Miksi Jeesus puhuu niin loukkaavasti ?

MIKSIKÖHÄN JEESUS YHÄ TÄNÄÄN TAHTOO LOUKATA ?

Luuk. 13:32
Niin hän sanoi heille: "Menkää ja sanokaa sille KETULLE: 'Katso, minä ajan ulos riivaajia ja parannan sairaita tänään ja huomenna, ja kolmantena päivänä minä pääsen määräni päähän'.

(Niinpä Kettu tietää, että silklä on vain vähän aikaa ja raivoaa. Noin vuodesta 33 jKr lähtien
saarnataan evankeliumia ja tehdään lähetystyötä.
Sitten "kolmas päivä on määränpää, rauhanaika.
tuon tuhannen vuoden (1 pv) lopussa Kettu taas
raivoaa, Ilm 20. luku).

Matt. 23:27
Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te olette valkeiksi kalkittujen hautojen kaltaisia:
ulkoa ne kyllä näyttävät kauniilta, mutta ovat sisältä täynnä kuolleitten luita ja kaikkea saastaa!

Syystäkin Herramme täyttyy pyhsätä vihasta lakiuskonnon valtiaita kohtaan, kun se on ainoa
hidaste armon evankeliumin voittokululle.

Kaikki ne, jotka kiivailevat lainnoudattamsien
puolesta, eivät itse laittaisi sydäntään likoon
Kristuisen opin menestymisen puolesta ja Jumalan
armotalouden hoitamiseksi:

Kol. 1:25
jonka palvelijaksi minä olen tullut Jumalan armotalouden mukaan, joka minulle on annettu teitä varten, täydellisesti julistaakseni Jumalan sanan,

Ei Jeesus omilleen tai syntisille tuollaisia kovia
sanoja osoittaisi, mutta noiltahan hän otti pois
Valtakunnan:

Matt 21:42-45
42
Jeesus sanoi heille: "Ettekö ole koskaan lukeneet kirjoituksista: 'Se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi; Herralta tämä on tullut ja on ihmeellinen meidän silmissämme'?
43
Sentähden minä sanon teille: Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle, joka tekee sen hedelmiä.
44
Ja joka tähän kiveen kaatuu, se ruhjoutuu, mutta jonka päälle se kaatuu, sen se murskaa."
45
Kun ylipapit ja fariseukset kuulivat nämä hänen vertauksensa, ymmärsivät he, että hän puhui heistä.

Rakkaudella

13

223

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vai pitäisikö poistaa jopa ...

      Matt. 23:4
      He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellaankaan liikuttaa.

      Luuk. 11:46
      Mutta hän sanoi: "Voi teitäkin, te lainoppineet, kun te sälytätte ihmisten päälle vaikeasti kannettavia taakkoja ettekä itse sormellannekaan koske niihin taakkoihin!

    • Jeesus antaa sanassaan jopa esikuvan, että niin
      tulee kristikansan tehdä:

      ULKOPUOLELLE LEIRIN

      Apt 16:13
      Sapattina menimme kaupungin ulkopuolelle joen rantaan; arvelimme, että siellä olisi rukouspaikka. Istuuduimme sinne ja puhuimme naisille, joita siellä oli koolla.

      Ap. t. 20:7
      Ja kun viikon ensimmäisenä päivänä olimme kokoontuneet murtamaan leipää, niin Paavali, joka seuraavana päivänä aikoi matkustaa pois, keskusteli heidän kanssansa ja pitkitti puhettaan puoliyöhön saakka.

      Paavali ja Pietari Antiokiassa - Gal 2:11-14

      11
      Kun Keefas sitten tuli Antiokiaan, nousin vastustamaan häntä julkisesti, koska hän oli menetellyt väärin.
      12
      Aikaisemmin hän oli ottanut osaa yhteisiin aterioihin pakanuudesta kääntyneiden kanssa. Mutta kun sinne oli tullut Jaakobin luota muutamia miehiä, hän jäi pois ja eristäytyi kääntyneistä, koska pelkäsi niitä, jotka vaativat ympärileikkausta. [Ap. t. 11:3]

      13
      Samalla tavoin alkoivat teeskennellä myös muut juutalaiset, ja jopa Barnabas seurasi heidän esimerkkiään.
      14
      Mutta kun minä näin heidän poikkeavan evankeliumin totuuden tieltä, sanoin Keefakselle kaikkien kuullen: "Jos sinä juutalaisena voit luopua juutalaisten tavoista ja elää pakanoiden lailla, miksi pakotat pakanoita elämään niin kuin juutalaiset?" [1. Tim. 5:20]

      MALLI JO EVANKELIUMEISSA

      Joh 5:17-18
      17
      Mutta Jeesus sanoi heille: "Minun Isäni tekee työtään taukoamatta, ja niin teen myös minä." [Joh. 9:4, 14:10]
      18
      Tämä vain lisäsi juutalaisten halua ottaa Jeesus hengiltä. Hänhän ei ainoastaan rikkonut sapattikäskyä, vaan vieläpä sanoi Jumalaa omaksi isäkseen ja teki siten itsestään Jumalan vertaisen. [Joh. 10:33]

      Matt. 12:1
      Niihin aikoihin Jeesus kerran kulki sapattina viljapellon laitaa. Hänen opetuslastensa tuli nälkä, ja he alkoivat katkoa tähkäpäitä ja syödä. [12:1-8: Mark. 2:23-28; Luuk. 6:1-5 : 5. Moos. 23:26]

      Mark. 2:23
      Jeesus kulki kerran sapattina viljapellon laitaa, ja hänen opetuslapsensa alkoivat kulkiessaan katkoa tähkäpäitä.
      [2:23-28: Matt. 12:1-8; Luuk. 6:1-5 : 5. Moos. 23:26]

      Luuk. 6:1
      Jeesus kulki kerran sapattina viljapellon laitaa, ja hänen opetuslapsensa katkoivat tähkäpäitä, hiersivät niitä käsissään ja söivät.
      [6:1-5: Matt. 12:1-8; Mark. 2:23-28 : 5. Moos. 23:26]

      Korjatkaamme satoa iankaikkisiin aittoihin -
      samaan aikaan, kun tekopyhät kiillottavat
      ulkokuortaan sisäänpäin lämpiävissä
      sapattikokouksissaan ! Niin Jeesus tekee.

      En tietenkään tarkoita kaikkia, vaan ainoastaan
      niitä - jotka kyllä tietävät olevansa fariseuksia.

      • Ylifariseukselle

        Apostolien teot 26.

        8 Miksi on teistä uskomatonta, että Jumala herättää kuolleet?
        9 Luulin minäkin, että minun tuli paljon taistella Jeesuksen, Nasaretilaisen, nimeä vastaan,
        10 ja niin minä teinkin Jerusalemissa. Paljon pyhiä minä suljin vankiloihin, saatuani ylipapeilta siihen valtuuden, ja kun heitä tapettiin, annoin minä ääneni sen puolesta.

        11 Ja kaikkialla synagoogissa minä usein koetin rankaisemalla pakottaa heitä herjaamaan Jeesusta, ja menin niin pitkälle vimmassani heitä vastaan, että vainosin heitä aina ulkomaan kaupunkeihin saakka.
        12 Kun näissä asioissa matkustin Damaskoon ylipappien valtuudella ja suostumuksella . . .

        entinen ylifariseus

      • Sapattina - ei Hän pilkkaa

        Liekö niin, että Jeesus viihtyy sapattina parhaiten
        omiensa parissa, luonnon helmassa.
        Ja ihastelee kaikkea tekemäänsä, näyttäen ja
        osoittaen, että ... tämä kaikki on teidän käytössä.
        Se on lahja Minulta, ei sitä voi ottaa pois
        ylifariseuksetkaan, nuo sapatin herrat.

        Matt. 12:1
        Niihin aikoihin Jeesus kerran kulki sapattina viljapellon laitaa. Hänen opetuslastensa tuli nälkä, ja he alkoivat katkoa tähkäpäitä ja syödä. [12:1-8: Mark. 2:23-28; Luuk. 6:1-5 : 5. Moos. 23:26]
        Mark. 2:23
        Jeesus kulki kerran sapattina viljapellon laitaa, ja hänen opetuslapsensa alkoivat kulkiessaan katkoa tähkäpäitä. [2:23-28: Matt. 12:1-8; Luuk. 6:1-5 : 5. Moos. 23:26]
        Luuk. 6:1
        Jeesus kulki kerran sapattina viljapellon laitaa, ja hänen opetuslapsensa katkoivat tähkäpäitä, hiersivät niitä käsissään ja söivät. [6:1-5: Matt. 12:1-8; Mark. 2:23-28 : 5. Moos. 23:26]

        Kaikkea sitä mieleen tuleekin?

      • alex-kasi

        Luuk. 4:16
        Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina TAPANSA MUKAAN synagogaan. Hän nousi lukemaan ...

        Paavali ja Silas Tessalonikassa

        Apostolien teot 17: 1,2,3,
        1 Amfipoliin ja Apollonian kautta kuljettuaan he tulivat Tessalonikaan. Juutalaisilla oli siellä synagoga ja TAPANSA MUKAAN Paavali meni sinne. Kolmena SAPATTINA hän keskusteli heidän kanssaan pyhien kirjoitusten pohjalta ja selitti ne heille...

        Mutta keksit varmaan tuollekin hyvän selityksen? :) ja saat sen kuullostamaan että Jeesus että Jeesus (tai Paavali) karttoi sapattikokouksia..

      • on sellainen
        Sapattina - ei Hän pilkkaa kirjoitti:

        ongelma, ettei hän hyväksy Jeesusta elämäänsä vaan pilkkailee lapsellisesti jo uskossa kasvaneita kristittyjä.

      • päämääräsi
        alex-kasi kirjoitti:

        Luuk. 4:16
        Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina TAPANSA MUKAAN synagogaan. Hän nousi lukemaan ...

        Paavali ja Silas Tessalonikassa

        Apostolien teot 17: 1,2,3,
        1 Amfipoliin ja Apollonian kautta kuljettuaan he tulivat Tessalonikaan. Juutalaisilla oli siellä synagoga ja TAPANSA MUKAAN Paavali meni sinne. Kolmena SAPATTINA hän keskusteli heidän kanssaan pyhien kirjoitusten pohjalta ja selitti ne heille...

        Mutta keksit varmaan tuollekin hyvän selityksen? :) ja saat sen kuullostamaan että Jeesus että Jeesus (tai Paavali) karttoi sapattikokouksia..

        Tottakai juutalaiset silloin menivät tapansa mukaan synagoogaan, mutta miten se meihin liittyy? En minä ole ikinä käynyt synagoogassa :)

      • ja kirjoittaa.
        päämääräsi kirjoitti:

        Tottakai juutalaiset silloin menivät tapansa mukaan synagoogaan, mutta miten se meihin liittyy? En minä ole ikinä käynyt synagoogassa :)

        Saat ottaa uusiksi ja kertoa alkuseurakunnan kokoontumisista joka tapahtui sapattisin.
        ja
        Mitä on sana synagooga?

        Nyt vasta mainitsit juutalaiset, mutta kyse ei ole pelkästään juutalaisista.
        No hopo hopo kirjan ääreen ja vastauksia odotellaan, saat itse vastata. Katsotaan oletko lukenut läksyn.

      • löytyi
        ja kirjoittaa. kirjoitti:

        Saat ottaa uusiksi ja kertoa alkuseurakunnan kokoontumisista joka tapahtui sapattisin.
        ja
        Mitä on sana synagooga?

        Nyt vasta mainitsit juutalaiset, mutta kyse ei ole pelkästään juutalaisista.
        No hopo hopo kirjan ääreen ja vastauksia odotellaan, saat itse vastata. Katsotaan oletko lukenut läksyn.

        Mitä sanoo raamattu niistä pakanoista, jotka luulevat muuttuneensa juutalaisiksi :)

        Ilm. 2:9
        Minä tiedän sinun ahdistuksesi ja köyhyytesi-sinä olet kuitenkin rikas-ja mitä pilkkaa sinä kärsit niiltä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan ovat saatanan synagooga.

        Ilm. 3:9
        Katso, minä annan sinulle saatanan synagoogasta niitä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan valhettelevat; katso, minä olen saattava heidät siihen, että he tulevat ja kumartuvat sinun jalkojesi eteen ja ymmärtävät, että minä sinua rakastan.

      • alex-kasi
        päämääräsi kirjoitti:

        Tottakai juutalaiset silloin menivät tapansa mukaan synagoogaan, mutta miten se meihin liittyy? En minä ole ikinä käynyt synagoogassa :)

        Antti kirjoitti näin: "Jeesus karttaa sapattikokouksia" !

        Johon vastasin ANTILLE muutamalla Raamatunlauseella että Jeesus tuskin karttoi sapattikokouksia tai sapattina kokoontumista koska hän TAPANSA MUKAAN meni sapattina synagoogaan. Samoin teki Paavali meni TAPANSA MUKAAN sapattina synagoogaan opettamaan pelastusta Jeesuksessa ..

        Luuk. 4:16
        Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina TAPANSA MUKAAN synagogaan. Hän nousi lukemaan ...

        Paavali ja Silas Tessalonikassa

        Apostolien teot 17: 1,2,3,
        1 Amfipoliin ja Apollonian kautta kuljettuaan he tulivat Tessalonikaan. Juutalaisilla oli siellä synagoga ja TAPANSA MUKAAN Paavali meni sinne. Kolmena SAPATTINA hän keskusteli heidän kanssaan pyhien kirjoitusten pohjalta ja selitti ne heille...

        Minusta Antti ei pysynyt Raamatussa, vaan kirjoitteli omiaan.

      • alex-kasi kirjoitti:

        >>> Mahtava ja innostava kirja
        Kirjoittanut: Sinikka-56 28.12.2007 klo 16.24

        "Turvassa kriisin keskellä" E.G.White.

        Olen lukenut jo yli puolenvälin ja voin vain suositella kirjaa sinullekin!

      • alex-kasi
        AnttiVKantola kirjoitti:

        >>> Mahtava ja innostava kirja
        Kirjoittanut: Sinikka-56 28.12.2007 klo 16.24

        "Turvassa kriisin keskellä" E.G.White.

        Olen lukenut jo yli puolenvälin ja voin vain suositella kirjaa sinullekin!

        kun ensin tekee yhden virheen ja jos ei sitä korjaa niin siitä seuraa noita kummallisuuksia - en oikein käsitä mitä kirjoittelet tuossa - ei se ainakaan sitä koske että Jeesus meni Raamatun mukaan TAPANSA MUKAAN sapattina synagoogaan.. ja siitähän tässä keskusteltiin - eikö?

        Olit väärässä mutta et voinut sitä tunnustaa, mutta se ei muuta asiaa - olit silti väärässä, ainakin raamatun mukaan.

        Ja älä yritä päästä pälkähästä vetämällä tähän mitään Ellen kirjoituksia. Tiedät varsin hyvin että minä en ole adventisti, yrität vain kääntää juttusi muualle. Minuun ei mikään Ellen-parjaaminen tehoa tippakaan..

        Koita pysyä Raamatussa niin ehkä palstalaiset voivat kanssasi vaikka keskustella.. nykyään on perässäsi iso joukko anti-adventisteja ei muuta..

        Muuten harmittaako kun en ala kanssasi parjaamaan ihmisiä?

    • Loukkaa lainkiivailijoita,
      jotta ne tulisivat totuuden tuntoon.
      Tosin Jeesus tietää, etteivät tule,
      mutta Jumalan oikeamielisyys vaatii
      kuitenkin yrittämään.

      Matt. 23:27
      Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te olette valkeiksi kalkittujen hautojen kaltaisia: ulkoa ne kyllä näyttävät kauniilta, mutta ovat sisältä täynnä kuolleitten luita ja kaikkea saastaa!

      Herää, sinä joka nukut!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1382
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      903
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      862
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      52
      781
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      758
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      647
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      321
      616
    8. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      605
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      589
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      584
    Aihe