perustuslaissa, jonka mukaan Suomessa on kaksi kansalliskieltä, suomi ja ruotsi. Eduskunta on tämän jälkeen demokraattisesti päättänyt, että molemmat kieliryhmät opiskelevat ainakin perusteet toisesta kotimaisesta, jotta saisivat täysipainoisen kansalaisvalmiuden.”
Niin, näinhän se on, mutta mikään laki ei ole Jumalan asettama ikuinen käsky vaan meidän ihmisten keskinäinen sopimuksemme käyttäytyä tietyllä tavalla toisiamme ja instituutiotamme kohtaan. Jos säädös osoittautuu tarkoituksenmukaisuudeltaan huonoksi, on olemassa jopa velvollisuus ryhtyä sen muuttamiseen. Muuttaminen tapahtuu kansalaiskeskustelussa sen jälkeen lainsäädäntöön valtuutetuissa instituutioissa. Prosessi ei ole aivan mutkaton.
Tasa-arvokäsitteellä on vain rajallinen ja heuristinen arvonsa näissä keskusteluissa. Jos asetetaan rinnakkain molemmat kieliryhmät opiskelemaan toistensa kieli vaikkapa vain täysipainoisen kansalaisvalmiuden saavuttamiseksi, perustelu on kestämätön. Suomenkielisiä on yli 90 % ja ruotsinkielisiä n. 4-5 % suomalaisista. Epäsuhta on ilmeinen.
RKP: ”Yhteiskunnan kustantamassa koulutuksessa tämä on yhtä selvä oikeudenmukaisuuskysymys kun muittenkin "pakollisten" aineiden opetus. … Perustuslaista johtuen joihinkin virkoihin vaaditaan molempien kotimaisten taitoa. Myös ehdotukset paikallisesta vapaaehtoisuudesta kompastuvat siis tähän oikeudenmukaisuuskohtaan.”
Totta kai nyt on toimittava lain mukaisesti, mutta siitä ei olekaan kysymys. On kysymys siitä, että keskenään sopimamme laki on asettunut järkevän toiminnan esteeksi. Lakia ei voi perustella lailla, vaan lain perustelun on aina ja kaikkialla seurattava yhteiskunnan tilasta, todellisista tavoitteista ja todellisesta moraalista. Lakiin kiteytetään kehys ja yhteenveto meidän olemassaolomme ehdoista ja käsityksistä siitä, miten elämä voi jopa kehittyen jatkua.
RKP: ” … rkp:läiset välillä puhuvat kaksikielisyyden "yleissivistyvästä" olemuksesta. (Mitkään kieliopinnot sinänsä eivät tietenkään kasvata yleissivistystä).”
Suluissa oleva kommentti on osuva; kielen osaaminen ei ole yleissivistystä, mutta kielillä tietenkin voidaan etsiä yleissivistystä. Valitettavasti RKP:llä itselläänkään ei tunnu olevan selvää käsitystä siitä, miksi ruotsinkieltä on Suomessa osattava. Älkäämme lukeko nyt lakia. Ruotsinkieltä on tietenkin osattava myös suomenkielisten keskuudessa sen vuoksi, että maassa asuu yli 200000 ruotsinkielistä. Tämä ei ole kovin painava peruste, koska 1. suomenruotsalaisten keskuudessa aito kaksikielisyys on hyvin yleistä; 2. valtaosa kieliryhmien edustajista asuu omilla seuduillaan eivätkä joudu lähes ollenkaan toistensa kanssa tekemisiin; 3. koska osa ruotsinkielisistä (suomea osaamattomat) on enemmän tekemisissä Ruotsin kuin Suomen kanssa ja 4. koska molemmat osaavat yhteisen lingua francan eli englanninkielen. Jos käytämme ongelmatilanteissa englantia, toisiaan huonosti ymmärtävät ovat kielten suhteen yhtäläisessä asemassa.
Tärkeämpi peruste ruotsinkielen osaamiselle on Suomen ruotsinkielinen menneisyys. Jokaisen tulevaisuuteen tähtäävän kansan on oltava tietoinen ja kiinnostunut menneisyydestään. Vaikka peruste on vahva, sekään ei velvoita kaikkia. Syvällisesti kulttuuriin ja historiaan perehtyvän on hallittava ruotsinkieli kaikissa muunnoksissaan. Tämäkään ei riitä; on osattava latina, kirkkoslaavi, vironkieli, muinaistanska, muinaissaksa jne.
Väestön valtaosalle on tärkeää saada riittävä käsitys menneisyydestämme hyvällä äidinkielellä (suomenkielisille suomeksi ja ruotsinkielisille ruotsiksi). Hyvään äidinkieleen ja muutamaan maailmanlaajuisesti tärkeään kieleen on panostettava nykyistä enemmän. Äidinkielen mukana saamme kulttuurihistoriamme aikana kehittämämme käsitteet ja käsitykset, jotka ovat välttämättömiä riittävän ja luovan ajattelukyvyn toiminnalle. Vierailla kielillä, joihin suomenkielisten keskuudessa ehdottomasti kuuluu myös ruotsinkieli, me hakeudumme uuden tiedon lähteille. Tässä valossa vanha kielilaki on otettava leikkauspöydälle kokonaisuudessaan uudestaan.
RKP: ” Pakollisuuden poisto tarkoittaisi myös suomen kielen opiskelun vähentymistä ruotsinkielisissä kouluissa. Tämä olisi rkp:n mielestä erittäin suuri vahinko.”
Varmaan tarkoittaisi samassa suhteessa kuin ruotsinkielen opiskelu suomalaisten keskuudessa. Tämä on ruotsinkielisen väestön oma asia aivan kuten ruotsinkielen opiskelu suomenkielisten keskuudessa. Tunnemmeko vastuumme? Ellemme tunne, olemme jo sillä perusteella mennyttä. Olen kuitenkin aivan varma, että melkoinen osa suomenkielisistä näkee henkilökohtaisesti tärkeäksi opiskella myös ruotsinkieltä. Pakollisuus ja maan hallinnollinen kaksikielisyys eivät saa riittäviä käytännöllisiä tai edes teoreettisia perusteita enää vuonna 2008. Samasta syystä kuin suomenkieliset haluavat opiskella ruotsinkieltä, Suomen ruotsinkieliset haluavat osata maansa valtakieltä. Tässä ei tarvita pakkoa, kuten niin monessakaan muussa asiassa ei tarvittaisi. Autoritaarisuuden voimistuminen on oire yhteiskunnan moraalisesta rappeutumisesta. Tahtoipa RKP sitä tai ei, suomenkieli avaa joka tapauksessa Suomessa nykyään enemmän ovia kuin ruotsinkieli.
Vastaukset 5
Vanhimmat
RKP: ” Pakollisuuden poisto tarkoittaisi myös suomen kielen opiskelun vähentymistä ruotsinkielisissä kouluissa. Tämä olisi rkp:n mielestä erittäin suuri vahinko.”
Vahinko taitaa olla sellainen jonka rkp:n on otettava vain vastaan jos joku haluaa omasta vapaasta tahdostaan olla oppimatta maan pääkieltä. On siis kysymys maan pääkielestä, ei toisesta ihan samanarvoisesta kielestä.
sillä kun ruotsinkielisiä kouluja ei enää ole, miten siellä voidaan jatkaa Suomenkielistä opetusta "TOLLO"
korhau!
"Rkp:n lähtökohta kielikysymyksessä on Suomen perustuslaissa, jonka mukaan Suomessa on kaksi kansalliskieltä, suomi ja ruotsi."
Tämä lause kertoo jo sen, että Suomessa on kahta kansallisuutta - ruotsalaista ja suomalaista, mutta kuitenkin jollain tavalla samaa kansaa. Suomen kansa koostuu eri kansallisuuksista, koska eri kansallisuuden ja kulttuurin ihmisiä asuu Suomessa.
"Eduskunta on tämän jälkeen demokraattisesti päättänyt, että molemmat kieliryhmät opiskelevat ainakin perusteet toisesta kotimaisesta, jotta saisivat täysipainoisen kansalaisvalmiuden.”
Yhtälailla voidaan demoktraattisesti päättää, että pakkoruotsista tulee vapaaehtoinen ruotsi, sekä sen että suomen kieli on valtion ainoa pääkieli. Ei tämä sen kummempaa ole. Lakeja säädetään tai muokataan aina vähän väliä. Lait tulee vastata nykypäivää, ei muinaista säätyvaltaa.
Suomeen uusi perustuslaki, niin sillähän juttu on hoidettu.