Supertankki T28

Me Again

Ajattelinpa taas viihdyttää teitä jollakin lännen isolla sotalelulla.

Tankkisanakirjasta kohdasta - Tankit - Raskaat - Älyttömän:

Yhdysvaltion Ordnance Department oli vuoteen 1943 mennessä jo tietoinen Germaanin panssarin paksuudesta näin yleensä ja erityisesti siitä ettei sitä saa kirveelläkään halki. Myös pitkät 88m tykit aiheuttivat vatsanväänteitä ja tukan repimistä. Niinpä syyskuussa 1943 ryhdyttiin OD:ssa fundeeraamaan minkälaisella laitteella Saksan Länsivalli saataisiin murtumaan. He päätyivät loogisimpaan ideaan mitä ihmismieli vain voi keksiä: RAKENNETAAN HELEVETIN ISO TANKKI!!!

Konsepti oli seuraavanlainen: Vaunun tulisi olla mahdollisimman matala, pääaseena pitäisi olla vähintään uusi 105mm T5 tai T5E1 kanuuna, panssaria tulisi vaunun nokassa olla vähintään 8-tuumaa ja myös aiemmin kokeiltu sähköinen ohjausjärjestelmä pitäisi sisällyttää matkaan. Ideana oli rakentaa ainakin 25 tällaista vaunua ja niiden tulisi olla valmiita alle vuodessa. AGF(Army Ground Forces) teki kuitenkin taas Shermanit ja ryhtyi vastustamaan kehitystä kuten aina ennenkin. Taistelu päättyi lopulta maaliskuussa 1944 siihen päätökseen, että viisi protoa tultaisiin valmistamaan T28 nimellä. Muutoksena tulisi olla nyt jo 12-tuumaan kasvanut etupanssari ja sen mukana vaunun painon arveltiin nousevan 95 tonniin.

Aseeksi vaihdettiin pian alkuperäisen lyhyen 105mm T5 tykin sijasta uusi 105mm T5E1. Tämä oli kaliiperimittaa 65 aiemman 48 sijasta. Tämä tykki oli kiinnitetty pallomaiseen asekilpeen vaunun nokassa. Tykin ampujalla oli tähtäimenä tehokas T139 teleskooppi. Vaunun katolle oli tökätty tietysti se tavanomainen .50 konekivääri it-aseeksi. Vaikka siitä tuskin it-pyssynä enää tuolloin olisi ollut paljon iloa.

Aivotyön tulosta voisi parhaiten kuvata Stug rynnäkkötykiksi steroideilla. Vaunussa ei siis ollut kääntyvää tornia lainkaan. Sen kilpikonnamainen ruho lepäsi neljän erillisen telaketjun päällä. HVSS jousituksia suojasi 4-tuumainen helmapanssari, joka yhdessä uloimpien jousituksien ja ketjujen kanssa voitiin poistaa kokonaisuudessaan. Tällöin vaunu kapeni reilusti ja se voitiin lastata helpommin käytössä oleviin kuljetuslaivoihin. Vaunun mitätön 500 hp Ford GAF moottori tekikin siitä sitten täysin aneemisen Mausin. Testeissä vaunua käytteli suurella vaivalla neljän hengen miehistö. Maaliskuussa 1945 tajuttiin ettei laitos ole tankki lainkaan, joten sen viralliseksi nimeksi vaihdettiin T95 Gun Motor Carriage. Tammikuussa 1946 nimeksi tuli taas Raskas Tankki T28, koska se ei sopinut edes moottoroiduksi tykiksi.

Vaunun rakentajaksi onnistuttiin keksimään Pacific Car And Foundry Company. Ordnance siis työnsi äkkiä koko komistuksen heidän niskaansa ja juoksi. Ensimmäinen vaunu oli suht valmis syksyyn 1945 mennessä ja se rahdattiin Aberdeen Proving Groundille joulukuussa 1945. Toinen malli seurasi sitä tammikuussa 1946. Ongelma oli se, että nyt sota oli päättynyt ja kaikki yrittivät kilvan unohtaa tämän kammotuksen. APG työnsi yhden vaunun hädissään Fort Knoxin pojille, jotka puolestaan ohjasivat sen Yuma PG:lle Pioneerijoukkojen kiusaksi ja pioneerit testasivat sillä sitten kelluvia siltoja. Aberdeenin riesaksi jäi yksi prototyyppi, jolla leikittiin vuoteen 1947 saakka. Sitten alkaa hämärtyä...

On epäselvää mitä näille vaunuille tarkalleen tapahtui sodan jälkeen. Yksi näistä kaikkien vihaamista vaunuista kuitenkin löytyi vuonna 1974 Fort Belvoirista aikoja sitten hylättynä. Tämä vaunu järjestettiin myöhemmin Patton Museumiin, jossa se nykyään on nähtävillä. Yuman vaunu vaurioitui raporttien mukaan tulipalossa ja romutettiin. On tietenkin mahdollista, että sekin tosiasiassa vain työnnettiin johonkin koloon ja unohdettiin.

Konkluusio: Raskas Tankki T28 ei ollut hyvä idea ja siitä yritettiin kovasti päästä eroon.

Kuvaosio:

http://img135.imageshack.us/img135/9264/t28xi8.jpg

http://img152.imageshack.us/img152/4643/t28iiiixg5.jpg

PS. Vertaapa noissa kuvissa olevien vaunujen asekilpiä ja tykkien suuhidastimia. Protoissa on siis ollut jonkin verran eroja, kuten epäilinkin. Alemmasta on vielä poistettu ulommat ketjut. Ylempi on sitten kaiketi se Yumassa palanut proto.

http://www.ginklai.net/images/galerija/4571_t283.jpg

Viimeinen kuva onkin Patton Museumin mallista, jossa on selvästi näkyvissä samanlainen suuhidastin kuin tässä "kavennetussa" mallissa. We Have A Winner!

Läht. R.P. Hunnicuttin Firepower

12

989

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Me Again

      Parempi kuva tästä Yuman protosta näyttäisi olevan tarpeen:

      http://military.sakura.ne.jp/army/us/ht-t28.jpg

      Kuva on mitä ilmeisimmin tammikuulta 1946 ja vaunun kyljessä on nähtävissä designaatio T95. Suuhidastin on selkeästi pienempi kuin Patton Museumissa nykyään olevassa mallissa. Myös asekilvessä on havaittavissa eroja.

      • hiiri

        Sama kuva protovaunusta löytyy myös kirjasta: British and American tanks of world war two (Chamberlain, Ellis).

        Kyseisessä opuksessa annetaan uskoa vaunun syttyneen tuleen koeajon aikana. Fordin moottorin tehoksi ilmoitetaan vain 410hp. Sillä teho/painosuhteella voisikin odottaa koneen kuumenevan.

        Maksiminopeuden ollessa 8 mph, ei maastonopeutta uskalla enää edes arvailla. Lienee konttaamalla voi jo ohittaa vaunun.

        T28/T95 kilpailee Tortoisen ja Mausin kanssa 2MS tulivoimaisimman liikkuvan bunkkerin tittelistä.


      • Me Again
        hiiri kirjoitti:

        Sama kuva protovaunusta löytyy myös kirjasta: British and American tanks of world war two (Chamberlain, Ellis).

        Kyseisessä opuksessa annetaan uskoa vaunun syttyneen tuleen koeajon aikana. Fordin moottorin tehoksi ilmoitetaan vain 410hp. Sillä teho/painosuhteella voisikin odottaa koneen kuumenevan.

        Maksiminopeuden ollessa 8 mph, ei maastonopeutta uskalla enää edes arvailla. Lienee konttaamalla voi jo ohittaa vaunun.

        T28/T95 kilpailee Tortoisen ja Mausin kanssa 2MS tulivoimaisimman liikkuvan bunkkerin tittelistä.

        Hunnicutt antaa tuolle kuvalle tarkaksi päivämääräksi 23. tammikuuta 1946 ja kyseessä on ykkösvaunu? Kas, se on siis ollut ykkönen, joka paloi. Outoa kuitenkin, että Hunnicutt on kovin vähäsanainen tästä ns. palaneesta vaunusta. Se panee epäilemään lieneekö tuota tulipaloa tapahtunutkaan. Tarinoita tuosta tulipalosta näyttäisi olevan useita erilaisia, mutta kaikki näyttäisivät yhtenevän siinä, että vaunu joutui romuttamolle.

        Hunnicuttissa tosin vielä tänäänkin lukee, että moottori oli 500 hp T26E3:n (M26) moottori. 410 hp näyttää olevan netissä muutamissa paikoissa tarjolla, mutta ne vaikuttaisivat olevan Peteltä ja Krisseltä ongittu. Richard Hunnicutt on ainakin kerännyt infonsa suoraan TACOMin(Tank Automotive Command) ja Ballistic Research Laboratoryn arkistoista Aberdeen Proving Groundilta. Monet Hunnicuttia tietojen keruussa auttaneista olivat itse aikanaan mukanakin näissä projekteissa. Nyt heistäkin jo tietenkin aika jättänyt.

        "Maksiminopeuden ollessa 8 mph, ei maastonopeutta uskalla enää edes arvailla. Lienee konttaamalla voi jo ohittaa vaunun."

        Hunnicutt mainitsee 8 mph teoreettisena nopeutena. Suurin testeissä saavutettu nopeus näyttäisi olleen 7 mph. No, vaunuhan olikin kuitenkin tarkoitettu bunkkerien jahtaamiseen ja siinä hommassa tuskin tarvitsee pelätä vihollisen liikkuvan nopeammin. Voisin kuvitella jo tapauksen Normandiasta: "Ajakaa vaa pojjaat suoraa eteenpäin sil vaunull, kunnes tuletta sinne Unter den Lindenille."

        "T28/T95 kilpailee Tortoisen ja Mausin kanssa 2MS tulivoimaisimman liikkuvan bunkkerin tittelistä."

        Maus siinä varmaan sitten nousisi ylimmälle sijalle kolossaalisella tulivoimallaan. Tosin T95 GMC:n kehittäjille pisteet siitä, että onnistuivat pitämään noinkin ison vaunun suhteellisen kevyenä. Tortoise on minusta brittiläisen ruma, mutta silti vaikuttava vaunu.


      • Anonyymi

    • Tarkkana jälleen

      Tässä on ainoa oikea T-28 -mallinen supertankki!

      http://www.andreaslarka.net/ps241000/ps241000.html

      http://www.andreaslarka.net/ps241004/ps241004.html

      Suomessa on suurin osa maailman jäljellä olevista T-28 tankeista, jotka ennen täyttivät runsaslukuisuudellaan Moskovan torin paraateissa.

      Harmi vaan ettei useampia T-28 säästetty Suomessa.
      Niitä taisi olla suomalaisilla ainakin 5 sotasaalisvaunua parhaimmillaan. Kubinkassa on kuulemma venäläisten 1 ja ainoa säästynyt vaunu.

      Ne olisivat yhtä kovaa museovaluutta kuin Sturmien raadot.

      • Me Again

        Näinkö kauan todella meni ennenkuin joku lopulta heitti tämän Neuvostoliiton kakskasin silmille. Damn, minä odottelin ihmeissäni jo aiemmin, että miksei mitään kuulu...

        Anivau, tämä T-28 oli kyllä hieno vaunu ja muistanpa sitä kehutun suorastaan 1930-luvun parhaimmaksi tankiksi. Syystäkin, jos sana sallitaan.

        "Tässä on ainoa oikea T-28 -mallinen supertankki!"

        Kyllä tuo T28/T95 GMC varmaan ihan aito myös on. Aitouden voisi käydä tosin tarkistamassa siellä museuumissa.


      • t-28 postijuna
        Me Again kirjoitti:

        Näinkö kauan todella meni ennenkuin joku lopulta heitti tämän Neuvostoliiton kakskasin silmille. Damn, minä odottelin ihmeissäni jo aiemmin, että miksei mitään kuulu...

        Anivau, tämä T-28 oli kyllä hieno vaunu ja muistanpa sitä kehutun suorastaan 1930-luvun parhaimmaksi tankiksi. Syystäkin, jos sana sallitaan.

        "Tässä on ainoa oikea T-28 -mallinen supertankki!"

        Kyllä tuo T28/T95 GMC varmaan ihan aito myös on. Aitouden voisi käydä tosin tarkistamassa siellä museuumissa.

        >Näinkö kauan todella meni ennenkuin joku lopulta heitti tämän Neuvostoliiton kakskasin silmille<

        Oli jo suorastaan PAKKO tehdä se! Eikös juu?
        siksi harvinaiset kamppeet on kyseessä.

        Ihan leikkimielellä sen toki tein. Jatkahan hyvää harrastustasi ja mieluusti edelleenkin asialinjalla.


      • Me Again
        t-28 postijuna kirjoitti:

        >Näinkö kauan todella meni ennenkuin joku lopulta heitti tämän Neuvostoliiton kakskasin silmille<

        Oli jo suorastaan PAKKO tehdä se! Eikös juu?
        siksi harvinaiset kamppeet on kyseessä.

        Ihan leikkimielellä sen toki tein. Jatkahan hyvää harrastustasi ja mieluusti edelleenkin asialinjalla.

        "Oli jo suorastaan PAKKO tehdä se! Eikös juu?
        siksi harvinaiset kamppeet on kyseessä."

        Junalta näyttävästä tankista ei koskaan voi nähdä liian paljon kuvia! Postijunasta puheen ollen, muistan lukeneeni neukkujen testanneen T28 vaunussa jo vuoden 1938 paikkeilla etäisyysmittaria ja tykinvakautinta. Se puhe 30-luvun moderneimmasta vaunusta ei siis taida olla ihan tuulesta temmattua...


    • Anonyymi
      • Anonyymi

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Hellcat oli täydellinen vastakohta ja menestys.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      128
      4639
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      29
      3377
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      20
      3315
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      47
      2979
    5. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      51
      2965
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2839
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      18
      2590
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2315
    9. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      9
      2199
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2135
    Aihe