helvetti

Uskokaa jo että ihminen on ikuisuus olento. Kun raamattu puhuu tuhoutumisesta,polttamisesta jne. Se kuvaa sillä eroa jumalasta. Käykäähän lukemassa Jeesus on Herra sivuilta totuus helvetistä.
7101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jumala loi ensimmäisen ihmisparin kylläkin ikuisuusolennoiksi, mutta heidän syntiinlankeemuksensa mitätöi täydellisesti sen ja juuri siksi Jumala ilmaisikin 1. Moos. 2:17, että jos ihminen syö hyvän- ja pahantiedon puusta, niin hän on KUOLEMALLA KUOLEVA!

Siitä lähtien ihmissielu oli erittäin kuoleva.

Vain jos lähdetään uskomaan Saatanan väitettä 1. Moos. 3:4 "Ette suinkaan kuole", niin silloin uskotaan ihmisellä syntiinlangenneenakin olevan vielä kuolemattomuus, mutta minä ja kirkkokuntani kavahdamme Saatanan valheita ja uskomme ihmissielun kuolevaisuuteen, josta poikkeuksen antaa yksin usko Jeesukseen ja sen ansioissa saatava ikuisen elämän armolahja.

Ne, jotka uskovat loppumattomaan helvetinkidutukseen, jonka Jumala muka sallisi, edustavat niin hirvittävää oppia, joka tekee rakkauden Jumalasta ehdottoman täydellisen vastakohdan eli rajattoman petomaisen sadistin, joka on luonteeltaan täysin armoton ja epäoikeudenmukainen.

Olen itseasiassa täysin varma, että ne, jotka esittävät tuota täysin mieletöntä, loppumattoman helvetin oppia, eivät ole koskaan edes syventyneet ajattelemaan, mitä tuo loppumattomuus oikein tarkoittaa. Aika, jossa triljoonat vuodet häviävät olemattomiin kun niitä verrataan tuohon loppumattomuuteen. Sellainen loputtoman helvetin ajatuskin on mielenvikainen.

Jotkut voivat siellä olla päiväkausia ja Saatana viimeisenä, mutta kaikkien loppu on se, jonka Ilm. 20:9 esittää, että tuli KULUTTAA HEIDÄT.
Samoin Malakian 4:1 (VKR) ilmaisee sen suoraan, että "Sillä katso: se päivä on tuleva, joka palaa kuin pätsi. Ja kaikki julkeat ja kaikki, jotka tekevät sitä, mikä jumalatonta on, ovat oljenkorsia; ja heidät polttaa se päivä, joka tuleva on, sanoo Herra Sebaot, niin ettei se jätä heistä juurta eikä oksaa."

Raamatun sana "ikuinen" vain tuo suomenkielessä sekaannusta tässä kohdin, koska se ymmärretään lähinnä loputtomaksi ajaksi, mutta Raamatun alkutekstit antavat sille hyvinkin rajallisia merkityksiä silloin kun sillä tarkoitetaan ihmistä ja varsinkin pelastumatonta ihmistä.
Joonan kirjassa esim. kun suuri kala nieli Joonan, niin Joona sanoi maan salpojen sulkeutuneen häneltä iankaikkisesti. Siinä tapauksessa tuo iankaikkisuus kesti kuitenkin tasan 3 päivää.

Äänestä

Jumala on näyttänyt monille näkyjä helvetistä ja tuonelasta että ihmiset osaisivat tulkita raamattua oikein. Kun sanat ikuinen ja iankaikkinen liitetään helvettiin se myös tarkoittaa sitä. Esim. uudessa testamentissa ei kertaakaan sanota että ihminen tuhoutuu helvetissä. HELVETTI=IKUINEN ELÄMÄ EROSSA JUMALASTA.

Äänestä
  • JONKA SE ESITTI JO PARATTIISISSÄ,
    ette te suinkaan KUOLE vaan tulette yhtä viisaaksi kuin JUMALA.
    JUMALA SANOI:SYNNIN PALKKA ON KUOLEMA.
    Kumpaa uskot?
    Raamatussa kerrotaan myösnäin:paav kirjeissä
    Sillä pasuuna soi ja KUOLLEET NOUSEVAT KATOAMATTOMINA.
    (eivät tule mistään toisesta elämästä jostain tuonelasta)
    On oleva ylös nousemus ,
    sekä oikeain ,että vääräin,
    joilla on osa ensimäisessä ylösnousemksessa,
    niin toisella KUOLEMALLLA ei ole heihin valtaa.
    Toisessa,eli vääräin ylösnousemukessa,
    väärät saavat tuomionsa,tekojensa mukaan ja heidät heitetään tuliseen järveen,
    jonne myös saatana heitetään.
    TÄMÄ ON TOINEN KUOLEMA,ei elämä.
    KUOLEMALLA KUOLEMAN VOITTI AINOASTAAN JEESUS KRISTUS,
    ja häneen uskovilla on ainoastaan uusi elämä.

    Äänestä

hävitys paikka,mutta siellä palaa van niinkauan
kun hävitettävää riittää.Sinne joutuvia kohtaa toinen kuolema eli kadotus.Tekojensa mukaan.

Äänestä
  • Varmaan kivaa olla "uskova" ja hekumoida ajatuksella, miten huonosti muiden käy. Vieläkö ne kertaalleen poltetut täytyy polttaa uudelleen?

    Äänestä

Minä olen ajatellut juuri niinkuin sinä ajattelet, mutta sitten Raamattu kuitenkin avasi tämänkin puolen. Olen siitä jonkin verran täällä kirjoittanut.
Kertonut, kuinka Jumala on jyvittänyt tämän ikuisen elämän Kristuksessa omistettavaksi.
Paratiisissa Jumala rajasi ihmisen ikuisen elämän, että hän ei eläisi syntisen iankaikkisesti.
Esim. murhaajalle Jumala ei ole luvannut ikuista elämää.
Ikuinen elämä on armolahja Jeesuksessa Kristuksessa, uskon kautta Hänen pelastukseen omalle kohdalle..

Aikani on nyt rajattu, pitää olla klo 17.30 soittamassa, että en pysty sen takia kaivelemaan Raamatunpaikkoja, mutta ne löytyy.

Mutta ota alkupaloiksi tuo 2 Piet 3:9-14

Siinä juuri kerrotaan tämän vanhan maan hävityksestä, se on kaikenkattava, eikö vain?

Kun Jumala luo uuden taivaan ja maan, niin siinä vanhurskaus asuu. Kuolema on voitettu, synti on pois ja Jumalan tarkoittama elämä jatkuu nyt rikkumattomana ilman syntiä.

Mutta tutki ja on oikein kysellä ja rakentaa Raamatullista näkemystä asioihin.

terveisin Jeesuksen armon ja rakkauden saaneelta matkalaiselta.

Äänestä
  • Kuka sitten ikuisen piinahelvetin on keksinyt ja miksi lähes kaikki uskoo siihen? Mielestäni sille on hyvät perustelut raamatussa. Jos raamattua on käännetty ja tulkittu vääriin niin miksi jumala on antanut niin tapahtua? Mielestäni teos 23 minuuttia helvetissä auttaa tulkitsemaan raamattua oikein ja muut samanlaiset tapaukset. Miksi sitten ihmisiä on tullut uskoon luettuaan kirjan. Se on Jumalan varoitus miten kauhea paikka kadotus on.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Lauri79 kirjoitti:

Uskokaa jo että ihminen on ikuisuus olento. Kun raamattu puhuu tuhoutumisesta,polttamisesta jne. Se kuvaa sillä eroa jumalasta. Käykäähän lukemassa Jeesus on Herra sivuilta totuus helvetistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu