Totuus ns. "tempauksesta"

Eräät fundamentalistiset piirit tulkitsevat Raamattua siten, että hieman ennen tuhatvuotista valtakuntaa herran omat ikään kuin "temmataan" maan päältä pois ja kun peto on riehumisensa riehunut, he palaavat takaisin Kristuksen toisessa tulemuksessa. Tämä on virheellinen tulkinta, joka on syntynyt englantilaisen papin John Nelson Darbyn toimesta joskus 1830-luvulla. Oppi perustuu erään 15-vuotiaan, sairaalloisen tytön, Margaret MacDonaldin näkemään näkyyn. Sittemmin tämä "darbylainen" käsitys levisi presbyteerien, baptistien, mormonien ja muutamien muiden lahkojen piiriin. Suomeen sen toivat vapaakirkkolaiset ja ns. skutnabbilaiset vuosisadan vaihteessa ja sen ensimmäisiä merkittäviä kannattajia maassamme oli karjalainen horrossaarnaaja Helena Konttinen. Monet ns. "ufouskovaisetkin" kannattavat nykyisin tätä oppia, joka on kuitenkin Ilmestyskirjalle vieras. Ensimmäinen ylösnousemus (mitä se sitten käytännössä tarkoittaakin) tapahtuu Ilmestyskirjan mukaan vasta, kun Kristus on jo voittanut pedon, sitonut Paholaisen ja perustanut valtakuntansa maan päälle (Ilm.20:1-5). Ensimmäistä ylösnousemusta ei missään luonnehdita "kahdessa erässä" tapahtuvaksi. Raamatussa ei missään sanota Kristuksen tulevan takaisin seurakuntalaistensa kanssa, vaan ainoastaan "pyhien enkeleidensä kanssa" (Matt.16:27, Matt.25:31, Mark.8:38, 2.Tess.1:7). Lisäksi Jeesus sanoo suoraan Matteuksen evankeliumin luvussa 13, että ensin kootaan rikkavilja poltettavaksi ja vasta sen jälkeen korjataan vehnä aittaan:

"Niin kuin rikkavilja kootaan ja hävitetään polttamalla, niin tapahtuu maailman lopussa (siis tämän maailmanajan lopussa). Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka viettelevät pahaan ja harjoittavat vääryyttä. Enkelit heittävät heidät pätsiin, ja siellä itketään ja kiristellään hampaita. Mutta Jumalan omat loistavat silloin Isänsä valtakunnassa niin kuin aurinko. Jolla on korvat, se kuulkoon."

Jos täältä siis joitakuita temmataan pois, niin ne, jotka eivät kelpaa tuhatvuotiseen valtakuntaan. Moni varmasti kysyy nyt, että puhuuko Paavali sitten "potaskaa" kirjoittaessaan kristittyjen tempauksesta "tuuliin ja pilviin". Katsotaanpa tarkkaan mitä Paavali todella sanoo:

"Mutta nyt Kristus on herätetty kuolleista, esikoisena niiden joukosta jotka ovat kuolleet. Kun kerran kuolema sai alkunsa ihmisestä, samoin kuolleiden ylösnousemus on alkanut ihmisestä. Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi, jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus ja sen jälkeen Kristuksen omat, kun hän tulee. Sitten seuraa kaiken päätös, kun hän luovuttaa kuninkuuden Jumalalle, Isälle, kukistettuaan kaiken vallan, mahdin ja voiman. Kristuksen on näet määrä hallita, kunnes hän on saattanut kaikki vihollisensa jalkojensa alle. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema." (1.Kor.15:20-26)

Paavali puhuu siis kolmesta ylösnousemuksesta. Ensimmäisenä oli Kristuksen ylösnousemus noin vuonna 33, sitten on "Kristuksen omien" ylösnousemus, jota Ilmestyskirja kutsuu ensimmäiseksi ylösnousemukseksi ja kolmantena tulee "kaiken päätös", jolloin itse kuolemakin kukistetaan. Kuolema kukistetaan Ilmestyskirjan mukaan vasta tuhatvuotisen valtakunnan lopussa (Ilm.20:14). Paavali jatkaa hieman myöhemmin:

"Nyt ilmoitan teille salaisuuden: Me emme kaikki kuole, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä', silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa. Pasuuna soi, ja kuolleet herätetään katoamattomina ja me muut muutumme. Tämän katoavan on näet pukeuduttava katoamattomuuteen ja kuolevaisen kuolemattomuuteen. Mutta kun katoava pukeutuu katoamattomuuteen ja kuolevainen kuolemattomuuteen, silloin toteutuu kirjoitusten sana:

   `Kuolema on nielty ja voitto saatu.
    Missä on voittosi, kuolema?
    Missä on pistimesi, kuolema?`" (1.Kor.15:51-55)

Edellä kerrottu tapahtuma liittyy siis kuoleman lopulliseen voittamiseen, joka tapahtuu, kuten jo totesimme, vasta tuhatvuotisvaltakunnan lopulla. Viimeisen pasuunan soidessa ihmiset nostetaan ns. Uuteen Jerusalemiin. Teosofiassa tätä kutsutaan maapallon eterisöitymiseksi ja ne ihmiset seuraavat tätä eterisöitymistä, jotka siihen kykenevät. Lainataan vielä yhtä Paavalin tekstikohtaa:

"Ilmoitamme teille, mitä Herra on sanonut: Me elossa olevat, jotka saamme jäädä tänne siihen asti kun Herra tulee, emme ehdi poisnukkuneiden edelle. Itse Herra laskeutuu taivaasta ylienkelin käskyhuudon kuuluessa ja Jumalan pasuunan kaikuessa, ja ensin nousevat ylös ne, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskovina. Meidät, jotka olemme vielä elossa ja täällä jäljellä, temmataan sitten yhdessä heidän kanssaan pilvissä yläilmoihin Herraa vastaan. Näin saamme olla aina Herran kanssa. Rohkaiskaa siis toisianne näillä sanoilla." (1.Tess.4:15-18)

Tässä ovat ensimmäinen ja toinen ylösnousemus! Aivan kuten Ilmestyskirjan luvussa 20. Meidän tulee muistaa, että Paavali kirjoitti kirjeensä vuosikymmeniä ennen kuin Johannes Ilmestyskirjansa, joten Paavali ei voinut tietää vielä mitään tuhatvuotisesta valtakunnasta. Hän ei tiennyt, että ensimmäisen ja toisen ylösnousemuksen välillä on oleva tuhat vuotta pitkä ajanjakso. Siksi hän kenties oletti, että ne tapahtuvat suurin piirtein saman päivän aikana. Tapahtumien järjestys on silti sama. Ensin Kristuksen omat nousevat ylös (anastesontai) tuhatvuotiseen valtakuntaan ja sen lopussa tapahtuu toinen ylösnousemus, jonka yhteydessä sekä elävät, että kuolleet temmataan (arpagesometha) "pilvissä" Uuteen Jerusalemiin, josta kerrotaan Ilmestyskirjan luvuissa 21 ja 22. Darbylaisuudessa sotketaan toisiinsa käsitteet nousta ylös (ylösnousemus) ja temmata ylös (taivaaseenastuminen). Nouseminen ylös (anastasis) tarkoittaa sitä, että kuollut nousee tuonelasta tähän fyysiseen maailmaan (teosofisen käsityksen mukaan tämä on samaa kuin jälleensyntyminen mutta se ei muuta asiaa). Näitä kuolleita ei siis "nosteta taivaaseen" ensimmäisessä ylösnousemuksessa. Tälläinen taivaaseen astuminen tapahtuu vasta toisen ylösnousemuksen yhteydessä. Darbylaisuus on alusta loppuun saakka Raamatun kanssa ristiriidassa oleva oppi, kuten mm. helluntaiherätyksen Osmo Haavisto osoittaa kirjassaan: "Mitä Johannes näki?"