Kun Jumalan käskyille oltiin tottelemattomia,

niin ei ymmärretty Jumalan valtakunnan armoneuvoja, siis israelin, juudaan kieltä.

Kun ei olla kuuliaisia Jumalan armoneuvoille, ja tehdään vastoin Jumalan tahtoa, Uskon ymmärrys on pimentynyt,ja ne Jumalan valtakunnan armoneuvot ne tuntuu lailta.

Se takia uskonkuuliaisuus on tärkeätä tänäkin päivänä.
12448
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

on vaarallista lähteä uskomisen kannalta, jos me kadotamme uskon kuuliaisuuden Jumalan valtakunnan armoneuvoille.

Äänestä
  • Seurakuntaan, seurakunnan armonneuvoihin, vai mihin?

    Saako silloin uskoa, jos tuntee itsensä syntiseksi esim. on vihastunut ja sanonut pahasti jollekin, on syyllistynyt valheeseen tai johonkin ihan Raamatunmukaiseen syntiin?

    Saako uskoa, jos ei ole vielä käynyt pyytämässä tuolta loukatulta tai pahoitetulta anteeksi?

    Pitääkö pyytää myös loukatulta anteeksi, vai riittääkö käden nosto seuroissa?

    Entäpä, jos ei tunne itseään syntiseksi, vaan hyväksi uskovaksi, on ollut aktiivinen srk-työssä, tehnyt hyvää, jne? Voiko sellainen uskoa? Onko sellainen epäuskoinen, koska tuntee ansiota srk-työstä?

    Äänestä

  • uskoa? kirjoitti:

    Seurakuntaan, seurakunnan armonneuvoihin, vai mihin?

    Saako silloin uskoa, jos tuntee itsensä syntiseksi esim. on vihastunut ja sanonut pahasti jollekin, on syyllistynyt valheeseen tai johonkin ihan Raamatunmukaiseen syntiin?

    Saako uskoa, jos ei ole vielä käynyt pyytämässä tuolta loukatulta tai pahoitetulta anteeksi?

    Pitääkö pyytää myös loukatulta anteeksi, vai riittääkö käden nosto seuroissa?

    Entäpä, jos ei tunne itseään syntiseksi, vaan hyväksi uskovaksi, on ollut aktiivinen srk-työssä, tehnyt hyvää, jne? Voiko sellainen uskoa? Onko sellainen epäuskoinen, koska tuntee ansiota srk-työstä?

    "Mihin kuuluu
    uskoa? 28.1.2008 klo 13.48

    Seurakuntaan, seurakunnan armonneuvoihin, vai mihin? "

    Raamattu sanoo tästä asiasta: *Etsikää ensin Jumalan valtakunta, niin kaikki muu sen ohessa annetaan.*

    Siis ensin kuuluis uskoa Jumalan Sanaan ja *etsiä Jumalan valtakunta ja Jumalan lapset.
    Sen jälkeen tulis löytää se peltoon kätketty aarre.*

    Siis tulis tehdä parannus, jos ei ole tästä uskosta osallinen, ja ottaa evankeliumi vastaan, joka on ilosanoma Jeesuksesta, ja uskoa omat synnit anteeksi.

    "Saako silloin uskoa, jos tuntee itsensä syntiseksi esim. on vihastunut ja sanonut pahasti jollekin, on syyllistynyt valheeseen tai johonkin ihan Raamatunmukaiseen syntiin? "

    "Tottakai, armo kuuluu juuri sulle, sulle raukka kurjinkin, vaikka rintaas tuska suuri, polttaa liekein polttavin."
    Virsi

    "Saako uskoa, jos ei ole vielä käynyt pyytämässä tuolta loukatulta tai pahoitetulta anteeksi? "

    Jos on tehnyt Jumalan valtakuntaan parannuksen, ja on itse uskomasa, ei se usko mene sen takia, jos tekee jotakin väärin.

    Mutta jos ei ole kuuliainen omantunnon äänelle, siis Pyhän Hengen neuvoille, se usko voi sydämestä sammua ja mennä syntien ja ylitsekäymisten kautta.

    "Pitääkö pyytää myös loukatulta anteeksi, vai riittääkö käden nosto seuroissa? "

    Ei se ole pitämistä, vaan se on Jumalan suurta armoa, että sitä saa Jumalalta voimaa, että jaksaa puhua näistä asioista ja korjata ja sopia nämä asiat henkilökohtaisesti.

    Kyllä sitä yleisestä saarnastakin saa uskoa, mutta jos on nimellisiä syntejä, ja ne vaivaa, se on armoetu, että niistä saa puhua ja niistä saa tehdä parannusta, ei omalla vaan Jumalan voimalla.

    Ja se omatunto neuvoo korjaamaan asiat siellä, missä se vika on tullutkin.

    Yleisestä saarnasta saa kyllä voimaa uskoa.

    "Entäpä, jos ei tunne itseään syntiseksi, vaan hyväksi uskovaksi, on ollut aktiivinen srk-työssä, tehnyt hyvää, jne? "

    "Kun eräs ihminen sanoi Jeesukselle, hyvä Mestari,,,
    Jeesus kysyi; *miksi sanot minua hyväksi, Jumala yksin on hyvä.*"

    "Voiko sellainen uskoa? Onko sellainen epäuskoinen, koska tuntee ansiota srk-työstä?"

    Yleensähän se on niin, että sitä tuntee oman, puutteellisuuden näissäkin asioissa.

    *Mä Herran viinimäess` niin vähän työtä tein.*
    SL

    Äänestä

  • opettaa kirjoitti:

    vl-seurakunta on oikea?

    Äänestä

  • että juuri kirjoitti:

    vl-seurakunta on oikea?

    "Mistä tietää
    että juuri 28.1.2008 klo 21.37

    vl-seurakunta on oikea? "

    Avaat vaan tämän viestin alareunassa olevan linkin ja luet tarkaan joka sanan, erikoisesti kohta 17. Siis viimeinen luku. Siinä on vastaus sinulle.
    Toivottavasti ymmärrät, tai ainakin haluat ymmärtää asian oikein.

    Järki on sokea uskonasioissa.
    Olis tarpeellista, että olis oikea mieli jos haluaa taivaaseen.
    Pyydä Jumalan johdatusta itsellesi ja oikeaa viisautta, ja että Jumala avais Sanansa sinulle.

    Siis vain yhdellä tavalla uskomalla pääsee taivaaseen.
    Kaikki tiet ei vie taivaaseen, eikä kaikki uskot, jos ne ei ole Raamatun mukasia.
    Jumala ei tingi tästä asiasta tippaakaan.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000032354167

    Äänestä

  • kicki, kirjoitti:

    Avaapa tämä linkki ja lue se tarkkaan, ja pyydä samalla; *että Jumala antais sinulle oikeaa hengellistä näköä ja johdattais sinua, ja näyttäis sinulle jos tiesi on vaivaan vievä.*

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000032355118

    Täällä on niin paljon puhuttu näistä asioista, että panen vielä tämän tähän ketjuun selvennykseksi.

    Osaatko sinä Raamattua sen verran, että tiedät mitä siellä sanotaan siitä yhdestä puusta, mikä ei kantantut oikeaa hedelmää?

    Siitä tehtiin esitys, että se otettais pois.
    Se taivaan Isä halus siitä huolimatta kuitenkin pitää sitä puuta vielä yhden vuoden, ja halus odottaa, että jos sittenkin...
    Näin armollinen taivaan Isä on meitä syntisiä kohtaan.

    Mutta sitten jos ne oksat ei vieläkään tuota oikeaa hedelmää, ne leikataan pois ja tuleen heitetään.

    Mutta Raamattu jatkaa kertomusta, että hän puhdistaa ne oksat jotka tuottaa hyvää hedelmää.
    Että ne tuottais vielä runsaammin hedelmää.

    Mitä ne uskovaisen oikeat hedelmät sitten on?
    Se on sitä, että että anteeksi pyydetään omia syntejä ja annetaan toisille matkan vikoja ja virheitä anteeksi.
    Sovitaan asioita puolin ja toisin.

    Kun annetaan perheessäkin syntejä ja vikoja anteeksi, niin se tuottaa rauhan, ilon ja rakkauden.

    Ne kai ovat niitä uskon hedelmiä.

    Olen käynyt krrran vl-kokouksissa, mutta tunsin itseni paljon syntisemmäksi. Ne kaikki olivat niin hyviä ihmisiä. Niiden lapsetkin istuivat kiltisti etupenkissä.

    Kyllä minäkin saatoin uskoa sen anteeksiantamuksen todistuksen, mutta en oikein tuntenut itseäni vl-kristityksi.

    Siellä toistui saarnassa usein sanonta, että me kristityt emme tee niin j tai näin ... Tai me kristityt ahkeroimme näin tai näin... Ainakaan minä en ollut niissä asioissa onnistunut. Mutta kai minäkin sain uskoa nekin puutokset anteeksi.

    Äänestä

Et todella ymmärrä uskota juuri mitään, joka kohdistuu Kristukseen.

Jumalan Valtakunnan neuvo on Jeesus Kristus, jota sinä et edes osaa kirjoittaa.

Mutta jos puhut VL neuvoista, ne ovat lakia, ihmisten tekemää laakia ja joka niitä tottelee, on tuhon oma. Koska koko armoneuvot elivät tule Raamatusta, siellä ei esiinny niitä.

”””Se takia uskonkuuliaisuus on tärkeätä tänäkin päivänä.”” Mutta kasto elävää uskoa, kuten Nokialla, julkinen valat alkoi evankeliumia vatsaan, ja Herra saastutti kaiken veden… Eikö tämä ja seisauta, kun aletaan taistella Jeesusta vastaan.

Äänestä
  • riittää kun uskoo oikein ja oikeasa paikassa.

    Äänestä

sille, että vl-liikkeen sisäistä pedofiliaa pitää suojella ja koska ne on anteeksi annettu maallisella oikeudella ei ole siihen osaa eikä arpaa ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kicki, kirjoitti:

niin ei ymmärretty Jumalan valtakunnan armoneuvoja, siis israelin, juudaan kieltä.

Kun ei olla kuuliaisia Jumalan armoneuvoille, ja tehdään vastoin Jumalan tahtoa, Uskon ymmärrys on pimentynyt,ja ne Jumalan valtakunnan armoneuvot ne tuntuu lailta.

Se takia uskonkuuliaisuus on tärkeätä tänäkin päivänä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu