Riittääkö tunto syntien anteeksiolemisesta?

Semmoinen tuli tässä mieleen, että vanhoillislestadiolaisuudessa opin siihen, että jo sanat "viimeinen tuomio" aiheuttaa hirvittävää tuskaa, ahdistusta ja pelkoa; onko minun syntini nyt varmasti anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä? Vl-puheissa korostetaan näkökulmaa, että "tärkeintä on, että on synnit anteeksi ja rauha omalla tunnolla". Olen samaa mieltä, mutta jääkö silti jotain oleellista puuttumaan, jos tuudittautuu vaan siihen, että muuta ei tarvitse kuin olla pööpöillä vaan, kun kerran synnit on saatu anteeksi?

Olen viikon päästä alkavaa paastonaikaa silmällä pitäen lueskellut A.Schmemannin kirjaa: Suuri paasto. Ort kirkossa on huomenna "teemana" tuomiosunnuntai. Sama tuttu teksti, joka luetaan luterilaisessa kirkossa marraskuun lopulla. Tähän tekstiin liittyen Schmemann kirjoittaa:

"Vertaus viimeisestä tuomiosta on sanoma kristillisestä rakkaudesta. Jokainen meistä on saanut Kristuksen rakkauden lahjan ja armon. Tiedämme, että kaikki ihmiset loppujen lopuksi tarvitsevat HENKILÖKOHTAISTA rakkautta - heidän anutlaatuisen sielunsa havaitsemista ja tunnustamista. Juuri tuo Kristuksen rakkauden lahja on saattanut jokaisen meistä vastuuseen pienestä osasta Jumalan valtakuntaa. Näin ollen meidät tuomitaan sen mukaan, olemmeko hyväksyneet tämän vastuun vai emme, olemmeko rakastaneet vai kieltäytyneet rakastamasta, sillä "mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle..." "

Tuo yllä oleva teksti sai minut vähän mietteliääksi. En muista, että vanhoillislestadiolaisuudessa olisi tätä asiaa näin lähestytty. Muutenkin vl-liikkeessä kavahdetaan voimakkaasti ajatusta, että ihminen voisi tehdä yhtään mitään hyvää oman sielunsa pelastumisen eteen. Minun näkökulmani on, että ei ihminen voikaan ilman Jumalan armoa tehdä yhtään mitäänhyvää. Mutta Jumala onkin kutsunut meistä jokaisen rakkauteensa, jakamaan samaa rakkautta eteenpäin, jota itse Häneltä saamme... Riittääkö siis pelkkä tunne omien syntien anteeksiolemisesta, jos muutoin mielen täyttää välinpitämättömyys tai korkeintaan ajatuksen tasolla käyvät myötätuntoiset ajatukset lähimmäistämme kohtaan? Onhan Kristus sovittanut kaikkien meidän synnit, se ei poista tarvetta jatkuvaan katumukseen, mutta synninpäästö ei myöskään vapauta muista velvollisuuksistamme?
9360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Hyvä VL osaa ja jaksaa leipoa viikosta toiseen ja vuodesta toiseen. Hyvä VL ottaa tahdottomasti kaiken vastaan mitä Jumalan valtakunta määrää.
Työvuorot ja lasten lukumäärä on tärkein uskon mitta.

Sinälään raamatun teksteillä ei yksilölle ole mitään merkitystä koska vl-sanoma ei kerro Jeesuksesta eikä Jumalasta vaan ainoastaan siitä että jos et kuulu meihin joudut helvettiin.
Kaikki muu on alisteista pyhälle joukko-opille ja vielä pyhemmille elämäntapasäännöille joilla joukkoja hallitaan.
Kristus on kuriositeetti.

Vl-uskon top 3 on.

1. Tärkeintä kuulua joukkoon
2. Suorita Jumalan valtakunnan työtehtävät
3. Ehkäisy syntiä ettei jäsenmäärä ja johtajien ja keskustapuolueen kannatusjoukot kutistu.

Äänestä
  • ......

    Äänestä

  • ekysttäjän viestejä kirjoitti:

    ......

    Jos tarkoitit aloitustani, niin miksi se olisi mielestäsi eksytystä? Kysymys jonka esitin on mielestäni aina ajankohtainen eikä sen pohtiminen ole väärin, vaikka tuntisikin, että omalla kohdalla on hengelliset asiat kunnossa. Mikään ei ole vaarallisempaa kuin ylpeys. Pari viikkoa sitten oli Publikaanin ja fariseuksen sunnuntai. Silloin mietittiin, millainen on Jumalan tahdon mukainen mieli. Fariseus piti itseään oikeauskoisena ja kiitti Jumalaa, ettei ole niinkui muut (syntiset). Publikaani puolestaan ei rohjennut edes kohottaa kasvojaan ylöspäin, vaan pyysi yksinkertaisesti: Jumala ole minulle syntiselle armollinen!

    Äänestä

Pitää lisäksi ajatella ja tahtoa anteeksiantoa.

Äänestä

.. Raamatussa sanotaankaan..

"Sllä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa ettei yksikään joka häneen uskoo hukkuisi (joutuisi kadotukseen), vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.
(Johanneksen evankeliumi 3:16-18)

Eli jos sinä ystäväni uskot syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä niin sinua ei tuomita "viimeisellä tuomiolla" kadotukseen. Silloin ei myöskään tarvitse pelätä, kun on turva Jumalassa ja Hänen Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa! Pelko asettaa paulan.. sitoo sinua.

Synti on se joka erottaa meidät Jumalan yhteydestä, eli se kun emme elä Hänen sanansa eli Raamatun ohjeiden ja opetusten mukaan.
Jokainen meistä tekee syntiä ja rikkoo Jumalan tahtoa vastaan, mutta kun rukoilemme synneillemme ja rikkomuksillemme anteeksiantoa Jumalalta Jeesuksen nimessä, niin me saamme uskoa ne anteeksi saavamme.
Synti voi olla näkyvää (esim. varastaminen, juominen jne.) tai muilta ihmisiltä salassa olevaa (ajatuksissa toisen himoitsemista tai pahoja ajatuksia lähimmäisestä jne.). Jumala kuitenkin näkee kaiken synnin mitä teemme, oli se sitten näkyvää tai ns.näkymätöntä. Siksi on hyvä "pitää tilivälit lyhyinä", eli rukoilla anteeksi syntejään niin usein kuin katsoo targitsemansa.

Sitten uskonvarmuudesta..
"Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut.
Sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan."
(Roomalaiskirje 10:9-10)

Siunausta elämääsi!

Äänestä
  • Kiitos, samoin siunausta Sinun elämääsi.

    Pohjimmiltaan ajattelemme kai samoin kristinuskon perusasioista. En suinkaan tee tyhjäksi (pois se minusta!) vaan nimenomaan korostan sitä, että ilman Kristuksen sovitustyötä meillä ei olisi pelastusta. Kristuksen kuolemassa on voitto ja se tekee meidät mahdollisiksi Jumalan armosta. Tiedän myös mitä synti tarkoittaa.

    MUTTA avauksellani halusin havahdutella palstalaisia pohtimaan, että tuon uskon ja omista synneistä vapautumisen tulisi johdattaa meidät vastuuntuntoon lähimmäisistä. Sillä jos Jumala on rakkaus ja hän rakastaa kaikkia luotujaan, tulisi meidänkin rakastaa Jumalaa ja toisiamme. Tästä kertoo tuomiosunnuntain evankeliumiteksti Mark.25:31-46. Sillä hedelmistäänhän puu tunnetaan...

    Äänestä

  • Kesä_keikkuen_tulevi kirjoitti:

    Kiitos, samoin siunausta Sinun elämääsi.

    Pohjimmiltaan ajattelemme kai samoin kristinuskon perusasioista. En suinkaan tee tyhjäksi (pois se minusta!) vaan nimenomaan korostan sitä, että ilman Kristuksen sovitustyötä meillä ei olisi pelastusta. Kristuksen kuolemassa on voitto ja se tekee meidät mahdollisiksi Jumalan armosta. Tiedän myös mitä synti tarkoittaa.

    MUTTA avauksellani halusin havahdutella palstalaisia pohtimaan, että tuon uskon ja omista synneistä vapautumisen tulisi johdattaa meidät vastuuntuntoon lähimmäisistä. Sillä jos Jumala on rakkaus ja hän rakastaa kaikkia luotujaan, tulisi meidänkin rakastaa Jumalaa ja toisiamme. Tästä kertoo tuomiosunnuntain evankeliumiteksti Mark.25:31-46. Sillä hedelmistäänhän puu tunnetaan...

    .. tarkoitat varmaan Matteuksen evankeliumin 25:31-46? Missä "Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle. Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat.." jne.

    Ajatuksia tuli tekstistäsi, että ennen muuta meillä on vastuu omasta itsestämme ensin ja sitten lähimmäisistämme. Eli vastuuntunto ensin itsestä ja sitten toisista.

    Niinkuin sanassakin sanotaan että "Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaisesta mielestäsi. Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.
    Toinen tämän vertainen on: Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi". (Matteuksen evankeliumi 22:37-39)

    Eli se mitä tahdon sanoa on, että kun itse on tullut tuntemaan Jumalan suuren armon ja rakkauden ensin, hänen poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta niin sitten siitä on ilo jakaa ja kertoa myös lähimmäisilleen.

    Lähimmäisiään on hyvä auttaa ja mielestäni pitääkin. Se ei ole kuitenkaan pakon sanelema asia, että "täytyy" auttaa. (me emme pelastu tekojen kautta, eikä omien ansioidemme mukaan vaan silkasta Jumalan armosta)
    Jumalan rakkaus meissä saa ajattelemaan lähimmäisiämme ja auttamaan heitä eri tavoin.

    Olen itse huomannut omassa elämässäni, että "antaessaan saa", eli auttaessaan lähimmäistään (oli se tapa tai asia mikä tahansa) tulee hyvä ja iloinen mieli.

    :)

    Äänestä

  • ..ystävä kirjoitti:

    No niin taittiin saada saman langan päästä molemmat kiinni! =) Joo Matteuksen evankeliumia tarkoitin, jos olin vahingossa laittanut Markuksen... Näin minäkin tämän asian pitkälti näen. Mutta ei se varmaan silloin tällöin ole pahitteeksi vähän patistellakin itseään erityiseen lähimmäisistä huolehtimiseen. Ainakin itselläni tuppaa tuo toveri laiskuus ja välinpitämättömyys niin usein seuralaiseksi ja se on hyvä siirtämään sitä välittämistä tuonnemmaksi, vaikka oikeasti väliä on vain tässä ja nyt, tällä hetkellä...

    Äänestä

Kirjoituksesi oli hyvä, mutta mietin tuota kohtaa "Muutenkin vl-liikkeessä kavahdetaan voimakkaasti ajatusta, että ihminen voisi tehdä yhtään mitään hyvää oman sielunsa pelastumisen eteen". Mielestäni asia on päinvastoin käytännössä, vaikka puheissa noin sanotaankin. Niin paljon vaaditaan lainomaisia tekoja, joilla harhautetaan ihmisiä luulemaan, että niitä noudattamalla taivaspaikan saisi.

Asiaa kirjoitat rakkauden teoista ja surullista on, että vl-liike tuijottaa vaan noihin lainmukaisiin tunnusmerkkeihin. Ei ole armoa esimerkiksi uudelleenavioituvaa kohtaa, jos entinen puoliso elää jne...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kesä_keikkuen_tulevi kirjoitti:

Semmoinen tuli tässä mieleen, että vanhoillislestadiolaisuudessa opin siihen, että jo sanat "viimeinen tuomio" aiheuttaa hirvittävää tuskaa, ahdistusta ja pelkoa; onko minun syntini nyt varmasti anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä? Vl-puheissa korostetaan näkökulmaa, että "tärkeintä on, että on synnit anteeksi ja rauha omalla tunnolla". Olen samaa mieltä, mutta jääkö silti jotain oleellista puuttumaan, jos tuudittautuu vaan siihen, että muuta ei tarvitse kuin olla pööpöillä vaan, kun kerran synnit on saatu anteeksi?

Olen viikon päästä alkavaa paastonaikaa silmällä pitäen lueskellut A.Schmemannin kirjaa: Suuri paasto. Ort kirkossa on huomenna "teemana" tuomiosunnuntai. Sama tuttu teksti, joka luetaan luterilaisessa kirkossa marraskuun lopulla. Tähän tekstiin liittyen Schmemann kirjoittaa:

"Vertaus viimeisestä tuomiosta on sanoma kristillisestä rakkaudesta. Jokainen meistä on saanut Kristuksen rakkauden lahjan ja armon. Tiedämme, että kaikki ihmiset loppujen lopuksi tarvitsevat HENKILÖKOHTAISTA rakkautta - heidän anutlaatuisen sielunsa havaitsemista ja tunnustamista. Juuri tuo Kristuksen rakkauden lahja on saattanut jokaisen meistä vastuuseen pienestä osasta Jumalan valtakuntaa. Näin ollen meidät tuomitaan sen mukaan, olemmeko hyväksyneet tämän vastuun vai emme, olemmeko rakastaneet vai kieltäytyneet rakastamasta, sillä "mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle..." "

Tuo yllä oleva teksti sai minut vähän mietteliääksi. En muista, että vanhoillislestadiolaisuudessa olisi tätä asiaa näin lähestytty. Muutenkin vl-liikkeessä kavahdetaan voimakkaasti ajatusta, että ihminen voisi tehdä yhtään mitään hyvää oman sielunsa pelastumisen eteen. Minun näkökulmani on, että ei ihminen voikaan ilman Jumalan armoa tehdä yhtään mitäänhyvää. Mutta Jumala onkin kutsunut meistä jokaisen rakkauteensa, jakamaan samaa rakkautta eteenpäin, jota itse Häneltä saamme... Riittääkö siis pelkkä tunne omien syntien anteeksiolemisesta, jos muutoin mielen täyttää välinpitämättömyys tai korkeintaan ajatuksen tasolla käyvät myötätuntoiset ajatukset lähimmäistämme kohtaan? Onhan Kristus sovittanut kaikkien meidän synnit, se ei poista tarvetta jatkuvaan katumukseen, mutta synninpäästö ei myöskään vapauta muista velvollisuuksistamme?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu