Kirkosta eroaminen jatkuu kiivaana

Vuonna 2007 kirkosta erosi 37481 henkilöä.

Vuoden 2008 alussa eroaminen on jatkunut voimakkaana: Tammikuun 29. päivään mennessä kirkosta oli eronnut jo yli 4000 henkilöä.

Kirkosta eroamis trendi jatkuu siis ennätys-kiivana.
271265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Suuri romahdus on alkanut. Kirkosta eroajien määrä kasvaa exponentiaalisesti.

Aiempien vuosien vajaan 40 000 eroluvut nousevat vuonna 2008 ja yli 50 000 ja 2009 yli 70 000 eroajan.

2015 enää alle kolmasosa suomalisita kuuluu ev-lut lahkoon.

Heippa ja kevyte mullat taikauskolle.

Äänestä
  • Tjaa-a. Ikäluokan koko on karkeasti sanoen jossain 50000 tienoilla. Entistä suurempi osa ikäluokasta on jo valmiiksi poissa kirkon riveistä tullessaan täysi-ikäisiksi. Toki edelleen eropotentiaalia on, mutta eroaminen vähentää mahdollisten eroajien määrää.

    En usko että 100000 eroajaa saataisiin muuten kuin laajentamalla eroamista myös vanhempiin ikäluokkiin. Voihan sekin tapahtua, mutta tapahtuuko noin rajusti?

    Itse arvelen, että eroajien määrä ei koskaan nykysysteemissä saavuta 100000 rajaa. Sitä ennen evlut kirkko tippuu pois valtionkirkkoasemasta, ja mahdollisesti samalla väestötietoihinkaan ei enää merkitä uskontoa. Tietysti tämän jälkeen "eroajia" eli käytännössä kai jäsenmaksurästien takia erotettuja on paljon, mutta sitä ei voi enää verrata nykytilanteeseen.

    Äänestä

  • Jori Mäntysalo kirjoitti:

    Tjaa-a. Ikäluokan koko on karkeasti sanoen jossain 50000 tienoilla. Entistä suurempi osa ikäluokasta on jo valmiiksi poissa kirkon riveistä tullessaan täysi-ikäisiksi. Toki edelleen eropotentiaalia on, mutta eroaminen vähentää mahdollisten eroajien määrää.

    En usko että 100000 eroajaa saataisiin muuten kuin laajentamalla eroamista myös vanhempiin ikäluokkiin. Voihan sekin tapahtua, mutta tapahtuuko noin rajusti?

    Itse arvelen, että eroajien määrä ei koskaan nykysysteemissä saavuta 100000 rajaa. Sitä ennen evlut kirkko tippuu pois valtionkirkkoasemasta, ja mahdollisesti samalla väestötietoihinkaan ei enää merkitä uskontoa. Tietysti tämän jälkeen "eroajia" eli käytännössä kai jäsenmaksurästien takia erotettuja on paljon, mutta sitä ei voi enää verrata nykytilanteeseen.

    "Entistä suurempi osa ikäluokasta on jo valmiiksi poissa kirkon riveistä tullessaan täysi-ikäisiksi."

    18-vuotiaista kirkkoon kuuluu 89% (2006). Vuonna 1995 vastaava luku oli 91 %. 25-vuotiassa ero on 5 %.

    Minäkään en usko 100 000 rajan koskaan rikkoutuvan ellei kirkko korota selvästi kirkollisveroa. Kirkon romahdus alkaa lapsista. Kauhean pitkään ei mene siihen, että Suomeen tulee ensimmäinen koulu, jossa on enemmän kirkkoon kuulumattomia kuin kuuluvia.

    Vuonna 1990 kirkkoon kuulumattomia oli vähiten 38-vuotiassa (noin 83 %), vuonna 95 noin 42-vuotiaissa (runsas 80 %), vuonna 2000 noin 46-vuotiaissa (hieman alle 80 %) ja vuonna 2006 noin 50 vuotiassa (noin 77 %). Minimin ikä on noussut koko ajan, mutta vuonna 2010 minimi on alle 30 vuotta! Yli 60-vuotaat eivät enää eroa kirkosta. (Meidän kirkko kaavio sivulla 19. Kaikki luvut kuvaajasta katsottuja likiarvoja).

    Todellinen pommi kirkon raunoille tulee pikkulapsistaa. Vuonna 2001 kastamattomia vauvoja syntyi 6092 ja ennakkotietojen mukaan viime vuonna 10171. Jos tähän liitetään korkealla pysyvä eroaminen ja kirkkoon kuuluvien yliedustus kuolleiden joukossa, voi tuloksena olla jäsenmäärän nopea pieneneminen, johon voi vastata vain vähentämällä toimintaa, nostamalla kirkollisveroa tai yhdistämällä seurakuntia, jotka kaikki nopeuttavat kirkosta eroamista.

    Äänestä

  • Kimmo Koo kirjoitti:

    nimittäin ev-lut lahkon kuoleman portilla, jonka siis ennustan tulevan hyvin pian, eroavat ne maaseudun suuret massat jotka ovat olleet jäseniä vain yhteisön hiljaisen painostuksen vuoksi.

    Tämä massa lähtee liikkeelle kun loppuosa possesta tajuaa että taikausko on historiaa. Silloin myös 60 jengi, joka tähän asti on ollut vain tapajäsen koska yhteisön vaikuttajatkin ovat, eroaa koska esimerkit ja asennejohtajat eivät enää kuulu lahkoon.

    Toinen lähestymistapa on puhtaasti matemaattinen, tilastollisiin ilmiöihin perustuva. Kimmo Koo osaa varmasti nähdä miten ketjureaktio kiihtyessään voimistuu, exponentiaaliseen tyyliin. juuri tuo murros on täällä tänään.

    Äänestä

  • UPDATE_7878883 kirjoitti:

    Kirkolla on ollut historiassa ainakin kolme elämän ja kuoleman paikkaa. 20-luvulla oli suuria paineita poistaa uskonto kansakouluista. Jos näin olisi käynnyt, 60-luvulla ja sen jälkeen syntyneillä olisi vieläkin vääremmät mielikuvat kristinuskon sisällöstä. Kirkko pureutui kouluun niin hyvin, että peruskoulussa on enemmän uskonnontunteja kuin 20-luvun kansakoulussa.

    Toisen maailmansodan aikana demarit vaativat kirkon ja valtion erottamista. Ääni muuttui kellossa kun kommunistit saivat toimintavapauden. Jos yhtenäinen vasemmisto olisi silloin halunnut erottaa kirkon valtiosta, se olisi varmasti onnistunut siinä.

    1958 kommunistit saivat (toistaiseksi) viimeisen vaalivoittonsa. YLlättäen kirkosta tuli kommunisiten vastaisen ryhmittyvän yhdistävä voima ja siksi 60-luvulla kirkosta eroaminen oli erittäin vähäistä. Sekä vuonna 1960 että 1970 kirkkoon kuului 92,4% väestöstä. Ilman antikommunistista 60-lukua ja 90-luvun laman jälkeistä kirkkoon palaamista, kirkko olisi nyt paljon heikoimmalla.

    Vaikea on nähdä mistä kirkko voisi pelastaa nyt kansakuntaa. Rippikoulua (ja hautajaisia) lukuun ottamatta kaikki aikasarjat ovat kirkolle katkeraa kalkkia. Tämän tasan kirkosta eroaminen ei olisi uhka pitkään aikaan kirkon taloudelle, mutta se, että eroneet muodostavat nuoria perheitä, jotka eivät kaipaa papin aamenta tai edes kasta lapsiaan saa jäsenmäärän laskun kiihtymään. Kirkko ei voi pysyä pystyssä ilman uskonnollista perinnettä.

    Kirkon merkitys puolueille laskee samaa vauhtia, sillä 60-vuotias äänestää 20 kertää vähemmän kuin 20-vuotias.

    Lukujen valossa kirkon merkitys vähenee kiihtyvällä nopeudella. Tällaiset käyrät taitavat olla usein S:n muotoisia, jossa olemme kiihtyvässä vaiheessa. Veikkaan, että kirkon kannalta huonoimpana vuotena kuolee 35000 kirkon jäsentä ja 15000 kastetaan, jonka lisäksi eroajia on 50 000. Tällainen puolentoista prosentin menetys markkinaosuudesta on valtavasti ja voisi aiheuttaa kirkon jakautumisen uskovaisiin ja liberaaleihin, joka tuhoaisi kirkon meidän tuntemassa muodossa.

    50- ja 60-luvun ortodoksisessa kirkossa oli kuolevan kirkon tunnelma. Muistaakseni oli jo suunnitelmia siitä, miten kirkko kutistuisi 30 tuhannen jäsenen kirkoksi ja miten asiat sitten hoidettaisiin. Varmaan luterilaisessa kirkossa on samanlainen tunnelma. En tietenkään toivo luterilaisille mitään pahaa; ainakaan sen jälkeen kun maassa loppuu uskonnollinen sorto ja valtio ja kirkko erotetaan toisistaan.

    jätät tarkastelussasi huomioimatta tulevaisuuden kannalta kaikkein tärkeimmän asian; kansan koulutustason.

    Kaikki alle 40-vuotiaat ovat paremmin koulutettuja kuin ikinä aiemmin, asia joka on omiaan tappamaan taikauskoja todella tehokkaasti.

    Tämä yhdistettynä muuhun murrokseen ei suinkaan aiheuta mainitsemaasi s-käyrää, vaan aiheuttaa vapaan pudotuksen - järjestäytyneille taikauskoille.

    Toki jatkossakin se joka 14. jolle jää isossa jaossa vajaa pakka käteen, hihhuloituu todella pahasti luomaan itselleen Jumalan, joka häiritsee hänen ja läheistensä elämää merkittävästi ja toki myös "horoskooppiuskoivaisia" on jatkossa puolet populaatiosta mutta ev-lutille se on heippa.

    miten joku voi ajatella noin.Oikeesti,mitä pahaa ev-lutherilainen uskonto on muka teille tehnyt?Oliko se opetus koulussa todellakin noin sielua raastavaa?Hups,ai niin,eihän teillä ole "sielua".Tämä kristillisen uskonnon jahtaaminen ja pilkkaaminen on todella oksettavaa.Mutta,mitä muuta voi odottaakkaan tältä omahyväiseltä,narsistiselta minä-minä-sukupolvelta.Saattepa nähdä mitä tapahtuu kun ei ole enää paha kristinusko ihmisiä ohjailemassa,jihuu,koittaa varmaan tosi ihanat ajat kun tästä kansasta puuttuu jo muutenkin lähimmäisrakkaus!

    "Vaikea on nähdä mistä kirkko voisi pelastaa nyt kansakuntaa."

    Minulle tulee mieleen yksi mahdollisuus, joskin epätodennäköinen: maahanmuutto ja islamin kasvu ja Suvivirren yms. poistuminen kouluista. Tämä voisi tuottaa vastareaktion, jossa kirkkoa alettaisiin tukea. Tämänhetkisellä kirkon linjauksella se ei tosin tapahdu.

    Aiemminhan on evlut kirkon asemaa perusteltu muurina "lahkoja" vastaan, perusteetta tietenkin. Ehkä sama otetaan nyt käyttöön, Jehovan todistajat vain korvataan muslimeilla.

    En voi allekirjoittaa kirjoitustasi. Tunnen paljon hyvin oppineita ja korkeasti koulutettuja uskovaisia ihmisiä. Usko on uskomisen asia, ei tieteen asia. Niitä ei tarvitse sekoittaa. Ihminen voi sivistää itseään ja tehdä tiedettä ja silti on lupa uskoa ja kokea Jumalan rakkautta.

    Äänestä

  • kulkevat käsikädessä kirjoitti:

    mitä uskoo.
    Esimerkiksi neitseestä syntyminen herättää mielenkiintoisia kysymyksiä lapsen, varsinkin poikapuolisen, kromosomeista, joita soisin teologien mieluummin selostavan kuin yliluonnollisen olennon rakkaudentunteita.

    Äänestä

  • kulkevat käsikädessä kirjoitti:

    En voi allekirjoittaa kirjoitustasi. Tunnen paljon hyvin oppineita ja korkeasti koulutettuja uskovaisia ihmisiä. Usko on uskomisen asia, ei tieteen asia. Niitä ei tarvitse sekoittaa. Ihminen voi sivistää itseään ja tehdä tiedettä ja silti on lupa uskoa ja kokea Jumalan rakkautta.

    "Tunnen paljon hyvin oppineita ja korkeasti koulutettuja uskovaisia ihmisiä. Usko on uskomisen asia, ei tieteen asia."

    On totta että osalla ihmisistä on ilmeisesti geeneissään alttius uskistua. Siksi yli puolet possesta uskoo jonkinlaiseen korkeampaan voimaan. Tosin mitä korkeammin koulutettu, sitä epätodennäköisemmin.

    Ev-lut lahkon propagandakeskuksen tekemän tutkimuksen mukaan vain 5-6% uskoo kuten kirkko opettaa.

    Eikä mikään ihme. Tarvitsee vain lukea ne kolme uskontunnustusta.

    Äänestä

  • voi käsittää kirjoitti:

    miten joku voi ajatella noin.Oikeesti,mitä pahaa ev-lutherilainen uskonto on muka teille tehnyt?Oliko se opetus koulussa todellakin noin sielua raastavaa?Hups,ai niin,eihän teillä ole "sielua".Tämä kristillisen uskonnon jahtaaminen ja pilkkaaminen on todella oksettavaa.Mutta,mitä muuta voi odottaakkaan tältä omahyväiseltä,narsistiselta minä-minä-sukupolvelta.Saattepa nähdä mitä tapahtuu kun ei ole enää paha kristinusko ihmisiä ohjailemassa,jihuu,koittaa varmaan tosi ihanat ajat kun tästä kansasta puuttuu jo muutenkin lähimmäisrakkaus!

    "koittaa varmaan tosi ihanat ajat kun tästä kansasta puuttuu jo muutenkin lähimmäisrakkaus"

    ... vaikka enemmistö suomalaisista kuuluu tähän ev.lut. kirkkoon, jonka jäsenyys on näemmä on suorastaan autuaaksi tekevä asia, ja lähimmäisyydenrakkautta edistävä? Tuo on periaatteessa mahdotonta, sillä päälle 80% suomalaisista kuuluu edelleen kirkkoon, tai sitten kirkon jäsenyydellä ei ole mitään tekemistä lähimmäisenrakkauden kanssa... kuten sen historiasta tosin voisikin päätellä.

    Äänestä

  • Nasse. kirjoitti:

    "Tunnen paljon hyvin oppineita ja korkeasti koulutettuja uskovaisia ihmisiä. Usko on uskomisen asia, ei tieteen asia."

    On totta että osalla ihmisistä on ilmeisesti geeneissään alttius uskistua. Siksi yli puolet possesta uskoo jonkinlaiseen korkeampaan voimaan. Tosin mitä korkeammin koulutettu, sitä epätodennäköisemmin.

    Ev-lut lahkon propagandakeskuksen tekemän tutkimuksen mukaan vain 5-6% uskoo kuten kirkko opettaa.

    Eikä mikään ihme. Tarvitsee vain lukea ne kolme uskontunnustusta.

    Olen itsekin hyvin koulutettu, mutta pakko totuuden nimissä kertoa, että tunnen kyllä uskovaisia tohtoreitakin, joten kaikkein korkeinkaan koulutus ei estä ihmisiä uskomasta Jumalaan tai jumaliin.

    Mutta muistelen samaa, että jokin "uskontogeeni" löytyi jokin vuosi sitten.

    Äänestä

  • Jori Mäntysalo kirjoitti:

    "Vaikea on nähdä mistä kirkko voisi pelastaa nyt kansakuntaa."

    Minulle tulee mieleen yksi mahdollisuus, joskin epätodennäköinen: maahanmuutto ja islamin kasvu ja Suvivirren yms. poistuminen kouluista. Tämä voisi tuottaa vastareaktion, jossa kirkkoa alettaisiin tukea. Tämänhetkisellä kirkon linjauksella se ei tosin tapahdu.

    Aiemminhan on evlut kirkon asemaa perusteltu muurina "lahkoja" vastaan, perusteetta tietenkin. Ehkä sama otetaan nyt käyttöön, Jehovan todistajat vain korvataan muslimeilla.

    Miksi kirkko on tukenut muslimeja Suomessa.
    Vai onko kyse vain monoteistien yhteisestä vihollisesta.

    Äänestä

  • elvisnapoleon kirjoitti:

    Miksi kirkko on tukenut muslimeja Suomessa.
    Vai onko kyse vain monoteistien yhteisestä vihollisesta.

    Monia kristittyjä ärsyttää se, että kirkon johto on tukenut muslimeja ja piilotellut laittomia maahan tulleita kirkossa. Tavallinen rivikristitty saa tästä jo syyn erota kirkosta. Vihaksi pistää, kun rikotaan Suomen lakia.

    Äänestä

  • korkeasti koulutettu itsekin kirjoitti:

    Olen itsekin hyvin koulutettu, mutta pakko totuuden nimissä kertoa, että tunnen kyllä uskovaisia tohtoreitakin, joten kaikkein korkeinkaan koulutus ei estä ihmisiä uskomasta Jumalaan tai jumaliin.

    Mutta muistelen samaa, että jokin "uskontogeeni" löytyi jokin vuosi sitten.

    "tunnen kyllä uskovaisia tohtoreitakin"

    Opiskeluaikoinani teologeista eniten aloitettiin jatko-opinnot. Ilmeisesti maisterit eivät vielä olleet varmoja Jumalastaan :-o

    Korkea koulutustaso vähentää uskonnon vaikutusta, mutta ei tietenkään tuhoa uskontoa. Tunnen useamman uskovaisen ei-teologisen professorin, jotka ovat laajasti sivistyneita ja fiksuja ihmisiä. Toisaalta onhan vapamuurareissakin täysijärkisiä ihmisiä :-)

    Elikä tiedän muiltakin aloilta uskovaisia tohtoreita kuin vain teologiasta.

    Sitten myös toisinpäin, kaikki TT:t eivät ole uskovaisia.

    Äänestä

  • korkeasti koulutettu itsekin kirjoitti:

    Olen itsekin hyvin koulutettu, mutta pakko totuuden nimissä kertoa, että tunnen kyllä uskovaisia tohtoreitakin, joten kaikkein korkeinkaan koulutus ei estä ihmisiä uskomasta Jumalaan tai jumaliin.

    Mutta muistelen samaa, että jokin "uskontogeeni" löytyi jokin vuosi sitten.

    vain harvat uskovat Jumalaan. Asiaa on tutkittu mm. USA:ssa.
    Syy on selvä, he tietävät parhaiten, ettei maailmankaikkeudessa ole merkkiäkään Raamatun ilmoittamasta Jumalasta.

    Äänestä

Minusta on surullista että kirkko ei saarnaa
evakeliumia niin että todella saisi kokea Pyhän Hengen kosketuksen ja kun lähdet kirkosta tuntisit että Jumalan Pyhä Henki olisi minua
koskettanut. Ehkä tästä johtuu voimakas kirkosta
eroaminen. Toivottavasti papit ottaisivat tämän
huomuoon laatiessaan saarnoja.

Äänestä
  • puhuin pari vuotta sitten tutun papin kanssa ja hän mainitsi ettei monet uskalla puhua kirkon opetuksista koska jo uskontunnus saattaa saada ihmiset eroamaan.

    Äänestä

erotaan, mutta monet eroajista liittyvät myöhemmin muihin uskonnollisiin yhteisöihin. Ateistien ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa.

Mitä muuten kenenkään kirkosta eroaminen tai kirkkoon liittyminen teille kuuluu? Uskonto on yksityisasia!

Äänestä
  • niin kauan kun kirkko käy kaikkien veronmaksajien kukkarolla.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    niin kauan kun kirkko käy kaikkien veronmaksajien kukkarolla.

    Vaihtoehtoista uskonnonharjoittamista http://www.ateistit.fi/

    Äänestä

  • "monet eroajista liittyvät myöhemmin muihin uskonnollisiin yhteisöihin."

    monet! 1% ei ole paljoa.

    Äänestä

  • calmira kirjoitti:

    "monet eroajista liittyvät myöhemmin muihin uskonnollisiin yhteisöihin."

    monet! 1% ei ole paljoa.

    Heissan, kaikki uskonnolliset yhteisöt eivät pidä jäsenistään rekisteriä. Joittenkin uskonnollisten yhteisöjen tilaisuuksiin voi osallistua kuulumatta siihen. Olen itsekin käynyt monen eri kristityn kirkkokunnan tilaisuuksissa kuulumatta yhteenkään niistä. Tiedän, että monia luterilaisia tekee niin. Olen nähnyt heitä tilaisuuksissa ja kuullut ihmisten kertovan käyneensä.

    Tuo prosentti voi olla niitä, jotka on rekisteröineet jäsenyytensä, mutta kukaan ei tiedä todellista määrää, paljonko luterilaisuus on menettänyt jäseniään muille uskonnollisille yhdyskunille.

    Äänestä

  • yksi heistä... kirjoitti:

    "Joittenkin uskonnollisten yhteisöjen tilaisuuksiin voi osallistua kuulumatta siihen."

    Eiköhän kaikki tarjoa ilmaisen näytteen?

    "Olen itsekin käynyt monen eri kristityn kirkkokunnan tilaisuuksissa kuulumatta yhteenkään niistä."

    Saatan usein muorin Jumalanpalvelukseen ja kävinpä viime vuonna kirkkokahvillakin. Viime kesänä kuin puistossa romaania kun Pelastusarmeijan ohjelmaryhmä laului suihkukaivon toisella puolella. Olenko sinun logiikkasi mukaan ortodoksi vai kuulunko Pelastusarmeijaan? (joihin molempiin suhtaudun myönteisesti.)

    Äänestä

  • mutta kirkko on meidän kaikkien riesa.

    Uskonto on yksityisasia. Toivottavasti siitä tulee vielä joskus henkilökohtainen asia eikä kukaan voi liittää edes lapsia mihinkään uskonnolliseen yhteisöön. Jotenkin minusta tuntuu, että lapsen liittäminen kirkkoon on vastoin kristinuskon vapauskäsitystä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ry:n tiedote kirjoitti:

Vuonna 2007 kirkosta erosi 37481 henkilöä.

Vuoden 2008 alussa eroaminen on jatkunut voimakkaana: Tammikuun 29. päivään mennessä kirkosta oli eronnut jo yli 4000 henkilöä.

Kirkosta eroamis trendi jatkuu siis ennätys-kiivana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu