Uskonto ja

Daniel Dennet:
"Sanalla sanoen uskonto on monumentaalinen luku ihmisen itsekeskeisyyden historiassa..."

Raamattu opettaa, että Jumala loi ihmisen ja maan kasveineen, eläimineen ihmistä varten.

Raamatusta saa selvän käsityksen siitä, että maa kasveineen ja eläimineen ja ihminen (varsinkin) ovat ainutlaatuisia.

Tosiasiassa maan kaltaisia planeettoja on maailmakaikkeudessa (elämän vyöhykkeellä) ainakin miljardi. Olisi kovasti kummallista, jos niissä joistain ei olisi elämää. Luultavasti elämää on kymmenillä tuhansilla planeetoilla ja pitkälle kehittynyttäkin elämää ties kuinka monella sadalla tai tuhannella taivaankappaleella.

Maailmankaikkeus on n.15 mrd vuoden ikäinen. Maa on n 4,5 mrd v ikäinen ja ihmisen suku n. 100 000 vuotta vanha.

Tästä seuraa väistämättä se, että maapallon sivilisaatio on nuorin maailmankaikkeudessa ja muualla on meitä paljon vanhempia ja sivistyksessään pidemmälle ehtineitä sivilisaatioita.

Ihmisen kehittyminen tälle tasolle kesti siis 100 000 vuotta. Mikä on sivistystasomme, tekniikantasomme tuhannen vuoden päästä?

On varsin hämmästyttävää, jos maailmankaikkeudesta ei löydy meidän kaltaistamme elämää ja kun löytyy, se on lähes väistämättä meitä hyvin paljon kehittyneempää.

Raamattu ei sanallakaan vihjaa, että elämää olisi muuallakin. Eikö Jumala tiennyt vai eikö halunnut kertoa?

Mitä uskonnoille tapahtuu, jos/kun jossain vaiheessa saamme yhteyden johonkin muuhun sivilisaatioon, joka erittäin todennäköisesti on meitä paljon kehittyneempää? Tämä tuskin tapahtuu meidän elinaikanamme, mutta viidenkymmenen, sadan, kahdensadan vuoden päästä se voi hyvinkin tapahtua.

Miten käy kristinuskolle ja sen Jumalalle, kun nuo meitä paljon viisaammat ja teknisesti korkeatasoisemmat alienit sanovat, ettei heillä ole mitään jumalaa tai heidän jumalansa on vallan toinen kuin kristinuskon jumala?
Silloinhan uskovien on pakko myöntää, että joko heidän Jumalaansa ei ole olemassa tai hän ei olekaan kaikkivaltias universumin jumala.

Tuo kaikki on tietenkin toistaiseksi fiktiota, mutta perustuu tieteelliseen tietoon. Se mitä kuvailin, on kuitenkin erittäin paljon todennäköisempää kuin "lopun ajat" tai "ylöstempaus" tai "Jeesuksen toinen tuleminen".
166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

vain sen ymmärryksen meille mitä jaksamme kantaa ja toisille sekin on liikaa.

"Raamattu ei sanallakaan vihjaa, että elämää olisi muuallakin. Eikö Jumala tiennyt vai eikö halunnut kertoa? "

sillä joka liikaa tietää menee tiedosta sekaisin, ihmisen aivokapasiteetti ei kykene näkemään mutkan taakse ja jo ihmisen persoonallinen elettykin elämä unohtuu hyvin helposti saatikka sitten vuosituhansien historia taaksepäin, tulevaisuudesta puhumattakaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmisen itsekkyysl kirjoitti:

Daniel Dennet:
"Sanalla sanoen uskonto on monumentaalinen luku ihmisen itsekeskeisyyden historiassa..."

Raamattu opettaa, että Jumala loi ihmisen ja maan kasveineen, eläimineen ihmistä varten.

Raamatusta saa selvän käsityksen siitä, että maa kasveineen ja eläimineen ja ihminen (varsinkin) ovat ainutlaatuisia.

Tosiasiassa maan kaltaisia planeettoja on maailmakaikkeudessa (elämän vyöhykkeellä) ainakin miljardi. Olisi kovasti kummallista, jos niissä joistain ei olisi elämää. Luultavasti elämää on kymmenillä tuhansilla planeetoilla ja pitkälle kehittynyttäkin elämää ties kuinka monella sadalla tai tuhannella taivaankappaleella.

Maailmankaikkeus on n.15 mrd vuoden ikäinen. Maa on n 4,5 mrd v ikäinen ja ihmisen suku n. 100 000 vuotta vanha.

Tästä seuraa väistämättä se, että maapallon sivilisaatio on nuorin maailmankaikkeudessa ja muualla on meitä paljon vanhempia ja sivistyksessään pidemmälle ehtineitä sivilisaatioita.

Ihmisen kehittyminen tälle tasolle kesti siis 100 000 vuotta. Mikä on sivistystasomme, tekniikantasomme tuhannen vuoden päästä?

On varsin hämmästyttävää, jos maailmankaikkeudesta ei löydy meidän kaltaistamme elämää ja kun löytyy, se on lähes väistämättä meitä hyvin paljon kehittyneempää.

Raamattu ei sanallakaan vihjaa, että elämää olisi muuallakin. Eikö Jumala tiennyt vai eikö halunnut kertoa?

Mitä uskonnoille tapahtuu, jos/kun jossain vaiheessa saamme yhteyden johonkin muuhun sivilisaatioon, joka erittäin todennäköisesti on meitä paljon kehittyneempää? Tämä tuskin tapahtuu meidän elinaikanamme, mutta viidenkymmenen, sadan, kahdensadan vuoden päästä se voi hyvinkin tapahtua.

Miten käy kristinuskolle ja sen Jumalalle, kun nuo meitä paljon viisaammat ja teknisesti korkeatasoisemmat alienit sanovat, ettei heillä ole mitään jumalaa tai heidän jumalansa on vallan toinen kuin kristinuskon jumala?
Silloinhan uskovien on pakko myöntää, että joko heidän Jumalaansa ei ole olemassa tai hän ei olekaan kaikkivaltias universumin jumala.

Tuo kaikki on tietenkin toistaiseksi fiktiota, mutta perustuu tieteelliseen tietoon. Se mitä kuvailin, on kuitenkin erittäin paljon todennäköisempää kuin "lopun ajat" tai "ylöstempaus" tai "Jeesuksen toinen tuleminen".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu