"Vanhanen vaatii Vuotoksesta yksimielisyyttä
27.1.2008
Pääministeri Matti Vanhanen vaatii Vuotoksen tekoaltaasta yksimielistä päätöstä hallituksessa. Vanhanen totesi Kemijärvellä sunnuntaina, että vesilain muuttaminen vaatii hallituksen yksituumaisuutta.
Vesilain muuttamista on esittänyt muun muassa keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen. Myös sosiaalidemokraattien Liisa Jaakonsaari on tulkinnut puolueensa kääntyneen tekoaltaan puolelle.
Vihreät ovat vastustaneet vesilain avaamista.
Vanhanen sanoo olevansa vesivoiman kannattaja. Hänen mukaansa Kemijärvellä löytyy sekä hankkeen vastustajia että puoltajia."
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/paauutiset/01/fi_FI/Vanhanen_vaatii_Vuotoksesta_yksimielisyytta/

Vastaukset 1
Vanhimmat
ydinvoimaparatiisia, niin kaikki liikenevä vesivoima on valjastettava säätövoimaksi. Siinä kai todellinen syy uuteen Vuotos-innostukseen.