Kristitty voi ruveta kuvittelemaan itsestään
liikaa. Häneen voi tulla eräänlainen Messias-kompleksi. Hän alkaa käyttäy-
tyä Kristuksen tavoin. Sellaistakin opetusta tänä aikana voi saada. Meidän
pitäisi kaikessa olla kuin Kristus. Jeesus kehottaa meitä kyllä seuraaman itse-
ään, mutta ei matkimaan. Me emme kykene Häntä matkimaan; meidän kuole-
mamme ei sovita kenenkään syntejä. Ristimme meidän on otettava joka päi-
vä, mutta Kristuksen paikkaa emme voi ottaa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Suuria joukkotilaisuuksia. Huutoa ja meuhkaamista. Näyttäviä teatraalisia upotuskasteita ja paljon vettä!
Matt. 23:5
Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat. He tekevät raamatunlausekotelonsa leveiksi ja vaippansa tupsut suuriksi
Matt. 24:24
Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.
fariseukset, te ulkokullatut, kun suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä! Sillä itse te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä.
Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette!
Matt. 23:13-15
Uskonlahkoihin itsensä jotka antavat uudestikastaa ovat juuri niitä käännynnäisiä, jotka hokevat että se usko tulee kuulemisesta. Kaikki uskot tulee kuulemisesta kun tarpeeksi kauan kuuntelee jotakin opetusta ja alkaa uskoa siihen. Ja uudestikasteissa sitten pumpataan niitä vieraita henkiä sisää, niin johan alkaa paikat tärisemään ja kädet kuumentelemaan ja kaatuminen on varma pedon merkki.
joka minua kuulee, valvoo minun ovillani päivästä päivään, vartioitsee minun ovieni pieliä!
Sillä joka minut löytää, löytää elämän ja saa Herran mielisuosion.
Mutta joka menee minusta harhaan, saa vahingon sielullensa; kaikki, jotka minua vihaavat, rakastavat kuolemaa."
SANANLASKUT 8:34-36