2000-LUVUN PARAS

MIELESTÄNI PARASTA MITÄ TÄLLÄ PALSTALLA ON NÄHTY.
TUOHON JOS LISÄISI SEN ETTÄ SE RELE MENEE EPÄKUNTOON MYÖS NIILTÄ RUOAN PUOLUSTAJILTA JA KEINOTTELIJOILTA NIIN EIPÄ TARVITSE IHMETELLÄ PUNAISTA TAI VALKOISTA TERRORIA JA MUUTA TAVALLISTEN IHMISTEN HULLUUTTA.

Ajattelemisen aihetta
Kirjoittanut: by x-x 21.7.2006 klo 15.43

Huomasin maaseudun tulevaisuudessa olleen artikkelin, joka oli ilmestynyt tokokuussa.
Siinä vähän ajateltava.
Kirjoittanut M.Huumo
-Mitenkähän nopeasti tämä taas poistetaan-

"Nälkä tietää sotaa

Talonpojan sotateorian mukaan lukuisat sisällissodat ovat johtuneet siitä, että nälkäiset kaupunkilaiset lähtevät hakemaan ruokaa väkipakolla viljavarastoista. Nälkä on muutenkin tärkein syy sotien syttymiseen, kirjoittaa Matti Huumo.

Sodan syistä käytiin. Suomessa jokin aika sitten ansiokas keskustelu, johon pyydän lisätä vielä yhden näkemyksen. Sitä kutsutaan "talonpojan sotateoriaksi". Muinaiskiinalainen viisaus kuului: "luonnon ymmärtäminen on avain kaikkeen ymmärrykseen. Suomessa talonpoikaiskulttuuria edustanut kirjailija Santeri Alkio sanoi saman asian seuraavasti: suurkaupungissa ihmistä odottaa järjenkadotuksen tie.
Kun tarkkailee Euroopan suurkaupunkien käyttäytymistä historian ,myrskyissä voi että luontoon sopeutamattomina ne joutuvat kerran vuosisadassa valtavien nälkäkouristuksen uhreiksi. "Vallankumous ,ja hulina johtuu siitä että vilja foppuu kaupungeista", sanoi Alfred Kordelin Vuonna 1917. Lausumaa on ,Paavo Haavikko lainannut teokseensa "Kansakunnanlinja".
Samalta ajalta on myös talonpoikien keskuudessa esiintynyt poliittinen lausahdus: "Nälkä on punikki", millä he tarkoittivat ennen kaikkea viljaa laareistaan asein ulosmittaamaan tullutta punakaartia. '
Sisällissotien julmuus on aina ollut hämmästelyn kohteena. Ihmisen juImaan käytökseen olisi talonpojan sotateorialla löydettävä syy. Muistamme, että Pariisin vallankumouksen edeltävinä päivinä naiset lähtivät hakemaan leipää Versailles'ssa asuvalta kuninkaalta jonka he katsoivat olevan vastuussa ruokatalouden hoitamisesta. Saksassa taas kaupunkilaiset kaivoivat paleltuneita perunoita kuravellisestä maasta. 1919 Freud kirjoitti Itävallasta: "Ei ollut jauhoja, ei leipää, ei hiiltä, ei öljyä, vallankumous tai jokin muu konfliktiratkaisu näytti väistämättömältä. Noina aikoina "Leipä maistui pieltä, kahvi oli paahdettua ohralitkua, olut keltaista vettä, suklaa värjättyä hiekkaa, perunat paleltuneita!"
Samaan aikaan Venäjä oli nälänhädän uuvuttama., Nälästä muodostuva yhtälö voisi olla: Robespierre/ Napoleon, Ernst Röhm/ Hitler, Lenin/ Stalin.
Miten tämä yhtälö sopii talon pojan. sotateoriaan? Siis siihen, että "nälkä on punikki" ja että kaupunki tulee asein ulosmittaan maan viljaa käyttäytyen julmasti, kiduttaen ja tappaen (vrt. Ukrainan viljan ryöstäminen Moskovalle).
Nälkä vie moraalin
Suomen sisällissodasta on joku sanellut, että vaikeuksien käydessä ylivoimaisiksi ihminen menettää moraalinsa. Voisi myös Sanoa: nälän käydessä sietämättömäksi, ihminen menettää täysin moraalinsa.
Jos hyväksytään ihminen luonnon osaksi ja myös sille alisteiseksi olennoksi, silloin voidaan hyväksyä myös luonnon ihmisessä aiheuttama reaktio. Tällöin pieni aivoissa oleva "rele" osoittautuu "vetypommin" laukaisijaksi. Tuo "rele" näet ilmoittaa ihmiselle, että on nälkä ja on syötävä. Jos ei "relettä" totella se tekee uuden ilmoituksen, mutta jos tuolloinkaan ei sitä totella, sillä on kyllä keinot panna niskoitteleva ruuasta kieltäytynyt yksilö tai kymmenenmiljoonaa yksilöä kuriin.
"Rele" komentaa ihmisvereen lisää aggressiota, voisiko sitä niimittä adrenaliiniksi. Tämä muuttaa ihmisen taisteluhaluiseksi ja kykyiseksi hankkimaan ruokaa. Ei tarvitse kuin muistaa Topeliuksen Välskärin kerto
muksista Vaasassa isovihanaikaan. Vaeltava nälkäinen ihmisjoukko, joka näkee kadulla koiran. Joukko ottaa koiran kiinni, repii sen, elävältä kappaleiksi ja syö lihat raakana. Vankileirillä ollut ystäväni kertoi: "Kun vankijono marssi tiellä ja joku näki hevosen lantakasan, hän syöksyi sen kimppuun ja söi sen."
Kun myöhemmin saksalaiset kuuntelivat Hitlerin puheita, he ihmettelivät, miten he ovat voineetkaan tuollaista karjumista uskoa. Mutta nykysaksalaiset kuuntelevatkin ääninauhoja vatsat täynnä. Ne, joille Hitler lupasi Lebensraumia olivat nälkäisiä ja kantoivat nälkään kuolleita lapsiaan hautaan.
Näin tulee kausaaIisuudesta suuri päämäärä, jonka toteuttamiseen kansakunta ryhtyy valtavin ponnistuksin. Kun nälkäiset ihmiset valitsevat johtajan, he, aggressiiviset massat, valitsevat aggressiiviset johtajat. Siten Pariisin nälkäaggressio levisi kolmeen maanosaan Napoleonin johdolla, Berliinin nälkä levisi niin ikään kolmeen maanosaan Hitlerin johdolla ja Moskovan sekä Leningradin nälkä levisi Stalinin johdolla melkein puoleen maapallon pinta-alasta.

Syyllisiä ruoantuottajat

Nälkäinen kaupunkilainen julistaa kurjuuteensa syylliseksi kaikki ne ihmiset, jotka tuottavat ruokaa, kun taas syyttömäksi hän julistaa kaikki ne ihmiset, jotka eivät tuota ruokaa laisinkaan. Nämähän päinvastoin julistaa rikoksen ja petoksen uhreiksi ("järjenkadotuksen tie"). Kun omat talonpojat on nitistetty, vuorossa ovat naapurivaltiot ja ,kansat.
Suomi on käynyt kaksi veristä nälän laukaisemaa sisällissotaa. Nuijasodan syyksi voi helposti nähdä talonpoikien ruokapöytiin eturuokailijoina istuneet huovit.
Ruokahan loppui talonpojilta ilman huovejakin usein kevättalvella. Ennen ensimmäistä maailmansotaa oikeisto teollistamisinnossaan ja vasemmisto kotimaisen leivän inhossaan laiminlöivät oman elintarviketurvallisuuden kehittämisen ja seuraus oli toinen nälkäsota 1918.
Kun nyt vaaditaan 70 000 viljelystilan vähentämistä 30OOO:een voi sanoa, että mitään ei ole verisistä sisällissodista opittu.
Ovatko niistä kirjoitetut historiat väärin kirjoitetut, kirjoitettu katkeran totuuden peittelemiseksi.

Aikaamme vaivaa kummallinen yhtäläisyys vielä aikaan ennen ensimmäistä maailmansotaa silloinhan Suomi oli suuren Venäjän osa ja se sai halpaa viljaa Venäjänmarkkinoilta. Kun Venäjä romahti ja hajosi, lakkasi myös viljantulo. Nyt Suomi on EU:n osa ja saa halpaa viljaa ja elintarvikkeita muualta maailmasta sekä etenkin EU:n yhteismarkkinoilta.

Entäpä jos EU hajoaa ja Suomi jää yksin kuten 1939-1944, miten meidän nyt kävisi. Luotimmehan 1930-luvullakin Kansanliittoon, mutta se hajosi.

Ensimmäisessä maailmansodassa luhistui kolme suurvaltaa jättäen suurkaupungit kuten Moskova, Leningrad, Wien, München, Berliini nälän kouristuksiin. Jo silloin ,mutta myös nykyisin voisi suurkaupunkien ruokatilanteesta tehdä ennustuksen sodan lähestymisestä, kuten teki talonpoika isäni. Kuultuaan eräästä Saksasta saapuneesta kirjeestä, jonka postimerkin alle oli kirjoitettu salaviesti: "Täällä on nälkä" Isäni sanoi "Se tietää sotaa".

Ruoka osa turvallisuutta

Tällä hetkellä Kenraali Nälän tahtipuikkoa katselevat miljardit ihmiset. Siksikö kaksi maailman suurinta sotilasmahtia kasvattaa sotilasbudjettiaan hirvein summin. Vain Suomi on peloton tuhotessaan kriisin kestävää maatalouttaan.

Mielestäni turvallisuuspoliittiseen ajatteluun kuuluu tarkastella nykyisen elintarviketuotannon haavoittuvuutta. On varsin helppo otta lähtökohdaksi se maatalous, joka viime sotien aikana pelasti kansakunnan elämän ja jota koko sotien välisen ajan 1920-1939 ajan vaadittiin supistettavaksi tai jopa lakkautettavaksi.
Maataloudessa työskenteli miljoona ihmistä. Viljanviljely tapahtui luonnonmukaisena. Kun otetaan huomioon mitä tapahtuu teollisuus sikaloille, teollisuusnavetoille parikuukautta kestävän sähkökatkoksen aikana pakkaslukemien ollessa 40 miinusastetta, on ammattimiesten helppo selvittää, kuinka paljon kansastamme on hengissä esimerkiksi viiden vuoden saarrossa olon jälkeen.

Saksalainen Ulric Beck on varoittanut jättämästä elintarvike tuotantoa kriisi alttiin teknologian varaan. Ja mitä aiheuttaa lintuvirus suurkanaloissa, sen voi vain kuvitella tai katsoa tv-kuvia ulkomailta.
Viime sotien aikana kansanhuollon vilja- ja maitotarkkailijat eivät menneet mittaamaan rauhan aikana ihailemiaan ulkomaisia viljalaareja, vaan tulivat inhoamansa suomalaisen talonpojan viljalaarille.
Ehdotan, että valtion viljavaraston katolle kiinnitetään neonvaloin Augustin Ehrensvärdin sanat kuninkaan portin vierestä:
"Suomen kansa seiso tässä omalla pohjallasi äläkä luota vieraaseen apuun."
Vai sanooko evoluutio joskus meistä: "Kasa luita Pohjolan hangilla johtuu siitä, että tuo rotu oli kadottanut järkensä."

MATTI HUUMO
Kirjoittaja on maata kyntänyt sotilaspoika."
2476
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Saksan ja N:liiton toimien vuoksi. Talvisodan välirauhanaikana saarrettuna ollut Suomi oli noiden kahden suurvallan saartamana ja NL uusien vaatimusten uhkaamana.
Myös jatkosodan aikana Saksan toimittama vilja oli ratkaisevan tärkeä seikka, jolla avullaan Saksa myös pystyi kiristämään Suomea.

Äänestä

Tämä on paras ja asiallisin kirjoitus pitkään aikaan!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

SUOMI24 KIRJOITUS kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu