Mikä mormoneilla on erilaista muihin uskontoihin verrattuna?
Kuinka
mormoonit eroavat muista?
351669
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 32 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Se on se asia mikä muilta puuttuu. Jos tahtoo noudattaa Jumalan tahtoa eikä tarkoituksella aiheuttaa pahaa ympärilleen niin liittyy MAP-kirkkoon.
Hei, nyt täällä kirjoittelee toinen minun nimimerkilläni. Pitäisi kai rekisteröidä se. Tuohon aikaan olin vielä kirkkoreissulla.
Erona muihin kirkkoihin meillä on palautettu Jeesuksen Kristuksen evankeliumi. Se on aito evankeliumi ilman vuosisatoja jatkunutta manipulointia, jossa on otettu pois paljon kallisarvoista ihmisen pelastukseen vaikuttavaa aineistoa. Lisäksi meillä on jatkuva ilmoitus profeettamme kautta, ja muitakin tärkeitä pyhiä kirjoja kuin Raamattu. Vielä: me uskomme, että Isä Jumala ja Jeesus Kristus ovat eri henkilöitä ja että heillä on liha- ja luuruumis ja että jumaluuden kolmas osapuoli on Pyhä Henki. Kolminaisuusoppi on siis erilainen. Tämä selvisi profeetta Joseph Smitjille hänen ensimmäisessä näyssään pyhässä lehdossa. Lisäksi meillä on pappeus vain sellaisilla miehillä, jotka ovat siihen kelvollisia ja saaneet sen kätten päälle panemisen kautta niiltä joilla on valtuus se antaa.
Kaikki muut kirkot (kristilliksikin itseään nimittävät) ovat perkeleen kirkkoja.
Pappeudesta vielä sen varran, että vuoteen 1978 asti mustat eivät olleet kelvoillisia saamaan pappeutta, koska taivaan sodassa he olivat vähemmän uskollisia. Siksi heille annettiin kiroukseksi musta iho.
aitoa totuutta. Ei.
Hei, nyt on alkuperäinen aito totuus rekisteröitynyt merkiksi aitototuus ja kirjekuoren kuva. Sittenpä tiedätte, kuka kirjoittaa.
Piraattikirjoittajan kirjoitus oli mielestäni totta. Hyvä kun klaittoi sen siihen. Tuliko toinen samoin uskova palstalle?
suomenkielinen sivusto:
http://www.mormon.org/welcome/0,6929,403-19,00.html
Olen ollut jäsen yli 48 vuotta enkä ole pettynyt. Tiedän löytäneeni uskonnollisen totuuden.
Tuo sivusto on valitettavan puutteellinen. Tällä palstalla parhaaksi on todettu http://www.mormonismi.net , joka on kyllä asenteellinen, mutta edes mormonit eivät löydä siitä oleellisia asiavirheitä. Sivustolla on käsitelty monet sellaiset asiat, joita mormonien omilta sivustoilta ei löydä, koska kirkolla on hyvin paljon kiusallisa asioita menneisyydessään.
Kävin joillain sivuilla ja hämmästytti, kun mormonit sanovat, että jumala ja jeesus ovat eri asia. Missäs uskonnoissa ne ovat sama asia?
Uskonnot ovat erittäin omituisia!
Katsopa äsken kirjoittamani vastaus tähän. Sivut pursuavat herjaa, epätotuuksia ja vääristelyjä. Siitä kyllä seuraa tekijälleen aikanaan myös palkka.
"aitototuus" ei pysty osoittamaan virheitä eikä kukaan muukaan tällä palstalla, joten sivusto on varsin luotettava, mutta luonnollisesti asenteellinen.
> Siitä kyllä seuraa tekijälleen aikanaan myös palkka.
Kuka maksaa? Paljonhan tuo sivsuston laatija on kyllä vaivaa nähnyt, joten kohtuullista olisi kyllä palkka tarjota.
Vai et kai syyllistynyt pelotteluun?
selvästi päätetty savustaa täältä ulos. Tuota nimimerkilläsi pelleilyä ei viitsisi enää lukea.
Keksipä jokin konsti karistaa räksyttäjät kannoiltasi!
Jopas löytyi konsti. Olen rekisteröitynyt! Nyt voi koettaa matkia. Savustajat voivat ottaa kaasunaamarin omaa savuaan vastaan etteivät tukehdu. On alhaista matkia muita heidän nimissään.
Ei ole pakko lukea kirjoituksiani. Olen saanut toisenlaistakin palautetta tekemisistäni!!
ole kokemusta kaikista uskonnoista,mutta kaikista niistä mihin minä olen tutustunut,
tuntuu tämä kirkko oikeimmalta minulle.
Se on tuonut elämääni paljon sellaista jota olen kaivannut,enkä muualta ole löytänyt.
Kasteelle meno on edessä ja jäseneksi pääsy sittemmin. :-)
Se on sääli, mutta melkeinhän se on matemaattinenkin väistämättömyys, että aina joku haksahtaa.
Toisaalta jos se jollekulle sopii, voihan yhden elämän uhrata mormonismillekin. Sekin voi pitkässä juoksussa olla kehityksen kannalta hyödyllinen kokemus.
arvostelemaan toisen ihmisen mielipiteitä ja ratkaisuja.
Katsotko tosiaan olevasi niin paljon toisen ihmisen yläpuolella, että sinulla on varaa sääliä hänen valintojaan ja nimitellä niitä haksahduksiksi? Millä keinoin olet sellaiseen kaikkitietävyyteen yltänyt?
Annoin selvästi ymmärtää, että se voi olla ihan hyväkin, jos yhden elämän ajan (tai miksei osankin siitä) elää mormonismin totuudessa.
monen kristillisen seurakunnan välillä,ja en todellakaan puhuisi haksahduksesta,vaan pitkän mietinnän tuloksesta.Luulen että kyllä ihminen huomaa mikä on oikea ratkaisu tutkimalla kirkkoa tai seurakuntaa ja vierailemalla esim.jumalanpalveluksissa tai muissa tilaisuuksissa.
Jos koet oikeaksi, mene pois. Jokainen löytää omansa tai jättäytyy kokonaan ulkopuolelle.
eikä se ollut helppo.Mutta harvoinhan parhaat asiat tulevat helposti..;-)
kaikista pahoista herjoista ja hyökkäilyistä huolimatta. Ihmiset tekevät paljon tietämättään paholaisen työtä. Kristuskin rukoili ristillä ollessaan Isältään anteeksiantoa niille jotka Hänet ristiinnaulitsivat sanoen; Isä anna heille anteeksi sillä he eivät tiedä mitä tekevät. Samoin eivät nykyisetkään Herjaajat tiedä herjaavansa omaa Herraansa ja tuomariaan.
Unski
kertoo kuinka koko elämä...syy elää... kaikki sai aivan selvän ja järkevän tarkoituksen. Ei mikään ihmeellinen käsittämätön... Jumala, vaan mitä paremmin oppi tuntemaan Jumalan salaissuudet sitä selvemmäksi käy elämän tarkoitus.
niin ensimmäisenä tulee tietysti mieleen mormonien kolmijumalaisuus. Kun kristitty uskoo Jumalan kolmena persoonana esiintyvään olemukseen, mormonilla nuo kolme ilmenemismuotoa ovat kaikki eri Jumalia.
Siitäpä sitten sikiää monen monta lisäeroavaisuutta, kun Raamatun auktoriteetilla ei mormonismissa ole painoarvoa. Sen sisältöön voidaan tuon tuostakin lisätä tai vähentää yhtä sun toista uutta säädöstä ja elämäntapaa.
Sekin, että mormonismi on sekoitus uutta ja vanhaa liittoa, erottaa sen kristinuskosta täysin.
kristinuskon selitys kolmesta eri persoonasta jotka kuitenkin ovat sama on mahdoton.
mahdoton?
Sama mikä?
viime maanantaina televisiossa lut.kirkon pappi sanoi " Voiko Jumala olla sellainen kun kirkko opettaa"? Hän ei usko sellaiseen selitykseen!
Ja muita kommentteja: "Jumalan palveluksissa ei uskalleta mennä uskon asioihin, eikä uskalleta puhua raamatun ristiriidoista"!
" Mainoskammanjoin markkinoidaan tuotetta, eivät ne vakuuta ihmisiä uskomaan."
"On vaikea uskoa mitä sanotaan".
"Mitä enemmän tiedetään sen vähemmän uskotaan".
Uskoisin että jokainen MAP-kirkkoon liittynyt on uskaltanut tutkia ja päästä asioista selvyyteen itsenäisesti.
Ihmis oppeja on raamattuun tullut aikojen saatossa paljon ,johon todekin näyttää uskovan enemmän kuin pyhänhengen ohjaukseen. Eikä tarvitse edes uskoa kun huomaa ristiriitoja esim. Jumalkuvassa, jonka ovat päättäneet ihmiset,minkälainen siitä tuli,ja mihin sitten ihmispolot sokeasti uskovat.
Mitä monimutkaisemmaksi ja selittelevämmäksi uskonto menee, sen kauempana ollaan Jumalan tuntemisesta. Uskon muuttaminen kirkollisesti organisoiduksi toiminnaksi vie aiha harhaan ennemmin tai myöhemmin.
Ihminen ei tarvitse itsensä ja Jumalan väliin mitään johtavia auktoriteetteja, olivat minkä kirkkokunnan auktoriteetteja tahansa. Meillä on oikeus lähestyä suoraan Jumalaa Jeesuksen Kristuksen nimessä.
Jokaiselle joka anoo viisautta sitä on luvattu alttiisti ja soimaamatta antaa. Kokeile sinäkin, et pety.
Ihmisoppiahan se taitaa olla koko Raamattu... Ja muuan Smith vielä kehitti paljon lisää.
persoonaa on kolme eri mitä hyvänsä.Jumalillahan ei uskota olevan ruumista pelkästään "persoona". Kaikki hindujumalatkin ovat vain pääjumalan erilaisia ilmentymiä, onko hidulaisuus monoteistinen, ellei, millä perusteella kristinusko on? Onko Jeesus oma isänsä?
on jatkuva ilmoitus ja profeetallamme on kaiken aikaa yhteys Jumalaan. Hän tietää. ettei Jumala ole kuollut. Kolme Jumalan persoonaa on näyn ja ilmoituksen seurauksena saatu tieto, kun sensijaan ns. kristittyjen kirkkojen opissa kuvattu kolmiyhteinen Jumala on vain ihmisten pähkäilyn tulos, joka saatiin aikaan Nikean kirkolliskokouksen yhteydessä, eikä sillä ole mitään yhteyttä Raamattuun, joka ei missään kohdin opeta tuollaista Jumala käsitettä.
Unski
...silloin kun kaikki jumalat tulkitaan yhden ilmentymiksi. Yksioikoista vastausta ei kuitenkaan voi antaa vaikka jo siksi, että hindulaisuuteen kuuluu myös jumalaton eli ateistinen suunta.
tuli mieleen sanonta täälläpäin, että osta vety et pety.
Sanoit että kokeile sinäkin anoa viisautta jne.
Oletko niin kaikkiviisas tai yli meidän, että opetat meitä kokeilemaan sellaista joka meille on opetettu.
Kun ihmisiä opetetaan kirkossa ensimäinen opetus on kun luetaan raamatusta tuo lupaus, anomme viisautta jne.
Kyllä ihminen tarvitsee välimiehen jumalan ja ihmisten välille. Se on aina ollut ja on edelleen,
jos JUmala on olemassa? Ja onhan HÄN.
Katolisilla välimiehinä ovat pyhimykset. Heillä "tavallinen" uskova ei lähesty Jumalaa suoraan, vaan pyhimyksen kautta. Niikö tekee myös mormooni?
Miten teidän välimiehenne toimii? Eikö hänkin tarvitse välittäjää viedessään pyyntöäsi ja rukoustasi eteenpäin? Mitenän hönelläkään olisi suoraa yhteyttä?
Tavallisessa elämässä viestin sisältö muuttuu, jos sitä kertaa useampi sanansaattaja.
Miten oman rukouksesi pääsanoma välittyy perille, jos välittäjä kiinnittääkin huomionsa johnkin toiseen lauseseen tai ajatukseen rukouksessasi?
Meidän krsitinuskomme sanoo, että Jumala on Isä, jonka puoleen jokainen halvinkin olento voi suoraan kääntyä, sillä olemme kaikki samanarvoisia siinä tilanteessa. Ei ole välittäjiä, joilla olisi tärkeämpi asema taivaallisessa hierarkiassa.
Kolmipersoonallinen jumaluus on se outo asia, jota monet uususkonnot eivät ymmärrä, eivät mormoonitkaan. Kristityt taas eivät käsitä tuota henkilöitynyttä jumalaa, jonka kaltaisiksi ansioituneetkin mormoonimiehet voivat päätyä.
Se menee meikäläisten ymmärryksen yli.
Uskonnot eivät koskan kohtaa, kun ne ovat eri teille lähteneet.
Uskontoa etsivä ei voi kuulua kuin yhteen uskonnolliseen järjestöön, kyllä se niin on.
vähän tarkemmin. Pedofiilihuijarit voi lukea jo heti kättelyssä pois.
Jos on jatkuva ilmoitus Jumalalta, miksi edesmennyt Hinckley tunnetaan "I don't know"-profeettana? Siksikö hän ei uskaltanut profetoida, että edeltäjien käytännöllisestio kaikki profetiat heittivät häränpyllyä? Ja kaikki sekoilut mustien pappeuden kanssa?
Ai niin. Onhan saatu ilmoitusta mm. korvakorujen määrästä. Jumalaa tuntuvat liian monet häiritsevän...
Tuohon loppuosuuteen: Niin, teillähän on lukuisia Jumalia.