Keskustelua?

http://www.stat.fi/til/tjt/2005/tjt_2005_2007-05-16_tau_001.html

Väestö on jaettu tulojen mukaan kymmeneen yhtä suureen osaan.
Ensimmäisen tulokymmenykseen tulee pienituloisin 10 % väestöstä,
kymmenenteen tulokymmenykseen suurituloisin 10 %.

Tulo-osuudet kuvaavat, millaisen prosenttiosuuden eri tulokymmenyksiin sijoittuvat taloudet ovat saaneet käytettävissä olevista tuloista.

Tulot on laskettu kotitalouden kulutusyksikköä kohti
21806
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Taulukko tosiaan kertoo, että tulojakauma on pysynyt hyvin samanlaisena kokoajan. Nykyisin köyhällä kymmenyksellä on aikaa valittaa ja valitusmedioita on huomattavasti enemmän.
Uskon, että tuleva työvoimapula korjaa heikoimpien tulotasoa tulevaisuudessa.

Äänestä
  • Työvoimapula ei ainakaan eläkeläisten tilannetta korjaa.
    Et ole seurannut nykyisiä työmarkkinoita ollenkaan.
    Työelämä huutaa nuorta ihmistä. Vanhempia edelleen mielellään sanerataan ulos työvoimapulasta huolimatta.

    Äänestä

  • ihmisistä. kirjoitti:

    Työvoimapula ei ainakaan eläkeläisten tilannetta korjaa.

    Eipä ne työmarkkinat enää kovin paljon niitä nuoriakaan huuda, sillä firmat palkkaa koko ajan halpatyövoimaa ulkomailta. Suomalaisia työntekijöitä ei enää tarvita, kun niitä saa huomattavasti halvemmalla muualta.
    Pelkkää silmänlumetta koko työvoimapulasta jauhaminen.

    Äänestä

  • ihmisistä. kirjoitti:

    Työvoimapula ei ainakaan eläkeläisten tilannetta korjaa.
    Et ole seurannut nykyisiä työmarkkinoita ollenkaan.
    Työelämä huutaa nuorta ihmistä. Vanhempia edelleen mielellään sanerataan ulos työvoimapulasta huolimatta.

    Työelämä ei suinkaan "huuda" nuorta ihmistä! Pulaa on lähinnä metalli- ja rakennusalalla, sekä sairaanhoitajista.(siihenkin pulaan tuodaan halpatyövoimaa) Meillä on runsaasti kouluttautuneita nuoria, jotka eivät kelpaa mihinkään! Työkokemusta ei ole, eikä tällä systeemillä tule!

    Huvittavaa on, että meillä hyvinkoulutetut ihmiset eivät kelpaa työelämään. Maahan tuodaan jatkuvasti työväkeä, jotka eivät osaa kirjoittaa, edes omalla kielellään! Kysymys onkin siitä, että työstä ei haluta maksaa kunnollista palkkaa.

    Äänestä

  • heikoimmin toimeentulevat pitäisi vaientaa?

    Äänestä

  • on pelkkää puhetta kirjoitti:

    Työelämä ei suinkaan "huuda" nuorta ihmistä! Pulaa on lähinnä metalli- ja rakennusalalla, sekä sairaanhoitajista.(siihenkin pulaan tuodaan halpatyövoimaa) Meillä on runsaasti kouluttautuneita nuoria, jotka eivät kelpaa mihinkään! Työkokemusta ei ole, eikä tällä systeemillä tule!

    Huvittavaa on, että meillä hyvinkoulutetut ihmiset eivät kelpaa työelämään. Maahan tuodaan jatkuvasti työväkeä, jotka eivät osaa kirjoittaa, edes omalla kielellään! Kysymys onkin siitä, että työstä ei haluta maksaa kunnollista palkkaa.

    huonosti palkatuille,sekä osapäivä työntekijöille.Sellaisille jotka palkallaan eivät voi toimeen tulla.

    Äänestä

  • menneisyydessä.
    Katsele ja kuuntele Nokiaa.
    Tai mitä vaan työnantajaa.
    Työn tarkoitus ei ole työtätekevän elättäminen, vaan lisäarvon luominen pääomalle.

    http://www.stat.fi/til/tjt/2005/tjt_2005_2007-05-16_tau_001.html
    lukee selvästi kuinka hieman yli keskituloiset on saatu siirtymään vauras usko luokaan näin pienituloinen on uhka keskiluokka kyykyttää pientuloiset pääoman huomio riittää omaan napaan.
    Keskituloiset sitten mitätöivät ihmisten hädän ja kahmivat yhä enemmän itselleen siunaten ja hyväksyen pääoman liikkeet, vaikka niiden ainoa tarkoitus on pitää yllä yhteiskunnan eriarvoisuutta ja roimia tuloeroja.

    Ja köyhät kilpailee kukas meistä on köyhin.

    Äänestä

  • varmaankin kirjoitti:

    heikoimmin toimeentulevat pitäisi vaientaa?

    Harva hyvin toimeentuleva kehuu hyvinvoinnilla. Köyhyyskeskustelussa sekoittuu yleensä suhteellinen- ja todellinen köyhyys. Kuitenkin suhteellisesti köyhä voi tulla toimeen erinomaisesti, kun asettaa vaatimuksensa talouden mukaan. Jos naapurini hankkii miljoonan vuodessa ja minä ainoastaan satatuhatta, niin silloinhan olen suhteellisesti köyhempi. Kuitenkin Suomessa yhteiskunta turvaa, ettei täällä ole todellisia köyhiä, ainoastaan heikommin toimeentulevia.
    Toivottavasti ihmiset alkavat todella arvostaa MEIDÄN yhteiskunnan ponnistelua, jolla on saatu Suomi tasavertaiseksi. monissa muissa maissa, myös kehittyneissä, ei kenellä tahansa ole mahdollisuuksia vaikuttaa omaan tulevaisuuteen. Meillä esimerkiksi opiskeluun ei tarvitse olla edes keskituloinen, vaan kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet, se on vain valinnoista kiinni.

    Äänestä

  • valittajat kovaäänisiä kirjoitti:

    työiän ja elääkkeelle joutuessa,omiin oloihinsa ei voi vaikuttaa milläänlailla.Eläkkeestä kun maksan vuokran yksiöstä jää elämiseen 200e.jollei tämä
    ole köyhyyttä ei mikään.Vaatteet bussimatkat ja kaiken saa unohtaa.

    Jos tuon vakavissasi kirjioitit niin miten ihmeessä voit olla tässä asiassa näin tyhmä.
    Siinä esimerkissäsi 100000 tulot verrattuna 1000000 tuloihin ei kumpikaan tulonsaaja ole köyhyysrajalla tai sen alapuolella, ja tuo argumenttisi kutakuinkin pitääkin siinä paikkansa.
    Tilanne on aivan eri kun ollaan tuolla köyhyysrajalla ja kaikki tulot menevät pakollisiin elinkustannuksiin eikä juuri minkäänlaista valinnanvapautta enää ole.
    Jos edelleen mennään pidemmälle köyhyysrajan alapuolelle niin ihmiset sitten joko köyhtyvät syöden säästöjään tai omaisuuttaan, velkaantuvat, tai sitten tinkivät noista pakollisista elinkustannuksistaankin esim. joutuvat luopumaan asunnosta ja elävät joko ulkona tai toisten nurkissa tai sitten paastoavat tai jotain vastaavaa.

    Äänestä

  • on ainoastaan kirjoitti:

    huonosti palkatuille,sekä osapäivä työntekijöille.Sellaisille jotka palkallaan eivät voi toimeen tulla.

    Valtion hommiin ei tule halpatyövoimaa !

    Äänestä

  • kesken kirjoitti:

    työiän ja elääkkeelle joutuessa,omiin oloihinsa ei voi vaikuttaa milläänlailla.Eläkkeestä kun maksan vuokran yksiöstä jää elämiseen 200e.jollei tämä
    ole köyhyyttä ei mikään.Vaatteet bussimatkat ja kaiken saa unohtaa.

    Tuota sairastumista en ymmärrä. Meillähän on eläke järjetelmä, joka turvaa talouden sairauden yllättäessä. Työkyvyttömyyseläkehän lasketaan hankkeista, jotka olisivat jatkuneet 62v asti. Jos on ollut yrittäjä tai työtön koko elämänsä, niin silloinhan voi syyttää vain itseään. Esimerkiksi "pimeätä" työtä tekevän tulee muistaa, että sairastuessaan eläkekertymä on olematonta.

    Kyllä järjestelmä toimiikin kokolailla niiden kyseessä ollen joilla on hyvä työpaikka(vaikka eivät ne tulvien aikojen huomioimiset nyt sentään kovin paljo eläkettä nosta), mutta kaikilla ei ole eikä ole ollut tällaista hyvää työpaikkaa.
    Tosin nykyindekseillä noiden paremmillekkin sairaseläkkeille saneerattujen eläke mitätöityy nopeasti inflaation myötä.

    Äänestä

  • tulevaisuus on kirjoitti:

    menneisyydessä.
    Katsele ja kuuntele Nokiaa.
    Tai mitä vaan työnantajaa.
    Työn tarkoitus ei ole työtätekevän elättäminen, vaan lisäarvon luominen pääomalle.

    http://www.stat.fi/til/tjt/2005/tjt_2005_2007-05-16_tau_001.html
    lukee selvästi kuinka hieman yli keskituloiset on saatu siirtymään vauras usko luokaan näin pienituloinen on uhka keskiluokka kyykyttää pientuloiset pääoman huomio riittää omaan napaan.
    Keskituloiset sitten mitätöivät ihmisten hädän ja kahmivat yhä enemmän itselleen siunaten ja hyväksyen pääoman liikkeet, vaikka niiden ainoa tarkoitus on pitää yllä yhteiskunnan eriarvoisuutta ja roimia tuloeroja.

    Ja köyhät kilpailee kukas meistä on köyhin.

    ei raha merkitse,siellä olemme tasaveroisia.

    Äänestä

  • valittajat kovaäänisiä kirjoitti:

    Tuota sairastumista en ymmärrä. Meillähän on eläke järjetelmä, joka turvaa talouden sairauden yllättäessä. Työkyvyttömyyseläkehän lasketaan hankkeista, jotka olisivat jatkuneet 62v asti. Jos on ollut yrittäjä tai työtön koko elämänsä, niin silloinhan voi syyttää vain itseään. Esimerkiksi "pimeätä" työtä tekevän tulee muistaa, että sairastuessaan eläkekertymä on olematonta.

    ja entäs sitten me nuorina tai syntymästään saakka sairaat ja vammaiset?
    Ei ole paljon ehtinyt kerääntyä ei, kun on lapsesta saakka ollut sairas ja vammautunut.
    550 euron eläkkeellä ei paljon juhlita, joten annapa vinkki miten minä saisin nostettua elintasoani edes sen verran, että se riittäisi riittävän monipuoliseen ravintoon ja kaikkiin lääkkeisin joita kyllä pitäisi popsia, mutta kun ei rahat riitä.

    Äänestä

  • valittajat kovaäänisiä kirjoitti:

    Harva hyvin toimeentuleva kehuu hyvinvoinnilla. Köyhyyskeskustelussa sekoittuu yleensä suhteellinen- ja todellinen köyhyys. Kuitenkin suhteellisesti köyhä voi tulla toimeen erinomaisesti, kun asettaa vaatimuksensa talouden mukaan. Jos naapurini hankkii miljoonan vuodessa ja minä ainoastaan satatuhatta, niin silloinhan olen suhteellisesti köyhempi. Kuitenkin Suomessa yhteiskunta turvaa, ettei täällä ole todellisia köyhiä, ainoastaan heikommin toimeentulevia.
    Toivottavasti ihmiset alkavat todella arvostaa MEIDÄN yhteiskunnan ponnistelua, jolla on saatu Suomi tasavertaiseksi. monissa muissa maissa, myös kehittyneissä, ei kenellä tahansa ole mahdollisuuksia vaikuttaa omaan tulevaisuuteen. Meillä esimerkiksi opiskeluun ei tarvitse olla edes keskituloinen, vaan kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet, se on vain valinnoista kiinni.

    Vahinko vain et ole ilmeisemmin tietoinen siitä mistä puhut.

    http://www.stat.fi/til/tjt/2005/tjt_2005_2007-05-16_tau_003.html
    Maailman suhteelisella köyhyydellä ei ole mitään tekemistä tämän palsatan kanssa:

    Köyhyys
       
    Keskustele elämästä köyhyysrajan alapuolella.

    Tuo on palstan tarkoitus ja nimenomaan Suomi osoittena.

    Äänestä

  • edessä kirjoitti:

    ei raha merkitse,siellä olemme tasaveroisia.

    se on sitä palvelumaksua.

    Jumala on Usko asia.
    Taistelu jokapäiväisestä leivästä tiedon asia.

    Äänestä

  • kesken kirjoitti:

    työiän ja elääkkeelle joutuessa,omiin oloihinsa ei voi vaikuttaa milläänlailla.Eläkkeestä kun maksan vuokran yksiöstä jää elämiseen 200e.jollei tämä
    ole köyhyyttä ei mikään.Vaatteet bussimatkat ja kaiken saa unohtaa.

    jälkeenkin.

    Eläkkeet ja toimeentulotuki on sidottava indeksiin.

    500€ eläke nousi alle 50 €.

    Äänestä

  • kirkon 2 % kuuluu "Jum... kirjoitti:

    se on sitä palvelumaksua.

    Jumala on Usko asia.
    Taistelu jokapäiväisestä leivästä tiedon asia.

    kumma juttu, et eri seurakunnat perii eri suuruista maksua? Hesas on 1% silti koin ettei ole sitä varaa maksaa, se on vuodes lähes kk ruokamenot.

    Äänestä

  • on ainoastaan kirjoitti:

    huonosti palkatuille,sekä osapäivä työntekijöille.Sellaisille jotka palkallaan eivät voi toimeen tulla.

    Onko kaikki työt valtiovallan erikoisessa suojeluksessa ?

    Toteuuko laki täten kaikille työntekijöille ?

    Äänestä

http://www.stat.fi/til/tjt/2005/tjt_2005_2007-05-16_tau_005.html

Pienituloisuusrajoja erityyppisille kotitalouksille vuonna 2005
Yksi henkilö 12 160 € /v. tuloilla
kaksi aikusta 18 240 €/v. tuloilla

"Ruokakunnan kuukausitulojen määrään eivät vaikuta myöskään seuraavat asumistukiasetuksessa luetellut tulot:

* lapsilisä
* opintoraha
* toimeentulotuki
* lapsen elatusapu
* lapsen elatustuki
* alle 16-vuotiaan vammaistuki
* lapseneläke
* 16 vuotta täyttäneen vammaistuki
* eläkettä saavan hoitotuki ja lapsikorotus
* rintamalisä ja ylimääräinen rintamalisä
* sotilasvammakorvaus
* eri etuuksiin liittyvät ylläpitokorvaukset.

Kuukausituloihin ei lueta alivuokralaiselta saatavaa vuokratuloa, koska se vähennetään asumismenoista."
Vaikka nuo tulot ovat verottomia ja niitä ei lasketa vähentävänä asumistuissa ne ovat toimeentulontukea eli rahaa elämiseen.

Niin sitä keskusteluakin olisi aika saada, palstan otsikon mukaan elämsästä köyhyys raja alapuolella.
Köyhyysraja on täsmällinen ja todettavissa:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Bruttokansantulo
Bruttokansantulo (BKTL) on kansantalouden tilinpidon käsite, joka kuvaa maan tuotannosta saamia tuloja. Se eroaa yleisemmin käytetystä bruttokansantuotteesta siinä, että mukaan lasketaan ulkomailta saadut ja sinne maksetut tulot.

Huomioon otettavia tuloja:

* korot
* osingot
* palkat
* tukipalkkiot
* tuotannon ja tuonnin verot
* uudelleen sijoitetut voitot, jotka ovat peräisin kotimaan yritysten ulkomaan sijoituksista

http://fi.wikipedia.org/wiki/Bruttokansantuote

http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_valtioista_bruttokansantuotteen_henkilöä_kohti_mukaan

Bruttokansantuote on Suomessa; 37 014 € / v. /12 = 3084,5 € / kk. Tämän on siis henkilöä kohden EI täysi ikäistä VAAN jokaista kansalaista kohti.

Olisiko syytä ihan keskustella elämästä alle sen 1200 €/kk tuossa summassa kun elää perheitä.
Suomessa vuonna 2004 köyhyysrajan alapuolelle jäi 11,3 prosenttia väestöstä. Köyhyysraja oli Suomessa vuonna 2004 n. 1200 euroa kuukaudessa.

Tämä asia ei todella kosketa hyvätulosia.

Mitä tehtäisiin?

Marssi vaaliuurnille ei asiaa auta?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tai selitystä kirjoitti:

http://www.stat.fi/til/tjt/2005/tjt_2005_2007-05-16_tau_001.html

Väestö on jaettu tulojen mukaan kymmeneen yhtä suureen osaan.
Ensimmäisen tulokymmenykseen tulee pienituloisin 10 % väestöstä,
kymmenenteen tulokymmenykseen suurituloisin 10 %.

Tulo-osuudet kuvaavat, millaisen prosenttiosuuden eri tulokymmenyksiin sijoittuvat taloudet ovat saaneet käytettävissä olevista tuloista.

Tulot on laskettu kotitalouden kulutusyksikköä kohti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu