USA arvostelee

USA ei ole tyytyväinen NATO -joukkojen koulutukseen Afganistanissa.
USA:n mielestä siellä olevien NATO -joukkojen, siis Norja, Suomi, Hollanti, Kanada jne
toimintakyky ei ole riittävällä tasolla.
Joukot eivät ole koulutettuja terrorismin vastaiseen sotaan, mitä sillä nyt afganistanissa tarkoitetaankin.
Hollanti ja Kanada ovat vetäytymässä pois.
Taannoinen pommi-isku Norjan ministeriä kohtaan on saanut Norjalaiset myös pohtimaan samaa.
Suomalaiset eivät edes ole ns. taistelujoukoissa.
Afganistanin presidentti Karzai on varoittanut maan luisuvan talebanien käsiin, mikäli uusia joukkoja ei saada.
Talebanit ovat jo levittäytyneet Pakistanin puolelle, eikä Pakistanilla olekaan enää hallintaa Afganistanin vastaisella rajalla.
USA on valmis lähettämään joukkoja Pakistaniin, ja sillä onkin jo siellä ydinaseita puolustavia erikoisyksiköitä.

Siis, NATO pitäisi saada hoitamaan USA:n sotkuja ja sen rinnalle Islamilaista maailmaa vastaan, joka on saanut tarpeekseen USA:n katastrofista Irakissa. Tilanne on hyvin lähellä samaa kuin Iranissa Khomeinin noustessa valtaan ja Shaahin paetessa maasta. Sen jälkeen alkoi pitkä viha USA:ta ja sen liittolaisia vastaan. USA otti turpaansa ylimielisyytensä ja poliittisen lyhytnäköisyyden seurauksena.
Nyt varsinkin kun USA:ssa on presidentinvaalit tulossa, Islamilaiset ryhmät tulevat lisäämään painetta rajusti. Samaan aikaan lähes kaikki maat ovat vetäytymässä USA:n koaliitioista välttääkseen tappioita ja mahdollisia diplomaattisia ongelmia seuraavan lähi-idän öljyimaamin tms. kanssa.

On äärimmäisen typerää politiikkaa tässä tilanteessa hakeutua USA:n rinnalle, se on sama kuin lähtisi hirvestysaikaan sarvet päässä poimimaan mustikoita.
Eikä auta mitenkään huudella ettei ole hirvi, metsästäjät kun tuijottavat vain sarvia eivätkä osaa suomea.

Teidän
Heikki from Honolulu

Linkkejä:

http://www.voanews.com/english/archive/2006-09/nato2006-09-27-voa3.cfm?CFID=192459899&CFTOKEN=86156968

http://www.globalsecurity.org/military/ops/enduring-freedom-maps2.htm

http://www.state.gov/cms_images/031204_rumsfeld_karzai.jpg

etc.
8191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

näiden kanssa!

Yhdysvaltain hallitus ei osaa sanoa, minne satelliitti tippuu.

Suurikokoinen amerikkalainen vakoilusatelliitti on menettänyt virranlähteensä ja putoaa maahan näillä näkymin helmikuussa tai maaliskuussa. Asiasta kertoivat amerikkalaisviranomaiset eilen.

Äänestä

että onko hän USA:n nukkehallitsija
(puppet) Afganistanissa, että joo, mutta onnellinen sellainen.
(Happy puppet = myös iloinen koiranpentu)

http://edition.cnn.com/2008/WORLD/europe/01/25/karzai.interview/index.html?eref=rss_topstories

http://fi.altavista.com/web/results?itag=ody&q=karzai puppet&kgs=0&kls=0

Ilmassa on siis "major drawback" tunnelmaa.
Kuinka monta vuotta aikaa on USA:lla ja NATO:lla ollut saattaa maa vakaaksi ja stabiiliksi?
Miksi ei alkukantaisten kameli-kivääri-turbaani heimojen demokratisointi onnistu?
Puhumattakaan niiden nitistämisestä,
vaikka on satelliitit, gps, psyops, helikopterit, laserit, läntinen vapaus ja hyvyys, lääkkeet, televisio, mp3, internet ja pornoteollisuus?

Ei ymmärrä.

Miten tällainen liittouma kenellekään pärjää?

Äänestä
  • >>Miksi ei alkukantaisten kameli-kivääri-turbaani heimojen demokratisointi onnistu?
    Puhumattakaan niiden nitistämisestä,
    vaikka on satelliitit, gps, psyops, helikopterit, laserit, läntinen vapaus ja hyvyys, lääkkeet, televisio, mp3, internet ja pornoteollisuus?

    Jaahas, miksi ei onnistu:
    Huono jatkuvuus operaatio ja henkilöstö tasolla, ei yhteistoimintaa eri aselajien, saati eri virastojen välillä, liiallinen luottamus tulivoimaan ja tekniikkaan jalkaväkitaktiikan kustannuksella, liian heikko tiedustelu, tiedotus ja propaganda, ponneton ja tehoton vasta-propaganda ja muut väestön tuen voittamiseen johtavien keinojen käyttö, kyvyttömyys ymmärtää vihollisen tarkoitusperiä tai niihin vastaaminen ja ennakoiminen ja liiallinen sisäpolitiikan käyttö sotilasoperaatioissa.

    Tuo on siis kooste suunnilleen Yhdysvaltain Armeijan häviöön johtaneista syistä Vietnamissa ne yhteen koonneen RAND-tutkimuslaitoksen raportista. Nähdäkseni Yhdysvallat ei ole vaivautunut korjaamaan yhtä ainutta noista puuteista tässä viimeisen 30 vuoden aikana. Mennyt taaksepäin muutamassa kohtaa.

    Äänestä

  • Fileas kirjoitti:

    >>Miksi ei alkukantaisten kameli-kivääri-turbaani heimojen demokratisointi onnistu?
    Puhumattakaan niiden nitistämisestä,
    vaikka on satelliitit, gps, psyops, helikopterit, laserit, läntinen vapaus ja hyvyys, lääkkeet, televisio, mp3, internet ja pornoteollisuus?

    Jaahas, miksi ei onnistu:
    Huono jatkuvuus operaatio ja henkilöstö tasolla, ei yhteistoimintaa eri aselajien, saati eri virastojen välillä, liiallinen luottamus tulivoimaan ja tekniikkaan jalkaväkitaktiikan kustannuksella, liian heikko tiedustelu, tiedotus ja propaganda, ponneton ja tehoton vasta-propaganda ja muut väestön tuen voittamiseen johtavien keinojen käyttö, kyvyttömyys ymmärtää vihollisen tarkoitusperiä tai niihin vastaaminen ja ennakoiminen ja liiallinen sisäpolitiikan käyttö sotilasoperaatioissa.

    Tuo on siis kooste suunnilleen Yhdysvaltain Armeijan häviöön johtaneista syistä Vietnamissa ne yhteen koonneen RAND-tutkimuslaitoksen raportista. Nähdäkseni Yhdysvallat ei ole vaivautunut korjaamaan yhtä ainutta noista puuteista tässä viimeisen 30 vuoden aikana. Mennyt taaksepäin muutamassa kohtaa.

    Nyt sitten vain odotellaan milloin sieltä lähdetään.
    Kukaan muu kuin Häkämies ei ole valmis lisää joukkoja lähettämään. Suomalaisilla ei ole edes omaa helikoteria käytössä.
    Kompassi kouraan ja pohjoiseen. Ja Venäjältä anomaan kauttakulkulupaa. ;)

    Äänestä

, että pelastavat Euroopan - ei tiedä Kaskelan Kaskutkaan. Maailma on tarua ihmeellisempää. USA armja siis onneksi ei Natoa asia se Gehenna pian pöllähtää.

Äänestä

päivä päivältä. Nyt on pakistanissa kaapattu koulu luoteisessa. Se on vahvaa taleban-aluetta. Musharraf yritetään salamurhata viikottain. Bhutto meni jo.
Sitten kun al gaida järjestää vielä globaalin terrorikampanjan, ei usalla ole voimavaroja ja kykyä singahtaa joka paikkaan. Kukaan ei kuuntele enään mitä Bushilla on sanottavaa ja valkoisessa talossa poltellaan kuumeisesti hallinnon dokumentteja. Rumsfeld hioo loppuun muistelmia, jossa hän yrittää pestä kasvonsa paljastamalla todelliset käskyn antajat. Jos ei sitten joudu liikenneonnettomuuteen. Vallitsevassa poliittisessa tyhjiössä nousee esiin melkeinpä kuka tahansa, joka lupaa ajaa ameriikan tiehensä ja palauttavan muslimeille yhtenäisyyttä. Ja öljyä. Maaperä on otollinen, kiitos kaaoksen ja 120 000 siviiliuhrin.
Minä en tätä ole tilannut, totean pahan vain.

Äänestä

Näitä hyviä aikoja, kun Natosta sai puhua vielä vapaasti.

Äänestä

Eipä kukaan ole tyytyväinen NATOon ja USAan niiden touhujen takia Afganistanissa ja nyt niiden paon takia sieltä. Bideeni on kertonut että USA ei osallistu enää suuriin sotiin ulkomailla mutta malttaako olla niistä pois kun on sotinut puolessa maailman maissa mutta ajatus on kannatettava.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


NATO-joukkoja. kirjoitti:

USA ei ole tyytyväinen NATO -joukkojen koulutukseen Afganistanissa.
USA:n mielestä siellä olevien NATO -joukkojen, siis Norja, Suomi, Hollanti, Kanada jne
toimintakyky ei ole riittävällä tasolla.
Joukot eivät ole koulutettuja terrorismin vastaiseen sotaan, mitä sillä nyt afganistanissa tarkoitetaankin.
Hollanti ja Kanada ovat vetäytymässä pois.
Taannoinen pommi-isku Norjan ministeriä kohtaan on saanut Norjalaiset myös pohtimaan samaa.
Suomalaiset eivät edes ole ns. taistelujoukoissa.
Afganistanin presidentti Karzai on varoittanut maan luisuvan talebanien käsiin, mikäli uusia joukkoja ei saada.
Talebanit ovat jo levittäytyneet Pakistanin puolelle, eikä Pakistanilla olekaan enää hallintaa Afganistanin vastaisella rajalla.
USA on valmis lähettämään joukkoja Pakistaniin, ja sillä onkin jo siellä ydinaseita puolustavia erikoisyksiköitä.

Siis, NATO pitäisi saada hoitamaan USA:n sotkuja ja sen rinnalle Islamilaista maailmaa vastaan, joka on saanut tarpeekseen USA:n katastrofista Irakissa. Tilanne on hyvin lähellä samaa kuin Iranissa Khomeinin noustessa valtaan ja Shaahin paetessa maasta. Sen jälkeen alkoi pitkä viha USA:ta ja sen liittolaisia vastaan. USA otti turpaansa ylimielisyytensä ja poliittisen lyhytnäköisyyden seurauksena.
Nyt varsinkin kun USA:ssa on presidentinvaalit tulossa, Islamilaiset ryhmät tulevat lisäämään painetta rajusti. Samaan aikaan lähes kaikki maat ovat vetäytymässä USA:n koaliitioista välttääkseen tappioita ja mahdollisia diplomaattisia ongelmia seuraavan lähi-idän öljyimaamin tms. kanssa.

On äärimmäisen typerää politiikkaa tässä tilanteessa hakeutua USA:n rinnalle, se on sama kuin lähtisi hirvestysaikaan sarvet päässä poimimaan mustikoita.
Eikä auta mitenkään huudella ettei ole hirvi, metsästäjät kun tuijottavat vain sarvia eivätkä osaa suomea.

Teidän
Heikki from Honolulu

Linkkejä:

http://www.voanews.com/english/archive/2006-09/nato2006-09-27-voa3.cfm?CFID=192459899&CFTOKEN=86156968

http://www.globalsecurity.org/military/ops/enduring-freedom-maps2.htm

http://www.state.gov/cms_images/031204_rumsfeld_karzai.jpg

etc.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu