Stork ei tiedä mistä puhuu

Kotiäiti Storkin esittelemä "pelastustie" johtaa
riittämättömyyteen, epävarmuuteen, epätoivoon -
pimeyteen. Mutta RAAMATTU esittelee yksinkertaisen
Pelastustien.

Jos tahdot, että Jeesuksen suku jatkuu pitkään
maan päällä, usko ja tee jälkeläisiä hänelle.

JESAJA 53.


1
Kuka uskoo meidän saarnamme, kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan?
2
Hän kasvoi Herran edessä niinkuin vesa, niinkuin juuri kuivasta maasta. Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet.
3
Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet.

4
Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana,
5
mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.
6
Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme.

7
Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niinkuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän suutansa avannut.
8
Ahdistettuna ja tuomittuna hänet otettiin pois, mutta kuka hänen polvikunnastaan sitä ajatteli? Sillä hänet temmattiin pois elävien maasta; minun kansani rikkomuksen tähden kohtasi rangaistus häntä.
9
Hänelle annettiin hauta jumalattomain joukossa; mutta rikkaan tykö hän tuli kuoltuansa, sillä hän ei ollut vääryyttä tehnyt eikä petosta ollut hänen suussansa.

10
Mutta Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä hänet sairaudella. Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi, saa hän nähdä
JÄLKELÄISIÄ JA ELÄÄ KAUAN,
ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa.

11
Sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja tulee ravituksi. Tuntemuksensa kautta hän, minun vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa monet, sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa.

12
Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin joukkoon, hän kantoi monien synnit, ja hän rukoili pahantekijäin puolesta.

Uskoa, toivoa ja rakkautta teille kaikille!

4

289

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yhtä pelastus-asiassa

      Jes. 61:1
      Herran, Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan ilosanomaa nöyrille, lähettänyt minut sitomaan särjettyjä sydämiä, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kirvoitusta,

      Aito evankeliumi Luukkaan mukaan, 4. luku

      17 Niin hänelle annettiin profeetta Esaiaan kirja, ja kun hän avasi kirjan, löysi hän sen paikan, jossa oli kirjoitettuna:

      18 "Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille; hän on lähettänyt minut saarnaamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen,

      19 saarnaamaan Herran otollista vuotta".


      Totisesti, totisesti!

    • mahtanevat tietää

      mistä puhuvat. Luultavasti vain "tuuli huuliamme heiluttelee" ja sitten luulemme kovinkin viisauden sanoja kitusistamme päästelevämme.

      • varten

        Ei tyhmä raamattua voi lukea, kun ei ole edes sitä pyhää henkeä apuna, joka avaisi raamatun :)

        Ainoastaan uudestisyntyneet "uskovat" ymmärtävät, mutta miten tyhmä voisi uudestisyntyä ja tulla uskovaksi.


    • Sillä ei Jeesus rauhaa tullut tuomaan vääryyden
      maailmaan, vaan miekan. rauha täällä oli, mutta
      Jeesus tuli ja laittoi kirveet puiden juurille!

      Matt. 10:34
      Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan.

      Luuk. 3:9
      Jo on myös kirves pantu puitten juurelle; jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, siis hakataan pois ja heitetään tuleen."

      Hepr. 4:12
      Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija;


      EI evankeliointi ole mitään ilmaan hosumista.
      Esimerkiksi että Jeesus rakastaa, rakastaa -
      eikä sitten muuta osaakaan. Vaan kyllä on
      tuotava esiin Jumalan oikeamielisyys myös.

      On kumottava pala palalta ja kerta kerran
      jälkeen vastaansanojien väitteet Sanalla!
      Ei ole totuudelle sijaa tietenkään ennen
      kuin valhe on paljastettu ja häpeällä
      karkotettu pois. Ei ilmaan hosuen mitään voi.

      1. Kor. 9:26
      Minä en siis juokse umpimähkään, en taistele niinkuin ilmaan hosuen.


      Palstalla onkin hyviä ja sitkeitä evankeliumin
      puolustajia. Minä olen kovasti kaivannut päästä
      muille vesille, mutta ei - Jumalan rakkaus vaatii
      pysymään mukana, kärsivällisesti "miekkailemassa".

      EMME RAKENNA VAAN HAJOTAMME - TEEMME TILAA UUDELLE

      Sinäkin pysyt palstalla, kunnes viimeinenkin
      ajatus on vangittu Jeesukselle Kristukselle
      kuuliaiseksi, kuulen, kun harkitsen lähteä.
      Siinäpä apajaal, sillä ei vielä ensimmäistä
      vastaansanojaa ole tullut vangituksi Jeesuksen
      kuuliaisuuteen.
      Onhan helppo havaita kynän jäljestä se, jos
      kirjoittaja on siirtynyt kuolemasta elämään.

      2. Kor. 10:5
      Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle.

      Ei oikeat opit mitään eikä väärätkään pahemmin.
      Vaan epäuskoisuus on se varsinainen estelijä.
      Sillä järki päättelee aina uskonasiaa vastaan.
      Tämä evankeliumihan on täysin uskon varassa.
      Ei koskaan järki (sehän on lihassa) voi hyväksyä
      sellaista, että Jumala syntyi ilman miestä
      ihmiseksi ja silleen ojentaen kätensä ihmiselle
      täällä alhaalla - vetää synnin lain suosta
      kuiville ja aina ikuisiin taivaisiin saakka.

      Ei voi järki hyväksyä sitäkään, että Jumala
      rakastaa eniten kaikkein kurjinta ihmistä - rakkauden hyvää yksilöä kohtaan voisi jotenkin ymmärtää.
      Kaikenkarvaisia oppeja syntyy vain
      siksi, että koetetaan selitellä mukaan sitä
      ihmisen hyvyyttäkin; sitä mitä ei tosiasiassa
      ole hitustakaan! Mutta armahdus on uskonvarainen.
      Oppeja väsätään vain epäuskoisuuden verhoksi.

      Room 5:6-8
      6
      Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä.
      7
      Tuskinpa kukaan käy kuolemaan jonkun vanhurskaan edestä; hyvän edestä joku mahdollisesti uskaltaa kuolla.
      8
      Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme.


      Rakkaasti siunaten

    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2240
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      853
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      796
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      528
      737
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      67
      661
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe