Että ottaa aivoon tuo tv:n evoluutioaivopesu. Nyt taas evoluutioaivopestään oikein moniosaisen sarjan ja jatkuvien uusintojen avulla kuinka sankarimatkailija Darwin keksi evoluution Galapagossaarilla. Edes se ei pidä paikkaansa.
Darwinin suvussa ikivanhaa tarinaa siitä kuinka elämää syntyy itsestään mudassa, lannassa ja ties missä, oli vatvottu jo sukupolvien ajan. Opinnoissaan heikosti menestynyt poika lähetettiin ottamaan näytteitä saarilta, joilla tiedettiin olevan ainutlaatuinen luonto ja eliöstö. Darwinista luonnontutkijana kertoo paljon se, ettei hän älynnyt edes kirjata ylös, mistä oli näytteensä ottanut.
Galapagossaaret on sopivan eksoottinen paikka satukertomuksen taustaksi. Tähän kehykseen Darwin sijoitti ja julkaisi omissa nimissään monien kehittelemät tarinat. Aika oli kypsä kirkon hirmuvallan murtamiseen, ja tarinat otettiin riemulla vastaan.
Tutkijat sotkeutuivat valheiden verkkoon, ja heidän häpeäkseen aina vain pahemmin tähän päivään saakka. Jonakin päivänä valehtelu vielä paljastuu myös suurelle yleisölle. Se, että kirkko käytti valtaansa väärin, ei oikeuta valehtelua.
Lajien muuntelusta voidaan varmuudella sanoa, että lajeilla on isompi tai pienempi muunteluala jonka puitteissa ne pystyvät sopeutumaan muuttuviin olosuhteisiin, mutta jos muutos on liian suuri, laji kuolee sukupuuttoon, ei muutu toiseksi lajiksi. Kaikki mikä menee tämän yli, on satuilua, ei tiedettä.
Tätä ei voi panna evouskiksien palstalle koska siellä hyväksytään vain ortodoksiuskovaiset.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Taitaa olla aika pienet ne tarvittavat muutokset siihen, että voidaan laskea eri lajiksi ja siksi muuntuminen toiseksi lajiksi on ihan tunnettua. Käsittääkseni juuri sen takia esim. Scherer ja Junker käyttävät perusryhmän käsitettä ja huomauttavat ettei tunneta tapahtumaa, jossa eliön muuntuminen olisi niin voimakasta, että se voitaisi laskea toiseen perusryhmään kuuluvaksi.
meni Araratilta taksilla Australiaan. Emu ui.
"Että ottaa aivoon tuo tv:n evoluutioaivopesu. Nyt taas evoluutioaivopestään oikein moniosaisen sarjan ja jatkuvien uusintojen avulla kuinka sankarimatkailija Darwin keksi evoluution Galapagossaarilla. Edes se ei pidä paikkaansa."
Mihin tietoon tuo perustuu muuten, koska kerrotaan että Charles Darwin vieraili saarella 15. syyskuuta – 20. lokakuuta 1835 jopa aluksen nimi HMS Beagle mainitaan historiankirjoituksissa?
"Darwinin suvussa ikivanhaa tarinaa siitä kuinka elämää syntyy itsestään mudassa, lannassa ja ties missä, oli vatvottu jo sukupolvien ajan."
Mielenkiintoinen tieto sitä vasten että hänen isänsä toivoi hänestä pappia ja lähetti poikansa Cambridgen Christ's Collegeen vuonna 1827.
Mistähän löytyisi tuo "suvun ikivanha tarina"?
"Galapagossaaret on sopivan eksoottinen paikka satukertomuksen taustaksi. Tähän kehykseen Darwin sijoitti ja julkaisi omissa nimissään monien kehittelemät tarinat. Aika oli kypsä kirkon hirmuvallan murtamiseen, ja tarinat otettiin riemulla vastaan."
Ei kyllä niin eksoottinen kuin "Paratiisi" on mutta ihan kiva varmaan luonnontutkimukseen, riittävän kaukana kaikesta mikä olisi voinut häiritä ja sekoittaa sen olosuhteita ehkä?
Tuosta vastaanoton riemusta on kyllä historiankirjoitus eri mieltä, mieluimminkin päin vastoin, siinä taisi käydä sillä kerrotaan sen aiheuttaneen melkoisen kuohunnan silloin, varsinkin papiston ja uskovaisten joukossa ja näyttää siltä ettei ole vieläkään loppunut?
"Tutkijat sotkeutuivat valheiden verkkoon, ja heidän häpeäkseen aina vain pahemmin tähän päivään saakka. Jonakin päivänä valehtelu vielä paljastuu myös suurelle yleisölle. Se, että kirkko käytti valtaansa väärin, ei oikeuta valehtelua."
Darwinin teorioita ei ole kyllä vieläkään kumottu kenenkään toimesta todistettavasti, ei edes kreationistien valheillakaan, mutta molemmilla on omat "uskovaiset".
"Lajien muuntelusta voidaan varmuudella sanoa, että lajeilla on isompi tai pienempi muunteluala jonka puitteissa ne pystyvät sopeutumaan muuttuviin olosuhteisiin, mutta jos muutos on liian suuri, laji kuolee sukupuuttoon, ei muutu toiseksi lajiksi. Kaikki mikä menee tämän yli, on satuilua, ei tiedettä."
Siitäköhän sitten johtunee että väitetään 99% maailmassa eläneistä lajeista kuolleen jo sukupuuttoon?
Saa nähdä koska on ihmisen vuoro.
Hieno hätähuuto Darwinin puolesta.
…Darwin keksi evoluution Galapagossaarilla. Edes se ei pidä paikkaansa.
””””””””””””””””””
Mihin tietoon tuo perustuu muuten, koska kerrotaan että Charles Darwin vieraili saarella 15. syyskuuta – 20. lokakuuta 1835 jopa aluksen nimi HMS Beagle mainitaan historiankirjoituksissa?
””””””””””””””””””
Idea elämän synnystä itsestään, sattumalta, on tuhansia vuosia vanha. Luultavasti yhtä vanha kuin Jumala hypoteesikin. Darwin ei siis keksinyt sitä Galapagossaarilla tai siellä käynnin johdosta myöhemmin.
Darwinin suvussa ikivanhaa tarinaa siitä kuinka elämää syntyy itsestään mudassa, lannassa ja ties missä, oli vatvottu jo sukupolvien ajan."
””””””””””””””””””
Mielenkiintoinen tieto sitä vasten että hänen isänsä toivoi hänestä pappia ja lähetti poikansa Cambridgen Christ's Collegeen vuonna 1827.
Mistähän löytyisi tuo "suvun ikivanha tarina"?
””””””””””””””””””
Erasmus Darwin Charles Darwinin isoisä
…, jotka herättivät aikalaisissa kiinnostusta ja keskustelua KEHITYSOPILLISTEN uusien ajatusten vuoksi
http://fi.wikipedia.org/wiki/Darwin
Eikä "suvun ikivanha tarina" vaan ikivanha tarina jota oli pähkäilty suvussa jo pitkään.
””””””””””””””””””
Darwinin teorioita ei ole kyllä vieläkään kumottu kenenkään toimesta todistettavasti, ei edes kreationistien valheillakaan, mutta molemmilla on omat "uskovaiset".
””””””””””””””””””
Nykyinen evoluutioteoria on aivan eri asia kuin Darwinin teoria. Se on siis kumottu, vieläpä evouskovaisten tutkijoiden toimesta. Sitä paitsi se muuttuu edelleen koko ajan, eikä se ole edes yksi teoria vaan monta keskenään kilpailevaa lahkoa.
On siinä uskovaisilla kova homma pysytellä kärryillä.
Sinutkin kun vähän rauhoitut... Mistä muuten voin tietää kuka satujumala on kaiken luonut?
Kuka on oikea ja kuka väärä? Onko kaikenluonut joku väärä vai oikea satujumala.
Mitä jos oma satujumalamme onkin väärä satujumala? Eikä ole luonut yhtään mitään.
Mitä jos meidän mielestä väärä satujumala onkin luonut kaiken, mutta on silti väärä?
Kuka on väärä ja kuka on oikea satu jumala? Onko se vääräluoja vai oikealuoja?
Jatka miettimistä.
Darwin kyllä oli itse asiassa koko evoluutioajatuksen ja tieteellisen tutkimuksen alullepanija, eikä mikään profeetta, joka ottaa hatusta sitä ja tätä oman uskomusmaailmansa mukaan. Koko tieteenharjoitus perustuu sille, että se uusiutuu uusien tutkimusmenetelmien kehityksen myötä. Tiede on eksaktia, ja jokaisen tieteenharjoittajan pitää päästä samaan lopputulokseen, uskoipa tämä kristinuskoon tai joulupukkiuskoon. Usko on uskoa ja tieto tietoa.
Kansanuskon mukaan maailma luotiin sotkan munasta. Aivan yhtä varteenotettava teoria kuin Raamatun luomiskertomuskin. Raamatun mukaanhan maa on edelleen litteä ja joka muuta väittää, on aivopesun uhri?
En ole tavannut yhtään oikeata tieteilijää, joka on hylännyt koko tieteen historian saavutukset ja ottanut tietonsa tilalle pelkkiä uskomuksia. Kirkonkylän lahkolaissaarnaajat eivät perinteisesti ole kulkeneet ihan tieteen ja sivistyksen saavutusten eturintamassa, varsinkaan kun kirjallinen ja uskonnollinenkin sivistys rajoittuu pelkästään omaa uskoa käsitteleviin teoksiin eikä omia ajatuksia kyetä kyseenalaistamaan kun oikeassa olemisen tunne on niin kattava.
”””””””””””””””””””””””””””
En ole tavannut yhtään oikeata tieteilijää, joka on hylännyt koko tieteen historian saavutukset ja ottanut tietonsa tilalle pelkkiä uskomuksia
”””””””””””””””””””””””””””
Tyypillistä evouskovaispaskaa. Jos et usko evouskovaisten päästöihin, hylkäät tieteen, jopa koko tieteen historian.