Kertokaa

Kertokaa EU:n kannattajat, että eikö teitä ole alkanut lainkaan arveluttamaan tämä touhu, jota esim EU-konventissa on viime aikoina harjoitettu? Vai onko ne kertaalleen silmille laitetut laput niin tiukasti paikoillaan, ettei sieltä mitään näy? Muistatte varmaan, ettei tällä ranskalaisen muumion johtamalla porukalla alun pitäen edes pitänyt olla mitään virallista roolia päätöksenteossa. No, nyt huomaamme miten asia oli. Konventissa, kuten muussakin EU:n päätöksenteossa, saadaan vain huomata, että hupsista, milloinkas tuollainen päätös on tehty ja kenen toimesta. Ennen EU jäsenyyttä puhuttiin paljon eurojunasta. Minua epäilytti jo tuolloin astua junaan jonka nopeudesta, pääteasemasta ja lipun hinnasta ei ollut tietoa. Muutama lähivuosi tulevat olemaan mielenkiintoisia. Mikään ei ainakaan konventin työskentelyä seuranneille anna aihetta uskoa, että oltaisiin menossa parempaan suuntaan.
10238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Nämä Unionin kannattajat eivät seuraa uutisia, eivät lue lehtiä eivätkä varsinkaan kirjoja. Eivät sen enempää Eurooppa-tiedotuksen kuin kriittisenkään puolen kirjoituksia.

Vai heittäytyvätkö he tietämättömiksi? Rehellisyyden nimissä epäilen jälkimmäistä.

Kansaa aivopestään jatkuvalla syötöllä. Sinisilmäiselle hyväuskoisuudelle ei ole mitään rajoja. Onko mahdollista pettää viisimiljoonaista kansaa? Olihan se mahdollista 70 miljoonan Saksassakin. "Propaganda on pelottava ase asiantuntijan käsissä".

Äänestä

kohta jäi vähän auki:

>paikoillaan, ettei sieltä mitään näy? Muistatte varmaan, ettei tällä
>ranskalaisen muumion johtamalla porukalla alun pitäen edes pitänyt olla
>mitään virallista roolia päätöksenteossa. No, nyt huomaamme miten asia

Tarkentaisitko?

Äänestä
  • EU-konventilla ei alun perin pitänyt olla kuin epävirallisen valmistelijan rooli, siksi Suomikin lähetti sinne edustajan jolla ei ole poliittista mandaattia. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että konventin valmistelema perustuslakiluonnos siunataan sellaisenaan HVK:ssa.

    Äänestä

  • fin kirjoitti:

    EU-konventilla ei alun perin pitänyt olla kuin epävirallisen valmistelijan rooli, siksi Suomikin lähetti sinne edustajan jolla ei ole poliittista mandaattia. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että konventin valmistelema perustuslakiluonnos siunataan sellaisenaan HVK:ssa.

    kyseessä olikin ennustus. No sen osuvuuden näkee kohtalaisen pian.

    Äänestä

On pakko myöntää että usein tuntuu että teimme virheen äänestäessämme Suomen EU:n jäseneksi.
Myös minä sanoin kyllä. Nyt Suomi on mukana päättämässä EU:n asioista vai onko. Alkaa tuntua että
pieni porukka ajaa yhteisöämme haluamaansa suuntaan. Kansalaisilta ei kysytä vaan päätökset esitetään
jo tehtyinä. Jos vastustusta ilmenee niin sotketaan asiat niin ettei kohta kukaan tunnu tietävän mitä päätetään
ja milloin.
Demokratiavaje joka nyky EU:ssa on ei vähene kaavailluilla muutoksilla. Päinvastoin! Tulevaisuuskonventin
touhu on ollut senverran härskiä että on pelättävissä että EU:sta halutaan tietyssä piirissä luoda menneisyyden
valtioa, jossa suurella osalla kansalaisista ei ole paljonkaan sananvaltaa.
Kun nykyään puhutaan että Suomen tulisi olla mukana päättämässä esim. turvallisuusasioista Natossa
tai EU:ssa, nousee karvat pystyyn. Emme ole vaikuttaneet kissan viiksikarvan vertaa EU:ssa vaikka
olemme olleet siellä kohta 10 vuotta. Ruotsi ei ole ottanut euroa käyttöönsä (ja toivon ettei otakkaan) ja
työttömyys on pysynyt hyvin maltillisena euro-Suomeen verrattuna, myös korot ovat pysyneet
matalina. Suomi on mukamas päättämässä mutta Norja ei ole tai Ruotsi. Missä Suomen saama hyöty.
Ei missään. Olemme mukana juoksupoikana. Kansana ja kansalaisina. No ei kyllä Saksan tai Ranskan
kansalaisetkaan paljon asioihin pysty vaikuttamaan. Tulevaisuutta pohtii porukka joka on 10 vuoden päästä
suureksi osaksi haudoissa. Tämä fossiilien porukka kai haaveilee suurvalta-EU:sta, joka pistää USA:lle
kampoihin. Historiasta ei ole siis lopulta paljon opittu vaan kaivataan valtaa. Demokratiasta viis.

Äänestä
  • Mutta EU:ssa ollaan siitä huolimatta.

    Jos kerran Saksan, Ranskan tai Suomen kansalaisilla ei ole vaikutusvaltaa EU:ssa, niin kenellä sitten mahtaa olla?

    Kyllä Suomi on mukana päättämässä asioista. Perustuslakiluonnos on nyt hyväksytty, mutta lopulliset ratkaisut tehdään maiden hallitusten kesken. Siis myös Suomen hallituksen. Näin ollen on tasan meistä itsestä kiinni, hyväksymmekö sen vai emme.

    Vaikutusvallasta on eräs esimerkki (en tiedä onko se HYVÄ esimerkki) on elintarvikevirasto. Sen sijoituspaikka ratkeaa yksimielisellä päätöksellä, ja näin myös Suomen ääni on tärkeä.

    Ei EU mitään taivaspaikkaa ole Suomelle tuonut. Se on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin olla EU:n ulkopuolella.

    Äänestä

  • European kirjoitti:

    Mutta EU:ssa ollaan siitä huolimatta.

    Kerrohan nyt europoju, että millä perusteella se on parempi vaihtoehto? Ovatko Sveitsi ja Norja niin varoittavia esimerkkejä, että perustelut löytyvät sieltä, vai mistä ne löytyvät?

    Äänestä

  • fin kirjoitti:

    Kerrohan nyt europoju, että millä perusteella se on parempi vaihtoehto? Ovatko Sveitsi ja Norja niin varoittavia esimerkkejä, että perustelut löytyvät sieltä, vai mistä ne löytyvät?

    Norja lienee huono esimerkki, koska mielipidemittausten mukaan suuri osa Norjalaisista haluaa liittyä Unioniin. Heillä ei siis ehkä ihan niin auvoista olekaan ulkopuolella.

    Sveitsin asema Euroopassa on ollut aina aivan poikkeuksellinen, kenties hekin tulevaisuudessa näkevät paremmaksi liittyä?

    Perustelut löytyvät ihan ympäriltämme, läheltä. Vaikkapa lähikaupan ruokatiskiltä.

    Uskooko europoju todellakin Norjan ja Sveitsin joskus liittyvän eurostoliittoon? Jaa, nytkö se itsenäisyydestä luopumisen perustelu löytyy lähikaupan ruokatiskiltä? Arvaappas europoju, naurattaako mua, kun luen näitä sinun perusteluja?

    Kuka on kiinnostunut jostakin itsenäisyydestä? Miksi juuri Suomen pitäisi olla Euroopan harvoja itsenäisiä maita?

    Miksi Norjalaisten enemmistö kannattaa liittymistä Unioniin? Vai menisikö heiltä sittenkään itsenäisyys liittymisen jälkeen? Hitto, eivätkö he pelkää kuningatarperhe-instituution lopettamista? Ai niin, Ruotsillahan ON vielä kuningas ja kuningatar. Ja upeita prinsessoja. Miten tuo on mahdollista maassa, joka ei ole itsenäinen?

    Arvaa kuka nyt nauraa... :-))

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

fin kirjoitti:

Kertokaa EU:n kannattajat, että eikö teitä ole alkanut lainkaan arveluttamaan tämä touhu, jota esim EU-konventissa on viime aikoina harjoitettu? Vai onko ne kertaalleen silmille laitetut laput niin tiukasti paikoillaan, ettei sieltä mitään näy? Muistatte varmaan, ettei tällä ranskalaisen muumion johtamalla porukalla alun pitäen edes pitänyt olla mitään virallista roolia päätöksenteossa. No, nyt huomaamme miten asia oli. Konventissa, kuten muussakin EU:n päätöksenteossa, saadaan vain huomata, että hupsista, milloinkas tuollainen päätös on tehty ja kenen toimesta. Ennen EU jäsenyyttä puhuttiin paljon eurojunasta. Minua epäilytti jo tuolloin astua junaan jonka nopeudesta, pääteasemasta ja lipun hinnasta ei ollut tietoa. Muutama lähivuosi tulevat olemaan mielenkiintoisia. Mikään ei ainakaan konventin työskentelyä seuranneille anna aihetta uskoa, että oltaisiin menossa parempaan suuntaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu